2/05/14

Mistä tunnet sä ystävän?

38 8 14044625p.jpg

Minulta kysellään usein postauksia erilaisista ihmissuhteisiin liittyvistä aiheista ja erityisesti ystävyyteen liittyviä aiheita on toivottu kovasti. Monet ovat kaipailleet postausta aikuisiällä ystävystymisestä: mistä uusia ystäviä voisi löytää? En tiedä, onko minulla aiheesta jaettavaksi suuria viisauksia, mutta viisaimmat sanat taidetaan näissä pohdiskelevissa postauksissa jakaa muutenkin siellä kommenttiboksin puolella. Eli luotan siihen, että fiksuilla lukijoilla on jälleen fiksua sanottavaa. :)

Heti alkuun voisin lausua kaikille aiheesta kyselleille lohdutuksen sanan: lähes kaikki läheisimmät ystäväni ovat astuneet elämääni vasta aikuisena. Suurin osa vasta sen jälkeen, kun muutin Helsinkiin eli viimeisten 6 vuoden sisään. Kaikki joskus aikanaan minulle läheisiä olleet ihmiset eivät enää ole sitä ja olen elämäni aikana moneenkin otteeseen tuntenut myös yksinäisyyttä. Kevyempiä kaverisuhteita minulla on ollut aina, mutta opiskeluaikoina vierähti useampikin vuosi, ettei sellaisia todellisia luotto- ja sydänystäviä ollut saatavilla. Ehkä juuri noista hiukan yksinäisemmistä ajoista johtuen osaan todella arvostaa sitä, että elämässäni on nyt useampiakin tosi rakkaita luottoystäviä – sen kun ei tosiaan ole aina ollut itsestäänselvyys.

20225809p.jpg

Ystävyyssuhteideni historiaa leimaa varmasti jossain määrin juureton lapsuuteni ja nuoruuteni. Olen muuttanut paikkakunnalta toiselle varsinkin nuorempana useita kertoja ja välillä aika hankalissakin elämän vaiheissa (esimerkiksi kesken yläasteen), ja se on osaltaan vaikuttanut ystävyyssuhteiden syntyyn ja säilymiseen. Lapsuus- ja nuoruusvuosilta on jäänyt elämääni kaksi ystävää, joiden kanssa olen edelleen kovasti läheinen, mutta heidänkin kanssaan on ehtinyt aikanaan eri paikkakunnilla asuessa kulua pitkiä aikoja ilman tiiviimpää yhteydenpitoa. Kai se vain on niin, että tosiystävyys säilyy välimatkasta ja välissä olevasta ajasta huolimatta. Näiden tyttöjen kanssa on aina tuntunut siltä, että kun nähdään, niin voi jatkaa siitä, mihin edellisen kerran jäi – oli edellisestä tapaamisesta aikaa sitten kaksi viikkoa tai kaksi vuotta.

Jostain syystä opiskeluvuosiltakaan ei ole jäänyt elämääni läheisemmin kuin yksi ihminen. Itse asiassa juuri opiskeluaikoina tunsin ajoittain kovastikin yksinäisyyttä – tuntui vain jotenkin siltä, että sellaisia oman henkisiä ihmisiä ei sitä välittömästä elämänpiiristä löytynyt. Tilanne muuttui oikeastaan vasta muutettuani Helsinkiin. En tuntenut Helsingistä tuolloin vielä oikein ketään, mutta tutustuin nopeasti uusiin ihmisiin. Joskus uuden kaveripiirin löytämiseen ei tarvita kuin yksi mukava tuttu, joka kutsuu mukaansa erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minun kohdallani kävi juuri näin. Olin itse asiassa netin kautta tutustunut kaverihengessä erääseen poikaan, joka sitten otti minut monesti mukaan kaikenlaisiin oman kaveripiirinsä illanviettoihin. Näissä kekkereissä tulin siinä sivussa tutustuneeksi myös moniin saman porukan tyttöihin ja joukosta löytyi lopulta pari tyttöä, joista tuli minulle läheisiä ystäviä. Hauskaa sinänsä, että en ole tämän kaveripojan kanssa mitenkään erityisen läheinen, mutta hän oli silti olennainen palanen parin läheisemmän ystävyyssuhteen synnyssä.

12031759p.jpg

Sittemmin ystäviä on tupsahdellut elämääni mitä moninaisimmista yhteyksistä. Ajattelin, että voisin kertoa ihan konkreettisia esimerkkejä, koska ehkä ne voivat toimia kannustimena myös jollekulle muulle. :) Ensivaikutelma ei aina kerro mitään, sillä ensimmäinen ajatukseni yhdestä parhaista ystävistäni oli kaikkea muuta kuin imarteleva. Hän vaikutti tylyltä ja kaiken lisäksi minusta tuntui, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Olimme samassa työpaikassa ja ystävyys syttyi lopulta vähän yllättäen, kun kesälomien aikaan jäimme likimain kahdestaan koko toimistoon. Jotenkin päädyimme lounaskeskustelun yhteydessä puhumaan jotain henkilökohtaisempia asioita ja huomasimme, että olimmekin hiukan samankaltaisessa elämäntilanteessa. Pystyimme tarjoamaan toisillemme vertaistukea ja yhtäkkiä totesimmekin viihtyvämme toistemme seurassa todella hyvin. Ja nyt hän on jo vuosia ollut yksi rakkaimmista ystävistäni, jonka kanssa olemme reissanneet monet kerrat maailmalla ja jakaneet niin ilot kuin surutkin.

Blogi on myös tuonut elämääni useamman läheisen ihmisen. Bloggaajien joukosta on löytynyt monia ihania tyyppejä, joista osasta on tullut läheisiäkin, mutta blogi on tuonut elämääni ystäviä myös yllättävältä suunnalta. Yksi tärkeimmistä ystävistäni oli aikanaan töissä PR-toimistossa, joka teki paljon yhteistyötä bloggaajien kanssa. Kohtasimme näissä yhteyksissä usein ja päädyimme välillä juttelemaan henkilökohtaisempiakin asioita. Myös tällöin varsinaisen ystävyyden syttyminen tapahtui samankaltaisen elämäntilanteen myötä. Elämäntilanteet tasaantuivat ja ovat muuttuneet sittemmin monta kertaa, mutta ystävyys pysyy. <3

14043347p.jpg

Yksi läheisimmistä ystävistäni löytyi aivan sattumalta, kun puolituttu kaverini pyysi minua spontaanisti mukaansa Ravintolapäivän illalliselle. Hän oli pyytänyt mukaan myös kaveriaan, joka puolestaan oli ottanut mukaan ystävänsä. Minä en tuntenut porukasta muita kuin pintapuolisesti tämän tuttavani, mutta illallisen lopputulos oli, että minusta ja tuttavani kaverin mukanaan tuomasta tytöstä tuli ystäviä. Eli kaverusten avecit ystävystyivät keskenään. :D Hassua sinänsä, koska sain alkuun tästä tytöstä kuvan, että hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut keskustelemaan kanssani. Illan edetessä yhteistä jutun juurta kuitenkin löytyi ja nähtyämme parin viikon päästä uudestaan ihan kahden kesken meistä tuli pian sydänystäviä. Myöhemmin minulle selvisi, että ensikohtaamisellamme hän oli vaikuttanut nihkeältä vain siksi, että oli kovin ujo.

Myös harrastusten parista on löytynyt ystäviä. Ehdin käydä Footlightin balettitunneilla puolisen vuotta, ennen kuin pukuhuoneessa alkoi syntyä kunnolla jutunjuurta samassa ryhmässä tanssivien kanssa. Ja kappas vain, kun keskusteluyhteys oli avattu, yhden tytön kanssa löytyi enemmänkin yhteistä ja harrastuskaveruus syveni ystävyydeksi. Myös Wannabe Ballerinas -ryhmän kautta on löytynyt paitsi mahtava joukko kavereita, myös muutama läheinen ystävä.

12030367p.jpg

Yksi hassuimmista ystävyyssuhteiden aluista on varmaan ollut se, kun perehdytin uuden työntekijän työpaikkaan, josta olin itse lähdössä. Emme ehtineet varsinaisesti olla päivääkään samassa työpaikassa yhdessä, mutta perehdytysjakson aikana syntyi fiilis, että tätä ihmistä voisin tavata toistekin. Ja niin meistä tuli kavereita. :D Entisen poikakaverini kavereista muutama on jäänyt myös minun ystäväkseni, vaikka parisuhde päättyikin. Hiljattain ystävystyin myös blogin yhteistyökuvioiden kautta, kun palaveerasin Suomen valokuvataiteen museon henkilökuntaan kuuluvan tyypin kanssa ja meillä synkkasi niin mahtavasti. Kirjoitin hänelle seuraavassa sähköpostissa, että olipa hauskaa, eikä tuntunut hänen seurassaan tuokaan homma yhtään työltä. Vastauksessaan toinen osapuoli totesi ihan samaa ja ehdotti, että nähdään joskus työn ulkopuolellakin. Sen jälkeen olemme ehtineet treffata vapaa-ajalla jo monta kertaa ja tuntuu kuin olisimme olleet ystäviä jo iät ja ajat.

Kuten näistä minun ystävyyssuhteideni aluista voi huomata, olen tutustunut ihmisiin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Hyviä paikkoja samanhenkisten ihmisten bongailuun ovat harrastukset, opiskelupaikat, työpaikat sekä erilaiset kurssit, tilaisuudet ja tapahtumat. Suomalaiset eivät useinkaan ole niitä kaikkein sosiaalisimpia tyyppejä tuntemattomien parissa, mutta voit aina itse yrittää olla se rohkea, joka uskaltautuu hyppäämään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja avaamaan keskustelun. Ajattelen aina itse, että mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Se, että toinen ei vastaa tai keskustelu tyrehtyy jo alkumetreille? No mitäs sitten, sanat eivät käyttämällä lopu eikä siinä ole mitään noloa tai hävettävää, jos itse on avoin ja sosiaalinen tällaisissa elämän normaaleissa, arkisissa tilanteissa.

14074758p.jpg

Jos yritän miettiä, mikä näiden omien ystävyyssuhteideni aluissa on yhtenevää, niin kaikki ovat lähteneet siitä, että olen itse ollut melko avoin uusille ihmisille. Uskallan avata suuni tanssikoulun pukuhuoneessa, kun näen tutun näköiset kasvot, vaikka en toista varsinaisesti tuntisikaan. Uskallan jakaa itsestäni asioita ja kertoa astetta henkilökohtaisemmistakin jutuista, jos tilanne vaikuttaa sellaiseen sopivalta ja toinen osapuoli samalla tavoin avoimelta. Usein juuri se, että ottaa itse askeleen eteenpäin jakamalla itsestään jotakin small talkia syvällisempää, on johtanut todelliseen ja aitoon keskusteluun uuden tuttavuuden kanssa. Tottakai siihen tarvitaan hiukan tilannetajua ja tunneälyä ymmärtää, mistä on sopivaa jutella missäkin tilanteessa, mutta olen aina kokenut, että avoimuudesta ja sellaisesta aitoudesta ja inhimillisyydestä on ihmissuhteissa pelkkää hyötyä. Avoimuus tekee ihmisestä helposti lähestyttävän ja samanlaiset kiinnostuksenkohteet, ajatusmaailmat ja/tai elämäntilanteet ovat useimmiten toimineet ponnahduslautana ystävyyssuhteen synnylle.

Yksi olennainen asia ystävyssuhteen alussa on myös osata hiukan lukea toista. Uutta tuttavuutta voi vaikkapa pyytää spontaanisti mukaan jonnekin, jos arvelee, että toista voisi kiinnostaa sama tapahtuma/teatterinäytös/taidenäyttely/kirpputori tai mitä vain. Samoin kuin orastavan parisuhteen alussa, ei potentiaalisen ystävyyssuhteenkaan alussa kannata olla liian päällekäyvä. Jotkut ystävyyssuhteet syntyvät kuin itsestään, mutta joskus ystävyyskin vaatii aikaa syttyäkseen. Tutustu toiseen ensin rauhassa pikkuhiljaa ja kun olette jo jonkinlaisella tuttavuuden tasolla, pyydä häntä mukaasi vaikkapa juuri johonkin tapahtumaan tai tilaisuuteen. Toisaalta joku hyvin yksinkertainenkin aktiviteetti voi toimia: jos esimerkiksi asutte lähekkäin, kysy lähtisikö tuttu joskus vaikka iltakävelylle. Jos hän ei innostu tai pääse mukaan, niin siitä ei kannata vielä harmistua tai lannistua. Voit kysyä joskus myöhemmin uudelleenkin, mutta muista, että tuputtaminen tai painostaminen tuntuu usein ahdistavalta. Jos toinen ei vaikuta kiinnostuneelta, jätä asia sikseen ja tuttavuus pinnalliselle tasolle.

20225888p.jpg

Yleensä jo varsin alkuvaiheessa on helppo aistia, pitääkö toinen sinua siinä määrin kiinnostavana tyyppiä, että voisi haluta viettää kanssasi enemmänkin aikaa. Ystävyssuhdettakaan ei voi pakottaa, jos toinen ei ole kiinnostunut. Eikä kiinnostuksen puutetta kannata ottaa itseensä, sillä se voi johtua mistä vain. Ehkä toisella on meneillään sellainen elämäntilanne, että aikaa uusille ihmisille ei vain ole tai ehkä hän on itse ujo ja arka tutustumaan uusiin ihmisiin. Joskus kyse on siitä, että toinen ei vain koe samanlaista sielujen sympatiaa, jotta olisi kiinnostunut tutustumaan lähemmin. Olen itse huomannut, että jos en koe toisen kanssa aidosti jotakin syvempää yhteyttä heti alusta alkaen, en usein ole kiinnostunut tutustumaan sen läheisemmin. Kun tuntuu, että elämässä on jo useita läheisiä ihmisiä eikä arjessa meinaa riittää aikaa edes niille rakkaimmille niin paljon kuin haluaisi heille antaa, en välttämättä jaksa viettää aikaa puolituttujen kanssa tai tutustua lähemmin ihmisiin, joiden kanssa tunnen yhteyden jäävän pintapuoliselle tasolle. Toivottavasti tämä ei kuulosta julmalta, mutta valitettavasti myös ihmissuhteissa on joskus tehtävä priorisointia, kun aikaa on käytettävissä vain rajallinen määrä.

Omassa elämässäni ystävyyssuhteiden synnyn kannalta olennaista on ollut se, että tapaan jatkuvasti paljon uusia ihmisiä eri tilanteissa. Kohtaan työni ja blogijuttujen kautta valtavasti uusia ihmisiä koko ajan, mutta olen myös aloittanut viime vuosina uusia harrastuksia, joihin liittyy jonkinlaista yhdessä tai ryhmässä tekemistä (tanssitunnit) ja joiden tiimoilta tiettyjä samoja itselle uusia ihmisiä kohtaa viikoittain. Jos tuntuu, että oman elämän ympyrät kiertävät kehää eikä uusia ihmisiä tunnu tulevan vastaan, kannattaa oikeasti miettiä vaikkapa jonkin uuden harrastuksen aloittamista tai kiinnostavalle kurssille osallistumista. Ne ovat helppoja tapoja löytää samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä.

Tuleeko muilla mieleen hyviä vinkkejä, mistä uusia ystäviä voisi löytää ja millaisia hyviä lähestymistapoja voisi kaverillisessa hengessä kokeilla? Millaisissa tilanteissa muut ovat aikuisena löytäneet uusia ystäviä? Muutenkin sana on kaikin tavoin vapaa eli ystävyysteemasta saa mieluusti rönsyillä kommenttiboksin puolella enemmänkin. :)

20226585p.jpg

Carrie, Charlotte, Miranda ja Samantha? :D

Kuvat: Superstock / Lehtikuva, Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuvan kanssa)

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä

38 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Minun on nyt ihan pakko kertoa omasta saavutuksestani, Kahvilakerhoista. Reilu vuosi sitten olin Turussa jotenkin yksinäinen ja ennen kaikkea koin suurta mukaan kuulumattomuuden tunnetta yliopistossa. Päätin, että laitan omaan blogiini seuranhakuilmoituksen, “etsitään uusia turkulaisia ystäviä kiertämään kahviloita”. Meitä oli ensimmäisellä kerralla muistaakseni neljä tyttöä paikalla.

    Kahvilakerhoista on nyt reilussa vuodessa tullut ennemminkin ystäväkerhoja. Tässä välissä muutin Helsinkiin ja ennen virallista muuttopäivääni meillä oli jo kerho täälläkin pystyssä. Blogini lukijat ovat innostuneet ajatuksesta niin paljon, että olen auttanut perustamaan kerhot nyt myös Tampereelle ja Jyväskylään. Kaikissa kerhoissa riittää kävijöitä. Välillä käydään kirppareilla, välillä museoissa. Välillä joku kutsuu koko joukon kotiinsa syömään kakkua ja juomaan teetä.

    Nyt meidän Helsinkikerhomme puuhaa oman kahvilan parissa Ravintolapäivänä. Suunnitteilla on koko ajan vaikka mitä puuhaa, johon ei ehkä yksin tulisi lähdettyä mukaan.

    Ja nyt olen juuri laittamassa blogiini postausta, että löytyisikö Oulusta, Rovaniemeltä tai Kuopiosta halukkaita mukaan.

  • Vierailija

    Hih, ihana Jemina. T. Riina <3

  • Ilana

    Minulla suurin osa ystävistä on tanssi- ja koulukavereita peruskoulu- ja lukioajalta, mutta aikuisiälläkin olen vielä ystävystynyt, mistä olen tosi iloinen. Kahteen ystävään tutustuin omien vanhojen ystävieni kautta, kun päätimme perustaa ompeluseuran. Meitä kertyi siihen viisi, eikä kukaan tuntenut kaikki etukäteen, mutta kemiat kohtasivat aivan loistavasti. Seura ehti toimia aktiivisesti kolme tai neljä vuotta, kunnes muutin ulkomaille. Nykyään tapaamiset ovat satunnaisempia, mutta yritämme kokoontua silloin, kun käyn Suomessa, ja monet meistä näkevät toisiaan välillä kahden kesken. Minäkin siis kannustan perustamaan harrastekerhon, koska on aika todennäköistä, että sen kautta löytyy joku samanhenkinen tyyppi.

    Myös aikuisena olen löytänyt tanssin kautta uuden hyvän ystävän. Eli kannattaa jutella pukuhuoneessa!

    Täällä Hollannissa olemme ystävystyneet naapurimme (ja sittemmin tämän tyttöystävän ja nyt avovaimon) kanssa, joka tuli heti esittäytymään ja tarjoamaan apua, kun näki että olemme muuttamassa. Muutama kuukausi myöhemmin olimme tulossa samaan aikaan kotiin ja jäimme juttelemaan kadulla. Pyysimme häntä meille kahville, ja siitä se sitten alkoi. Käymme säännöllisesti toistemme luona syömässä ja pelaamassa lautapelejä. Ja hoidamme toistemme kissoja ja huonekasveja silloin, kun toiset ovat reissussa :) Ystävä voi siis löytyä ihan seinän takaa.

  • mirmi

    En ole tainnut ennen kommentoidakaan, vaikka blogiasi semisäännöllisesti luen.. Nyt kuitenkin on pakko, sillä haluan kiittää. Siispä kiitos. Lohdusta ja toivon antamisesta tämän postauksen avulla. Ja kiitos konkreettisista vinkeistä, sain toivoa, että kyllä minäkin varmasti vielä voin läheisiä ystäviä löytää, vaikka kolmekymppiset alkavat lähestyä.

    Postauksessa oli todella paljon samaistuttavaa. Parina viime vuotena olen ollut toisinaan todella yksinäinen ja harmissani siitä, etten ole osannut opintojeni aikana luoda laajempaa kaveripiiriä. Jouduin muuttamaan kesken opiskelujen vieraalle paikkakunnalle, jossa kaikki saman alan opiskelijat olivat jo muodostaneet omat tiiviit piirinsä. Tuntui mahdottomalta päästä niihin mukaan.
    Onneksi sain töitä ja loistavan työkaverin. Ensi tapaamisella ajattelin, ettei meillä ole mitään yhteistä, mutta kuin vahingossa koirat tulivat puheeksi joskus kahvitauolla ja jää murtui. Siitä riitti jutun juurta ja olemme tätä kautta olleet tekemisissä vapaa-ajalla. Olen saanut rohkeutta lähteä mukaan erilaisiin harrastuspiireihin, sillä tieto siitä, että paikalla on edes yksi ihminen jota voin tervehtiä ja jututtaa, auttaa paljon.
    Eli kannattaa vaikka sivulauseessa tuoda esille omia kiinnostuksen kohteitaan, lemmikkejään tai harrastuksiaan, tiedä jos toinen olisi myös hengenheimolainen, vaikka ei sitä muuten olisi ilmi tuonutkaan.

  • am_

    Tää onkin ajankohtainen aihe itselleni! Olen aika hiljattain muuttanut uudelle paikkakunnalle, ja kaipaisin kovasti täältä uusia ystäviä. Haasteena tälle varmasti on, etten tällä hetkellä kohtaa arjessani juurikaan uusia ihmisiä, sellaisia tilanteita tulisi jotenkin aktiivisemmin itse luoda. Työni puolesta kohtaan uusia (suunnilleen samanikäisiä) ihmisiä vain harvoin, ja sellaisia itseä kiinnostavia harrastuksia, joissa näkisi muita, ei ole uudesta kapungista vielä löytynyt.

    Varmasti suurin vaikeus itselläni uusien ystävien löytymisessä on vaikeus tehdä aloitetta johonkin muuhun kuin tuttavuuteen, esim. ehdottaa tapaamista työn/harrastuksen ulkopuolella. Huomaan odottavani aina, että toinen osapuoli tekisi ensimmäsen siirron. Tälle syynä on kai se, etten pidä itseäni kovinkaan kiinnostavana ihmisenä. Olen aika ujo ja varautunut uusien ihmisten kanssa, enkä varmaan ensialkuun vaikuta miltään hurmaavan ihanalta tyypiltä jonka kanssa olisi mielettömän hauska hengailla. :D Mutta kun ystävystyn jonkun kanssa paremmin, se yleensä kestää ja pysyy.

    Vaikeus on myös se, että tässä iässä (vajaa kolmekymppisenä) sitä jotenkin olettaa, että muilla on jo vakiintuneet kaveripiirit ja elämänkuviot muutenkin, eikä välttämättä tilaa uusille ystäville. Totta tämä voi monen kohdalla ollakin, mutta tämä oletus estää hölmösti lähemmän tuttavuuden tekemistä. Jotenkin kuvittelen olevani ainoa ikäiseni, joka kaipaisi uusia ystäviä, ja että muilla olisi ystäväasiat jo täysin mallillaan.

    Kokonaisuudessan esteet uusien ystävien löytämiselle ovat paljon omassa päässä tehtyjä oletuksia, johon ainoa ratkaisu olisi tuulettaa nämä turhat ennakkokäsitykset ja lähteä vaan kokeilemaan. :)

  • JoYlimys

    Itse joskus yksinäisyydessäni ajattelin, että kaikilla muilla on jo ystäviä eivätkä kaipaa lisää. Mutta sitten päätin rohkaistua ja ottaa aloitetta juurikin uusien ihmisten kutsumisessa tekemään jotain yhdessä ja nyt mulla on aivan mahtavia ystäviä. Kannattaa aina itse ottaa aloite, vaikka jännittäisikin :)

  • Jenniii

    Siis tämähän on aivan mielettömän hyvä idea! Kiitos jakamisesta. :) Tällainen oma harrastuskerhohan on aivan mahtava tapa tutustua uusiin ihmisiin, jos ei oikein tiedä, mistä niitä kavereita lähtisi metsästämään. Sitten vain omaan blogiin, johonkin kaupunkien/kaupunginosien/oppilaitosten/tms. omiin FB-ryhmiin tai nettipalstoille vinkkailemaan hyvistä ideoista. Toki vanha kunnon ilmoitustaulukin toimii varmasti, jos osaa vain iskeä lappusensa oikeaan paikkaan. :) 

    Loppujen lopuksi tällainen ei vaadi itseltä kovin paljon, joten tämä on kyllä tosi hieno ajatus. Iso peukku sinne omasta aktiivisuudesta ja kekseliäisyydestä!

  • Jenniii

    Hei vitsit, miten hauska idea tuo sinunkin ompeluseurasi. :) Tosiaankin tällaisissa jutuissa voi myös itse olla oma-aloitteinen eikä idean tarvitse olla mitään ihmeellistä. Harrastusryhmän voi perustaa ihan minkä tahansa asian ympärille, kuten tuolla yllä se Kahvilakerho, jonka ideana oli vain käydä kokeilemassa erilaisia kahviloita. Myös erilaisten kulttuuririentojen ja näyttelyiden ympärille on helppo keksiä jotakin vastaavaa. Veikkaan, että aika moni voisi myös innostua lautapeleistä tai vaikkapa pesäpalloporukasta, kun joku vain ottaisi asiakseen koota porukan. :)

    Ja suosittelen todella myös sitä pukuhuoneissa jutustelua. Aika nopeasti huomaa, kenen kanssa juttu luistaa hyvin ja kuka on itse avoin uusille tuttavuuksille. On myös paljon kivempaa nykyisin mennä sinne tanssitunneille, kun on monta vähintäänkin moikkaus-tason tuttua siellä. Ja sekin on vain vaatinut sen, että rohkaistuu joskus tervehtimään ja kyselemään vaikkapa harrastuksen sujumisesta ennen tai jälkeen tunnin. :)

  • Jenniii

    Tosi kiva kuulla, että tästä postauksesta oli iloa ja lohtua sinulle. :) Veikkaan, että tänne kommenttiboksin puolelle tulee vielä paljon hyviä ideoita lisää, mistä niitä ystäviä voisi löytää. 

    Tuo sinun tarinasi on hyvä esimerkki siitä, että kannatta oikeasti vain jutustella vähän avoimemmin omista kiinnostuksista, koska hengenheimolaisia voi löytyä tosi yllättävältäkin suunnalta!

  • Jenniii

    Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on aina haasteellinen juttu ihmissuhteiden kannalta, jos esimerkiksi työn tai opiskelun parista ei automaattisesti löydy samanhenkisiä tyyppejä. Haluaisin kuitenkin lohduttaa, että ei sitä aina lähtökohtaisesti tarvitse olla mikään seurapiirisukkula ja säkenöivän hurmaava tyyppi, että joku kiinnostuu tutustumaan. Minäkin olen useamman kerran ystävämielessä kiinnostunut sellaisista hiukan ujoista ja hiljaisemmista ihmisistä. :)

    Vaikka on helppo ajatella, että näin kolmekymppisenä kaikilla on ne omat ja vakiintuneet ystäväkuviot, niin kyllä siellä aika usein on tilaa uusillekin ihmisille, kun vain löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita tai muuten vain toinen tuntuu samanhenkiseltä. Siksi haluan rohkaista reippaasti vain juttelemaan ja tekemään tuttavuutta. Jos toinen ei siitä lämepene, niin ei se ole niin vaarallista. Mutta kokeilematta ei voi tietää!

    Yksi hyväksi havaitsemani juttu on ihan vain se, että jos joku kohtaaminen uuden ihmisen kanssa on ollut mukava, se kannattaa myös sanoa ääneen! En tiedä, olisinko esimerkiksi koskaan päätynyt tutustumaan lähemmin tähän blogiyhteistyön kautta löytämääni ystävään, ellen olisi itse kirjoittanut sähköpostiin, että olipa mahtavaa tavata, vaikutat huipputyypiltä! Eli kannattaa aina sanoa, että olipa mukava jutella / onpa sinua aina yhtä kiva nähdä / kiitos mahtavasta juttuhetkestä / sinun kohtaamisestasi tulee aina hyvälle mielelle / tms. Tällaiset jutut rohkaisevat usein toisenkin avamaan sanaisen arkkunsa, jos tunne on ollut molemminpuolinen ja siitä on sitten helppoa ja luontevaa ehdottaa esimerkiksi tapaamista jonkun muun yhteisen kiinnostuksen parissa. :)

  • Jenniii

    Just näin, hienoa! :) Näissä asioissa rohkeus todellakin kannattaa.

  • Millapauliina

    Vinkkinä kaikille; kannattaa mainita tytölle jota et edes kunnolla tunne, jonka tapasit joissain kotibileissä viikko takaperin, että ostit juuri elämäsi ensimmäisen silmänympärysvoiteen. Koska kerran elämässä voi käydä niin että se tyttö sieltä kotibileistä osti samana päivänä oman ensimmäisen silmänympärysvoiteensa. Ja siitä sitä keksittiin että hei, taidetaan olla ystävättäret meant-to-be.

    Ystävät on rautaa! Puss Jenni! 

  • Jenniii

    Hahahah, ihana rakas Milla! :D Joo, tässä hyvä esimerkki, miten hassuista asioista ystävyys voi alkaa. <3 Toki meillä taisi Milla heti alusta alkaen synkata muutenkin, mutta se juuri saman päivänä ostettu elämän ensimmäinen silmänympärysvoide kyllä sinetöi asian. Pusuja maailman toiselle laidalle! Otetaan pian Skype-treffit!

  • Minä vain

    Tapasin nykyisen bestikseni yläasteella, yhdellä välitunnilla. Hän on tunnetusti paljon sosiaalisempi ja avoimempi kuin minä, joten hän tuli juttelemaan minulle. Ihan sillä hetkellä meistä ei tullut kuin oikeastaan tuttuja, mutta yhteisen kaverin ansiosta tutustuimme enemmän ja lopulta ystävystyimme!

    Vaikka asumme nykyään eri paikkakunnilla, emmekä ole tekemisessä välttämättä edes viikkoihin, tiedän, että hän on tukenani ja turvanani koko loppuelämämme! :) Ja vaikka poikaystäväni ei ole vielä tajunnutkaan kosia minua, bestikseni on jo leikillään halunnut alkaa suunnitella minulle polttareita. :D Mutta jos satun joskus menemään naimisiin, bestikseni on ilman muuta kaasoni! :)

  • tiutiu

    Hei! Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Minäkin koin hieman yksinäisyyttä yliopistoaikoina, sittemmin valmistumisen jälkeen olen löytänyt muutamia ystäviä. Haluaisinkin kysyä Jenni sinulta sellaisen jutun, kun minulla tuo yliopistoaikojen yksinäisyys vaikutti siten, että jäin miettimään, että onko itsessä jotain vikaa, kun ei ollut ystäviä. Se on jättänyt jonkinlaisen varjon minuuteen, pidän ihmisiä helposti etäällä. Siten suojaa itseäni siltä, että en tuntisi oloani koskaan yksinäiseksi, kun itse tavallaan valitsen ne ihmiset, jotka päästän lähelleni. Se kysymys on siis se, että miten pääsit yli siitä yksinäisyydestä? Jäikö sinulle sellaista harmittavaa oloa siitä, että itsessä olisi vikaa kun ei ystävystynyt niin hyvin?

  • Roosaaa

    Kiitos tästä todella ihanasta postauksesta. <3 Todella kosketti.

    Olen itse 18 vuotias tyttö, joka on siinä mielin onnekas, että omistan yhden erittäin rakkaan ja parhaan ystävän, jonka kanssa on niin helppo olla ja kertoa kaikki, joka ymmärtää ja on läsnä elämässä. Omistan myös maailman parhaimmat isosiskot sekä äidin, jotka ovat myös minulle kuin parhaita ystäviä.

    Mutta silti jostain syystä tunnen myös hyvin usein sellaisen yksinäisyyden tunteen, että haluaisi enemmän ystäviä ympärilleen. Jollain tavalla kaipaisin sellaista tuttua ja turvallista ystäväporukkaa, mihin varmasti tietäisi kuuluvan ja sellaisen porukan kanssa, missä tehtäisiin kaikkea kivaa yhdessä eikä kukaan olisi yksin. Tulisi sellainen jonkinlainen yhteen kuuluvuuden tunne..
    Harmittaa ihan hirveesti, että sellaista ei ole, mutta olen silti ikuisesti kiitollinen, että todella omistan yhden erittäin rakkaan ja parhaan ystävän sekä sen lisäksi muutamia niin tärkeitä ja hyviä tyyppejä.
    Koen siis olevani hyvin onnekas.
    Se yksinäisyyden tunne voi myös toki johtua siitä, että en ole ikinä seurustellut ja pikkuhiljaa kaikki tuttuni ja ystäväni alkavat seurustelemaan ja koen, että minula puuttuu se jokin.

    Mutta olisi se myös ihana tunne tutustua uusiin ihmisiin ja sitä kautta ehkä löytämään lisää sellaisia hengenheimolaisia.

    Olen nyt muutamaan otteeseen ollut siskoni ystäväporukan mukana viettämässä iltaa ja aikaa ja olen huomannut, että nautin siitä suunnattoman paljon, siitä tunteesta, että on osa porukkaa ja suurin osa porukasta on poikia, sekin on ihana huomata miten rentoja he ovatkaan, saa oikeasti olla täysin oma itsensä.
    En tietenkään sano, että tyttöjen kanssa ei voisi olla tätä samaa tunnetta, mutta pojilta haluan ehdottomasti oppia sellaista rentoa meininkiä asioihin. :)
    Kuitenkin samalla tulee tunne, että "tunkeudunkohan mä tänne" vaikka on saanut ihan kutsun tulla mukaan.. Että haittaakohan näitä kun tulen tänne ihan uutena tyttönä. Minulle on sanottu, että ei tietenkään haittaa ja onhan siellä porukassa myös rakas iso siskoni, joka on sanonut, että olen aina tervetullut hänen mukaansa. Mutta silti, tulee vain TUNNE, että tunkeutuu..

    En ehkä koe olevani mitenkään kovin avoin tyyppi ainakaan alkuun, olen hyvin paljon sellainen tarkkailijaluonne, joka lämpee todella todella hitaasti. Tuntuu, että sitä ei aina ihan ymmärretä, että tuntuu kuin kaikki aina odottaisi että pitäisi heti olla hirmu avoin ja yltiö sosiaalinen ja puhelias ja esillä.
    Sen takia mulle tuleekin usein uusien ihmisten kanssa ristiriitaisia tunteita, että mitenköhän minun nyt pitäisi olla, että jos olen se tarkkailija tyttö niin kukaan ei varmasti jaksa tutustua muhun, kun siinä menee kauan, ennen kuin todella avaudun ja lämpenen.

    Mutta olen oppinut sen, että oma itsensä täytyy aina olla ja jos joku ei jaksa odottaa, että minä lämpenen niin ei se ole varmastikkaan sitten minulle tarkoitettu ystävä tai seurustelukumppani. :)

    Jenni, koen sut hyvin samanlaiseksi kuin minä, jotenkin tuntuu ihan hassulta, että olemmekohan oikeasti joskus tavanneet jossain entisissä elämissämme kun lukee sun postauksia ja melkein aina tulee tunne, että tiedän mitä todella tarkoitat. :) Tuntuu kuin olisit minulle ystävä, vaikka emme ole ikinä tavanneet tai jutelleet. Sellainen virtuaaliystävä, jolta saa vertaistukea ja innostusta asioihin. Olet todella ihanan ja kivan tyypin oloinen tyttönen.

    Todella ihana kuulla, että nyt sinulla on elämässäsi ihania ihmisiä ympärillä, ehkä minäkin vielä joku päivä saan ympärilleni jonkun ystäväporukan. :)

    Ihanaa päivänjatkoa sinulle ja kiitos vielä!

  • joujou

    Helsingistä on hirveän vaikea löytää ystäviä! Muutin tänne pari vuotta sitten opiskelujen perässä. Kaikenlaisia puolituttuja ja kavereita on vaikka kuinka, mutta ei ole ystäviä sitten oikein ollenkaan. Kaiken lisäksi olen vieläpä sinkku. Sitä sitten miettii joka vappu, uusi vuosi, juhannus yms että mihinköhän porukkaan yrittäisi soluttautua. Koulun ja töiden kautta en ole oikein ystäviä löytänyt. Pitää aloittaa syksyllä joku uusi harrastus. Tai mielellään jo kesällä…

  • iida--

    Kiitos tästä postauksesta! Olen nyt 20-vuotiaana elämässäni ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla ei ole asuinkaupungissani ystäviä. Lapsuudenystäväni ja lukion kaveriporukka ovat kotikaupungeissani tai muualla eri puolella Suomea, ja viime kesän maailman paras työporukkani Helsingissä. Menen tänä kesänä uudestaan samaan työpaikkaan, jossa on huippu fiilis, mutta jo nyt minua harmittaa, että joudun syksyllä palaamaan opiskelukaupunkiini, vaikka itse opiskelut ovatkin unelmieni täyttymys.
    Ystävystyin kolmen uuden opiskelukaverini kanssa, mutta nyt kaksi heistä on päättänyt olla palaamatta tänne ensi syksynä, joten porukkamme hajoaa. Minulla on ainejärjestössämme ja omalla vuosikurssillani paljon tuttuja, jotka ovat mukavia ihmisiä, mutta joiden kanssa en osaa kuvitella ystävystyväni, koska muutkin ovat jo ehtineet muodostaa omia, tiiviitä porukoitaan, eivätkä nämä ihmiset loppujen lopuksi ole minun tyylisiäni. En ole ikinä joutunut tilanteeseen, jossa minulla ei ole omaa porukkaa, vaan olen aina helposti “saanut” ihania ihmisiä ympärilleni. En oikein tiedä, miten olisin, tai mitä voisin asialle tehdä. Tämän postauksen eka kommentti oli kyllä niin inspiroiva, että ehkä otan asiakseni vaikkapa kasata lukupiirin syksyllä. Olen aina halunnut kuulua sellaiseen, joten miksipä en voisi perustaa sitä itse?

  • Lullah

    Olen oman ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana huomannut, että kaverisuhteet kehittyvät jatkuvasti oman ainejärjestön sisällä ja kurottavat toisinaan muidenkin alojen puolelle. En tietenkään tiedä, mitä alaa opiskelet, mutta onko tiedekunnallasi jotain poikkitietellistä toimintaa tai jotain? Myönnän, että meillä teekkareilla yhteishenki on ehkä oma lukunsa, mutta ainakin meidän yliopistollamme järjestetään paljon yhteistä menoa ja meininkiä, niin bileiden, kuin erilaisen harrastetoiminnan saralla, eikä tiedekuntarajat ole esteenä. Kannattaa lähteä mukaan, sillä sitä ei tiedä, millaisia ihmisiä sieltä löytyy. Itse olen tavannut yhden hyvän uuden tuttavan vuosijuhlilla, jossa olimme molemmat samassa työvuorossa. Yksi varsin läheiseksi muodostunut henkilö taas löytyi kulttuuritoimikunnasta, kun kävimme yöllä tekemässä pientä teekkarijäynää. Myös speksin ja lasketteluporukan joukosta löytyi uusia tuttavuuksia ja tutustuin uudella tavalla muutamaan entuudestaan tuttuun ihmiseen. Eivät ihmissuhteet ole valmiita ensimmäisen vuoden lopussa ja ihmiset yllättävät uusilla puolillaan. 

  • Vierailija

    Kiitos Jenni,tää todellakin kosketti!

    Oon viimeiset pari vuotta kokenut olevani jotenkin mahdottoman yksinäinen. Sain tyttären ja sen myötä tuntuu että kaikki ne kaverit kaikkosi,samanlaisen nuoruuden takia (jatkuva muuttaminen ym) en kiinnittynyt nuorempana mihinkään porukkaan ja usein koen tosi ahdistavaksi just kaikki Vaput,juhannukset,sun muut juhlat mitä yleensä juhlitaan ystävien kesken. Mies mulla on,mutta kyllä mä kaipaisin vaan niin kovasti ystävätärtä! Sit tuntuu,että varsinkin Helsingissä,kolmekymppisenä, on no öööh,mahdotonta? :D

    Jos siellä ruudun takana ehkä joku kolmekymppinen,lapsiakin omaava, streetkulttuurista lämpeävä,rento ja boheemi,ihana nainen kaipailee ystävää,miksei lähdettäis yhdessä tekemään jotain hauskaa? :)

    Violet

  • Ada.

    Hieno kirjoitus.

    Itsehän olen luonteeltani enemmän ystävä-tyyppiä kuin pinnallista tuttava-tyyppiä, joka tykkää höpötellä small talkia isossa porukassa. Jostain syystä ja ehkä siitäkin syystä, huomaan tuntevani yksinäisyyttä. Small talkitkin kelpaavat välillä, ja oma-aloitteisuuttakin löytyy..mutta ei mua ole silti luotu sellaisiin tilanteisiin ja huomaan tavoittelevani syvällisempiä yhteyksiä. Lopulta olen vähän päättänyt, että näin sen kai on mentävä, että on sitten tyytyminen pinnallisiin tuttavuuksiin (joista osa on todella hyviäkin – ja joista voisi kehkeytä syvempääkin). Olen huomannut, että jos esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (ainoa yhteystieto, jos esimerkiksi työsuhde päättynyt), on kopittanut vaikka palloa, niin se vain helposti on jäänytkin ja samalla saa lukea Facebookista miljoonia päivityksiä omista meiningeistään. Eli tässä on varmasti juuri se, että ei ole vain aikaa tai kiinnostusta pinnallisimmille tuttavuuksilleen, kun on jo vakiintuneet ystäväpiirit työn ohella jne. Sen sitten antaakin olla, koska kaveruus tai ystävyys tarvitsee molemminpuolista vastaantulemista ja vuorovaikuttamista. Itse varsinkin tarvitsen paljon vastapuolelta kontaktia, sillä en ole maailman tyrkyin, vaan haluan tietää, että toinenkin on kiinnostunut jossain määrin.

    Vaikka ystävyyttä koenkin elämässä, niin välillä poden melkoista yksinäisyyttä ja mietin, että missä loukussa olen…. Ensin pitäisi saada tuttavia, joista kavereita ja sitten ystäviä ja valitettavan usein tuttavat kuitenkin jäävät vain tuttaviksi ja kaverit muuttavat toisille paikkakunnille, ja se vähäinenkin tuttavuus kuihtuu vuorovaikutuksen puutteeseen.

  • Jans

    Kiitos postausesta!

    Mulla on just meneillään semi-ulkopuolinen-yliopisto-aika, kun tuntuu että opiskelen ainetta, jossa suurin osa ihmisistä on niin kilpailugenkisiä ja pinnallisia ettei omantuylisiä kavereita tunnu löytyvän. Tein vielä vähän karun päätöksen viilentää suhteita pariin kaveriin, kun tajusin heidän olevan sen verran negatiivisia ja pessimistisiä, että tuntuu kuin he veisivät enemmän energiaa kuin antaisivat. Panostan siltikin mielummin laatuun kuin määrään, vaikka määrä on välillä aika pieni..

    Ihana oli kuulla, että muillakin ollut samanlaisia kokemuksia, ja tästä rohkaistuneena nyt aion samantien laittaa osallistumisviestiä kirjakerhoon, jota olen miettinyt viimeisen puoli vuotta!

  • kata_eric

    Ihana teksti ! Itselläkään ei peruskoulu-ja lukioajoilta ole säilynyt kuin yksi ihminen. Sain elämääni kunnolla oikeita ystäviä vasta muutettuani pois kotipaikkakunnalta. Ei se aina ole itsestäänselvyys että samassa koulussa tai luokalla olisi samanhenkisiä tyyppejä.

    Ja mullakin on käynyt noin että nykyisistä parhaista kavereista on ensin tullut ristiriitainen ja nihkeä ensivaikutelma, hassua :D

  • Olipa hyvä blogikirjoitus, TAAS! <3 Itse olen sitä mieltä, että meille luodaan illuusio että vanhimmat kaverit ovat niitä parhaimpia. Kuten mainitset tekstissä, elämäntilanne voi vaihtua, ja samalla myös kaverit. Yleensä kun lähdetään opiskelemaan, huomataan että mielenkiinnonkohteet eroavat ja silloin voi olla vaikeeta ylläpitää ystävyyssuhteita. Aikuisena on mielestäni tärkeetä, että on erilaisia kaveriporukoita, joiden kanssa voi tehdä erilaisia juttuja yhdessä. Suurin osa ystävistäni ovat entisiä opiskelu- ja työkavereita. Olen kuitenkin työni puolesta tutustunut uusiin ihmisiin, joista on ajan kanssa tullut ystäviä. Olen myös aikuisopiskellut ja sen myötä saanut uusia ystäviä. Ehdottaisin, että jokainen uskaltaisi ainakin kerran puolessa vuodessa tutustua uuteen ihmiseen - lounaan/brunssin, kävelyn, näyttelyn, tapahtuman tai vaikkapa juhlan merkeissä! Jos liikkuu liian paljon samojen ihmisten kanssa, ajatusten vaihto voi heikentyä.

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • Mija

    Kiitos Jenni hienosti kirjoitetusta ja tärkeästä tekstistä! :) Tuntui lohduttavalta kuulla että vielä vanhemmallakin iällä voi löytyä sydänystäviä. Monien sinänsä mukavien tuttujen kanssa jää vain vaikutelma että heidän tärkeät ihmisensä ovatko löytyneet – lapsuudesta, lukiosta tai viimeistään opiskeluajoilta. Silloin tuntuu ettei halua tyrkyttää omaa seuraansa kun sille ei toisen puolesta näytättäisi olevan “tarvetta”. Itselläni onneksi on joitain ystäviä, muutama uudella asuinpaikkakunnallakin. Siitä huolimatta välillä käy mielessä että uudet ystävyyssuhteet olisivat kovin mieleisiä.

  • Annika2

    Kiitos tästä postauksesta. Ystävyys-suhteet aina mietityttää,, ehkä sitä joskus liikaakin miettii kun parasta olisi juuri kuunnella sitä omaa tunnetta :)

  • Ink

    Hyvä kirjoitus! Ja samalla myös lohduttava. Tulee itsellekin sellainen fiilis, että uusia ja läheisiä ystäviä on mahdollista vielä saada. Aiheesta tuli mieleen eilinen keskustelu 50-vuotiaan tätini kanssa: puhuimme hänen melko uusista ystävistään, joiden kanssa hän on viettänyt monet hauskat illat ja he tuntuvat soittelevan toisilleen päivittäin. Itsehän en soittele ystävilleni oikeastaan ollenkaan, kun kuulumiset vaihdetaan netissä tai whatsappissa. Tapaamiset kasvotustenkin ovat välillä niin hankalaa järjestää. Olen siis tädilleni hiukan kateellinen tuollaisista uusista ystävyyssuhteista!

    Ystävyyssuhteita on tullut mietittyä aina vähän tässä kevään aikana. Eräs hyvin läheinen, ellei jopa paras, ystäväni lähti tammikuussa vaihtoon ja mietin kuinka tulen selviämään tulevasta keväästä, koska vietän yleensä tämän ystävän kanssa niin paljon aikaa. Olen tutustunut häneen opiskeluiden kautta ja hänen “menetyksensä” puoleksi vuodeksi tuntui siis erityisen harmilliselta, koska opiskelupaikkakunnalla minulla ei ole kunnon ystäviä kovinkaan monta. Muut hyvät ystävät asuvat muualla. Kevät sujui kuitenkin ehkä paremmin kuin odotin, koska jouduin tekemään tiettyjä asioita yksin ja niiden myötä tuntui, että itsenäistyin hiukan lisää. Tuli kuitenkin useita hetkiä, kun useamman ystävän seura olisi kelvannut. Liiallinen tuttujen ja opiskelukavereiden kanssa hengailu jättää fiilikset vähän liian. On aika jännää huomata kuinka vähän hyviä ystäviä loppujen lopuksi on. Sitä jotenkin kuvittelee, että minullahan on paljon ystäviä, mutta kun alkaa miettinään kenen puoleen voi kääntyä ja kertoa huolensa jne., on se joukko aika pieni.

    Nyt olen taas sellaisessa tilanteessa, että aloitan huomenna harjoittelun Helsingissä ja en tunne paikkakunnalta kovinkaan montaa ihmistä. Kesän aikana siellä tulee olemaan kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei ole ystäviäni, enemmänkin opiskelukavereita. On tietenkin mahdollista tutustua heihin paremmin. Olen kuitenkin varautunut siihen etten tule viettämään tulevana kesänä Helsingin seudulla ollessa ystävien kanssa aikaa, kun tosiaan uusien tuttavuuksien löytäminen tuntuu aika lailla mahdottomalta, kun töissäkin olen varmaankin ainut alle kolmekymppinen. Saa nyt kuitenkin nähdä kuinka käy! Onneksi ei tarvitse kököttää yksin koko aikaa, kun asustaa sukulaisten luona. Tulipas vähän sekavaa settiä, mutta pääpointtina se, että on kiva kuulla kuinka uusia ystäviä voi saada! :)

  • Ink

    Jaahas, sieltä jäi uupumaan toisesta kappaleesta, että opiskelukavereiden kanssa hengailu jättää fiilikset jäävät vähän liian PINNALLISIKSI. :D pirun iPad!

  • TIKARKO

    Kiitos Jenni hienosta kirjoituksesta. Tästä heräsi niin paljon ajatuksia, etten jaksa iPadilla edes yrittää kaikkea kirjoittaa. Palaan varmasti asiaan huomenna paremman näppäimistön ääreltä! Sen verran sanon jo nyt, että varsinkin tuo kirjoituksesi alkuosa on kuin olisin itse sen kirjoittanut. Olen muuttanut ja vaihtanut koulua lapsuudessani todella usein. Kokemuksesi ja fiiliksesi ovat tuttuja. Minua on kuvailtu elämäni aikana niin usein ujoksi ja hiljaiseksi, että jossain vaiheessa aloin uskoa siihen itsekin. Nyt olen päässyt “ujoudestani” yli ja tajunnut, etten oikeastaan ole koskaan ollut ujo. Rauhallinen olen kyllä, mutta samalla avoin. En ole isossa porukassa kovaääninen vaan keskustelen mieluummin yhden tai parin ihmisen kanssa kerrallaan… Niistä vähän henkilökohtaisemmista asioista.

  • joulutreffit

    “Kai se vain on niin, että tosiystävyys säilyy välimatkasta ja välissä olevasta ajasta huolimatta. Näiden tyttöjen kanssa on aina tuntunut siltä, että kun nähdään, niin voi jatkaa siitä, mihin edellisen kerran jäi – oli edellisestä tapaamisesta aikaa sitten kaksi viikkoa tai kaksi vuotta.”

    Niinpä ;)

  • Hempstr

    Kommentteja lueskellessani huomasin useamminkin etsivän ystäviä ja kavereita/kaveriporukkaa Helsingistä ja muualta pääkaupunkiseudulta. Eikö meidän yksinäisten ja ystäviä kaipaavien kannattaisi järjestää vaikka tätäkin kautta jonkinlainen tapaaminen ? Meiltä kun selkeästi löytyy ainakin jotain yhteistä, sillä olemme kaikki eksyneet saman kirjoituksen ja blogin äärelle !

  • Irenee

    Itsekin jokin aika sitten pääkaupunkiseudulle muuttaneena olen huomannut, että uusien ystävien löytäminen on aika vaikeaa. Kannatan Hempstrin ideaa ja jonkinlaisen tapaamisen järkkääminen pk-seudulla olisi hyvä :) Hempstrin kommentista on jo tovi aikaa, mutta olisikohan muita kiinnostuneita?

  • Sporttilady

    Ihana ja ikävä kuulla, että on muitakin yksinäisiä naisia. Itse olen nuorekas, aktiivinen ja lapseton 40-vuotias sinkkunainen. Minulla on ystäviä, mutta heistä suurin osa elää ruuhkavuosiaan. Minulla taas ei olisi muuta kuin aikaa tehdä kaikkea kivaa (matkustaa, harrastaa kulttuuria, istua iltoja ja parantaa maailmaa, kokata, jne.), mutta seura puuttuu. Osa ystävistäni “pääsee” irtautumaan perheestään n. kerran kuukaudessa, osa kerran vuodessa. Olen todella turhautunut tilanteeseeni ja ystävien elämäntilanteesta johtuvaan yksinäisyyteeni. Ymmärrän toki ystävieni tilanteen, mutta he eivät taida aina ymmärtää / muistaa minun tilannettani. Minulla olisi niin paljon annettavaa lähimmäisilleni ja selkeästi kaipaisin samassa elämäntilanteessa olevaa ystävää, jolla olisi aikaa ystävyydelle.
    Tässä iässä on vain todella vaikeaa rakentaa uusia läheisiä ystävyyssuhteita, vaikka olen niissä onnistunutkin. Toisaalta usein ne jäähtyvät kun nainen löytää miehen rinnalleen.
    Tiedän, että ystäviä vailla olevia naisia on paljon pääkaupunkiseudulla, mutta miksi tiet eivät kohtaa. Kannatan ehdottomasti sitä, että naiset tutustuisivat toisiinsa helpommin eri tilanteissa! Myös eri tilaisuuksien järjestäminen olisi oikein hyvä juttu.

  • Kiitos Jenni loistavasta kirjoituksesta. Ystäviä ei koskaan voi olla liikaa, mutta kukaan tuskin haluaa smalltalkata aina vaan. Sporttilady lähde kahville, mulla on aikaa! Olisipa hauskaa, ystävyyden sokkotreffit :D Tuolta mut tavoittaa blogin puolelta.

  • ade_

    Hei! Kyllä vaan uudet tuttavuudet kiinnostavat aina. Olisi kiva saada uusia kavereita vanhojen rinnalle. Mitenköhän teihin Hempster ja Irenee saisi otettua yhteyttä?

  • Kaveritonko?

    Hieno postaus tärkeästä asiasta! Sporttilady, ollaan samassa tilanteessa. Mulla on muutama ystävä ja jokunen kaverikin, mutta monella on perhe tai parisuhde. He eivät voi lähteä “noin vaan” jonnekin minkä tietenkin ymmärrän, mutta kaipaisin elämääni ihmistä jolla olisi aikaa muulloinkin, kun juuri kerran kuukaudessa. Haluaisitko sinä tehdä “kaveritreffit”?

  • Piaa

    Hei! Ihana kirjoitus oli ystävien löytämisestä ja monet parhaat ystäväni ovat tulleet elämääni myös aikuisiällä. Olen muuttamassa reilun kuukauden kuluttua Helsinkiin ja olisi ihana löytää seuraa kahvilakierroksille, viikonloppubrunsseille, ostoksille ja uusien harrastusten kokeiluun. Mietin tässä mikä olisi helpoin tapa näitä treffailuja sopia ja voisivat halukkaat sitten kokoontua sopivina hetkinä :) olisikohan esimerkiksi faceryhmä toimiva kanava…

  • Jennyy L

    Moi Pia ja muut! Olen itse muuttamassa juuri Helsinkiin, ja kaipailisin uusia tuttavuuksia juurikin kahvilakierroksille, brunsseille, ostoksille, harrastuksiin, ulkoiluun, mihin vaan :) Sähköpostia saa laittaa jennyl201 at mail.suomi.net niin nähdään!

Related posts