1/07/14

Elämänohjeita 10 vuotta nuoremmalle itselleni

9 18 pikkujenni2.jpg

Trendin ja Lilyn toimitus heitti viime viikolla lilyläisille haasteen antaa elämänviisautta 10 vuotta nuoremmalle itselle. Millaisia neuvoja tai millaista rohkaisua olisin 10 vuotta sitten kaivannut? Päätin tarttua haasteeseen, sillä mietin tätä asiaa sattumalta muutenkin juuri jokin aika sitten. Minulta nimittäin kysyttiin eräässä haastattelussa sama kysymys. Kuvitukseksi juttuun kaivelin arkistojeni kätköistä kuvia noin 10 vuoden takaa, kuten Trendin haasteeseen kuului. En oikein tiedä, mihin olen suurimman osan tuon aikakauden kuvistani kätkenyt, mutta tässä löytämiäni parikymppisen pikku-Jennin herutteluselfieitä jostain vuodelta 2005, oh my. :D 

Minä olen joutunut monessa elämän käännekohdassa hiukan hakemaan omaa suuntaani. Ihailen ihmisiä, jotka tuntuvat älyttömän varmasti tietävän, mitä haluavat elämältä ja uralta – ja sitten vain määrätietoisesti tavoittelevat haaveitaan. Minä olen aina ollut toisenlainen. En ole koskaan osannut laatia viisivuotissuunnitelmia, puhua ääneen haaveistani tai suunnitella elämää kamalan pitkälle eteenpäin. Jotenkin tuntuu, että tämän tyyppisessä maailmasssa odotetaan ihmiseltä jonkinlaista selkeyttä noissa asioissa. Että pitäisi tietää, mitä haluaa. Pitäisi olla selkeitä unelmia ja tavoitteita, joita kohti purjehtia elämän aallokossa.

pikkujenni4.jpg

Olen aina kokenut sellaisen vahvasti eteenpäin katsovan ja tulevaisuuteen haikailevan ajatustavan todella vieraaksi itselleni. Joillekin ihmisille haaveilu ja tavoitteiden asettaminen on varmasti täysin luonnollinen tapa miettiä elämää eteenpäin, mutta minulle se ei ole ollut sitä koskaan. Välillä suorastaan ahdistun, kun minulta kysellään tulevaisuudesta. Osaan piirtää suurpiirteisiä suuntaviivoja, mutta harvemmin osaan nimetä mitään kovin konkreettista. Joillekin ihmisille tämä tuntuu olevan täysin käsittämätöntä ja joillekin jopa sietämätöntä. Jotkut eivät vain ymmärrä tai hyväksy vastaukseksi tulevaisuuden haaveista ja suunnitelmista, että en tiedä. Välillä tuntuu, että pitäisi vain valehdella ja keksiä päästään jotakin vain, jotta muut saisivat mielenrauhan, mutta sekään ei tunnu hyvältä. Olen ehkä monissa muissa asioissa poikkeuksellisen avoin, mutta unelmani (jos niitä edes on) pidän mieluiten itselläni, mutta kuten sanottua, en yleensä osaa nimetä haaveikseni mitään kovin kouriintuntuvaa.

Toisaalta, elämäni on edennyt hyvin minun itseni näköistä polkua tähän asti. Ei minulla ole oikeastaan koskaan ollut mitään selkeää suunnitelmaa esimerkiksi uran suhteen, mutta olen silti äärettömän tyytyväinen siihen, missä olen juuri nyt. On vaatinut melkoista luottamusta itseen (sekä aimo annoksen rohkaisua läheisiltä), että olen tässä, missä olen nyt. En varmasti ole valinnut niitä perinteisimpiä reittejä edetä urallani, mutta olen iloinen, että olen kuunnellut oikeissa paikoissa sydäntäni. Vaikka varsinkin työelämässä on helppo ajautua toimimaan sen mukaan, mitä minulta odotetaan, olen oikeasti aika ylpeä siitä, että olen uskaltanut luottaa omaan intuitiooni. Ja todella kiitollinen siitä, että ympärilläni on ihmisiä, jotka ovat uskoneet omaan arviointikykyyni ja kannustaneet minua oikeaan suuntaan. Irtisanoutuminen päivätyöstäni vajaat kolme vuotta sitten on ollut ehkä pelottavimpia koskaan tekemiäni asioita, mutta samalla en ole monesta tekemästäni päätöksestä elämässäni ollut yhtä onnellinen.

pikkujenni6.jpg

Tavassani elää tätä elämää ei ole kyse siitä, että ajelehtisin täysin päämäärättä ja vailla tavoitteita tai suunnitelmia, vaan pointti on ehkä enemmän siinä, että luotan omaan intuitiooni ja elän enemmän tässä hetkessä kuin tulevaisuuteen tähyillen. En välttämättä osaa etukäteen luetella tavoitteitani ja suunnitelmiani, mutta tunnen, mitä haluan, kun oikea hetki koittaa. On vaatinut paljon itseluottamusta ja rohkaisua, että olen uskaltanut heittäytyä noiden omien intuitiivisten ajatusteni vietäväksi, koska varsin usein ne eivät välttämättä ole olleet ihan linjassa sen kanssa, mitä ihmisiltä yleensä työelämässä odotetaan. Silti pitää uskaltaa valita se oma ja omannäköinen polku. Valmiiksi tallattujen reittien kulkeminen on varmasti turvallisempaa ja helpompaa, mutta itse en ole katunut hetkeäkään, että lähdin tutkimaan tuntematonta.

Jos nyt tämän pohdiskelun tuloksena summataan, että millaisia neuvoja haluaisin 10 vuotta nuoremmalle itselleni antaa, niin niitä tulisi tässä:

Kuuntele viisaampiasi ja kokeneempiasi, mutta uskalla luottaa itseesi ja omaan vaistoosi. Sinun ei tarvitse tietää tarkalleen mitä tai minne haluat, vaan riittää, että mietit ennemmin, mistä nautit, mistä olet kiinnostunut, mikä herättää sinussa paloa ja intohimoa. Anna niiden tuntemusten ja intuition johdattaa oikeaan suuntaan ja keskity nauttimaan hetkestä – määränpää selviää kyllä matkan varrella. Kaikki järjestyy. 

pikkujenni1.jpg

Näitä samoja neuvoja toistelen yhä 30-vuotiaalle itselleni, kun ajatukset uhkaavat ryhtyä kiertämään vääriä kehiä. En edelleenkään osaa tehdä suunnitelmia tulevaisuuden varalle enkä osaa sanoa, missä näen itseni viiden vuoden päästä. Tai edes vuoden päästä. Mutta luotan siihen, että osaan loikata oikealle polulle sitten, kun se osuu eteen. Tavallaan voisi sanoa, että ajelehdin, mutta jos siinä samaan aikaan teen lujasti töitä ja uskon omaan juttuuni, luotan siihen, että ajelehdin eteenpäin ja juuri sinne, minne kuuluukin. :)

Millaisia neuvoja te muut antaisitte 10 vuotta nuoremmalle itsellenne? Entä samaistuuko joku mietteisiini?

Translation: If I was able to give advice to myself 10 years ago, I would probably say something like this: Listen to the older and the wiser, but trust yourself and own instict. That gut feeling, you know. It’s ok not to know what you want and where you belong. Instead try to figure out what you love, what interests you and what brings out the passion in you. Let those feelings lead you forward and focus on the moment – you will find your destination along the way. And you will do great. :) 

I’m in my 30’s now and I still need reminding of all this sometimes. But I believe there is a seed of truth in those lines, since it has worked out pretty well for me so far.

pikkujenni5.jpg

Photos: Jenni Rotonen (about 10 years ago, haha)

Tags: , , , , , , ,

Categorised in: Elämä

9 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • karoliin

    Ihmiset on niin erilaisia. Toiset tarvitsee näkökenttäänsä päämäärän, toisille sisäinen intuitio kertoo, viekö polku oikeaan suuntaan.

    Menee nyt ehkä vähän teepussilatteuksiksi, mutta silläkin uhalla:
    Omalla kohdallani ajattelen sen niin, että elämä ja sen mahdollisuudet on kuin tuntemattoman maan kartta. Välillä tulee tehtyä reissuja outoon maastoon ja välillä kuljettua selkeitä polkuja. Ei ole olemassa mitään oikeaa tietä tai päämäärää, rastia aarteen kohdalla – mutta intuitio on se kompassi, joka edellä voi luottaa kulkevansa itselleen merkitykselliseen suuntaan.
    Kärjistettynä sanoisin, että mun elämässä ei ole juurikaan konkreettisia päämääriä ja tavoitteita, mutta jonkinlainen ajatusten ja toiminnan suunta on. Ehkä sä olet samaa heimoa?

  • Kun multa kysyttiin tätä kysymystä pääsykokeiden yhteydessä, tunsin vaan palan kurkussa. Tää kysymys on mun mielestä todella vaikea, sillä siihen tuskin on vastausta jonka saa sanottua alle viiteen minuuttiin, saatika sitten purettua sanoiksi ollenkaan. Kaiken sen pohdiskelun jälkeen sain sanottua vain ”kaikki järjestyy”, mutta ehkä se onkin loppujen lopuksi just niin eikä melkeen ;-)
    http://milkainnamaaria.blogspot.fi/

  • anonyymi

    Tuli deja-vu, onko nämä fotot olleet joskus Cityn peilikuvassa=

  • Jenniii

    Ai niin! Cityn legendaarinen peilikuva! :D Oi niitä aikoja… Minulla oli joskus sata (eli kymmenen?) vuotta sitten Cityssä sellainen käyntikortti ja taisin sitä peilikuvaa uteliaisuuttani joskus itsekin kokeilla eli paljon mahdollista, että se on ollut juuri joku näistä. Onkohan se palvelu vielä olemassa? Ja käyttääkö Irc-galleriaa enää kukaan? 

  • Annannananaa

    Hei, olipa hyvä ja ajatuksia herättävä postaus!

    Itsekin pian 30-vuotiaana olen alkanut katsomaan elämääni taaksepäin. Minullakaan ei ole koskaan ollut tarkkoja, pitkällisiä elämänsuunnitelma. Olen miettinyt esimerkiksi itsetunnon ja sosiaalisten verkostojen valtavaa vaikutusta (tai niiden puutetta) päätösten sekä suunnitelmien tekoon.

    Vasta tässä iässä olen oppinut ymmärtämään omaa elämänhistoriaani ja sitä, mikä kaikki on vaikuttanut valintoihini nuorempana. Aiemmin syyttelin itseäni ja märehdin paljon. Nykyään ajattelen, ettei kukaan halua tehdä huonoja valintoja tai suunnitelmia, vaan jokainen on valinta on paras sen hetkisillä tiedoilla ja taidoilla tehtynä. :)

    10 vuotta nuoremmalle itselleni sanoisin: Ole sosiaalisempi ja pyri kohti unelmiasi! (Ja unohda ne pojat hetkeksi!)

  • annam_

    Minäkään en ole oikein koskaan osannut tehdä viisivuotissuunnitelmia sun muita. Se onkin jännä, miten se tuntuu välillä häiritsevän enemmän muita kuin itseäni. Vaikka välillä sitä ajattelee, että onko sitä ihan päämäärätön, kun ei osaa tuollaiseen kysymykseen vastata. Tietysti tiettyjä juttuja on mielessä, mutta milloin niiden aika on, ei ole niin tarkkaa :)

  • Sinde

    Tosi hyvin kiteytetty! Mun silmät avasi lukioni opinto-ohjaaja, joka sanoi aina, että “älkää miettikö, mitä haluatte olla isona, vaan mitä haluatte nyt. Nykyisin ihminen vaihtaa alaa 3-5 kertaan elämänsä aikana, joten pääasia, että tekee sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Mielipidettä voi vaihtaa sitten vielä useasti elämänsä aikana.” Näillä neuvoilla ollaan menty ja hyvin on mennyt. Olen ajelehtinut, kuunnellut sydäntäni ja tehnyt ahkerasti töitä! Tuntuu, että olen juuri siinä pisteessä, missä minun pitääkin olla juuri nyt.

  • Vierailija

    Mä olen myös aina ollut tosi huono suunnittelemaan tulevaisuutta. On paljon asioita mistä olen kiinnostunut, mutta sitä ihan omaa juttua ei oikein tunnu löytyvän. Ennen oon ajatellut että kyllä se sieltä tulee ja voin kokeilla vähän kaikkea, Suomessa kun on niin helppoa kouluttautua uudelleen ja ihmiset muutenkin vaihtaa nykyään paljon ammattiaan ihan aikuisenakin. Vaan nytpä tuli uudet lait opintotukikuukausiin ja valintoihin ja hakuihin, eikä se olekaan ihan niin helppoa. Ahdistaa ihan hirveesti, en mä uskalla hakee minnekään opiskelemaan, koska mitä jos en pidäkään siitä alasta, enkä voi enää vaihtaa kun ei ole tukikuukausia jäljellä, saatika sitten että valittaisiinko mua edes jos olen jo yhdessä koulussa sisällä. Nää tällä hetkellä politiikassa jylläävät kovat arvot ei kyllä oo yhtään helppoja meille, joilla ei oo heti syntymästä asti ollut selvää unelma-ammattia ja selkeää syytä omalle olemassaololleen.

  • Kiinostava blogi sinulla, itselläni paljon samoja mietteitä. tyttarelleni.blogspot.no

Related posts