24/04/14

Takin helmat hulmuten

18 18 sss99.jpg

Olen nyt jotenkin uuden takkini inspiroimana innostunut mittailemaan ihmisten takkien helmoja katseellani ja sattuneesta syystä tällä hetkellä on erityisen kiva bongata vähän pidempiä mittoja. Pitkien takkien trendi jyllää voimissaan tänä keväänä, mutta melko vähän olen silti pitkiä takkeja nähnyt vielä toistaiseksi katukuvassa. Kaivelin Stockholm Street Stylen sivuila inspiskuvia pitkänmallisista takeista ja tykkään kyllä itse kovasti tällaisista pidemmistä. 

sss59.jpg

Olen aiemmin arkaillut etenkin sellaisia midi-mittaisia helmoja – niin hameissa kuin takeissakin. Syy on varmaankin se, että joskus on iskostettu päähän, että lyhyehkölle ihmiselle tuo ei ole imarteleva mitta ja onpa siitäkin varoiteltu, että kesken säärtä katkeava linja helposti saa kintut näyttämään paksummilta. Sittemmin olen antanut piut paut pukeutumissäännöille ja päättänyt laittaa ylle mitä huvittaa. En siis sano, etteikö pukeutumissäännöissä olisi monesti jotain perääkin, mutta ei niitä onneksi tarvitse millään raamatullisella vakavuudella noudattaa. Pukeutumisessa kokeilut ja leikittely ovat sallittuja, onneksi. :)

Mitenkäs te muut? Joku jo tuomitsi kommenttiboksin puolella pitkähelmaiset takit aamutakin näköisiksi, mutta mitäs muut tuumaavat? Innostaako pidempi helma? Vinkiksi muuten, että tällaisia pidemmän mallisia takkeja löytyy paljon kirppareilta!

sss18.jpg

Tämä kuva on ollut esillä blogissa aiemminkin, mutta ansaitsee tulla esitellyksi toiseen kertaan. Jokin tässä asussa vain vetoaa minuun todella paljon!

sss74.jpg sss78.jpg sss83.jpg

On hauska törmätä Tiany Kiriloffiin katumuotisivustoilla, sillä olen tavannut hänet pari kertaa maailmalla pressimatkoilla. Ihana tyyppi ja todella inspiroiva pukeutuja!

sss87.jpg sss90.jpg

Tämä takki herättää halun kääriytyä tuonne uumeniin ja muuttaa sinne asumaan. :D

sss91.jpg

Tässä tyylissä on moni asia kohdallaan. Yksinkertainen on kaunista. :)

sss93.jpg

Tästä lookista tulee melkoisia ysäriviboja – kerrankin hyvällä tavalla!

sss97.jpg

Tämä samaninen ruututakki on vilahdellut katumuotisivuistoilla todella monen yllä. Katumuotisivustojen blogivaate? ;)

sss102.jpg

Tässä takissa ja naisessa on jotain kertakaikkisen hurmaavaa. Takin kimonomaiset hihat, kuosi ja superpitkä muoto tuovat mieleen aamutakin mutta hyvällä tavalla.

sss104.jpg

Photos: Stockholm Street Style (published with permission)

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

18 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • fia.j

    Heh, Tukholmassa asuva kaverini valittaa harva se paiva miten kaikki hipsterit pukeutuu “kaapuihin” :D

  • Nalle

    Pitkä musta Fillippa K:n kaapu löytyy!

  • HAMI

    Ihania! Mutta, oikeasti pitkät takit on hiton epäkäytännöllisiä ja ne näyttää hyvältä vain katumuotikuvissa. Mun mielestä moni noista olisi hyvin tökerön näköisiä kiinni eli kuten takki normaalissa käytössä täällä pohjolassa.

    Karvakasan sisälle muuttaminen kuulostaa täydelliseltä :’–)

  • Aisha J

    Minulla on etsinnässä pitkä takki. Jokin kimonomainen olisi aivan unelma! Ihania kuvia oot löytänyt, kiitos inspiraatiosta :)

  • Takapihan emäntä

    Ihania takkeja. Pitääkin tästä inspiroituneena vielä käydä läpi vaatehuone, jos löytäisin oman kamelinkarvatakkini jostain..

  • Tsirp

    Talvitakeissa pitkä helma on todella hyväksi havaittu, lämmittää mukavasti ja hameessakin tarkenee! Muut takkini ovat aina olleet johonkin polveen asti. Pidempikin kyllä voisi kelvata.

    Tuo kimonotakki-lady on kyllä todella boheemin söpö! Uskaltaisinkohan itsekin pukea jotai vastaavaa hmm…

  • Blue Peony

    Lyhyt minäkin olen, mutta hameihminen kun olen, hankin rohkeasti Month of Sundaysin pitkän talvitakin!

  • Usva

    Tulin juuri tänään kotiinTukholmasta ja ehdin siellä jo kyllästyä pitkiin mustiin kaaputakkeihin! Kaikilla trendikkäillä naisilla oli sellainen päällä. Helsingissä katukuva on hivenen monipuolisempi, mikä on minusta vain hyvä asia. Näissä kuvissa näkyi onneksi pitkiä takkeja monipuolisesti, enkä kyllästynyt yhtään!

  • Jenniii

    Hahaha! :D Voin kuvitella! Ruotsalaiset ovat kyllä hämmentävän homogeenistä kansaa näiden trendien suhteen. Vaikka tukholmalaisten tyylikkyys on kivaa katseltavaa, niin kyllä siellä nopeasti tulee fiilis, että miten kaikki näyttävät keskenään ihan samalta

  • Jenniii

    Kaavut valtaavat siis myös Suomen katuja! :D Minulla on se vaaleanpunainen kaapu – erottuu joukosta edes värinsä puolesta. ;)

  • Jenniii

    Joo, kurakelillä aika katastrofi! :D Ja oikeassa taidat olla siinäkin, että useimmat näistä kuvien takeista näyttävät hyvältä vain avoinaisina. Oma vaaleanpunainen trenssini toimii onneksi kivasti myös kiinni ja on sen verran lyhyt kumminkin, ettei maata pääse laahaamaan. ;)

  • Jenniii

    Kiva kuulla! :) Joo, nuo kimonomaiset hihat ovat kyllä tosi kauniit!

  • Jenniii

    Mahtavaa! Parhaita ovat ne löydöt, jotka tehdään omasta vaatekaapista. <3

  • Jenniii

    Olen myös itse pitkien takkien ystävä siitä syystä, että ne vain lämmittävät niin paljon paremmin kuin lyhyet. Talvella en varmaan edes suostuisi pukemaan ylleni takkia, joka ei peitä pyllyä. :D Pisimmät omatkin takkini taitavat silti olla korkeintaan polveen asti, tätä vaaleanpunaista kevättakkia lukuunottamatta siis.

    Ihanaa, että joku muukin on siitä kimonotakki-naisesta samaa mieltä. Niin suloinen ilmestys!

  • Jenniii

    Oi, se on kaunis! :) Ja pitkät takit kyllä lämmittävät ihan eri tavoin kuin lyhyemmät eli talvella on kyllä aika ihanaa kääriytyä pidempään kaapuun. 

  • Jenniii

    Olen täysin samaa mieltä Tukholman ja Helsingin eroista katumuodin suhteen. Onhan niitä tyylikkäitä tukholmalaisia ilo katsella, mutta tosi nopeasti tulee vähän sellainen kyllästyminen, kun kaikki näyttävät keskenään ihan samalta – vaikka toki hyvältä. Suomessa näkee paljon monipuolisempaa ja persoonallisempaa pukeutumista. Näissä kuvissa tätä takkitrendiä on kyllä toteutettu kivan monipuolisesti. Eli kyllä näiden trendien sisälläkin on mahdollista tuoda mukaan vähän omaa persoonallisuutta, vaikka linjoihin poimittaisiin vaikutteita noista vallitsevista muotivillityksistä. :)

  • Venus

    Itse olen kovin ihastunut kyseiseen takkimalliin. Nyt onkin haussa musta liuhuhelmainen pitkä trenssi. En ole itsekään mikään pitkä, mutta aion silti sujahtaa takin uumeniin, kun se oikea löytyy :).
    Jos kenelläkään on antaa vinkkejä, mistä löytäisin sopivan kaverin, mieluiten mustana ja kangas saisi olla hyvin laskeutuvaa.

  • JonnaK

    Joo pitkille takeille! Oon aika ihastunut esimerkiksi Bron ohjelman Saga Norenin tyyliin ja siihen kuuluu poikkeuksetta pitka skarppi takki ja nahkahousut https://www.google.be/search?q=jemima+kirke&rlz=1C1MDNC_nlBE514BE514&es_sm=93&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=QHlbU4eJDYmTOMnmgOAO&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=1680&bih=949#q=saga+noren+coat&tbm=isch&facrc=_&imgdii=_&imgrc=rY6d1WP6hTDXkM%253A%3BciqyPRR4CFjdNM%3Bhttp%253A%252F%252Fworldlyscandifriend.files.wordpress.com%252F2014%252F01%252Fsaga-and-martin-again.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fworldlyscandifriend.wordpress.com%252Ftag%252Fsaga-noren%252F%3B1772%3B1181

    Oon etsiskellyt pitkia takkeja juuri kirppareilta jo varmaan vuoden mutta oikea ei ole viela osunut kohdalle. Yhden jo ostinkin mutta se on tyyliltaan melkein sita mita etsin mutta ei kuitenkaan ihan passaa koska ei sita ole tullut kaytettya. Etsinnat jatkuvat!

Related posts