19/08/14

Taitaa olla syksy

5 18 sss163.jpg

Kyllä se nyt taitaa viimein olla täällä, syksy nimittäin. Ensin sen tuntee kadun varjoisella puolella ja pian se jo tuoksuu nenässä. Olenko ainoa, jonka mielestä syksyn tulon voi haistaa? Olen valon lapsi ja viluisana ihmisenä rakastan lämpöä, mutta pukeutumisen suhteen lempisesonkini on silti syksy. Kuulkaa siis sääjumalat toiveeni: haaveilen pitkästä ja leudosta syksystä mahdollisimman vähillä satella, kiitos! Nyt kun täydellinen syksy on tilattu, voidaan siirtyä fiilistelemään niitä täydellisiin syyssäihin sopivia pukeutumisinspiksiä. 

sss48.jpg

Myönnän, että usein loppukesästä jo vähän haaveilen syksyisemmistä keleistä, kun helteillä pukeutuminen keskittyy pääasiassa bikineihin ja niiden päälle vedettäviin mahdollisimman vilpoisiin mekkoihin. Tänä vuonna tosin sain kesätyyliin vähän uutta intoa ja inspiraatiota, kun löysin todella pitkästä aikaa itsestäni hameihmisen. Hamekauteni jatkunee syksyyn, mutta onpa kivaa, että pitkästä aikaa saa taas pukea läkähtymättä myös pitkät housut jalkaan ja kietoutua tuulenpuuskan tullen lämpöiseen neuleeseen. :)

sss86.jpg

Olen pitkin vuotta keräillyt tietokoneellani olevaan kansioon inspiroivia katumuotikuvia Stockholm Street Stylen sivuilta ja ajattelin nyt läväyttää inspistä jakoon teillekin. Tämä sekalainen seurakunta koostuu tyyleistä, joissa on kaikissa jotakin kiinnostavaa ja minua juuri nyt innostavaa. Mitäs te muut odotatte tämän syksyn tyylijutuissa eniten? Entä kolahtiko joku näistä tyyleistä teihinkin? :)

Translation: I’m definitely a summer person weatherwise: I love sun and the warmth. But when it comes to style, autumn is closer to my heart. It’s the perfect season for getting inspired, so here’s some style ispiration for autumn outfits by Stockholm Street Style. 

sss63.jpgsss166.jpg sss80.jpg sss100.jpg sss117.jpg sss123.jpg sss128.jpg sss129.jpg sss147.jpg sss154.jpg

Photos: Stockholm Street Style (published with permission)

Tags: , , , ,

Categorised in: Muoti

5 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Niania

    60-luku -trendi inspiroi kovasti ja olenkin jo aloittanut täydellisen, A-linjaisen minimekon metsästyksen. Näiden kuvien tyyleissä kolahti etenkin viittamaiset takit.

  • Aisha J

    Ai että piristi katsella näitä kuvia! Erityisesti iski 4, 5, 6 ja toiseksi viimeinen kuva. Olen helteiden jälkeen vähän allapäin syksyn tulosta, mutta toisaalta myös innoissani. Rakastan syyspukeutumista, ja nyt onkin hakusessa jokin huikea neule. :)

  • Minä vain

    Lempivuodenaikani on kevät, mutta pukeutumisen suhteen mua inspaa eniten juurikin syksy. Johtuu ehkä väreistä. ;) En malta odottaa, että saan H&M:ltä tilaamani petroolinsiniset housut kotiin ja käyttöön! :) Syksyn väreistä pidän eniten myös viininpunaisesta, oliivinvihreästä ja luumusta. Oranssia taas en voi sietää muuten kuin murrettuna, terrakottana.

  • Maarit

    Syksy. Ihanaa…sen todellakin haistaa…ja tuntee aluksi pienenä viileytenä… Rakastan alkusyksyä,puiden kellastumista ja pihlajanmarjojen putkahtelua puihin…Pukeutumista pitkiin hihoihin ja saapikkaiden kaivamista esille … Viininpunainen ja oranssi ja tummansininen…nams!

  • Hanna K

    Voi, kyllä syksyn tulon haistaa ihan selvästi! Kostea nurmikko, tallautuneet lehdet ja tuoreet omenat muodostavat syksyn hajumaailmani. Puhumattakaan erilaisista, ihanista mausteista. Kaneli ja chili lämmittävät mukavasti kylminä iltoina – ne myös tuoksuvat taivaallisilta!

    Viime syksy ja talvi olivat aivan täydellisiä tällaiselle vilukissalle. Ei tarvinnut kertaakaan palella kymmenen villapaidan alla! Tänään tulikin sadetta sitten koko kesän edestä, ja toivottavasti myös koko loppusyksyn…! ;–)

     

Related posts