20/01/14

Numeroita ja sanoja

20 65 naama12.jpg

Aina säännöllisin väliajoin blogin kommenttiboksiin tupsahtaa kummastuneita, hämmentyneitä tai useimmiten vain vähän ärtyneen oloisia kommentteja siitä, että sivupalkin kommenttiboksissa kuvailen itseäni tyttöseksi. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että tämän ikäinen ihminen ei kertakaikkiaan ole mikään tyttönen. Hauskaa on sinänsä, että jotkut ovat kokeneet asiakseen puuttua tuohon jo vuosia sitten, sillä olen itsepintaisesti pitänyt kiinni tuosta ilmauksesta jo monta vuotta. Jälleen eilen joku tarttui kyseiseen sanaan ja muistutti minua aiheesta, joka onkin muhinut näin 30-vuotissynttäreiden tiimellyksessä päänupin perukoilla eli kiitos siitä! ;)

Kirjoitin toissa viikolla syntymäpäiväni aikaan ylös mietteitäni iästä ja mainitsin, että ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen nyt, että voin käyttää itsestäni sanaa nainen ja tunnen olevani sitä, mitä sana edustaa. Aiemmin se on aina tuntunut jotenkin liian “suurelta” sekä olemustani, sisäistä habitustani että elämänasennettani ajatellen. Kyseessä ei siis ole minulle varsinaisesti ikäkysymys, sillä osa minua nuoremmista naisista on ehdottomasti mielestäni Naisia vain sen fiiliksen puolesta mikä heistä huokuu siinä, missä voisin kuvailla jotakuta kahdeksankymppistä tyttöseksi, jos hänestä tulee vain sellainen fiilis.

naama5.jpg

En ole oikeastaan koskaan kärsinyt mistään ikäkriiseistä enkä juurikaan stressaa iästäni tai kamalan paljon edes ajattele sitä. Toistaiseksi ikä on tuonut mukanaan lähinnä elämänkokemusta ja ymmärrystä, mikä on minusta ollut pelkästään positiivinen asia – en siis osaa kaivata menneeseen. On oikeastaan ollut aika traagista katsoa vierestä muutamia läheisiäni, jotka tuntuvat kokevan kolmekymppisinä ikäkriisiensä kourissa, että elämän parhaat ajat ovat jo takanapäin. Vaikka elämä on jollain tapaa taatusti ollut nuorempana huolettomampaa, en ikimaailmassa haluaisi enää olla 20, ja samaa olen onneksi kuullut suurimmalta osalta ikätovereistani. Kuten totesin tuossa edellisessäkin ikää sivunneessa postauksessa: elämä on tässä ja nyt, ei menneessä eikä tulevassa. Katsomalla jatkuvasti taaksepäin tai tähyilemällä alati tulevaan, keskittyy minusta ihan vääriin asioihin ja pahimmassa tapauksessa se todellinen elämä hurahtaa ohi kaivaten jatkuvasti johonkin muualle. 

Ikä on todellakin vain numero ja minulle enemmän merkitystä sillä, mitä löytyy korvien välistä. Tämä näkyy hyvin konkreettisesti esimerkiksi ihmissuhteissani. Lähimpien ystävieni joukossa on niin minua vanhempia kuin nuorempiakin ihmisiä ja läheisimmiksi kokemieni ystävien joukossa ikäeroa taitaa vanhimman ja nuorimman välillä olla lähes 20 vuotta. Olen nauranut katketakseni, miten hullunkurisia pelleilyjä harrastan vanhimpien ystävieni kanssa ja samaan aikaan ihastellut syvän kunnioituksen vallassa, millaista viisautta nuorimmassa ystävässäni on. Ehkä se on niin, että kun et itse liikaa mieti ikääsi, ei sitä mieti kukaan muukaan? 

naama4.jpg

Jos mietin, keitä oikeasti ihailen elämässä kaikkein eniten, niin aina ensimmäisinä mieleen tulevat jo edesmennyt oma isoäitini, Advanced Style -blogin iäkkäät katumuotitaiturit, Fabulous Fashionistas -dokumentin upeat leidit sekä maailman ensimmäinen muotitoimittaja Diana Vreeland, joissa on kaikissa ollut eräänlaista kapinahenkeä nimenomaan ikäkysymysten suhteen. Kaikki heistä ovat jollain tapaa kieltäytyneet alistumasta sellaiseen rooliin, mitä tietyn ikäisiltä odotetaan. Vanhan ihmisen ei tarvitse olla näkymätön eikä aikuisen tarvitse olla vakava ja jäykkä. Kaikki nuo mainitsemani naiset ovat aktiivisesti eläneet elämäänsä loppuun saakka tehden asioita, joita rakastavat ja ollen aktiivisia. Rakastin omassa isoäidissäni sitä elämää syleilevää ja siitä nauttivaa asennetta, joka ei asettanut asioille ikärajoja. Suren toisinaan vieläkin kovasti sitä, että hänen poismenonsa aika koitti jo 10 vuotta sitten enkä ehtinyt tutustua häneen paremmin aikuisiällä.

naama10.jpg

Jos ikä siis on vain numero, niin sanat ovat minulle myös vain sanoja. Minulle ei ole olemassa mitään absoluuttista määritelmää, kuka on tyttö tai kuka on nainen. Olen kokenut, että tuo sana tyttönen kuvastaa vain hyvin minun henkeäni: en ota asioita liian vakavasti, tykkään joskus hullutella ja kapinoin välillä vähän sitä vastaan, että asiat olisi pakko tehdä jollain tietyllä tavalla vain siksi, että niin on aina tehty tai niin “kuuluu” tehdä. Mutta ei minun tarvitse sen sanan käyttöä mitenkään oikeuttaa selittelemällä, sillä suoraan sanottuna se on minulle aivan yksi lysti, mitä joku muu asiasta ajattelee – olennaisempaa on se, mitä itse tunnen korvieni välissä. Ihan yhtä hyvin voisin vaihtaa tyttösen naiseksi, mutta kiusallanikaan en sitä tee, paitsi korkeintaan jossain vaiheessa, jos minusta itsestäni siltä tuntuu. Jos joku haluaa asiasta ärsyyntyä, niin se kertonee enemmän hänestä kuin minusta. Kehotan löysäämään pipoa. ;) Omistan nämä lapselliset pelleilykuvat kaikille teille. <3

Millaisia ikämietteitä teillä muilla on tänään?

naama14.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

20 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Luru

    Samat on aatokset mullakin! Vaikka herraisä, mähän olen äiti – eihän äidit saa ajatella itseään tyttösinä ;D Ulkopuolelta satelee jos jonkinlaista sääntöä siitä, millainen tällaisena kolmekymppisenä naisena pitäisi olla (eikös sun jo pitäisi leikata jo vähän aikuisempi, lyhyempi tukka?… No, onkohan tuo vaate nyt enää ihan sinun ikäisellesi sopiva?… Voiko äidit käyttäytyä noin?… jne), mutta kuten sinäkin, näytän iloisesti kieltä moisille säännöille. <3

    t. rebel with a long ponytail ;)

  • Kiitos tästä! Olen täydellisesti kanssasi samoilla linjoilla ja aloin miettiä että tunnutko siksi niin samanhenkiseltä koska olemme molemmat tammikuun kauriita? ;P Itse täytin vuodenvaihteessa 27 eikä se 30 pelottele vieläkään toisin kuin samanikäistä ystävääni. Ikä on tosiaan vain numeroita ja todellinen ikä on se minkäikäiseksi itsensä tuntee. Minunkin elämäni suurin idoli oli ja on edelleen mummoni, isän äiti. Hän osasi nauttia elämästä ja juuri niistä pienistäkin hetkistä, mikä on ymmärrettävää sillä hän joutui nuorena jättämään kotinsa Karjalassa. Onneksi hän ei katkeroitunut, vaikka osalle kävi niinkin. Jotenkin se periksiantamaton elämänasenne ja varaukseton kannustaminen/rakastaminen meitä lapsenlapsia kohtaan vaikutti jo lapsena ja nuorena niin paljon että mummon poismeno tuntuu vieläkin.
    Ollaan tyttösiä aina ja naisia silloin kun siltä tuntuu! ;)

  • Heidi Maria

    Täällä yksi kohta 32-vuotias tyttönen :) En vain osaa puhua itsestäni naisena kun luonteeltani olen kuitenkin tyttö!

  • sku

    Ikä on yksi suuri kirous tässä elämässä. Ensin rajoitetaan tekemästä jotain, koska olet liian nuori. Sen jälkeen kielletään jotain, koska olet liian vanha! Jälkimmäisen siunaus on se, ettei tarvitse enää moisista kielloista välittää. Ja kuten totesit, sanojahan ne vain loppujen lopuksi ovat. Vähän niin kuin jotkut kutsuvat vanhempiaan mielummin mutsiks ja faijaks kuin äidiksi ja isäksi. 

  • hanko

    Mä olen oikeastaan vasta nykyään (ja osin tämän blogin asenteen ansiosta :D) alkanut nähdä tyttö -sanan myös positiivisessa valossa. Aikaisemmin tyttö oli itselleni yksi pahimpia kirosanoja ja närkästyin aina tytöttelystä, vaikka se olis ollut hyvässäkin mielessä sanottu. Syynä oli aikaisemmat kokemukset, jolloin muutama (aina vanhempi ja aina mies) henkilö käytti tytöttelyä alentuvasti ja halveksuvasti. Minulta on kerran jopa töissä otettu työväline kädestä ja sanottu että “Ethän sinä tyttö voi tätä osata käyttää. Anna minä näytän.”. Olin silloin lähemmäs kolmekymppinen ja olin tehnyt sitä työtä jo vuosia… :/

    Iästä olen myös ajatellut pitkään, että sehän on vain numeroita, joista on ihan turha stressata. En näe järkeä rajoittaa omia tekemisiään tai pukemisiaan pelkän iän takia. Kukaan ei kiellä menemästä pulkkamäkeen tai pukeutumasta vaikka nahkahousuihin keski-ikäisenä, jos siltä tuntuu. Ei iän karttuminen tarkoita sitä, että on pakko asettua johonkin tylsään homogeeniseen muottiin ja lakata olemasta oma persoonansa. Pikkuhiljaa alan kylläkin havahtua siihen, että on niillä numeroilla vähän väliäkin. Loputtomiin ei voi arpoa esimerkiksi lasten hankkimista tai perheen perustamista.

  • Kiiski

    Jenni kirjoitti kauniisti henkisestä iästä! Minua huolestuttaa muuten nykyinen trendi jonka mukaan ihmiset eivät saa vanheta. On pysyttävä nuorena, kauniin ja viriilinä. Vanheneminen pelottaa. Ihmiset käyttävät rutkasti rahaa kosmetiikkaan ja tarrautuvat mainosten lupauksiin ikuisesta nuoruudesta, kuin henkensä hädässä.
    Minusta kannattaisi keskittyä iän tuomiin positiivisiin asioihin! Olen paljon uskottavampi kuin 20-vuotiaana ja mielipiteeni otetaan vakavasti…vaikka ajatukseni eivät ole paljoa muuttuneetkaan:) Silti ajatus siitä, että pysyisin ikuisesti vastuuttomana teininä on pöhkö.
    Vanhetkaa arvokkaasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa!

  • Aisha J

    Täällä tyttönen ja nainen samassa paketissa. ;) Hyvä kirjoitus, ja olen samaa mieltä! Vanhusten kanssa työskennellessä huomaan myös jatkuvasti, kuinka ikä todella on vain numero. Voi niitä hetkiä, kun kikatellaan yhdessä mummujen kanssa ja ollaan kaikki kuin pikkulikkoja :D

  • .Tiia

    Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Ikä on vain numeroita, ja korvien välissä olevat ajatukset ratkaisevat kyllä enemmän :). Täytän itse kevättalvella 26, mutta en koe tippaakaan olevani niinkään vanha. Toki elämänkokemusta on jo karttunut, ja omat mielipiteet tietyistä asioista ovat selkiytyneet yms., mutta silti olen edelleenkin yhtä höpsö, kuin olin vaikka alle parikymppisenäkin :). Ehkä sekin vaikuttaa, että näytän ikäistäni nuoremmalta :).

  • Heh, hassua että yksi pieni sana sivupalkissa voi aiheuttaa noin paljon kommentteja ja tarvetta käydä “ojentamassa”. :) Olen samaa mieltä tyttöydestä, minusta esim. Carrie Bradshaw on loistoesimerkki (a)ikuisesta tytöstä.

    Minä valitettavasti kuuluin niihin hömelöihin, jotka kokivat 30-vuotispäivän lähestyessä valtavan kriisin. Murehdin, että muutun näkymättömäksi, rumenen ja arvoni koko ihmisenä romahtaa, koska olen naiseksi “liian vanha”. Googlettelin, miltä tuntuu olla 30-vuotias. Luin tippa linssissä keskustelupalstoja, joissa kuvattiin, kuinka saa varautua siihen, että oma mieskin alkaa flirttailla baarissa nuoremmille ja itse saa seistä vieressä kenenkään huomaamatta. Tunsin syyllisyyttä siitä, etten halua lapsia. Mietin, mihin aika katosi enkä halunnut minkään muuttuvan ympärilläni tai itsessäni. Mikä hölmöintä, en ajatellut muista kolmekymppisistä samalla tavalla, itsestäni vain.

    Viime kesänä päädyin henkitoreissani (kirjaimellisesti, toinen keuhko hajosi) kahdeksi viikoksi letkuihin kiinni sairaalaan. Maatessa oli aikaa pohtia, miten mielellään sen oman 32-vuotispäivänsä sitten kuitenkin näkisi – ja hitsi vie, vaikka 95-vuotispäivän. :) Kun pääsin kotiin ja takaisin normaaliin elämään, ikäkysymys asettui oikeaan perspektiiviin. Nyt tajuan, että ikääntyminen on etuoikeus, ei rangaistus tai edes itsestäänselvyys.

    Ryppyjen pelko tuntuu myös aika naurettavalta tapahtumeen jälkeen. Aiemmin valitin naururypyistä. Nyt toisessa kyljessä ja rinnassani on seitsemän kunnon arpea ja ne nähdessäni olen lähinnä iloinen – nehän ovat merkkejä siitä, että selvisin. Samalla lailla rypyt ovat merkkejä eletystä elämästä ja karttuneista kokemuksista. Eivät ne ole vikoja vaan osa elämäntarinaa, joka on jokaisella ainutlaatuinen ja kaunis.

  • Pale

    Kyllähän tuommoinen negatiivis-sovinistissävytteinen tytöttely on todella syvältä perseestä, anteeksi ruma ilmaus! Sen sijaan en näe mitään pahaa siinä, että kutsuu itseäänl tytöksi naisen sijasta. Nainenhan kuulostaa sananakin jotenkin ärsyttävältä ainakin omissa korvissa :D Ja kyllä minä haluan olla mieluummin tyttö- kuin naisystävä! Ja toisaalta, kyllähän nainen-sanaakin voidaan käyttää ihan samalla tavalla alentavasti kuin tyttöäkin, tyyliin “nainen, teeppä sitä ja tätä” jne.
    En voi mitään sille, että jostain syystä tätä postausta lukiessani aloin ajatella, mitä aikamme suurin yhteiskuntafilosofi ja kaiken mahdollisen asiantuntija Henry Laasanen tästä tyttöajattelusta sanoisi! :D Todennäköisesti jotain siitä, kuinka nyky(suomi)naiset eivät kasva aikuisiksi ja ovat muutenkin niin vastuuttomia ja vieläpä nirppanokkaisia…

  • Minä vain

    Minusta 80-vuotiaskin voi vielä tyttönen, vaikka onkin nainen. Tarkoitan tällä sitä, että jos henkisesti tuntee olevansa tyttönen, se on vain hyvä asia. Mitä lapsenmielisempi, sen parempi! :)

  • Sidyr

    Hieno ja osuva teksti! Jossain vaiheessa, olinkohan 25-vuotias tai niillä main, heräsin ajatukseen, että enhän minä enää ole tyttö… Olen nainen. Jostain syystä se tuntui ja tuntuu edelleen niin kaukaiselta ja liian aikuiselta, suorastaan vastenmieliseltä. Olenkin siitä lähin pohtinut, miksi mielummin olen tyttö kuin nainen, ja nyt sain siihen vastauksen: se onkin mielentila, ei ikä numeroina. Mitä väliä on sillä, että olen 28-vuotias, naimisissa jne… Sisällä asuu edelleen sama tyttönen, ja onneksi miehenkin sisällä asuu kujeileva pikkupoika. Me ei varmaan ikinä kasveta aikuisiksi, eikä tarvitsekaan! ;)

  • Vierailija

    Mä en ole ikinä oikein kokenut sopivani kumpaankaan “kategoriaan”. Oon aina, siis ihan pienestä asti ollut just semmonen jäykkä ja vakava, en yhtään semmonen hilpeä tyttö niin kuin muut tytöt on. Olin tietty muutenkin aika pikkuvanha ja jotenkin vaan ihan eri maailmoissa kuin muut lapset, en oikein tykännyt kenestäkään – en vielä nykyäänkään ole oppinut tykkäämään lapsista. Etenkin tytöt on musta hankalia, ehkä just omien kokemusten takia. Nainen taas kuulostaa niin isolta ja voimakkaalta että tulee tosi pieni ja mitätön olo sen kohdalla, jotenkin että en mä täytä näitä saappaita :D Olen noista kahdesta silti valinnut naisen, ihan heti täysi-ikäistyttyäni.

  • Olga

    Mietin tätä ikäkysymystä juurikin tänään. Työskentelen miesvaltaisella alalla ja olen päivittäin tekemisissä kaikenikäisten (20-80 v) miesten kanssa ja heitä on täysin luontevaa kutsua pojiksi. “Mitäs pojat?” voi kysyä, kun ohittaa miesjoukon eikä kukaan pahastu vaan ovat pikemminkin mielissään “pojittelusta”. Kevyttä, päivänpiristävää flirttiä voi harjoittaa, oli toinen osapuoli 35- tai 75-vuotias. Sama pilke on molemmilla silmäkulmassa, toisella ehkä vähän ryppyisemmässä. Ehkä miehet osaavat suhtautua numeroihin ja sanoihin (niihinkin!) rennommin? Pojat kun ovat poikia, iästä viis. ;)

  • Jenniii

    Kiitos tästä aivan erityisen ihanasta kommentista, joka varmasti herätteli monia näkemään asioita vähän eri näkökulmasta. :) Juuri tuota Advanced Style -blogia lukiessani olen itse saanut oivallisia muistutuksia siitä, että vanhaksi eläminen ja elämä ylipäänsä on todellakin etuoikeus. Ja rypyt silmäkulmissa muistutuksia siitä, että elämässä on ollut iloa ja naurua. <3

  • hanne_tasteofhoney

    Mikähän siinä muuten on, että miehet saa olla ikuisia poikia, mutta naisessa asuva lapsenmielisyys on jotenkin huono asia? Meillähän on se sanontakin, “pojat on poikia, mutta tytöistä tulee mummoja.” :D Itse ainakin miellän itseni vielä tytöksi, vaikka olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti, akateeminen tutkinto takataskussa. Ei sitä aina tarvitse ottaa itseään niin vakavasti, minä ainakin taannun (viimeistään) teini-ikäisten sisarusteni kanssa ihan lapsen tasolle, ja toisaalta omat lapsetkin pitävät jutut sopivasti siellä pieruhuumorin tasolla. ;)

  • hanne_tasteofhoney

    Jännää, miten paljon sanat määrittävät ja kuvaavat omia mielentiloja. Itse koen vieläkin hankalaksi puhua itsestäni naisena, vaikka kahden lapsen äitinä siihen kategoriaan varmasti kuulunkin. Varmaan omalla kohdallani vaikuttaa myös se, että minua jatkuvasti luullaan babyfacen vuoksi ehkä 16-vuotiaaksi, vaikka numeroita on jo taulussa 24. :D Puhun kyllä omista tyttökavereistani nimenomaan tyttöinä enkä naisina. Joskus olemme sanoneet viettävämme “naisten iltaa”, mutta siinä on jotenkin kauhean vakavamielinen ja aikuinen kaiku. (Naisten ilta kuulostaa jotenkin siltä, että siellä on joku asiantuntija pitämässä alustusta muiden kuunnellessa vakavina vierestä.) Todellisuudessahan ne tyttöjen illat ovat juuri sellaista tyttömäistä hauskanpitoa: herkuttelua, kauneudenhoitoa, juoruilua, hallitsemattomia naurukohtauksia ja typerää läppää. :)

    En ole oikein koskaan ymmärtänyt tuota ihmisten luokittelua iän perusteella. Kun tarkemmin ajattelen, olen pitänyt omaa mummiani teinivuosien luottoystävänä, ja kävin kahvittelemassa myös naapurin nelikymppisten perheenäitien luona. Monien ystävieni tarkkaa ikää en edes tiedä, koska eipä sillä (varsinkaan enää nyt aikuisena) ole mitään merkitystä. 

  • Ouna

    Hei mutta eikös jokainen määritä sen itse, omien fiilisten pohjalta, onko tyttönen vai nainen. Mielestäni se on jokaisen oma valinta ja kokemus miten itseään siteeraa :). Yhteiskunta toki luo omat paineensa, mutta ei se mielestäni saisi olla ollenkaan niin vakavaa miten kukin itse tahtoo itsensä määrittää <3. Sinä saat olla juuri niin kauan tyttönen kuin koet ja haluat :).

  • Tuulie

    Mulla on nyt 27-vuotiaana ikäkriisi. Mutta se johtuu siitä, että en ole saavuttanut asioita (työelämässä) jotka olisin ehkä halunnut saavuttaa, ja tuntuu että aika loppuu jotenkin kesken ja yhtäkkiä olen 30 ilman minkäänlaista uraa ja apua apua apua. Aivan typerää, tiedän. 

  • -----

    Nainen on toinen ihmisen sukupuolista, naaraspuolinen ihminen. Naiseksi kutsutaan yleensä vain aikuista naispuolista henkilöä, kasvuikäisestä naisesta käytetään nimitystä tyttö. Tyttö on lapsi, jonka sukupuoli on nainen. Lähinnä tuttavallisessa sävyssä tytöiksi saatetaan kutsua myös nuoria aikuisia naisia.- Wikipedia
    ps. olisi mielenkiintoisempaa kuulla mielummin mietteitäsi siitä, mitä eroa “naisena” olemisessa on verrattuna “tyttösenä” olemiseen? :) <3 xoxo

Related posts