26/08/14

Treeniluuseri avautuu

49 31 P8263830.JPG

Kyselin jokin aika sitten postaustoiveita teiltä ja useampikin kaipaili jälleen treenijuttuja. Treenirintamalta ei kesällä ole ollut kovin paljon kerrottavaa, sillä otin heinä-elokuussa vähän lomaa kaikesta treenaamisesta. Olen itse asiassa pohdiskellut suhdettani urheiluun ja treenaamiseen viime aikoina paljonkin, ja monenlaisia ajatuksia on myös pyörinyt päässä sen jälkeen, kun kerroin pillahtaneeni salilla itkuun tosi rankan treenin takia. Vaikka tuolloin tunteikas reaktioni lähinnä huvitti minua, jäin silti miettimään kommentteja, joissa kyseenalaistettiin, treenaanko sittenkin liian kovaa tai mahtaakohan salitreeni ollenkaan sopia minulle.

Olin salitreenin alusta alkaen tuntemuksistani täällä blogin puolella hyvin rehellinen. Kerroin avoimesti kaikista turhautumisen, epämukavuuden ja vähän lannistumisenkin tunteista, joita aika ajoin koin kuntosalilla huhkiessani. Lähtötasoni ei alun alkaen ollut kovinkaan kummoinen ja tiedostin kyllä, että tulosten saavuttaminen tulisi vaatimaan minulta astumista oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Hyväksyin ajatuksen tasolla sen, että treenaaminen tulisi olemaan rankkaa ja ajoittain tuskaistakin, mutta toivoin, että pikkuhiljaa tulosten myötä alkaisi myös syntyä niitä onnistumisen ja itsensä voittamisen kokemuksia. Palkkasin projektiin avuksi personal trainerin monestakin syystä: a) halusin ammattilaisen apua saliohjelman tekemisessä, b) tarvitsin konkreettisia neuvoja ja opastusta treeniä tehdessä, sillä olen salilla kävijänä varsin kokematon enkä halunnut ottaa riskiä, että tekisin jotain väärin, c) sovitut tapaamiset motivoivat palaamaan salille säännöllisesti ja d) olen liikkujana varsin mukavuudenhaluinen ihminen, joten tunsin, että tarvitsen sopivassa suhteessa keppiä ja porkkanaa, jotta edistystä tapahtuisi.

treeniluuseri.jpg

Ensisijaisesti salitreenaamiseni tavoitteena oli kohottaa kuntoa ja saada lisää voimaa, mutta toki myös silmin nähtävillä muutoksilla oli sijansa motivaattorina. Alku tuntui kankealta ja olin jopa hiukan pettynyt lähtötasooni, kun salille ensimmäisiä kertoja astuessa paljastui, miten huonossa kunnossa joiltakin osin olinkaan. PT tsemppasi ja minä kipitin kiltisti salille pari kertaa viikossa. Edistys tuntui hitaalta ja myönnän kamppailleeni melko varhaisesta vaiheesta lähtien motivaatio-ongelmien kanssa. Salitreeni ei varmasti ole täysin minun juttuni, mutta ajattelin, että sitä on tehtävä, jos tietyissä asioissa haluaa kehittyä.

Huomasin jossain vaiheessa, että olin tunnollisesti käynyt salilla sen pari kertaa viikossa koko kevään ajan, mutta intoni treenausta kohtaan ei ollut kasvanut lainkaan. Homma tuntui ihan yhtä suossa tarpomiselta kuin alussakin. Jossain vaiheessa salille lähteminen alkoi tuntua suorastaan vastenmieliseltä ja oikeastaan ainoa asia, joka minut sai liikkeelle, oli sovittu tapaaminen PT:n kanssa. Tottakai koin aika ajoin onnistumisen elämyksiä ja tuntui hyvältä, kun jaksoikin enemmän kuin viime kerralla, mutta ei siinä huhkimisessa kyllä sellaista aitoa tekemisen iloa ollut. Treenin jälkeen oli hyvä fiilis, että sen oli saanut tehtyä, mutta en nauttinut siitä itse tekemisestä pätkääkään.

En silti halunnut lopettaa salilla käymistä, koska olin päättänyt, että tällä kertaa en luovuta. En aikonut antaa itseni luisua takaisin sinne mukavuusalueelle, vaan halusin haastaa itseni. Halusin antaa treenaamiselle edes mahdollisuuden – ja se puolestaan vaati, että en lopettaisi kesken. Olin asettanut itselleni tietynlaisen takarajan, että jos viimeistään syksyyn mennessä en olisi oppinut tykkäämään salilla käymisestä, saisin virallisesti luvan lopettaa ja todeta, että ei ollut minun juttuni.

Kesäkuun lopulla tuntui, että olin aivan uuvuksissa. Koko vuosi oli ollut töiden suhteen varsin vilkas ja aika ajoin olin paiskinut todella pitkiä päiviä. Siinä sivussa olin sinnikkäästi pitänyt kiinni kahdesta viikoittaisesta salitreenistä, käynyt viikonloppuisin pelaamassa racketballia ja juossut iltaisin Wannabe Ballerinasin harjoituksissa. Tässä yhtälössä omat tanssikoulun balettitreenit vain jäivät sivuun, vaikka asia minua harmittikin. Kesäkuun lopulla tuli tunne, että en vain halua mennä salille enää. Aluksi ajattelin, että pitäisin treenistä vähän lomaa ja kävisin salilla mahdollisuuksieni ja jaksamiseni mukaan aina silloin tällöin, mutta lopputulos oli, että kesäkuun jälkeen en ole astunut sinne jalallanikaan.

Aluksi tunsin syyllisyyttä siitä, etten ole saanut raahattua itseäni salille. Tunsin itseni suorastaan epäonnistuneeksi. Joka puolella ympärilläni on eläviä esimerkkejä siitä, kuinka treenaaminen on vienyt mennessään ja entiset sohvaperunat ravaavat lenkillä ja punttiksella kuin viimeistä päivää, puhumattakaan kaikesta siitä treenin mukanaan tuoman hyvän olon ja saavutettujen tulosten sekä lihasten hehkuttamisesta sosiaalisessa mediassa. Tunsin oloni entistä enemmän luuseriksi. Olenko valtakunnan ainoa ihminen, joka ei saa lietsottua itseään nauttimaan tuosta kaikesta?

Treenimasennuksen aiheuttamien luuserifiilisten jälkeen tunnelma kääntyi päälaelleen. Salilla käyminen olisi minulle varmasti fyysisesti hyväksi, mutta jos oikeasti inhoan sitä, niin se taas ei voi olla hyväksi henkisesti. Vai voiko? Voiko hyvinvointia etsiä asioista, jotka todellisuudessa tuntuvat huonolta? 

Motivaation puute on oikeastaan se ongelma, joka on leimanut kaikkea liikunnallista tekemistä koko ikäni. En ole oikein koskaan pystynyt samaistumaan niihin ihmisiin, jotka silmät loistaen kertovat rakastavansa jotakin lajia niin paljon, että se intohimo vain vetää heidät liikkumaan uudelleen ja uudelleen. On ihmisiä, jotka elävät liikunnasta ja rakastavat hyppiä, juosta, pinnistellä, hikoilla ja koetella kehonsa äärirajoja. Minä en vain ole yksi heistä. Olen kokeillut varmaan kymmeniä lajeja elämäni aikana, enkä ole oppinut rakastamaan niistä juuri ainoatakaan.

Pari mieluisaa liikuntamuotoa olen (hämmästyttävää kyllä) onnistunut lukemattomien kokeilujeni seurauksena löytämään ja olen nyt tullut siihen tulokseen, että on paras pitäytyä niissä. Toinen niistä on aikuisbaletti, jonka rauhallinen ja kurinalainen etenemistapa sekä kaunis liikekieli tuntuvat omilta ja mieluisilta. Toinen puolestaan on lähes edellä mainitun vastakohtaa edustava racketball, jonka nopea, syöksyilevä rytmi, kilpailuhenkisyys ja taktinen ajattelu ovat kuin toisesta maailmasta. Salitreenaamista koskevat mietteeni saivat jonkinlaisen sinettinsä viime sunnuntaina, kun kävin pitkän kesätauon jälkeen ystäväni kanssa pelaamassa racketballia. Tunsin siellä pelikentällä olevani niin onnellinen. Olin fyysisesti aivan puhki, huohotin ja hikoilin kuin pieni possu, mutta se ei tuntunut lainkaan vastenmieliseltä. Päinvastoin minusta tuntui, että olen vain tekemässä jotakin uskomattoman hauskaa ja se liikunta tuli siinä kuin vähän bonuksena sivussa melkein kuin huomaamatta. Tajusin myös, ettei palloiluhallille lähteminen ole ollut minusta koskaan vastenmielistä siinä missä salille lähteminen oli siltä lähes joka kerta. Siellä racketballkentällä tuli siis viimein sellainen vahva tunne, että tältä sen kuuluu tuntua. Ei pakkopullaa, ei vastenmielisyyttä, ei lannistumisen tunteita. Ei enää. :)

Kuva: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä

49 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • sanumaria

    Kyllä siitä pitää lähteä että sillai liikkuu mistä ite pitää. Jos sali on pakkopullaa niin ei sinne tarvi mennä, tekee sitten jotain muuta mistä tykkää. Tietenkin se salitreeni on sillai kätevää että se sopii kaikille ja kaikki hyötyvät siitä, mutta ei sen tarvi tarkoittaa että kaikki myös pitävät siitä..

  • Jjjohanna

    On hyvä olla itselleen armollinen.

    Söpö kuvitus tekstilläsi, muuten!

  • tiippa

    Et kyllä ole luuseri, kaikille ei vaan sovi kaikki lajit! :)

    Jos kuitenkin lihaskunto on huono, niin kannattaa ehkä jotain kuitenkin tehdä sen parantamiseksi. Voisiko itselle sopiva kotijumppa olla sinulle sopiva tapa? Hyvä lihaskunto on todella tärkeä asia terveydelle ja tukee noiden tykkäämiesi harrastusten harrastamista myös :). Esim. jos sairastuu vakavasti tai joutuu leikkaukseen niin hyvä lihaskunto auttaa palautumisessa ja toipilasaikana paljon. Kokemusta on! Toivuin juuri leikkauksesta kesän aikana ja omalla kohdalla hyvästä lihaskunnosta oli ihan verraton apu. Silloin sitä tajusi konkreettisesti, mitä hyötyä salilla käymisestä on. Olisin ollut ihan “vihannes” muutoin.

  • Hyvä kirjoitus! Olen itse oppinut pitämään liikunnasta uudelleen vasta aikuisiällä, kun yläasteaikojen karmea liikunnanopettaja sai tapettua kaiken intoni liikuntaa kohtaan. Lapsena harrastin paljonkin liikuntaa sulkapallon, rullaluistelun, pyöräilyn ja hiihdon merkeissä, mutta kaikki liikunta loppui yläasteaikanani vuosiksi eteenpäin. Tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta olen löytänyt lajit, jotka sopivat minulle. Olen todennut, että en pidä mistään joukkuelajeista, vaan haluan liikkua omaan tahtiini ja omaa kehitystäni tukien. Tykkään nykyään hurjasti joogasta (sekä tavallisesta että hotista), juoksemisesta ja pyöräilystä. Myös (nyky-)tanssi oli välillä kuvioissa, mutta nyttemmin olen todennut, etten ehdi käydä tarpeeksi säännöllisesti treeneissä, jotta edistyisin siinä haluamallani tavalla. Jooga on erityisesti sellainen liikunnan muoto, jota haluan tehdä siksi, että siitä tulee yksinkertaisesti niin hyvä fiilis, sekä joogatessa että jälkikäteen! Olen todella iloinen siitä, että olen löytänyt tieni takaisin (omanlaiseni) liikunnan pariin. Toivoisinkin, että peruskoulussa opetettaisiin liikuntaa enemmänkin liikunnan ilon näkökulmasta kuin tulosten perässä…

  • tiinat

    Minusta myös pitää liikkua niin kuin itse tykkää! Eli tärkeintä on, että harrastaa edes jotain liikuntaa, se voi olla sitten ihan mitä vain siitä aikuisbaletista triathloniin, pallopeleihin tai reippaaseen kävelyyn. Kokeilla voi muitakin lajeja, mutta ihan turha väkisin itseään kiduttaa lajeilla, joista ei pidä ja jotka eivät itselle sovi saati sitten tuntea huonoa omaatuntoa siitä! Kaikki vaan ei ole kaikille eikä kaikesta pidä tykätä. Itse voin käytännössä kokeilla kerran pari ihan mitä urheilua/liikuntaa tahansa, mutta säännöllisesti harrastan vain niitä lajeja, mistä oikeasti pidän. Ja selväksi on tullut, että salilla käynti, baletti tai mitkään muutkaan tanssilajit eivät ole mun juttuja, joten en niitä säännöllisen epäsäännöllisiä kertakokeiluja lukuunottamatta harrasta. Itse liikun paljon (10-20h/vko), mutta välillä on myös aikoja, jolloin on niin paljon muuta tekemistä, että liikuntamääristä joutuu tinkimään – eikä se haittaa, turha siitä stressata, palaan “ruotuun” sitten taas, kun hieman muut kiireet helpottaa :)

  • Annis

    Makin yhdistin ennen liikuntaan sanoja kuten raakki, kova treeni, jne. (sori mun aakkoset) ja aloin miettia etta liikunta kuulostaa aivan joltain rankasulta. “Mun pitaa menna raakkaamaan itteani ja puristamaan itsestani viimesetkin mehut etta voin voida hyvin” – mika paradoksi!

    Kaikki on erilaisia ja kaikille myos sopii eri jutut. Ma oon herkka, ailahtelevainen, naisellinen ja luova, ja yritan tehda asioita mitka tukee noita piirteita. Koen etta esim. salitreeni ei sovi mulle koska siina ei ole sellaista luovuutta ja hauskuutta mita kaipaan. Inhoan toistoa ja rutiineja, ja jos yritan pakottaa itteani niihin niin tunnen koko ajan kauheaa epaonnistumisen tunnetta.

    Ma listasin asiat mista mulle tulee hyva fiilis ja rupesin tekemaan niita. Ma tanssin (street, strippaus, baletti, zumba, jne. – mita millonkin tekee mieli), joogaan ja valilla juoksen. En ikina pakota itteani mihinkaan kursseille koska eri paivaina mun tekee mieli eri juttuja. Niin kauan kun mulla on hyva mieli ja lahden tunnilta hymy naamalla niin se on hyvaks mulle :)

    Tsemppia kaikkeen ja kandee tsekkaa naa leidit, ne on auttanu mua tekemaan vaan asioita mitka musta tuntuu hyvalle: http://www.daniellelaporte.com ja sarahjenks.com

    Kiitos paljon mahtavasta blogista!

  • Tuuli//

    Voi kuinka lohdullista lukea, että näin on käynyt muillekin, ole aloittanut ja lopettanut salitreenin monet kerrat. Jäsenyysmaksut ovat verottaneet tiliäni säännöllisesti astumatta jalallanikaan salille. Olen jo vuosia harrastanut joogaa, mutta sen kalliuden takia pitänyt siitä vähän taukoa. Nyt taas palasin joogan pariin ja päätin, että on paljon fiksumpaa laittaa vähän enemmän rahaa sellaiseen liikuntamuotoon, josta oikeasti nauttii kuin maksaa täysin turhasta salikortista. Ehkä vihdoin olisi aika hyväksyä itsensä sellaisena liikkujana kuin on :)

  • Vierailija

    Oon sitä mieltä, että lahjakkuus on loppujen lopuksi aika tärkeä osa motivaation ylläpitämisessä. Kuka vain voi innostua vaikkapa salitreenauksesta vähäksi aikaa, mutta jos tulokset eivät kohene kovasta työstä huolimatta tai kropassa ei huomaa muutosta mihinkään suuntaan usean kuukauden treenin jälkeen, alkaa motivaatio helposti hiipua. Harva pystyy oikeasti vuodesta toiseen nauttimaan jostakin, jossa on vuosien harjoittelun jälkeenkin huonompi kuin vasta-alkajat. En tarkoita, että pitäisi olla parempi kuin muut, mutta on masentavaa, jos työnteosta ei saa ansaitsemaansa palkkiota. Lapsena monet harrastavat vähän sitä sun tätä, mutta vähitellen kuvataidekerhoihin jää vain taiteellisesti lahjakkaat ja urheilulajien huipulle valikoituvat paitsi ahkerasti harrastavat myös ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan (esim. kilpailuhenkisyys, paineensietokyky, sosiaalisuus) lajiin sopivat tyypit. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin harrastuksiin, sillä motivaation lähteitä on monia, mutta esimerkiksi omissa harrastuksissani olen huomannut lahjakkuuden vaikutuksen yllättävänkin selvästi.
    Urheilulajit on tietysti siinä mielessä vähän eri asemassa kuin monet muut harrastukset, että jonkinlainen urheilu on välttämätöntä terveyden takia, ja sen takia monet harrastavatkin kuntosalia tai lenkkeilyä, vaikkei se niin mieluisalta tuntuisikaan. Onkin vaikea määritellä raja sille, missä vaiheessa fyysistä kuntoa parantava harrastus onkin terveydelle haitallinen, jos siitä ei pysty nauttimaan tarpeeksi tai se tuottaa liikaa stressiä.

  • Kävin ennen 4-5 kertaa viikossa salilla. Treenasin harrastelijamaisen tavoitteellisesti, mutta sitten tuli stressi ja sotki koko homman. Nyt pyrin siihen, että käyn kahdesti viikossa. En edes yritä enempää jotta homma pysyisi mielekkäänä. En kuitenkaan pysty vieä jaottelemaan treenejäni, jotenkin ajatuskin siitä että tänään on rinta-olkapääpäivä, ahdistaa. Siksi teen koko kropan kerralla, kahdesti viikossa. Nyt tuntuu taas mielekkäämmältä :)

    En minäkään ole koskaan rakastanut liikuntaa siinä määrin, etten vain pysty olla menemättä salille tai juoksemaan. Pystyn vallan hyvin! Paljon mieluummin bloggaisin tai lukisin hyvää lehteä. Näin se vain menee, enkä usko että asianlaita herkästi muuttuu. Silti liikun jatkossakin viikottain :)

    Ihan mahtavaa että olet löytänyt kivat liikuntamuodot!

  • LtotheH

    Kuntosalin avulla kevenin vuosia sitten kymmenen kiloa, eli todistettavasti se sopi minulle, mutta ei mielelleni :) Eli saatuani sysäuksen kuntoiluun ja ne ensimmäiset turhauttavat kilot pois, pudotin pikku hiljaa toiset kymmenen kiloa arkiliikkunnalla ja ruokavaliolla. Yritin turhaan monta vuotta tsempata itseäni salille, koska helpoin tie hyvään kuntoon. Kuitenkin onneksi ajatus kääntyi jossain vaiheessa niin, että pitäisi liikkumisesta kai nauttiakin? Aloin lenkkeilemään luonnossa ja kokeilemaan muita lajeja kuten vaellusta, lumikenkäilyä, kiipeilyä, pyöräilyä yms. ja näiden lajejen parissa aion jatkaakin, tosin pohjoinen lokaatio helpottaa paljon löytämään paikkoja missä näitä harrastaa. Tsemppiä oman nautittavav liikuntamuodon löytymiseen.

  • Laur

    Lihaskuntotreeniäkin voi tehdä niin monella eri tapaa ettei kannata jäädä salille kärvistelee, jos siitä ei pidä! Joku ehdottikin kotijumppaa, hyvä ehdotus. Suurimpien lihasryhmien käyminen läpi ehkäpä kahvakuulankin avulla on nopeaa. Tai vain oma keho vastuksena.
    Itselleni salille lähteminen on monesti tuskaisaa, mutta suurimmaksi osaksi lähden paremmalla mielellä sieltä pois. Mutta olen huomannut ja antanut anteeksi itselleni, että olen kausiliikkuja. Juuri nyt minua ei kiinnosta yhtään salitreeni, mutta tunnin bodypump treenissä saan juuri oikealla tavalla ärsytettyä lihaksiani – tuntuu hyvältä. Syksyn treenikalenterini on suloisesti sekaisin 0-5 kertaa viikossa bodybalancea, -pumppia, -combattia, cxworxia, syketunteja, juoksua, salia, uintia ja kävelyä.
    Kuulostaa hengästyttävältä, mutta tosiaankin treenimäärät vaihtelevat nollasta viiteen viikossa. :)

  • Vierailija

    Itse ajattelen juuri niin, että jos olisi tarkoitettu, että olisin himourheilija, niin olisinhan sitä. Parempi keskittyä asioihin, jotka tulevat luonnollisesti, ponnistelematta elämääni. Monta kuukautta vuodesta esim. pyöräilen joka paikkaan miettimättä sitä sen kummemmin. Koti-illan päätteeksi voi tulla olo olispa kiva liikkua vähän, ja sitten voi piipahtaa kävelyllä. Olen myös venytellyt aina päivittäin, miettimättä asiaa sen kummemmin, ihan sisäsyntyistä, tule vaan sellanen olo. Selvästi siis mun juttu. Aikoinaan rakastin tanssiharrastustani, mutta tietyssä elämäntilanteessa jouduin sen jättämään.
    Joku aika sitte selkäni meni huonoon jamaan ja olen tehnyt päivittäin fys.terapaeutin antamia harjoituksiia. Niissä huomaan joskus törmääväni tuohon epämielekkyyden kokemukseen, joku vaan laittaa vastaan, että taasko niitä täytyy veivata. Osassa liikkeitä tuota tunnetta ei tule. No tässä tapauksessa ne kaikki olen kuitenkin tunnollisesti tehnyt.
    Sitä paitsi, en usko, että se kunto ja voima on niin yksiselitteinen asia. Jonakin päivänä askel on kepeä, toisena hetkenä taas ei. Jos joku laji, peli, mikä tahansa on kivaa, niin käy just niin, että energiaa virtaa jostain ja aika hurahtaa liikkuen. Ehkä samana hetkenä ei olis tuntenut itseään yhtä hyväkuntoiseksi ja energiseksi jos olisi yrittänyt tehdä jotain väkisin?

  • sweaterfowl

    Olen sanonut itselleni, ettei minun tarvitse lähteä salille – ikinä, jos ei tule aivan pakottava tarve. Kävelen 15km viikossa, käyn uimassa jos siltä tuntuu ja pelaan tennistä kerran viikossa. Kaikki kolme ovat asioita, jotka tuottavat mielihyvää ja mukavuudentunnetta ilman pienintäkään itkua ja hampaidenkiristelyä. 

    Kävellessäni aamuisin ja iltapäivisin opiskeluihin voin vain leveästi naureskellen loikkia autoissaan rattia hakkaavien, aamuruuhkiin juuttuneiden yksityisautoilijoiden ohi, uidessa voin vetää radalla tasan sen verran kuin huvittaa ja mennä suoraan saunaan rentoutumaan ja tenniksessä kohottaa sykettä ilman pelkoa, että se alkaisi yhtäkkiä tuntua tympäännyttävältä. 

    Olen tullut siihen tulokseen, ettei salitreenaus ole todellakaan kaikkia varten. Selitän tätä salitreenaamisen suosiota itse vain sillä, kun se on vuorostaan median hypettämä trendi. Eiköhän sekin tässä piakkoin mene ohi. Mutta sen tiedän, että kävely, uinti ja tennis pysyvät mukanani, koska olen itse löytänyt ne aikanaan ja todella tykästynyt niihin. 

    Liikunnassa taitaa todellakin olla lopulta kyse siitä, että etsii itselleen just ne omat jutut ja tekee niitä – ei varmasti tympäänny!

  • Vierailija

    Juu ei siitä noin mitään tule :D liikunnan ja kaiken terveellisen kuuluu olla elämäntapa, ei dieetin kaltainen pakkopulla-kidutus. Sen tulee siis tapahtua luonnostaan ilman että sitä tarvitsee kauheasti ajatella.

    Itse jostain syystä tykkään tosi paljon käydä salilla. En ajattele tuloksia enkä etenemistä oikeastaan ollenkaan , pyrin tekemään vaan niin että lihakset on seuraavana päivänä kipeät. Mua motivoi salilla käymisessä eniten se että mitä isommat lihakset, sitä enemmän saa syödä! :D koska isot lihakset kuluttaa enemmän myös ihan vaikka kävellessä.

    En siis ota liian fanaattista otetta siihen punttien nostamiseen, keskityn vaan siihen miten ihanalta tuntuu kun kroppa tekee töitä ja vahvistuu.

  • tiita

    Kamppailen  vähän saman ongelman kanssa. Jotenkin tätä alkanutta treenausta varjostaa tosi pahasti se, miten huonokuntoinen on ja miten vihaiseksi tulee itselleen, ettei pysty tekemään jotain liikettä puhtaasti.

    Pysyttelen vielä kuitenkin salitreenissä, koska salin sovittaminen muuten kreiseihin aikatauluihin on helpompaa kuin esimerkiksi kiinteiden ryhmäliikuntatuntien. Motivaatiovajetta hoidan toistaiseksi musiikilla. Oman lajin etsintä siis jatkuu, mutta kerrankin ei lempipaikastani eli sohvanpohjalta käsin. :)

    P.S. Söpö kuvitus!

  • Ihan samoja mietteitä olen käynyt läpi tässä kesällä. Nyt yritän jälleen löytää oman lajini, koska kroppa kaipaa jotain liikuntaa, mutten keksi mitä mieleni kaipaisi. Toivottavasti löydän jotain yhtä innostavaa kuin sinä!

  • JonnaK

    Ei salitreenaaminen varmasti ole kaikkia varten! Olet varmasti sen verran kiireinen nainen, että sinulla ei ole aikaa haaskata sellaisiin harrastuksiin, jotka eivät tuota hyvää mieltä ja miksi pitäisikään. Kamalaa, jos joudut karsimaan sellaisista asioista, mitkä oikeasti tuottavat iloa, kuten tuo aikuisbaletti! Saitko tuosta sali-/ personal trainerkokeilusta jotain hyvääkin takataskuun? Esimerkiksi taisit kertoa, että osittain ruokavalion takia lihaskuntosi ei ollut niin hyvä kuin voisi olettaa?

  • Loki

    Salilla käymisessä voi motivoida myös se miten omissa “päälajeissaan” pääsee eteenpäin, kun hankkii lihasta oikeisiin paikkoihin tai räjähtävyyttä tai kestävyyttä tai mitä milloinkin. Mikään lihas sinänsä tai se, että tekee uuden ennätyksen, kun nostaa penkistä ei juurikaan motivoi, ainoastaan eteenpäin meno, joka mitataan ihan eri ympäristössä kuin salilla. Miksei sitten vaikka balettitunnilla tai racketballissa. Minä vaihtelen salitreeniä vuosittain. Yhtenä vuonna lihasta lisää jalkoihin, koska mäkijuoksu ei sujunut. Toisena vuonna huomasin juoksuasennon huonoksi, koska en jaksanut pitää selkää suorassa vatsalihasten ollessa liian heikot eli enemmän keskivartalotreeniä. Entä jos keskittyisit niihin lihasryhmiin tai asioihin, joita haluat balettitunnille tai racketballiin kehittää, silloin saattaisit pysyä motivoituneempana. Sitä kai sanotaan lajinomaiseksi harjoitteluksi. Toisaalta monet urheilijat käyttävät balettia oheisharjoitteena omassa lajissaan (kuten kilpa-aerobic tai taitoluistelu) joten miksei harrastebalettitanssija voisi käyttää esim. kilpa-aerobicia voimaa tuottavana tukiharjoitteena baletin rinnalla. Eiköhän siinäkin voima ja kestävyys kehity hauskalla tavalla ja luultavasti harrasteryhmiäkin löytyisi.

  • lodju

    Oot sankari.

  • Neelia

    Kannattaa ehdottomasti valita lajit, joista oikeasti nauttii! En väitä, etteikö ajan myötä lähes jokaisesta lajista voisi alkaa nauttimaan tai löytää jotain, mistä siinä pitää. Mutta ei hampaat irvessä itsensä pakottaminen ole varmasti mikään hyvä motivaattori!

    Minun rakkauteni lemppariharrastuksiini ei ole koskaan ollut rakkautta ensi kokemuksella. Esim. vihasin ensimmäistä spinningtuntiani. Pakotin itseni kokeilemaan uudestaan ja jatkamaan ja lopulta lajiin syntyi sellainen raukkaussuhde, että! Toisaalta, huomasin, että rakkauteni oli ohjaajariippuvaista. Kun vuosien, vuosien jälkeen vaihdoin salia muuton myötä, rakkauteni spinningiin hiipui. Tilalle tuli tanssi (en voi hehkuttaa tarpeeksi, kuinka siitä nautin nykyisin) ja jooga, joka aiheutti enemmän ihmetystä ja inhoa ensimmäisellä kerralla. Kun löysin oikean ja itselleni sopivan flow-tyyppisen joogan, oli rakkauteni sinetöity. Olen sen verran laiska ihminen, että tarvitsen aina jonkun piiskaamaan itseäni eteenpäin. Siksi ryhmäliikunta sopii minulle. Lisäksi aloitin ratsastuksen aikuisena, I love it!

    Tsemppiä siis ja jatka niiden lajien parissa, joista todella nautit!

    Ps. Et ole pitkään aikaan koonnut asukuviasi yhteen. Olisiko nyt elokuun lopussa sen aika?! :)

  • Paula L

    Minä olen painiskellut ihan samojen mietteiden kanssa ja tullut siihen tulokseen, että jokaisen pitää liikkua tavalla, joka on itselle hauskaa ja josta tulee hyvä mieli. Olen jopa tullut siihen päätelmään, että ehkäpä kaikki muutkaan salilla kävijät eivät tunne paikkaa omakseen, mutta monet käyvät siellä varmaan vaan tavan vuoksi.

    Itse olen löytänyt ilon vesiliikunnasta. Tykkäsin jo lapsena ja nuorena todella paljon uimisesta, mutta välillä se vain jäi. Viime keväänä kävin aikuisten tekniikkakursseja ja innostuin oikein kunnolla. Ohjatut uintitreenit jatkuvat nyt syksyllä. Lisäksi olen nauttinut aivan suunnattomasti ohjatuista vesijuoksu-/vesijumppatunneista. Tunnit vierähtävät hujauksessa hymy naamalla.

    Kannustan sinua lämpimästi siis unohtamaan salilla käynnin ja iloitsemaan aikuisbaletista ja racketballista!

  • Vierailija

    Oletko kokeillut crossfitiä? Suosittelen! Sehän tapahtuu kuntosalilla ohjaajan kanssa, mutta on oikeasti hauskaa, vaihtelevaa ja koukuttavaa. Kehitystä tapahtuu ennen kuin huomaakaan.

  • Aura

    Jes, just näin! Mahtavaa että olet löytänyt myös lajeja joista ihan oikeasti ja aidosti pidät, ja kun kerran on sellaistakin liikuntaa mistä tykkää, niin ei ole kyllä takuulla mitään velvollisuutta harrastaa sitä ikävämpää liikuntaa :) 

  • nuori rouva

    Kiitos. Elämä ei ole suoritus. Ihminen helposti miettii, mitä kaikkea pitäisi tehdä, jaksaa tai osata. Mutta kenellä oikeasti on oikeus ja valta sanoa, että kaikkien on tehtävä samoja asioita? Kuka määrittelee epäonnistumisen?

  • Nii

    Mä olin yks niistä jotka kannusti sua silloin jatkamaan vaan ja vakuutti että kyllä se siitä. En todellakaan pidä sua luuserina :) Ei se sali kaikkia varten ole ja jos ei tavoitteellisesti mitään ehdottomasti salitreeniä vaativaa harrasta niin ei siellä mikään pakko ole käydä. Taisin silloin sanoakin että jos edelleen oikeasti pitkän ajan päästä sali tuntuu vastenmieliseltä niin sitten on ehkä aika miettiä muita treenitapoja.

    Suosittelen kyllä lämpimästi sitä lihaskuntoa silti kohottamaan, tapojahan on monia. Esim. ohjattu kahvakuula vaikka kerran viikossa on tosi hyvä jo, kun sen lisäksi kuitenkin käyt baletissa ja pelaamassa racketballia. Hyvä lihaskunto on kuitenkin niin paljon muutakin kuin kyykkyennätykset salilla tai muu suoraan treenissä näkyvä kehitys.

    Mutta tsemppiä sulle liikuntamotivaation kanssa! :)

     

  • niiN

    Itse olen käynyt 5 vuotta salilla kahdesti viikossa, enkä pidä siitä vieläkään. Juuri parhaillaan mietin, että tänään pitäis käydä salilla… Tai ehkä kuitenkin vasta huomenna. Itse en ole löytänyt yhtään lajia, josta pitäisin, mutta jotain urheilua ihan terveyden ylläpidon takia on hyvä harrastaa. Kaikki meistä eivät nauti liikunnasta. Kuitenkin siitä voi tulla jonkinlainen rutiini. Eihän hampaiden pesustakaan nauti, mutta hyvä sitä on säännöllisesti tehdä.

  • Miia1

    Moi Jenni! Onkohan järkevää kutsua itseään luuseriksi, jos et pidä salilla käymisestä? Ei se tee sinusta luuseria. Pitäisikö kaikkien alkaa harrastaa salia nyt vain siksi, että se on niin trendikästä? Eikö olisi paljon hauskempaa, jos vielä 70-vuotiaana mummelina pelaisit racket ballia silmät hehkuen ja posket punoittaen, koska se saisi sinut vielä silloinkin hyvälle tuulelle?

    Minä olen liikkunut aina paljon, mutta en pidä salilla käymisestä, joten en tee sitä. Lihaksia voi huoltaa myös muilla keinoin. Sinäkin varmasti tiedät, miten lihasvoimaa voi kehittää esimerkiksi juuri baletissa! Tsemppiä!

  • Jenniii

    Otsikoissa nyt on hauska vähän kärjistää, mutta tekstin luettuasi varmasti huomasit, että mietteeni luuseriuden suhteen ovat muuttuneet. :) Veikkaan, että on ihan lohdullistakin monelle, että tämän treenihypen keskellä joskus jopa yli-ihmisiltä vaikuttavat bloggaajat eivät innostu ja onnistu kaikessa.

    Ja siis todellakin, toivotaan, että vielä 70-vuotiaana mummelina läiskin palloa racketballkentällä intoa puhkuen! ;)

  • KateK.

    Kyllä, liikunnan pitäisi olla hauskaa ja innostavaa. Vaikka sitten oltaisiin äärirajoilla/mukavuusalueen ulkopuolella. Itselläni on hakusessa jokin liikuntalaji, joka EI aiheuttaisia “olisipa tämä jo ohi (kärsitty), että pääsisi pois” -reaktiota.

  • Sanni Inkeri

    Itse en ole löytänyt kuin yhden lajin joka kolahtaa mulle ja se on Pilates. Suunnitelmissa on aloittaa uudelleen tämä tauolla ollut ihastus kun aiemmassa harrastuspaikassa toiminta lopetettiin. Tasoni on ihan alkeistaso vielä. Pidän siitä että laji on haastava ja hyvin palkitseva samaan aikaan sekä keskittymistä vaativa. Inhoan salitreeniä ja olen hyvin mukavuudenhaluinen liikkuja. En mene esim. lenkille jos ei ole sopiva fiilis ja ilma. Olen kuitenkin joutunut toteamaan että minun on tehtävä enemmän mm. lihaskuntoni eteen. Olen kolmekymppinen niin jo ihan sen tähden pitää tietoisesti alkaa valita portaat hissin sijaan ja kävely bussin sijaan. Haluan että musta tulee vetreä mummo sitten joskus :) Ajattelin hankkia 10 kerran kortin tänne http://www.flowpilates.fi/

  • Vierailija

    Ja mietitääs nyt sitäkin, että onko terveelisempää tehdä tasaisesti, vaikka monta tuntia, esim. ruumiillista työtä (vertaa ennen vanhaan), tai jotain liikuntaa mistä pitää; peli, vaellus luonnossa tms., VAI tehä muutama sarja liikkeitä, jotk vetää kehon lihakset ihan piippuun?

  • Anne T

    Harvemmin kommentoin, mutta nyt täytyy sanoa: YOU GO GIRL! ‘Armollisuus’ liitetään usein ‘luuseriuteen’, vaikka sen pitäisi herättää assosiaatio Viisaudesta isolla V:llä. Arvostan ehdottomasti heittäytymistäsi salitreeniin ja sinnikkyyttäsi, mutta pään hakkaaminen seinään on ehkä typerimpiä tapoja kuluttaa aikaa.

  • *

    Tuttu tunne! Itsekään en ikinä oppinut nauttimaan kuntosalilla treenaamisesta. Kävin siellä pakosta (fysioterapeutin neuvosta) kuntouttamassa jalkaani sen puolivuotta ja kun jalka oli kunnossa, niin en ole sen koommin salille mennyt. Itse sen sijaan hurahdin ryhmäliikuntaan ja sen monipuoisuuteen. Koen että ohjaajan kannustus ja kevyemmilla painoilla pitkät sarjat musiikin tahtiin on se mistä enemmän pidän. Lempituntini on combatic ja sieltä en ole ikinä lähtenyt huonolla mielellä pois.

  • sonsaa

    I so feel you Jenni. Itsekin olen vuosien varrella moneen otteeseen _yrittänyt_ aloittaa säännöllisen salirutiinin. Jaksan käydä salilla noin kerran viikossa 5-6 viikon ajan, kunnes luovutan sillä se on vain yksinkertaisesti niin hemmetin tylsää hikoilla neljän seinän sisällä ilman mitään virikkeitä. Edes korvilla soiva lemppari treenimusiikki ei auta tippaakaan. Salilla käynti tuntuu vain yksinkertaisesti pakkopullalta. Nautin paljon enemmän luonnossa eri tavoilla liikkumisesta, joogasta ja tanssista, että yritän vakuuttaa itselleni niiden riittävän. Uudelleen salilla käyntiä yrittämään motivoi kerta toisensa jälkeen kuitenkin se, kuinka helposti salilla saa lisää lihasvoimaa ja muotoja esimerkiksi olkavarsiin ja toisaalta se helpottaa niin joogaa kuin juoksua. Liikunnassa kaikkein tärkeintä minusta on, että siitä saa elinvoimaa ja energiaa, sen pitää tuntua hyvältä (myös itseni rääkkääminen ja äärirajoille vienti tuntuu hyvältä, ah sitä tunnetta silloin tällöin!). Voi kun keksisi tavan, jolla saisi salin hyödyt, mutta joka olisi nautinnollista!

  • AnnaA

    Hyvä päätös! Olet tunnistanut rajasi liikunnan suhteen, kannattaa pitää niistä kiinni.

    Koko tämä viime aikoina naistenlehdissä ja blogeissa hallinnut teeni- ja kuntosalihehkutus liittyy pitkälti ilmiöön “Strong is the new skinny”. Kun naisten ennen piti jatkuvasti laihduttaa, laskea kaloreita ja kieltäytyä herkuista, viime aikoina tuo tehtävä on korvautunut salilla käymisellä ja proteiinin tankkaamisella. Ilmiötä on tervehditty ilolla, koska se vapauttaa naiset laihuuden tavoittelusta, mutta vaivihkaa se on asettanut naisille uuden tavoitteen, joka voi olla aivan yhtä vaikeasti tavoitetavissa kuin laihuuskin. Yhteistä molemmilla ilmiöillä on se, että naisten pitää yrittää koko ajan olla parempia, tuntea huonoa omaatuntoa kehostaa ja leimata itsensä jopa luuseriksi (kuten tässäkin postauksessa), jos eivät saavuta sitä kauneus-/kehoihannetta joka kulloinkin on muodissa.

    Olen toki sitä mieltä, että liikunta on tärkeään sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille, mutta kukin tehköön sitä tyylillää ja sen verran kun tuntuu hyvältä. Ei ole järkevää harrastaa lajia, josta ei yhtään tykkää vain siksi, että naistenlehdissä sanotaan, että niin pitää tehdä ja se tuntuu jotenkin “järkevältä”!

  • A.-K.

    Tietenkään salilla ei kannata käydä, jos se tuntuu ikävältä vielä kuukausienkin jälkeen!

    Jo baletti kehittää koko kehoa hyvin, kun keskivartalon lihakset ovat koko ajan käytössä, samoin kuin jalat ja kädet. Voisitko lisätä toisenkin balettitunnin viikko-ohjelmaasi? Minulla ei ole kokemusta aikuisbaletista, mutta harrastin nuorempana balettia toistakymmentä vuotta. Treenejä oli aluksi kahdesti viikossa ja myöhemmin (13-20-vuotiaana) neljä kertaa viikossa. Olin tuolloin paremmassa kunnossa kuin koskaan sen jälkeen, vaikka edelleen harrastan liikuntaa määrällisesti suurin piirtein saman verran: käyn 1-2 kertaa viikossa salilla sekä kerran viikossa Zumbassa ja kehonhuoltotunnilla. Balettitreeneissä oli mukana myös lihaskuntoharjoitusta mm. punnerruksia myöten, jotta me tanssijanalut jaksoimme paremmin kannatella keskivartaloamme ja käsiämme, hyppiä ja nostaa jalkojamme. Tällainen tuloksellinen ajattelu voisi auttaa sinuakin aikuisbaletin kautta? Jos omalla tanssikoulullasi järjestetään aikuisbalettia vain kerran viikossa, on mahdollista käydä toinen kerta viikossa jossain muualla. Oman kokemukseni perusteella suosittelen tunteja, joiden puitteissa harjoitetaan myös lihaskuntoa. On paljon mukavampaa ähkiä yhdessä muiden tanssin harrastajien kanssa, kuin yksin kotona.

  • Aurielen

    Mietin kirjoitustasi lukiessa, että onhan sinulla se tanssiharrastus ja näköjään myös tuo vielä menevämpi racketball-harrastus. Onneksi päädyit lopussa itsekin miettimään vaihtoehtoa, että pitäytyisit niissä, mistä pidät. Itse en ole koskaan innostunut valtavasti salilla käynnistä ja siksi harrastakin nykyisin muita juttuja. Yksi asia, jonka olen huomannut, on se, että jossain vaiheessa jos tietyssä kivassa lajissa paremmaksi tuleminen edellyttää jotakin täydentävää lihaskunnon (sinänsä tylsää) treenaamista, niin se motivoi silti enemmän kuin puhdas salilla käynti, koska siitä saadut tulokset edesauttavat harrastamaan sitä lempilajia. Tällä tavalla olen itse saanut ympättyä muutamia puhtaita lihastreenejä mukavien lajien yhteyteen, jotta koko kroppa pysyy tasapainossa ja tuloksetkin paranevat.

  • Aurielen

    Melkein kyl oon sitä mieltä, että jos kuvailee itseään mukavuudenhaluiseksi liikkujaksi, niin crossfit on hyvin kaukana sopivasta lajista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se on ainakin alkuun aivan järkyttävän rankkaa ja verenmaku suussa tekemistä. Toisaalta vetäjä pitää kuria yllä, jolloin ei tarvitse itse ruoskia itseään tekemään. Ei kuitenkaan ehkä houkuttele takaisin tunnille kovin helposti, jos ei pidä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle menemisestä ja kropan äärimmilleen viemisestä.

  • Vierailija

    Minulle se sopii nimenomaan siksi, että olen erittäin mukavuudenhaluinen. En ikimaailmassa saisi sellaisia tuloksia aikaan aivan yksin. Sen voi aloittaa niin pohjalta kuin tarvitsee ja kun siihen pääsee kärryille, se on erittäin palkitsevaa. Lisäksi hauskaa.

  • yellowi

    En minäkään ikinä koskaan pitänyt salitreenaamisesta. Voimaa voi kuitenkin treenata monella eri tavalla, erilaisissa ympäristöissä. Jos voimaa ei pysty hyödyntämään muissa liikuntalajeissa, sillä ei edes tee mitään, jos kroppa muuten pysyy kunnossa (pahemmat jumitukset loitolla siis). Liikuntaa (ja kaikkea muutakin aikaa vievää) pitää ehdottomasti sisällyttää elämään sellaisessa muodossa, ettei ahdistusta synny. Intohimo liikkumiseen syntyy intohimosta lajiin. Sellainen intohimo saattaa kannattaa myös ikävämpien treenien läpikäymiseen, jos palkintona on suorituksen parantaminen omassa lajissa. Näin ainakin itselleni on käynyt. Parasta on, kun voimaa kertyy, vaikka rautaa ei nostelekaan salilla lihaskimppujen varjossa.

    Itse voimaharjoittelu vie kuitenkin _älyttömästi aikaa_. Ja välillä kehitys kulkee takapakkia. Sitten menee hermo, kun “kyllähän tämä jo onnistui”. Myös ruokapuoli pitää olla kunnossa. Ilman riittävää proteiinimäärää lihakset eivät kasva. Ja levon määrä suhteessa harjoitteluun jne. kunnossa. Ja jos haluaa tuloksia nopeammin, pitää treeniohjelman olla suunnitelmallinen..

    Summa summarum: Voimaharjoittelu ei ole ihan pikku juttu, jos tavoitteena on muuta kuin “vähän enemmän lihaksia”. Jos lihaksia on riittävästi terveyden kannalta, kannattaa nuo treenitunnit käyttää johonkin ihan muuhun, koska vähän harjoittelua = vähän lihaksia. Jos taas sali treeniympäristönä on se ongelma, ilman salitreeniäkin voi hankkia lihaksia. =)

  • mandy

    Mahtavaa saada tällaista keskustelua! Nykyään todella kaikkialla puhutaan siitä, miten salitreeni on parasta ja vie kaikki mukanaan jne. Urheilu on aina itselleni ollut vaikeaa, osaksi koska aina suositellaan niitä asioita joissa en ole hyvä. Joukkueurheilu, ryhmäliikunta, säännöllinen salitreeni… ei, ei ja ei! Ei vaan toimi. Ei innosta, ei tunnu hyvältä. Tulee vaan paska fiilis. Lihaskunto on aina ollut hyvä, koska tykkään treenata kotona, omalla ajalla ja omassa tahdissa. Olen ostanut käsipainot, nilkkapainot, jumppapallot jne. Mutta aerobinen puoli onkin sitten vaikea, ja sen takia liikakilot piinaavat. Nyt ostin salikortin lähinnä juuri crosstrainerin ja juoksumaton kaipuussa, toivottavasti saan käytyä siellä säännöllisesti. Pyöräily ja lenkkeily on ihan kivaa, mutta olen huono tekemään niitä pitkiä aikoja kerralla. Jostain syystä sisätiloissa on helpompi liikkua pidempään, ehkä siksi kun voi välillä levätä ja sitten jatkaa lisää, kun taas lenkillä puhdin loppuessa menee vaan kotiin ja jää sille tielle.

  • Lauraii

    Tuo tuossa yläpuolella on sitten sydän.

  • Lauraii

    Suosittelen ja Emmi on maailman ihanin pilatesope!

  • Laa

    Asiantuntijat ovat kumpaakin mieltä. Intervallitreenejä pidetään joissain piireissä parhaina treeneinä ihmisen terveyden kannalta.

  • Kaikista tärkeintä on ehdottomasti se, että liikkumisesta jää olo enimmäkseen plussan puolelle. Ei ole mitään mieltä harrastaa lajia, josta ei nauti sen vertaa, että se jyräisi mahdolliset epämukavuuden olot allensa. Ei sellaista jaksa tehdä täysillä, ja varsinkn jos alkaa enemmän ahdistaa kuin odottaa seuraavaa kertaa, on ehdottomasti oikein miettiä homma uusiksi. Pointti on kuitenkin rikastuttaa omaa elämää ja edistää kokonaisvaltaisesti hyvinvointia. :)

    That said, itelleni liikunta on aina pienenkin tauon jälkeen yhtä rääkkiä, oli laji mikä vaan. :D Mutta toisten lajien kanssa sen alun pahan olon yli jaksaa, toisten kanssa ei. Taas tauon jälkeen salille palattuani itketti ja hävetti, että on taas näin surkeassa kunnossa eikä meinaa tietyt liikkeet edes onnistua, kun on vaan liikkuvuus mennyt niin nollaan, että sattuu vaan. Harmitti kovaa. Mutta kun sinnikkäästi muutaman viikon jaksoi, huomasi, että kyllä se tästä alkaa sujua. Sittenpä se hiljattainen kehitys ja “wau, mä jaksan jo näin paljon!” -tunne potkii eteenpäin, vaikka mitään euforioita en olekaan kokenut. :D Kai siinä on jokin voimauttava elementti. Mä pystyn ja jaksan jotain, mikä vähän aikaa sitten oli ihan mahdotonta. (Ja mulle se, mitä haen saliharjoittelusta on lähinnä sellainen lihasten peruskunto, ehkä vähän lihasten erottuvuutta, koska estetiikka, mutta tärkeintä mulle olis pitää niskat, hartiat ja selkä kunnossa. Ne alkaa heti oireilla, jos ei niillä tee mitään. Jos mulla olis PT, mua kiinnostais lähinnä se, että se kertois teenkö liikkeet teknisesti oikein, tsemppauksella, ohjelmilla ja muulla se vois heittää vaikka vesilintua, mä teen ite mun ohjelmat kiitti vaan.)

    Vähän sama on ollut tänä kesänä kun aloitin maantiepyöräilyn parissa. Aluksi olin niin kömpelö, etten meinannut päästä edes satulaan, saatikka sitten että jaksaisin polkea paljoa kymppiä enempää. Mutta vähitellen sitä kehittyi, oppi ja tuli ketterämmäksi. Olen kyllä myös itkenyt pariin kertaan pyörän selässä jotain painajaismäkeä polkiessani ja lopulta taluttaessani loput. On tuntunut surkean huonolta ja luuserilta, hävettänyt oma huonous (mikä on tosin ihan vaan normaalia harjaantumattomalle, ja noh, vauhti tappaa kenet vaan, ei matka). Mutta kaikeksi onneksi hyvät hetket ovat sitten olleet niin huippuja, että sitä on palannut, kehittynyt ja taas jaksanut painaa vaikka sit hampaat irvessä. :D Sekin on ollut huippua, kun on sinnikkäästi painanut menemään ja huomannut, että se tuottaa tulosta. Tulee sellainen “mä pystyn tähän, jos en tällä kerralla, niin seuraavalla kerralla” -tsemppi. :D Plus maantiellä kiitäminen on kyllä sen verran hauskaa, että sitä tekee oikein mielellään. ^^ Oon ihan fiiliksissä siitä, että oon löytänyt kerrankin lajin, jota nyt ainakin yhden kesän jälkeen vielä kiinnostaa harrastaa. :)

  • Evin

    Olen itse käynyt salilla hieman yli puoli vuotta kerran viikossa heiveröisen lihaskuntoni parantamiseksi. Treeniohjelmat on tehnyt ammattilainen, mutta salilla olen käynyt ihan itsekseni. Salitreeni ei tunnu ns. omalta jutulta, mutta kehittyminen on saanut mut jatkamaan. Olen viimein saanut lihaksia vähän lisää, mikä ei muilla treenimuodoilla ole jostain syystä onnistunut.. En kuitenkaan ole mitenkään vienyt itseäni äärimmäisyyksiin salilla, vaan treenaan jaksamisen mukaan. Koska lihasvoima on tärkeä osa terveyttä, olen ajatellut jatkaa tätä harrastusta samaan tahtiin ja samalla jättää tilaa myös itseäni miellyttävämmälle liikunnalle.

    Kiitokset sulle hyvästä kirjoituksesta, mielellään kuulen fiiliksiäsi aiheesta jatkossakin! :)

  • Minuakin harmittaa se, että ihmiset tuntee painetta käydä juuri nimenomaan salilla treenaamassa! Asiahan on juuri niinkuin kirjoitat, että se ei kaikille välttämättä sovi, ja pitäisi vain rohkeasti uskaltaa etsiä sitä mistä oikeasti pitää.:)
    Välillä tulee elämässä myös vaiheita, jolloin treenistä on pelkästään haittaa terveydelle, tarkoitan siis niissä tapauksissa jolloin se ainoastaan lisää väsymystä ja ruokkii huonoa itsetuntoa. Ihminen tarvitsee myös lepoa!

  • Salilla on tylsää

    Mulla on ihan sama juttu ollu tosi pitkään. Väkisin käy salilla ja maksaa niitä hulluja maksuja, vaikka ei tykkää siellä käymisestä. Joka kerta piti ihan vääntäytyy sinne ja lopulta mulla se meni siihen, että luistin kaikista laitteista ja sarjoista enkä tehnyt mitään loppuun asti. Eli siinä ei ollut _mitään_ järkeä.
    Sitten lopetin sen ja aloin tekemään kaikkea kivaa! Nyt en ole missään maksukierteessä mukana, vaan teen itse mitä haluan vapaa-ajallani; ostan randomeja tennisvuoroja, käyn heittelemässä koreja koulun kentällä, kävelemässä tai joogaamassa puistoissa kesällä. Ja tää toimii.
    Mikä siinä onkin, että pitää väkisin tehdä jotain mistä ei pidä. Ja vain siksi, että muutkin tekee ja niin kuuluu tehdä? Meillä on kuitenkin (luullakseni) vain tämä yksi elämä ja se pitäisi täyttää iloisilla asioilla!!

Related posts