5/01/15

Japanilaista vintagea seinällä

8 30 oriental3.jpg

Ajattelin uuden vuoden kunniaksi yrittää taas keksiä tänne blogiin jotakin vähän uutta. Sisustusjuttuja on kaipailtu kovasti lisää ja itsekin olen haikaillut niiden tekemistä, joten saamanne pitää. :) Tiedossa on jo parikin kivaa sisustusaihetta lähiaikoina, mutta luvassa on myös tällainen uusi teema, josta ajattelin ammentaa aina, kun bongaan kivoja löytöjä. Tämän teeman alla ajattelin esitellä kivoja julistebongauksia – tuntuu nimittäin, että törmään hauskoihin, upeisiin ja kiinnostaviin julisteisiin jatkuvasti kaikkialla. Omat seinät loppuvat kohta jo kesken, joten työnnetään noita löytöjä sitten tänne blogiin. :D

Olen pitkään puhunut taiteen puolesta ja kannustan innolla hankkimaan kotienne kaunistukseksi tauluja. Oma tapani on ollut monena vuonna käyttää veronpalautusrahat taiteeseen – jääpähän niistäkin roposista jokin pysyvä muisto. :) Aina ei välttämättä kuitenkaan tarvitse sijoittaa uniikkiin taideteokseen saadakseen kodin seinille jotain piristystä, sillä myös kaunis taidejuliste ajaa samaa asiaa. Kehotan yhä sijoittamaan taiteeseen, mutta minusta hauskin kokonaisuus syntyy erilaisten, huolella valittujen elementtien yhdistelmästä. Oman kotini seinillä komeileekin rinta rinnan sekä maalauksia, taidegrafiikkaa, valokuvia että julisteita.

oriental1.jpg

Lievätkö ajatukseni jo huhtikuun Japanin matkassa, mutta nyt ensimmäisenä vuorossa on japanilaista eksotiikkaa. Rakastan perinteikästä japanilaista kuvitustyyliä ja onnistuin löytämään Etsystä tällaisen aivan aasialaisia julisteita myyvän brittiputiikin, jonka valikoimaan kuuluu uudelleen painettuja japanilaisia vintage-julisteita ja -kuvia. :) Kuvien hinnat ovat varsin edullisia (4 punnasta ylöspäin) ja julisteita on saatavilla monessa eri koossa. Ai että näyttäisi kivalta seinällä tuollainen merten tyrsky tai viehko geisha. Pitäisiköhän hankkia lisää seiniä… :D

PS. Suosittelen kehystämään myös julisteet, niin ne säilyvät kauniina pidempään ja näyttävät viimeistellymmiltä. Standardi-kokoisia kehyksiä saa edullisesti muun muassa Ikeasta. :) 

Translation: I keep finding all kinds of awesome posters all the time, but I simply can’t put all of them on my own walls since I’m soon going to run out of free wall space in my home. :D I still think these beauties need to be found and appreciated so I thought about starting this new interior theme in my blog. Whenever I find something cool to hang on your wall, I want to share it! The first poster find to be presented is this cool British Etsy store that sells beautiful oriental vintage posters with a very affordable price (starting from 4 pounds). I love that Japanese old school illustration style. Maybe I need to get some more walls…

oriental5.jpgoriental2.jpg oriental6.jpgoriental4.jpg oriental8.jpgoriental7.jpg oriental10.jpgoriental9.jpg oriental11.jpg

Photos: Oriental Wall Art

Tags: , , , ,

Categorised in: Koti, Muoti

8 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Marisha

    Minullakin suunnitelmissa keväälle Japanin matka juuri huhtikuussa kirsikankukkien aikaan. Jännittää kyllä kieli kun en osaa japania yhtään. Mutta olen myöskin aina ihaillut japanilaista taidetta ja nyt tietenkin jo reissu mielessä sitä tutkii kaikkea Japaniin liittyvää. Olen ahminut matkaoppaita ja ihmetellyt japanilaisia tapoja ja miettinyt mitä siellä voi syödä. Aloitin juuri lukemaan Mia Kankimäen kirjaa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin ja jos japanifiilistely kiinnostaa niin tuokin on hyvin valaiseva kirja ja hauskasti kirjoitettu. Olisi kiva kuulla lisää matkasuunnitelmistasi. Harmi vaan, että vinkkejä en taida ehtiä saada, jos mennään samaan aikaan. :)

  • Aisha J

    Mahtava vinkki! Huii, äkkiä katselemaan! :)

  • Minä vain

    Harrastan maalaamista. Yleensä valmiit taulut löytävät paikkansa olkkarini seinältä. :)

  • mmiu

    Mulla on seinällä vähän erilainen versio tuosta “suuresta aallosta”: https://www.dropbox.com/s/ohbgx49stk9du7a/puput00_pien.jpg?dl=0

  • Jane C.

    Aika monet ripustavat myös lasten värikkäitä kimonoja seinille, ihan vain koristeeksi :-)

  • UnnaNanna

    Tykkään isosti jutuista joissa kaikki ei ole niin kuin ensinäkemältä luulisi ja/tai sillä on sen vuoksi myös monta käyttötapaa tai merkitystä. Ennen oli vaan Salvador Dali -julisteita :) Nyt on niin rajattomasti vaihtoehtoja ja valikoimaa, että hyvästit sisustuksen punaiselle langalle! :)

  • Joy

    Olen niin iloinen tästä postaussarjasta! Seinät kaipailee kauniita julisteita/tauluja, ja minä hyviä vinkkejä!

  • yado

    Olen lähdössä juuri isoille Japani festivaaleille Berliiniin. http://www.japanfestival.de
    Ne on nyt 24-25.1 ja seuraavan kerran kahden vuoden päästä. Kannattaa käydä myös
    täällä Pukkilassa, ensikesänä on Galleria Koivulinnassa paljon viikonloppu tapahtumia
    ja täältä löytyy kaikenlaista Japanista.

Related posts