7/01/14

Aikuinen nainen ja Ferrarin punaiset kynnet

11 22 P1077298.JPG

Kynnet sponsoroi Bio Sculpture

Tällä viikolla koittaa merkittävä hetki tämän tytön elämässä, sillä 30 ikävuoden merkkipaalu häämöttää jo. Siirryn siis perjantaina seuraavalle vuosikymmenelle ja silloin todennäköisesti on luvassa vähän enemmän pohdintoja synttäreistä ja uudesta iästä. Sen kuitenkin voin jo paljastaa, että viime aikoina minulla on ollut ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tuntuisi luontevalta kutsua itseäni naiseksi. Tyttönen on edelleenkin mielentila, enkä aio kadottaa sitä pilkettä silmäkulmastani koskaan, mutta viime vuosi kaikkine koettelemuksineen toi mukanaan jotakin uudenlaista kypsyyttä ja tunnetta aikuisuudesta. Aikuinen olen kyllä kokenut olevani jo kauan (enkä puhu nyt mistään ikä-määrittelyistä, vaan ihan vain siitä, miltä itsestä tuntuu), mutta vasta nyt tuntuu jotenkin ihan normaalilta kutsua itseäni naiseksi. Ehkä se on sitten tuo maaginen 30 vuoden raja. :)

Jotenkin tämän uuden naiseuteni (hahaha) kynnyksellä tuntui, että halusin jollain tavalla ilmentää tätä fiilistä myös ulkoisessa olemuksessani. Ja koska minulla sattui tänään olemaan kynsihuollon aika Bio Sculpturella, päätin laittaa kynsiini jotakin ultranaisellista: Ferrarin punaista. Sitä oikein klassista kirkkaanpunaista kynsilakkaa, jollaista voi entisaikojen filmitähdillä kuvitella olleen, tiedättehän? Tällä kertaa ei kynsiin tehty mitään kikkailuja eikä koristeluita, vaan nämä Aikuisen Naisen kynnet ovat puhtaan punaiset kaikessa yksinkertaisuudessaan ja arvatkaa mitä… Rakastan niitä! En oikeastaan edes ymmärrä, miten olen voinut olla liki kolme vuotta laittamatta kertaakaan tällaisia klassisia punaisia kynsiä. Mutta nyt otan sitten vastaan uuden vuoden sekä uuden vuosikymmenen elämässäni vastaan kynnet punaisina hehkuen. Mitäs tykkäätte tästä simppelistä kynsityylistä?

PS. Bio Sculpture Hoitolassa on Helsingissä tällä hetkellä meneillään tammitarjous, jolla saa yksivärisen tai ranskalainen manikyyri -geelilakkauksen hintaan 39 euroa tammikuun loppuun asti (aika siis varattava ja käytettävä tammikuun aikana). Jos kiinnostaa, niin lisäinfoa voi lukea hoitolan FB-sivuilta tai nettisivuilta. :)

P1077307.JPG

Related posts

3/01/14

Lupaus vuodelle 2014: parempia unia

26 20

Kävin joskus joulukuun alkupuolella tutustumassa Novellen tilaisuudessa, jossa puhuttiin hyvästä olosta ja erilaisista hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Novelle heitti tuolloin mukana olleille bloggaajille hyvinvointihaasteen asettaa jokin parempaa elämää kohti vievä tavoite itselle ja kirjoitella siitä vielä loppuvuodesta. No en ehtinyt mukaan haasteeseen, mutta ehdin silti pohtia, mikä oma tavoitteeni olisi, jos jotakin haluaisin omassa elämässäni muuttaa ja parantaa. Ja tätä asiaa sivusin ohimennen myös tuossa joulun aikaan kirjoittamassani hyvinvointijutussa: kyseessä on nimittäin uni ja nukkuminen.

insta6.png

En ole koskaan ollut tosi selkeästi aamu- tai iltaihminen siinä, missä monet muut ovat aivan ehdottomasti jompaa kumpaa. Olen aina ollut vähän sellainen yökukkuja, että illat venyvät helposti pitkiksi, vaikka mitään järkevää tekemistä ei edes olisi. Unohdun kaikenlaisten touhujen pariin tai vain lukemaan kirjaa, roikkumaan netissä, katsomaan telkkarisarjoja, lörpöttelemään kaverin kanssa puhelimessa tai mitä milloinkin. Samanaikaisesti aamut ovat mielestäni melkeinpä päivän parasta aikaa ja olen ylivoimaisesti tehokkaimmillani aamun aikaisina tunteina. Nousin esimerkiksi eilen tekemään töitä jo klo 6.30 ja tehokkain aikani taisi kestää jonnekin klo 11 asti, minkä jälkeen sekä työteho että -motivaatio romahtivat pohjalukemiin. Pystyn toki paiskimaan hommia kokonaisen työpäivän verran ja ylikin, mutta luovin ja tuotteliain aika minulla osuu selvästi aamuun ja aamupäivään. Kotitoimistosta käsin työskentely on tätä piirrettä ajatellen ehdoton etu, sillä voin nousta sängystä vaikka kuudelta ja ryhtyä heti tekemään töitä suoraan herättyäni. Muistan kokeneeni usein turhautumista siitä, kun normaalissa päivätyössä käydessä tehokkaimmat tuntini tuhrautuivat aamupalaan, suihkuun, pukemiseen ja lopulta liikenneruuhkassa istumiseen. Tässä mielessä kotityöskentely siis sopii minulle mahtavasti. Voin halutessani pukea päälleni vaikka vasta iltapäivällä, jos päivän ohjelmassa ei ole tapaamisia, tms. Tämä aamun tunteina tehokkaimmillaan oleva minäni on kuitenkin hiukan ristiriidassa sen yökukkujan kanssa. Houston, we have a problem. 

insta13.png

Nuorempana yökukkumisten ja aikaisten aamuherätysten ristiriita ei häirinnyt, sillä no, nuorena sitä vain jaksaa. On ollut pysäyttävää huomata, että sama määrä unta ei vain yksinkertaisesti enää riitä kuin aiemmin. Muistan joskus lukiossa pärjänneeni mainiosti 6 tunnin yöunilla ja joinakin öinä nukuin vähemmänkin. Nykyään tuntuu siltä, että edes keskiverto 7 tuntia ei riitä mihinkään, vaan aidosti virkeänä herätäkseni tarvitsisin unta 8-9 tuntia yössä eikä tämä talven pimeys ja kaamos ainakaan auta asiaa. Väsymys näkyy minussa työtehon heikkenemisenä, mielialojen ailahteluna sekä ihon oireiluna ja tuntuu kropassa uneliaisuutena ja vetämättömänä fiiliksenä. Laitoin pitkään väsymykseni stressin piikkiin, mitä se varmasti osaltaan olikin, mutta selitys ei enää päde, kun orastava burnout on selätetty jo aikapäiviä sitten. Olen joutunut vain kohtaamaan sen tosiasian, että unentarpeeni on yksinkertaisesti muuttunut. On kuitenkin todella vaikea päästä vanhoista tavoista eroon ja yökukkujalle tuntuu lähes mahdottomalta pujahtaa peiton alle ennen yhtätoista (tai herra paratkoon kymmentä) illalla, kun normaalisti nukkumaanmenoaika pyörii siellä puolen yön paikkeilla tai reilusti sen jälkeenkin. Olenpa parhaimmillaan onnistunut kukkumaan pystyssä itsekseni kotona useamman kerran jopa neljäänkin, mutta tuollaiset hairahdukset ovat onneksi harvassa. 

insta12.png

Joskus sitä tarvitsee pientä potkua persuksille, jotta saisi siirrytyä epämääräisistä pohdinnoista konkretiaan ja Novellen tilaisuudessa hyvinvointikeskustelua seuratessani jotenkin viimein havahduin tähän asiaan ja päätin, että jotain on tehtävä. Totesin tuolloin, että siirtäisin unirytmini korjausoperaation suosiolla alkuvuoteen, koska joulukuu Wannabe Ballerinasin jouluesityksineen oli mahdoton ajankohta siirtyä aikaisempiin nukkumaanmenoihin. Kun treenit päättyivät toisinaan vasta 22.30 illalla ja kotona oli lähempänä yhtätoista (ja yleensä aivan liian virkeänä nukkumaanmenoa ajatellen), oli vain yritettävä jotenkin luovia noiden aikataulujen kanssa. Hyväksyin siis tosiasian, että unijuttuja voisi kunnolla edes miettiä vasta joulushown jäätyä taakse. No joululomakin meni yökyöpelöidessä, joskin aika vapautuneesti myös nukkuessa pitkälle päivään. Mutta nyt tuumasin, että voisi olla aika viimein yrittää tehdä asialle jotain.

Konkreettinen tavoitteeni on siis lisätä yöunen määrää ja sen myötä toivon mukaan olla virkeämpi ja voida paremmin. Vaikka freelancerina voin venyttää heräämisiä myöhemmäksi ja saan itse määritellä työaikani, haluan joustaa ennemmin illasta, koska illan viimeiset tunnit harvoin tuottavat mitään kovin hyödyllistä siinä missä aamuisin olen töiden suhteen parhaimmillani. On siis ainoastaan järkevää lähteä ratkomaan tilannetta puhtaasti nukkumaanenoa aikaistamalla, vaikka toki satunnaiset päivätorkutkin voisivat toimia ainakin ensiapuna joskus. Ne harvoin kuitenkaan pelastavat tilannetta täysin, jos yöunet ovat jääneet vajaiksi. Olennaisinta olisi siis päästä illalla sänkyyn ja nukahtaa aiemmin. Koska en omista telkkaria, iltaisin kukkumisen syy on useimmiten tietokoneella lorvailu tai puhelimessa roikkuminen toisen yökyöpelikaverini kanssa. Jos kotona työskentelyn etuja on se, että voi aloittaa työpäivän ennen kukonlaulua aamulla, on sen haittapuolia se, että varsinaisten työaikojen puuttuessa, työhommia tulee usein tehtyä myöhään iltaan asti. Kaikki koneen äärellä vietetty aika ei välttämättä ole konkreettista postausten kirjoittamista, mutta tiedonhakua ja kiinnostavien juttujen, kuvien ja aiheiden bongailua. Toisaalta paljon aikaa menee myös Facebookissa ja Skypessä chattailuun sekä Netflixin tuijottamiseen. Päällimmäinen keino ongelman korjaamiseksi taitaisi siis olla vain laittaa kone kiinni aiemmin. Mutta kun, helpommin sanottu kuin tehty. 

insta18.png

Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä luoda tähän joku systeemi. Sellaisina iltoina, kun ihan oikeasti on töitä ja pitää saada jotakin tehtyä deadlinen puitteissa, valvominen on sallittua, mutta jos koneella tulee vain lorvittua päämäärättömästi, sen voisi ihan yhtä hyvin sulkea. Koska ehdottomat aikarajat harvoin toimivat minulla, olen miettinyt, että jokin sellainen systeemi voisi toimia, että loisin jonkin aikahaarukan, jonka puitteissa toimin. Esimerkiksi sellaisen, että tavoitteena olisi sulkea kone viimeistään klo 22 mutta olla nukkumassa viimeistään klo 23, jolloin siinä olisi vähän joustovaraa, jos jokin asia tuntuisi vielä kymmenen maissa olevan kesken. Jos taas mitään erityistä ei olisi, niin nukkumaan voisi mennä jo heti kymmenen jälkeen. En oikein tiedä, miten tämän käytännössä toteuttaisin? Jokin hälytys puhelimeen kymmeneksi illalla? :D Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! Painiskeleeko joku muu samanlaisten pulmien kanssa? Tai onko teillä jotain muita hyvinvointiin liittyviä tavoitteita tulevalle vuodelle?

Kuvituksena unisia ja aamuisia tunnelmia Pupulandian Instagramista. :) 

insta16.png

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

2/01/14

Uusi vuosi, vanhat kujeet

1 47 uusi-fantasia.jpg

Olen uuden vuoden alkajaisiksi kuunnellut erästä biisiä, joka on ollut ylivoimaisia lemppareitani jo yli kymmenen vuoden ajan. Jaksan aina hämmästellä, miten Uuden Fantasian Takaisin 2002 kuulostaa vuosi toisensa jälkeen tuoreelta. En usko, että kyllästyn tähän ikinä. :) Oikein mainio tapa aloittaa uusi vuosi siis! 

Related posts