7/12/14

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

17 7 itsenaisyyspaiva7.jpg

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi vielä näin täällä blogin puolellakin! Oma itsenäisyyspäiväni sujui eilen rauhallisissa mutta juhlavissa merkeissä. Syitä juhlaan oli nimittäin itsenäisyyden lisäksi myös perhepiirissä ja sattuipa vielä niin hauskasti, että omat vanhempani olivat tänä vuonna kutsuttujen joukossa niissä virallisissa itsenäisyyspäivän kekkereissä. Niinpä ei auttanut kuin napottaa nenä kiinni tv-ruudussa koko illan ajan. :) Tosin onhan se linnajuhlien vahtaaminen kotisohvalta jo jonkinlainen perinne, joten varmaan olisin viettänyt iltaa ihan samalla tavoin, oli juhlissa mukana tuttuja naamoja tai ei.

Käväisin myös eilen vanhempieni kanssa itsenäisyyspäivän brunssilla päivän alkajaisiksi ja halusin pukea ylle jotain teemaan sopivaa. Sain muutama viikko sitten valita Filippa K:n showroomilta pari näytekappaletta omakseni kevätmallistojen tieltä poistuvasta syyskokoelmasta ja valitsin itselleni juuri tämän petroolinsinisen mekon.  Jotenkin sinisävyinen mekko tuntui juuri passelilta sinivalkoisen päivän vaatteeksi, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja vein kolttuni ensi kertaa ulkoilemaan. 

itsenaisyyspaiva1.jpg

Edestä sidottava ja paksusta kankaasta valmistettu mekko muistuttaa itse asiassa malliltaan vähän takkia ja on sillä tavalla kätevä vaate, että tämä sopii oikein asustettuna varmaan aika moneenkin tilanteeseen. Nilkkureiden kanssa ja ilman koruja se on kaunis arkivaate, mutta sirojen korkkareiden, huulipunan ja sopivasti valittujen korujen kera menisi varmaan cocktail-mekostakin. :) Tämä taitaa olla ensimmäinen koskaan omistamani kietaisumekko, mutta innostuin kokeilun myötä kietaisumalleista ensimmäistä kertaa – se taitaa sopia aika monenlaiselle vartalotyypille. 

Pidin tällä kertaa kokonaisuuden yksinkertaisena ja puin mekolle kaveriksi vain tämän hetken lempi-korkonilkkurini ja mustat sukkahousut. Ainoan korun virkaa toimitti äidiltä peritty sormus ja olalla roikkui uskollinen kirppariveskani. Pitää kokeilla stailata mekko joskus vähän fiinimpään kokonaisuuteen myös.

Translation: Happy Independence Day Finland! I celebrated the Big Day yesterday in this beautiful dress that I got to pick from Filippa K showroom a couple of weeks ago when they were packing away the autumn collections since the spring is coming in already. :) I thought the blue shade matched the Indepedence Day party just perfectly, so this was my choice.

itsenaisyyspaiva.jpg

Mekko Filippa K (sample / saatu blogin kautta), korkonilkkurit Filippa K, laukku second hand, sormus vintage

itsenaisyyspaiva5.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

17 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • ElizabethRinne

    Ihana asukokonaisuus!  Nimimerkillä heikkona kietaisumekkoihin.
    Ja ihana sinä! :-) 

  • Ilsa

    Todella kaunis mekko! Valitsivatko vanhempasi muuten juhlatyylinsä aivan itse vai pääsitkö itse vanhana tyyliniekkana makutuomariksi? :)

  • Jenniii

    Voi kiitos Elizabeth! :) Nyt kun miettii, niin hassua, etten ole tullut pukeutuneeksi kietaisumekkoon koskaan ennen!

  • Jenniii

    Kiitos! :) Miehillä tietysti pukeutumisessa on vähemmän valinnanvaraa ja isääni velvoitti asun valinnassa myös ammatti, mutta äidille sain toimia makutuomarina ainakin jonkin verran. :) Äiti teetätti ompelijalla itselleen kauniin, yksinkertaisen mustan iltapuvun ja minä makutuomaroin sitten detaljeissa kuten koruissa ja asusteissa sekä hommasin äidille meikkaus- ja kampausapua. :)

  • sonsaa

    Kaunis mekko ja sinä :)

  • Haiha

    Mietinkin erästä juttua lukiessani, että ihan varmasti kyseinen mies on isäsi. Sinulla on mielestäni samanlainen suu ja pään muoto kuin isälläsi!

  • reettaretulainen

    Nätti mekko ja nätti tyttö! Onko pitkät päällä? Sehän sopii itsenäisyyspäivän perinteeseen vaan erittäin hyvin :)

  • SannaP

    Samoin! Sukunimi paljasti, mutta teissä on paljon samaa näköä myös. 

  • en

    Onpa todella kaunis mekko ja sopii sinulle loistavasti! Ja kuten sanoit, ihanasti muunneltavissa lähes tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

  • Jenniii

    Hyvin bongattu! :) Isäni tyttö olen kyllä sekä ulkoisesti että luonteeltani. 

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tässä mekossa oli kotoisa olo!

  • Jenniii

    Hahaha! Vai sellaiseenko se huomio nyt sitten kiinnittyi? :D Itse en moista huomannut edes kuvia editoidessani ja läheltä tihrustaessani.

  • Jenniii

    Kiitos! :) Pitää ehdottomasti joku kerta esitellä sama mekko juhlavammin stailattuna!

  • Minä vain

    Äh, tietysti vanhempiesi pitää olla Linnanjuhlissa juuri sinä vuonna, jolloin en katso niitä…!

  • Jenniii

    Areenasta voi vielä bongailla, jos kiinnostaa. :) En tosin tiedä, miten helppo heitä on sieltä väkijoukosta hoksata.

  • Vierailija

    Näytät ihan superlaihalta ainakin tuossa ekassa kuvassa, ja muutenkin aika kalpealta. Ei millään pahalla :C

  • Jenniii

    Kalpea olen kesät talvet, koska ihoni nyt vain sattuu olemaan vaalea. :) Ja painostakaan ei ole syytä olla huolissaan, sillä olen täysin normaalipainoinen.

Related posts