31/12/13

Onks pakko jos ei haluu – eli angstia pakollisista juhlapyhistä

77 59 P4275045.JPG

Muut blogit vilisevät uuden vuoden bilemekkoja ja kimaltelevia juhlameikkejä, vaan ei Pupulandia… Olen joskus aiemminkin tuskaillut tällaisia pakollisia juhlapyhiä, sillä en oikeastaan ole laisinkaan niiden ystävä. Uudet vuodet, juhannukset, vaput ja muut vastaavat päivät (sekä omat synttärit) – mieluiten karkaisin jonnekin ulkomaille pakoon näitä pakkojuhlia.

Kaikkein eniten minua tympivät juuri sellaiset päivät, joihin sisältyy oletus juhlimisesta ja siitä, että noina päivinä pitäisi tehdä jotakin erityistä ja ikimuistoista. Joulu, itsenäisyyspäivä ja pääsiäinen eivät ahdista yhtä paljon, koska ne ovat vähän sellaisia pyhiä, että niiden aikaan on ikään kuin lupa rauhoittua ja olla tekemättä mitään. Tiedän, että tämä juttu on pääasiassa minun oman pääni sisällä eikä loppujen lopuksi ketään muuta kiinnosta, miten minä juhlapyhiäni vietän, mutta huomaan silti kokevani asiasta ahdistusta.

P4275038.JPG

Kuten olen varmasti joskus maininnutkin, niin osittain tämä juhlapäiviin liittyvä ahdistus johtuu varmasti siitä, että minulla ei ole sellaista yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa. Minulla on kyllä useita läheisiä ja rakkaita ystäviä, mutta tunnen kaikki rakkaimmat ihmiseni vähän eri yhteyksistä, eikä heistä ole muodostunut yhdessä sellaista omaa isompaa kaveriporukkaa ja tapaankin useimmiten ystäviäni kahden kesken. Moni tällaisista pyhäpäivistä on kuitenkin kaveriporukoiden juhlaa – ihmiset katoavat mökeille, kotibileisiin ja yhteisille lomamatkoille omissa tiiviissä porukoissaan ja tyyppi, joka ei oikein ole kunnolla osa tuota joukkoa, jää helposti väliinputoajaksi ja yksin.

Toinen vaihtoehto on, että juhlapyhiä vietetään romanttisesti oman seurustelukumppanin kanssa kahden. Parisuhde olikin monena vuonna pelastukseni näinä päivinä, koska aina turvana oli joko oma kumppani tai tämän kaveriporukka, johon soluttauduin näppärästi suhteen siivellä. Mutta nyt sinkkuna huomaan jälleen ahdistuvani. Olen siinä mielessä vähän kummajainen, että lukuisista hyvistä ystävistäni huolimatta olen onnistunut jäämään melkein aina sellaisten isompien porukoiden ulkopuolelle. Voi olla, että kyse on minusta itsestänikin ja ehkä en loppujen lopuksi edes ole sellainen tyyppi, joka viihtyisi suuremmissa kaveriporukoissa. En kärsi asiasta sen kummemmin, mutta huomaan, että nimenomaan tällaisina juhlapäivinä se porukan puute muodostuu toisinaan ongelmaksi. Vaikka en muuten yleensä kärsi yksinäisyydestä ja jopa viihdyn itsekseni, juuri tällaisina päivinä tunnen jostain syystä oloni vähän yksinäiseksi. Toisinaan tuo sama yksinäisyyden tunne valtaa minut kyllä noina rauhallisinakin juhlapyhinä, vaikka olisin perheeni ympäröimänä. Mystistä.

P4275046.JPG

Juhlapyhä-angstini ei kuitenkaan kiteydy pelkästään tuohon porukan puutteeseen, vaan toinen epämukavuuden tunnetta aiheuttava asia on se paine, että tällaisena erityisenä päivänä pitäisi olla erityisen hauskaa. Olen itse huomannut, että hauskimmat illat eivät minulla koskaan ole niitä päiviä, jolloin kuuluu juhlia, koska noihin hetkiin liittyy aina jotenkin niin paljon odotuksia ja toiveita. Parhaat hetket syntyvät yleensä melko spontaanisti ja suunnittelematta. Monesti hauskimmat illat ovat juuri niitä, joiden pariin päätyi oikeastaan vähän vahingossa ja kun ei ollut edes tarkoitus lähteä minnekään tai nähdä ketään. Koenkin usein vähän sellaista kapinahenkeä, jonka nimissä nimenomaan en edes tahdo juhlia. Olen monena vuonna etenkin vappuna karannut ulkomaille ja unohtanut tyytyväisenä koko vapun. :D

P4295170.JPG

Tänä vuonna roikotin uuden vuoden suunnitelmia viimeiseen asti avoimina, koska tuntui, että kukaan ystävistänikään ei oikein tiennyt, mitä on tekemässä. Muutamat lähtivät reissuun ja osa vietää juhlapäivää perheensä tai kumppaninsa kanssa ja pidin jo ihan potentiaalisena vaihtoehtona, että istuisin iltaa ihan tavallisen arki-illan tavoin kotona vaikkapa leffaa katsellen, mutta pakko se on myöntää, että tuntuisihan tuollainen vähän ankealta, vaikka kuinka juhlapyhistä ei välitäkään. Olen kyllä tehnyt noin joskus useampanakin vuonna – angstini juontaa juurensa kauas. ;)

Lopulta juttelimme vuodenvaihteen suunnitelmista ystäväni kanssa, joka kertoi olevansa menossa viettämään iltaa rauhallisesti vanhempiensa luo ja kutsui minutkin mukaan. Ja kappas, nyt olemme menossa juhlistamaan vuoden vaihtumista hyvin rauhallisissa ja rentouttavissa merkeissä kaverini vanhemmille. Suunnitelmissa on saunomista, herkuttelua, pientä hemmottelua, leffoja, juoruilua sekä perinteisiä uuden vuoden taikoja tinojen valamisen muodossa – ja tämä kaikki mieluummin villasukat jalassa kuin paljettimekko päällä. Tästä taitaa sittenkin tulla ihan hyvä päivä. :)

Nyt voinkin alkaa kauhulla odottaa tulevia 30-vuotissynttäreitäni. :P Ikä ei ole ongelma, vaan se että kaikki olettavat, että tuollaista merkkipäivää tulisi juhlistaa. Taidan mennä vain peiton alle piiloon ja tulla pois vasta, kun 30 on täynnä. ;) Mitä teillä muilla on tänään suunnitelmissa ja löytyykö muita juhla-angstaajia? Angstista huolimatta onnea, iloa ja valoa vuodelle 2014!

Postauksen kuvituskuvat ovat viime huhti-toukokuulta, kun pakenin vapuksi Pariisiin. ;)

P4295203.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: ,

Categorised in: Elämä

77 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • tyttönen

    Samoilla tuntemuksilla mennään täälläkin suunnalla uuteen vuoteen. Varsinkin tänä vuonna on omassa kaveripiirissäni moni alkanut seurustella, joten he viettävät uutta vuotta tänä vuonna aika tiiviisti yhdessä, ja koska itse olen tällä hetkellä sinkku, tulee vähän sellainen väliinputoajafiilis.

    Toisaalta ei mullakaan ole koskaan ollut kovin kiinteää, isompaa kaveriporukkaa, ja kärsin vähän samasta “ongelmasta” – ystäviä on, mutta tunnetaan niin erilaisista yhteyksistä ja osittain jopa niin eri puolilta suomea, etteivät osa heistä ole koskaan itse asiassa edes tavanneet. :D

    Tällaiset asiat huomaakin usein sitten vasta näinä juhlapyhinä, joihin perinteisesti liitetään esim. kavereiden kanssa juhliminen tai jotkin perhetraditiot. Mutta joka vuosi se vuosi on kuitenkin vaihtunut ja hyvin alkanut, joten ei muuta kuin rentoa ja kivaa uuden vuoden odotusta sinne! :)

  • Laala

    Tämä postaus on kuin suoraan oman pääni sisältä. :) minulla kyllä on jo tekemistä, mutta mieluummin olisin villasukissa ja villapaidassa kotona katsomassa raketteja ja leffaa :)

  • Sanph

    Mulla ei muuten ole varsinaista juhla-angstia, mutta uusi vuosi ei sytytä. Minulle käy yleensä samoin kuin sinulle, spontaanit illat lyö tällaiset pitää-juhlia-ja-pitää-hauskaa -illat ihan mennen tullen!  Muistan lapsuuden uusien vuosien lisäksi kaksi oikeasti hauskaa uutta vuotta, muut ovat olleet silkkaa pettymystä. Siksipä menenkin tänä vuonna aattoyöksi töihin, ihan omasta tahdostani. Poikaystäväni ja ystävämme lähtivät hetki sitten kohti Helsinkiä ja sieltä edelleen Tallinnan laivalle vuotta vaihtamaan. Itse hykertelen tyytyväisenä kotona :) Kohta suuntaan salille, myöhemmin haen itselleni sushia, katson Netflixistä sarjoja ja vuoden vaihteessa taidan katsoa parvekkeelta ilotulituksia ennen kuin suuntaan töihin. Sinun uuden vuoden vaihteesi kuulostaa omaan korvaani melko täydelliseltä! Itsekin olen mieluummin villasukissa, kuin paljettimekossa. Ihanaa uutta vuotta 2014 sinulle Jenni!

  • Mmiia

    Osasihan joku pukea sanoiksi miunkin fiilikset juhlapyhistä, joita en itse osaa sanoittaa! :D Kaikista typerintä tässä juhlapyhäangstissani on tällä kertaa se, että miulla jopa on tälle päivälle tarkoituksena mennä ystäväni juhliin. Mutta jostain syystä, olisin paljon mieluummin menossa ei-juhlapäivä-juhliin kuin uuden vuoden-juhliin. Oma juhla-angstini on pahimmillaan jouluna, teinkin nyt diilin ystäväni kanssa, että ensi joulu vietetään ulkomailla, vaikka 0-budjetilla..

  • Maria S.

    Oon samaa mieltä pakkojuhlimisesta ja mukahauskuudesta, ja kaveriporukkapohdiskelukin tuntuu tutulta (sillä erotuksella, että niitä tosiystäviä on aika vähän). Tänään pystyn laistamaan hienosti ‘aikainen ja rankka työpäivä takana’ – verukkeella! :) [itteenikin jo ahdistaa vähän ‘pakolliset’ kolmikymppiset ens syksynä]

  • JennL

    Itse olen vähän samanlainen, ystävät ovat tällä hetkellä todella vähissä isojen elämänmuutoksista johtuen. Mutta nämä isommat juhlapyhät tulee juhlittua oman perheen kanssa, mieluiten kuitenkin kotosalla. Omat kolmekymppiseni juhlin tänä syksynä myöskin kotona villasukat jalassa :D

  • Ninne

    Minulla on täysin samanlainen kokemus juhalpyhistä! Oma ystäväpiirini koostuu juurikin noista muutamista yksittäisistä ystävistä, joita pääasiassa näen kahden kesken. Minäkään en muissa tilanteissa koe suurta kaveriporukkaa kauheasti kaipaavani, sillä ne ei vaan tunnu omilta, mutta juhlat, etenekin uusivuosi, vappu ja juhannus tuottavat aina päänvaivaa ja harmistusta.

    Juhlapyhien lähestyessä toivoisi, että olisi joku edes hieman suurempi ystäväporukka tai pariskunnista koostuva ryhmä, joiden kanssa juhlistaa. Toisaalta olen todennut, että niissä suurissa porukoissa yleensä se juhlinta on myös vähän turhan villiä ja alkoholinhuuruista, enkä ole niistä tilanteista kovin suuresti nauttinut.

    Monesti olenkin miettinyt mainitsemaasi ulkomaille pakenemista, mutta toistaiseksi rahatilanne ei ole antanut myöten. Viime juhannukseksi onnistuin karkaamaan kahdestaan avomiehen kanssa mökille ja se oli kyllä rentouttavaa. Juuri eilen varasin matkan maaliskuulle Prahaan ja tämän postauksesi myötä tajusin, että hitsi siinähän se vappu on pian aivan kulman takana…mitäs sitä sitten tekisi? Toivottavasti saan säästettyä rahaa uuteen kaupunkilomaan tai sitten täytyy toivoa, että olen yön töissä. :D

    Tämän uuden vuoden suunnitelmasi kuulostavat mainioilta! Minäkin aion viettää rauhallista uutta vuotta ystäväpariskunnan kanssa herkullisen ruuan ja muutaman kuohuviinilasillisen kera. Oikein rentouttavaa ja ihanaa uutta vuotta sinulle!

  • Amal

    Olen monesti itse miettinyt ystäväsuhteitani ja sinun lailla myös minulla on paljon ystäviä, mutta he ovat yksittäisiä eri yhteyksistä solmittuja ystävyyssuhteita. Se on varmaan luonnekysymys, mutta itselläni on ollut aina tapana uudessa koulusssa, työssä tai missä vaan hakeutua yhden hyvältä tuntuvan ihmisen seuraan, josta on usein seurannut pidempi ystävyys. En ole niinkään suuria massoja ympärilleni haaliva ja suurissa porukoissa viihtyvä.

    Tämän vuoksi juhlapyhinä tai milloin vaan on vaikeaa koota ystäviä yhteen, kaikilla on omat kuvionsa, eivätkä ystäväni edes tunne juuri toisiaan :)

    Nyt näin perheellisenä pyhiä vietetään usein miehen ja lapsen kera, tosin usein niin että mies lähtee sitten iltamyöhään juhlimaan kavereidensa kera kun minä ja 2v tyttö jäädään kotiin nukkumaan. Hah, jotenkin en voisi kuvitella sitä toisin päin. Omat angstini kerään siitä, että joskus olisi kiva juhlia vaikka ystäväperheen kanssa, mutta kaikki tekevät suunnitelmansa aina niin ajoissa ja me olemme aika mattimyöhäisiä :(

    Mutta hienoa että sait itsellesi hyvältä tuntuvaa tekemistä ja oikein mukavaa uutta vuotta!

  • Sape

    Ihanaa uutta vuotta sinulle ! Blogisi on antanut minulle niin paljon, kiitos että pidät tätä.
    Samaistun ihan täysin juhlapäiväangstiisi, tänään on viimeinen päiväni nykyisessä työpaikassani ja pelkään miten pari kuukautta sitten kotiutunut koiranpentuni suhtautuu raketteihin, joten rauhoittuminen illalla omassa kodissa kuulostaisi ehdottomasti houkuttelevimmalta :) Hölmönä lupauduimme menemään suurehkoihin juhliin appiukolleni kera koiramme mutta laiskuus taitaa voittaa ja jään kotiin rauhoittumaan kera hyvän sarjan ja teekupin :)
    xx Saara

  • Eleena

    Kiitos tästä! :) Olen itsekin juhla-angstaaja täysin samalla ajatuksenjuoksulla ja jotenkin tämä kevensi oloa juhlapäivänä. :) Viihdyn hyvin yksin päivästä riippumatta, ahdistava tekijä näiden juhlapäivien suhteen on muiden ihmettely ja päivittely. Samaistun fiiliksiisi myös synttäreiden osalta, 30 v. napsahtaa mullekin jokusen viikon päästä!

  • nelleh

    Täällä yksi hengenheimolainen! Itselläni on taas lähinnä yksi kaveriporukka, jonka kanssa tulee vietettyä nämä “pakolliset” juhlapäivät. Olen menossa yhden kaverini luokse, ja vietämme iltaa siellä pienellä porukalla. Jos tätä pientä tiivistä porukkaa ei olisi, niin en tiedä, miten juhlistaisin Uutta Vuotta tai muita juhlapyhiä. Tunnen ihan samaa tuskaa siitä, että on pakko tehdä jotain näinä tiettyinä päivinä vuodessa. Suunnittelen juuri kesälomareissua, ja mielelläni ajoittaisin sen niin, etten olisi juhannuksena Suomessa, ja taas saman “ongelman” edessä: mitä tehdä?

    Mietin juuri tässä joululomaillessani, että olisi kiva tutustua tulevana vuonna uusiin ihmisiin, joista voisi myös saada seuraa vaikka juhlapyhinä. Tämän ikäisenä monet alkavat olla pariutuneita ja perheellisiä, ja siksi viettävät juhlapyhätkin oman perheen parissa. Olisi rikkaus, jos olisi useampia kaveriporukoita, joihin turvautua. Olen toki tutustunut kuluneenkin vuoden aikana uusiin tyyppeihin, mutta tuntuu, ettei se ikinä tapahdu vaivattomasti. Olen siis kyllä melko sosiaalinen ihminen ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, mutta olen nähnyt vaivaa sen eteen, että näin tapahtuu. Hakeudun siis sellaisiin tapahtumiin ja ryhmiin, joissa on saman henkisiä ihmisiä. Olisi toisaalta kiva kuulla muiltakin, missä he yleensä tutustuvat ihmisiin, ja kuinka luoda pysyviä ja kiinteitä kaverisuhteita aikuisiällä? Haluaisitkohan itse tehdä siitä aiheesta kirjoituksen :)? Olisi kiva saada keskustelua aikaiseksi.

    Joka tapauksessa mukavaa Uutta Vuotta sinulle!

  • Vivi

    Ainakin kommenttien perusteella tosi moni muukin ajattelee ihan samalla tavalla sun kanssa, niin minäkin. Uudenvuodenjuhlat on kyllä pistetty pystyyn (odottelen juuri muffinsien paistumista..), mutta enää en jaksa ottaa näistä pakkojuhlista stressiä. Kutsuimme kavereita kylään, valamme tinat ja käymme katsomassa raketit ja baarijonot, mutta en odota illalta mitään kovin erikoista, sillä – kuten sanoit – parhaat illat ovat yleensä niitä spontaaneja.

    Sain tuossa pari kuukautta sitten idean, että jospa sittenkin järjestäisin häät uudenvuodenaattona, olisi ainakin kunnon bileet ja tulevina hääpäivinä varmistettuna kunnon ilotulitukset :D Toisaalta tämäkin on vähän sitä toiseen puoliskoon turvautumista…

    Ihanaa uuttavuotta! :)

  • tiia_

    Jep, hengenheimolainen ilmoittautuu. Vappu, juhannus ja uusi vuosi ovat mielestäni kaikista kamalimpia, ja omiin ajatuksiini varmasti vaikuttaa näihin juhlapyhiin sisäänrakennettu “oletus” alkoholilla läträämisestä, joka on mielestäni vastenmielistä. Olen aika monena uutena vuotena mennyt mielenosoituksellisesti nukkumaan jo ennen puoltayötä, ja tietysti herännyt rakettien paukkeeseen vihaisena ja paheksuen. ;) Tänä vuonna vietän illan perhepiirissä, varsin rauhallisssa merkeissä.

    Hauskaa tulevaa vuotta 2014 sinulle Jenni!  

  • Nan

    Minä taidan kuulua eri leriin sinuun ja monen kommentoijaan verrattuna. :) Minulla on juuri iso kaveriporukka (ja poikaystäväkin), jolla vietämme näitä pakollisia juhlapyhiä. Toisaalta meidän juhlamme eivät yleensä ole mitään glitterimekoissa pyörimistä, vaan juhlat saattavat sisältää sipsin syöntiä sohvalla villasukissa hyvää musiikkia fiilistellen ja hauskaa on. Välillä taas panostetaan ja syödään hyvä illallinen ja juodaan hyviä viinejä. Olemmepa viettäneet rauhallista juhannusta koko porukalla jonkun vanhempien ja sukulaistenkin kanssa. Hyyyyvin harvoin lähdemme esim. baariin. Meidän porukka on vielä sellainen, että mukana ovat pariskunnat, sinkut ja myös muutama lapsi, riippuen ydinporukan elämäntilanteista. Välillä mukaan tulee myös sisaruksia tai kaverin kavereita. Muuten sitten tilanne elää sen mukaan mitä menoja kullakin on ko. juhlapyhänä, välillä kaikki ovat paikalla ja välillä vaan osa porukasta. Tämän takia juhlapyhät eivät tunnu pakkojuhlimiselta, itsekin sellaista karsastan, koska meillä ei ole mitään erityisiä odotuksia yleensä, kunhan vaan olemme jollain porukalla yhdessä ja tehdään mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Joskus myös päätämme, että nyt ei jakseta juhlia ja sitten jäämme kukin kotiin tai kuka nyt minnekin, ja minäkin olen viettänyt monta vappua ihan normaalina arki-iltana. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että aina kannattaa juhlia kun on mahdollisuus, arkea kun on suurin osa elämästä (vaikka onhan arkikin yleensä aika kivaa). Juhlatunnelmaan sitten kyllä riittää vaikka skumppalasi ja pari kaveria, eikä mitään sen ihmeempää. Tänään juhlimme kokoontumalla meille ja syömme herkkuja ja juomme skumppaa, Raketteja katsotaan varmaan ikkunasta. :) Kiitos hyvästä blogista ja ihanaa vuoden vaihdetta, omat suunnitelmasi kuulostavat kyllä minunkin korvaani oikein houkutteleville!

  • Poutalammas

    Täälläkin samoin ajatteleva ihminen! Huojentavaa huomata, että meitä on muitakin samanlaisia juhlapyhistä ahdistuvia :) Mullakaan ei nyt täällä, missä uutta vuotta vastaanotan, ole ketään kavereita paikalla, mutta perhettä kyllä. Vähän samalla lailla tuppaa olemaan, että mun kaverit on vähän siellä sun täällä, niin ei yleensä ole mitään porukkaa kasassa. Sitä ehkä on vähän oppinut olemaan niin ahdistumatta juhlapyhistä iän karttuessa, mutta kyllä se siltikin vielä mieleen jostakin hiipii. Mutta ehkä joku hyvä leffa auttaa vähän ahdistuksen vähentämisessä ja jo tämä postauskin auttoi siinä :) Kiitos siis kirjoituksestasi Jenni ja oikein hyvää uutta vuotta!

  • aN-nA

    Todellakin ymmärrän mitä tarkoitat!
    En jaksa sitä vouhotusta mikä ihmisille tulee, että mitä tehdään juhannuksena, vappuna, uutenavuotena ym. Ja aina pitäisi olla suuret suunnitelmat… En oikein jaksa noita päiviä, ja sitä vouhotusta.
    Uuteen vuoteen vielä itselleni liittyy isompana pahana se, että minulla sattuu olemaan myös synttärit 31.12, enkä ole oikein ikinä ollut sellainen henkilö että haluaisin että minusta tehtäisiin mitään isoa numeroa. Niinpä esim. Nyt tänään aion ihan vain olla yksin kotona koko päivän, tehdä hyvää ruokaa ja katsella leffoja. Olen kyllä joutunut perustelemaan tätä valintaani esim. Äidilleni monen monta kertaa, mutta kun en vain yksinkertaisesti halua nyt vain muuta :) ja olen täysin tyytyväinen päivääni näin.

    Miksi juuri esim. Silloin vappuna tai juhannuksena täytyy olla jotain todella merkittävää tekemistä ym., miksei sitä voi olla vaikka jonain toisena ajankohtana ja tehdä vaikka vappuna jotain täysin antivappumeininkejä ;) pitäisi ehkä myös mainita tässä, että en oikein perusta myös siitä että näihin päiviin kuuluu lähes aina ihmisillä hillitöntä alkoholin käyttöä ja muutenkin tupataan vähän käytöstapoja unohtamaan.

  • Annita

    Aika moni tuntuu olevan samoilla linjoilla, niin myös minä. Juuri noiden odotusten huomasin monesti pilaavan monet kivat jutut. Oikein kun odottaa innolla jotain ja jo valmiiksi kuvittelee, miten mukavaa sitten onkaan, niin aivan varmasti menee ihan pipariksi koko touhu. Parempi vaan olla odottamatta mitään ja antaa juhlien tulla omalla painollaan, olla sitä mitä ovat ja täts it. Ja ymmärrän täysin tuon tunteen tuosta “porukan ulkopuolelle” jäämisestäkin. Minulla kesti ihan tuhottoman kauan tajuta, että hei, olen sellainen parin ystävän tyyppi ja viihdyn ihan mainiosti oman perheen ja itseni kanssa :D

  • Noog

    Täällä yksi samanlainen, siksi suuntaankin yöksi töihin! On hyvä syy olla miettimättä sen kummempia ja tienata tuplapalkan ;)

  • Minnine

    Hämmennyin tästä vähän, eikö niiltä kavereilta voi kysyä että pääsiskö niitten porukkaan mukaan vaikkei kaikkia tuntiskaan? Olen itse viettänyt joitakin uusia vuosia kaverin kaveriporukassa ja saanut näin monia uusia tuttavuuksia. :) Kyllä minuakin juhlapyhät joskus ahistaa juuri sen takia että on paineita että pitäisi olla tosi erikoinen ja mahtava ilta, mutta en kyllä yksin haluaisi silti viettää juhlapyhiäni… Joka tapauksessa oikein mukavaa ja rentouttavaa uutta vuotta sulle Jenni! :)

  • kata_eric

    Mulla on TÄYSIN sama tilanne! On mulla parikin paikkaa mihin mennä tänään mutta on väsyttävää olla se jota kukaan ei oikein tunne, kun kaikki muut on tuntenut toisensa jostain ala-asteelta saakka. Huoh. Mutta kun ei yksinkään halua olla. Perhanan juhlapyhät, minäkin oon vappuna usein karannut ulkomaille. :D

  • Mimo

    Samankaltaisia tuntemuksia täälläkin. Olen vasta parikymppinen ja poden huonoa omaatuntoa siitä ettei juhliminen ja rällästäminen huvita. Tai oikeastaan alkoholilla läträäminen ei kiinnosta ja varsinkin tällaisina juhlapyhinä se tuntuu kuuluvan asiaan. Ja valitettavasti sitä kerää katseita osakseen kieltäytyessään alkoholista ja baarireissuista. Ja tietyn rajan jälkeen ei enää itsekään viihdy humalaisten seurassa. Erakoituminenkaan tässä iässä ei houkuttele, joten ehkäpä litkin samaa juomaa tänäänkin koko illan ;)

    Tietyllä tapaa kuitenkin myös nautin näistä pakkojuhlista. Paljon urheilevana nämä ovat hyviä syitä heittää verkkarit nurkkaan ja oikeasti laittautua. Sitä tapahtuu nimittäin liian harvoin :D rauhallista ja rentouttavaa vuodenvaihdetta!

  • Vierailija

    Minä olen hieman vetäytyvämpää sorttia, joka ei ainakaan vieraassa seurassa halua olla huomion keskipisteenä. Tämän takia minun tulee harvemmin tutustuttua uusiin ihmisiin. Siksipä tein ensi vuodelle lupauksen olla rohkeampi ja vietänkin aattoiltani porukassa, josta tunnen tasan kaksi ihmistä. Tästä se lähtee!

  • Jenniii

    Tottakai voi, mutta olen arka itse tuppautumaan mukaan, jos porukka ei oma-aloitteisesti kutsu. Ja kun ei tiedä vieraiden porukoiden dynamiikkaa ja tapoja, niin en koe kotoisaksi itse lyöttäytyä mukaan. Ajattelisin itse niin, että jos kaveri kertoo omista suunnitelmistaan ja avoimesti mainitsen olevani vähän tyhjän päällä, mutta kutsua hänen porukkansa juhliin ei silti tule, juhlia halutaan kenties viettää vain sillä nimenomaisella porukalla. Osalla tuntuu olevan niin tiivis oma porukka ja omat jutut, että sinne on ulkopuolisen vaikea soluttautua. Eri juttu on tietysti, jos kyse on jostain rennommista kotibileistä, tms. Kyse ei yleensä ole minun kohdallani ollut siitä, ettenkö olisi jutellut suunnitelmista ystävieni kanssa ja maininnut tekemisen puutteesta. Joskus kutsuja tulee, mutta toisinaan ulkopuolista tyyppiä ei vain kaivata siihen oman tiiviin ryhmän illanviettoon, mikä on sekin ihan ok. Ei se aina ole ihan niin yksinkertaista. :)

  • Vierailija

    Hear hear! Elimistöni ratkaisi tämän asian tänään puolestani ja tulin sopivasti kipeäksi. Saapahan sitten kunnon syyllä maata peiton alla lukien koko illan, ilman että tarvitsee tuntea itseään anti-sosiaaliseksi luuseriksi. :-D

  • Sp

    Hehee, täällä myös yksi samanlainen! Muakin on melkein koko elämäni enemmän tai vähemmän ahdistanut tämmöset pakolliset juhlapyhät, muistan pienenäkin tykänneeni enemmän perusarjesta, kaikki juhlapäivät tai esim. koulun loppuminen sai melkein vähän ns. sekaisin kun ei tiennytkään mitä tehdä tai miten päin olis. Ois kyllä tosi hauskaa juhlistaa uutta vuotta, mutta kuten sanoit, ei hauskaa voi pitää ns. väkisin vaan se vaan tulee spontaanisti jos on tullakseen. Tai jos tuntee ettei oo oikein hyvä fiilis jossain porukassa vaikka ihmiset oiskin kivoja, niin ei sekään oo kiva…

  • TTV

    Kuvailemasi tuntemukset ovat täysin samoja kuin omani, ja olen sitä mieltä, että ei ole pakko, jos ei haluu! :) Nuorempana minäkin angstasin uusista vuosista, vapuista ja juhannuksista paljon, mutta nyt, lähempänä neljää kun kolmea kymppiä, en enää juurikaan jaksa. Pakko kuitenkin myöntää, että suurin ahdistuksen aihe näihin on minullakin juuri se, että mitä siitä nyt ajatellaan, jos vain olen kotona ”tekemättä mitään”, kun ”kuuluisi” juhlia. Vietän nyt toista uutta vuotta sinkkuna pidemmän suhteen päätyttyä, ja koska ystävilläni on kaikilla puolisot tai perheet, jään myös yleensä heidän juhlasuunnitelmissaan ulkopuoliseksi. En myöskään edes välitä perinteisestä bilettämisestä isoissa porukoissa/baareissa, joten jos vaihtoehtoina olisivat isot bileet suurimmaksi osaksi tuntemattomassa seurassa tai illan viettäminen yksin kotona, valitsisin jälkimmäisen. Mieluiten vietän aikaa ja juhlin pienessä, tutussa porukassa tai vain parin parhaimman ystäväni kanssa. Tämän päivän ja illan vietän itsekseni kotona, luen kirjaa (ja blogeja), katson sarjoja, mitä ikinä mieleeni tuleekaan, ja puolilta öin katselen raketteja parvekkeelta, juon lasin kuohuviiniä ja toivotan itselleni Hyvää Uutta Vuotta.

    Iloa ja onnea vuoteen 2014 sinulle, Jenni!

  • Vierailija

    Rakas Jenni,
    tässä mun mietteitä asiasta.
    Olisihan se ihan parasta jos olisi se yksi kiinteä porukka, jonka kanssa itsestäänselvästi viettäisi nää juhlat! Mutku ei oo! Ei oo ollu sitten yläasteen. Ehkä tässä on jotain aikuista, tässä ongelmassa. Ja ku on kolmekymppinen perheetön! En nykyään enää ota tästä juurikaan painetta. On mulla miesystävä. Se varmaan tulee illemmalla tänne. Ei me vietetä mitään romanttista kaksinoloa veikkaan. Mä ehkä katon telkkarii ja se vetäytyy toiseen huoneeseen lukemaan. Se tästä vielä puuttuis, että yritettäis väkisin jotain oikeenlaista koti-iltaa. Saatais varmaan vaan kauhee agsti aikaseks :D. Ei menn ees romanttiselle kävelylle kattoon raketteja. Ei tee yhtään mieli, sillä en pidä raketeista! Jos ne sais ilman ääntä, ni sit. Mitä järkee on juhlistaa jtaoin sellasella paukkeella, melusaasteella. Ol
    en nyaikayytyväinen, sillä en olis jaksanutkaan mennä mihinkään tänään. Juhannuksena sain pari kutsua ja päätin lopulta mennä yhden ystävän kotiin illanviettoon. Mietin pitkään, sillä oli just sellanen fiilis, että ei ollut sellasta sosiaalista energiaa. Lopulta en raaskinut kuitenkaan olla menemättä, mutta kadun oikeastaan vieläkin, että menin. Mulla oli ihan jähmee fiilis koko illan, jota en saanu muutettua vaikka kuinka yritin. En saanu oikeen kontaktia ihmisiin ja vaikutin varmaan tosi oudolta…Olisi siis vaan pitäny kuunnella sitä fiilistä, mikä mulla oli!

  • K E

    Nykyään en enää ahdistu “pakollisista” juhlapäivistä, mutta muistan kyllä joskus niin tehneeni. Olen ollut pitkään sinkku (ja olen edelleen), kun taas lähimmät ystäväni ovat kaikki olleet parisuhteessa jo yli 10 vuotta. Nykyään heillä on lapsia, joten yhteisiä juhlintoja ei enää ole, mutta sitä ennen usein varsinkin uutta vuotta juhlistimme yhdessä isommalla porukalla.

    Muistan yhden uuden vuoden, kun vuoden juuri vaihduttua pariskunnat halailivat toisiaan onnellisina rakettien paukkuessa ja minä katselin mietteissäni ja ihan iloisena taivaalle. Ystäväni mies siinä sitten tokaisi minulle, että “K, älä nyt näytä noin yksinäiseltä”. Nämä olivat ensimmäiset sanat, jotka kuulin sinä vuonna ja sanat, jotka palaavat mieleeni joka kerta, kun vuosi vaihtuu. Tuossa tilanteessa en ennen ystäväni miehen tokaisua tuntenut itseäni mitenkään yksinäiseksi, vaan mietiskelin varmaan, mitä kaikkea kivaa uusi vuosi mahdollisesti tuokaan tullessaan. Nuo sanat kuultuani tunsin kuitenkin oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Sanoja ei varmaankaan tarkoittanut loukata minua, mutta minusta tuntui kuitenkin tosi kurjalta.

    Tuo olikin viimeinen kerta, kun juhlin uutta vuotta porukalla. Siitä lähtien olen tainnut olla joka vuodenvaihde ihan itsekseni ja viime vuodet koiran kanssa. Alkuun tuntui vähän surkealta, kun yleinen oletus tosiaan on, että kaikki viettävät uutta vuotta ystäviensä kanssa ja on huippuhauskaa. Nyt olen kuitenkin ollut monta vuotta niin sinut tilanteen kanssa, että en ahdistu yhtään. Yksin kotona voin tehdä juuri sitä, mitä huvittaa. Löhötä lököhousuissa ja villasukissa sohvalla ja ottaa rennosti ihan parhaassa seurassa. Eikä tunnu yhtään yksinäiseltä. :)

  • Minnine

    No jos niin sanot. :) Itse ajattelen että kaverini kyllä sanoisi että voi olla vähän sisäpiirin jutut kun kysyn että voinko lyöttäytyä mukaan tai muuten viestittäisi että ulkopuolisia ei kaivata. Ajattelin ennen itsekin että en kehtaa kysyä ja “tuppautua” mukaan, mutta sitten tajusin miten mukavaa se on minusta kun joku kaverini haluaa viettää esimerkiksi uuden vuoden minun tuttujeni kanssa. :) En toki väitä että se on välttämättä on helppoa jos näin ei ole ollut tapana tehdä, mutta ehkä kannattaa joskus rohkaistua ja kokeilla, voi vaikka yllättyä positiivisesti.

  • Minnine

    Tosi hienoa ja rohkea veto! :) Hauskaa uuden vuoden aattoa!!

  • Minnine

    Ps. Tarkoitukseni ei ole syrjiä tietynlaisia ihmisiä ja asettaa kenellekään lisäpaineita näiden juhlapyhien suhteen, jos ei halua viettää aikaa tuntemattomien kanssa vaan haluaa vaikka lähteä ulkomaille tai olla kotona niin siinä ei ole mitään väärää. Mutta jos asia oikeasti ahistaa niin halusin vain ilmaista että voi myös kokeilla rohkeasti kysyä vaikkei se niin helppoa olisikaan, pahin mitä voi tapahtua on se että nolostuu hetkeksi jos kaveri sanookin että ei… Tuskin kukaan ystävyyden arvoinen ihminen toista siinä tilanteessa tuomitsisi. :) Itse tajusin asian viimeistään kun luin Tove Janssonin “Kuka lohduttaisi Nyytiä?” ja siinä sanottiin: “Ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!”

  • kvk

    Kyllä, ihn samat fllikset täälläkin. Edellisiin vastaajiin lisäisin vielä sen, etten oikeastaan edes “tunne” vuoden vaihtuvan tässä kohtaa, vaan kesän lopulla ja uuden syksyn alkaessa. Silloin on aika aloittaa uutta ja sulkea vanha taakseen.

    Kiitos tosi mukavasta blogista ja kaikkea hyvää jatkossakin!

  • Mindega

    Meitä samanlaisia on vaikka kuinka ;-)

  • Vierailija

    Joo, ja jos asiat ei lutviudu jotenki luontevasti, niin ei sitä nyt ala väkisin vääntämään ittelleen seuraa.

  • Vierailija

    Tuo siis Jennille, jonka pointin tajusin jo alun perin.

  • Sini_H

    Omiin UV-suunnitelmiin kuuluu peiton alla pötköttelyä elokuvia. Vaatetus tulee olemaan (itse asiassa on jo nyt) eilen miestenosastolta ostamani mielettömän mukavat ja lämpimät ruudulliset fleece pöksyt, isältä varastamani liian iso t-paita ja lemppari neuletakki. 

    Ei minun mielestä ole pakko juhlia vaikka kaikki muut juhlivatkin. Ja itse ainakin olen huomenna 13-21 iltavuorossa, joten… popcornia pussillinen ja lasillinen kokista. Hyvää uuttavuotta!!! 

  • Hannatäti

    Aamen, aamen! Niin tuttuja ajatuksia ja tunnelmia. Totesin tänään lenkillä, että vuoden turhimmat juhlat ovat Vappu, Juhannus ja Uusi vuosi. Itsenäisyyspäivääkin juhlin vaan, jos joku erikseen pyytää seuraksi katsomaan linnan juhlia. Jouluna ja Pääsiäisenä saa olla rauhassa vaikka vanhempiensa luona. mutta näinä ensiksi mainittuina juhlina on pakko olla “kivaa” vaikka hampaat irvessä. Olen sinkku lähempänä neljääkymmentä, jolla on yksittäisiä ystäviä, muttei yhtenäistä, saman henkistä kaveriporukkaa. Pari edellistä uutta vuotta olen viettänyt yhden kaverini kanssa leffan katsomisen ja sipsien syönnin merkeissä. On käyty katsomassa myös kaupungin järkkäämä ilotulitus. Sain kutsun samanlaiseen Uuden vuoden viettoon. Nyt tällainen uuden vuoden vietto tympii ja olen mieluummin kotona, käyn saunassa, luen romaania ja otan pari lasillista punaviiniä. Kaduttaa, että otin loman uuden vuoden tienoille. Työt olisi ollut hyvä tekosyy “pakkojuhlinnasta”. Parhaimman Vapun olen viettänyt Pariisissa ja parhaimman Juhannuksen Italiassa. Täytyy lähitulevaisuudessa olla fiksu ja varata ajoissa matka ulkomaille “pakkojuhlien” lähestyessä.

  • Tiina Tyni

    Hei,

    olen sitä mieltä että ikä tekee tässä(kin) asiassa tehtävänsä: mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän alkaa elää oman näköistään elämää, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Minulle ainakin on käynyt näin :)

    Mitä tulee yksin vs. porukalla juhlimiseen, olen viime vuosina useammin kuin kerran yllättynyt positiivisesti kun mieheni on saanut maaniteltua minut hänen kavereidensa järkkäämiin bileisiin. En ole läheinen näiden kavereiden kanssa, koska heillä on niin eri kiinnostuksen kohteet kuin itselläni. Lähes aina ajattelen etukäteen tylsistyväni pystyyn näissä bileissä, ja ettei minulla taaskaan ole mitään puhuttava kenenkään kanssa. Mutta kas, kavereilla onkin lähes aina ollut mukana seuralaisia tai muita tuttuja jotka ovat yhtä lailla “ulkopuolisia” kuin minäkin, ja olenkin usein löytänyt jutusteltavaa ja yhteistä rajapintaa heidän kanssaan, ja ilta onkin mennyt ihan rattoisasti ja nopsaan. Ehkä vaan pitäisi mennä rohkeasti pippaloihin/tapahtumiin joissa ei tunne etukäteen juuri ketään, ja tehdä vaikka kuten minä että pistin kerran tahallani oikein erikoisen kaulakorun päälleni, ja sitä kommentoivatkin muutamat ihan tuntemattomat ihmiset, josta lähtikin sitten juttu heidän kanssaan rullaamaan.

    Minusta Jenni sinun suunnitelmasi uuden vuoden suhteen kuulosti mainolta! Joskus kavereiden vanhemmat osoittautuvat tosi mielenkiintoisiksi tyypeiksi, vaikka ikäeroa onkin. Voi tulla ihan mielenkiintoinen ja erilainen uusi vuosi kuin mitä odotti, hyvällä tavalla. Ja ovathan villasukat cool, eihän sitä pääse mihinkään :)

    Näin vuoden lähetessä loppuaan haluan kiittää Jenni sinua blogistasi, jota olen alkanut lukemaan tänä vuonna Twitteristä käsin. Erityisesti olen tykännyt lukea oman bloggausurasi analyysia. Olet mielestäni hyvä, analyyttinen, syvällinen, rohkea kirjoittaja. Jatka samaa rataa, omana itsenäsi:) Hyvää uutta vuotta!

    Terv.
    Tiina

  • vierailija

    Olisi ihan mahtavaa jos olisi tiivis kaveriporukka, jonka kanssa nämä juhlat menisi niin rennosti! Eipäs ole. Yleensä olen ainakin uuttavuotta viettänyt kotona leffapinon ja herkkujen kanssa.

  • SMM

    Hih, tässäpä olisikin jo hyvä “joukkoonkuulumattomien” porukka, jonka kesken voitaisiin viettää seuraava uusivuosi, mitäs sanotte? :D Hih. Nimittäin täälläpä yksi moinen myös, mutta olen ihan tyytyväinen omiin ratkaisuihini. Erään loistavan uuden vuoden vietin mökillä kaveriporukalla, mutta sen koommin ne ovat vaihtuneet vähän sellaisissa “jotain puuttuu” -fiiliksissä, lähinnä siksi, kun usein ne odotukset uudesta vuodesta ovat niin korkeat.

    Nyt olen vain päättänyt hyväksyä tunteeni ja tilanteeni, ja viettää uuden vuoden siten, kun se nyt vain sattuu etenemään. Tänä vuonna aion jopa olla autolla liikenteessä, ja juoda vain lasillisen puolen yön aikoihin. Uutta sekin :-)

    Sinun uuden vuoden viettosi kuulostaa kivalta vaihtelulta, ja tuli pieni deja vu johonkin aiempaan juhlapyhään – olisiko juhannus? – jonka vietit ystäväsi ja hänen vanhempien kanssa, muistanko oikein? Ei hullumpi tapa ollenkaan :-) Ihanaa uutta vuotta sinulle !

  • kvak

    Oma vuosi vuodelta voimakkaammaksi muuttuva tympääntymiseni liittyy lähinnä näiden suurten koko kansan juhlapyhien pakolliseen viihdeosuuteen alias alkoholilla läträämiseen. Mitä enemmän viinaa, sitä parempi meininki ja mitä kovemmassa kännissä on vuoden vaihtuessa niin sitä parempi seuraavasta vuodesta tulee! Eikä mikään alleviivaa kännien komeutta yhtä hyvin, kuin kaiken dokumentointi reaaliajassa feispuukkiin! Oi mahtavuus. Konseptiin kuuluu olennaisesti niiden ihmisten surkuttelu, jotka ovat viettäneet uuden vuotensa jotenkin laimeissa merkeissä, kuten töissä, kotona, lasten kanssa tai ylipäänsä, hyvänen aika, selvinpäin. Ehkäpä tunnen vain vääriä ihmisiä, mutta tämä juhlapyhien aikaan korostuva täysillä-eläminen-tarkottaa-kovia-bileitä -ihmistyyppi alkaa hiljalleen kyllästyttää.. Sen vuoksi olenkin äärettömän iloinen siitä, että oma lähipiiri alkaa olla perheellistynyttä ja voin itse mönkiä miehen kanssa jonkun lapsiperheen sohvalle syömään sipsiä :D

  • anniolivia

    Allekirjoitan Jenni lähes kaikki postauksessasi esintyvät ajatukset ja fiilikset. Vietän itse illan vanhempieni luona. Muuten olen siihen täysin tyytyväinen, ainoa kielteinen ajatus liittyy siihen, että äidilläni on syöpä, jonka ennuste on suhteellisen huono. Tämä seikkaa tekee illan suunnitelmistani sosiaalisesti hyväksytyn, mikä on ihan kamalaa. Jos äitini olisi terve, tilanne olisi aivan toinen ja illanviettoani ihmeteltäisiin suureen ääneen.

    Huippua uutta vuotta kaikille ja onpa ihanaa tietää, että en ole ainoa, joka mielellään lähtee ulkomaille pakollisina juhlapyhinä. :)

  • Saaruliini

    Niin samanlaiset fiilikset ja ajatukset täälläkin näiden juhlapyhien suhteen. Ahdistusta on riittänyt ja tekee hyvää lukea, että on muitakin samoilla linjoilla. Vietän siis illan ihan lepposissa merkeissä vanhempieni kanssa nauttien nakkia ja perunasalaattia. Näin melkein kolmekymppisenä sinkkuna sitä kuvittelee, että viettäisi riehakasta uutta vuotta, mutta nämä kuvitelmat ovat vain omien korvieni välissä. Ihanaa, kun Jenni kirjoitat aiheesta ja muistan vielä sinun juhannuspostauksenkin, jossa kirjoitit samasta aiheesta. Iloa ja valoa elämääsi myös tulevana vuonna 2014!

  • Saaruliini

    Niin samanlaiset fiilikset ja ajatukset täälläkin näiden juhlapyhien suhteen. Ahdistusta on riittänyt ja tekee hyvää lukea, että on muitakin samoilla linjoilla. Vietän siis illan ihan lepposissa merkeissä vanhempieni kanssa nauttien nakkia ja perunasalaattia. Näin melkein kolmekymppisenä sinkkuna sitä kuvittelee, että viettäisi riehakasta uutta vuotta, mutta nämä kuvitelmat ovat vain omien korvieni välissä. Ihanaa, kun Jenni kirjoitat aiheesta ja muistan vielä sinun juhannuspostauksenkin, jossa kirjoitit samasta aiheesta. Iloa ja valoa elämääsi myös tulevana vuonna 2014!

  • Saaruliini

    Mulle tuli muuten ihan sama ajatus, että tässä olisi tosiaan oma ryhmänsä, jolla paeta yhdessä juhlapyhiä kokoontumalla vaikka neulomaan villasukkia ja juomaan teetä:).

  • sokeris

    Ja on muuten kohtalaisen rankkaa olla AINA (useimmiten) se ulkopuolinen tai ylimääräinen, vaikka suhteellisen sosiaalinen onkin. Kun ei ole sitä “omaa” kaveriporukkaa, on tosiaan aina vähän jonkun muun porukassa tai se jonkun kaveri. Ei se haittaa, jos porukkaa on muutenkin vähän sekalainen, epäsäännöllisesti toisiaan tapaava seurakunta, mutta aika usein huomaa itsekin, että ehkä jossain muualla olisi parempi.

    Ja ei se nyt kyllä oikeasti ole kovin kivaa kinuta mukaan. :)

  • Usva

    Mäkin olen samoilla linjoilla pakkopyhien juhlimisen suhteen. Onneksi tuo pakko hellittää kun ikää tulee lisää tai ainakin rauhallista juhlintaa pidetään ihan normaalina. Kiva kuitenkin kuulla, että sulla on tiedossa mukavaa illanviettoa.
    Suosittelisin, että viettäisit pyöreitä synttäreitä jossakin reissussa, jos se on vain mitenkään mahdollista. Silloin synttäreistä jää kivoja muistoja ja päivästä tulee helposti ikimuistoinen. Itse olen todennut matkailun parhaaksi tavaksi viettää synttäreitä!

  • sokeris

    Ratkaisin tämän vuoden “ongelman” tekemällä pitkän työpäivän ja hankkimalla flunssan. :) Ei vaan, olisihan sitä kiva juhlia, mutta minkäs teet. Itse en ainakaan koe huonoa omaatuntoa siitä, että olisin juhlapäivänä juhlimatta ja vaikka yksin kotona, voin sen tahtoessani hyvin tehdäkin. Mutta olisi kiva, jos se olisi oma valinta.

    Minultakin puuttuu se kaveriporukka (tai edes ne pari kaveria, jotka tuntisivat toisensa), joten juhlasuunnitelmien tekeminen on käytännössä mahdotonta, koska ne riippuvat täysin siitä pyydetäänkö mukaan jonnekin. Omien kavereitteni juhla-ahdistus liittyy lähinnä siihen, että on niin monta vaihtoehtoa, että ei osaa päättää mitä tekisi. Ihmisten on usein todella vaikea ymmärtää, että minun “ei ole suunnitelmia”, ei todellakaan tarkoita “en vielä tiedä mihin bileisiin menen ja missä järjestyksessä” vaan, että minulla ei ihan oikeasti ole paikkaa minne mennä.

    No, on se vuosi vaihtunut näilläkin eväillä! Taitaa se vaihtua tänäänkin riippumatta siitä jaksanko vääntäytyä kaverin kavereiden bileisiin, jonne olen ehkä saanut kutsun (enpä ole varma tietääkö isäntäväkikään, että minut on ehkä kutsuttu).

    Jenni, 30 tuli myös väistämättä täyteen ilman bileitäkin. :)

  • maaltakaupunkiin

    Mie oon kyllä aivan samaa maata siun kans. En oo varmaan ikinä ollut uutenavuotena missään. Tänään ajattelin lähteä koirani kanssa kävelylle ihmettelemään rakettaja (koira on kuuroutunut nii häntä ei pauke hermostuta). En valita, kotona on ihan mukavaa ja iltahan tämä vain on muiden joukossa. Olisihan se kivaa joku vuosi vaikka järjestää yhden ystävän kanssa joku uudenvuoden sushi/tapas-ilta. Minäkin olen vähän tätä sorttia, että isoissa porukoissa en koe olevani ihan omimmillani. 

     

    Ihanaa uutta vuotta sinulle, ja kivaa iltaa teille tänään! Oli ihanaa löytää blogisi, ja nyt seuraankin sinua ihan päivittäin (:

  • Lollo

    Huh! Onneksi on muitakin jotka ajattelevat samoin kun minä. :) Ihan kun olisin itse postauksen kirjoittanut. :D
    Ihan pakko oli kommentoida, että tiedät ettet ole yksin tuntemuksiesi kanssa.
    Ihanaa uv:tä sinulle! :)

  • Ruusunen

    Täällä toinen samanlainen! Muakin on aina ahdistanut uuden vuoden tapaiset “pakkojuhlat”, jolloin “pitää” olla jotain erikoista tekemistä ja illalle kasaantuu paljon odotuksia. Mullakin ahdistus juontaa juurensa juurikin siitä perusporukan puutteesta; tunnen enemmänkin yksittäisiä ihmisiä, joista monet eivät ole edes tavanneet toisiaan ja myös ne muutaman vuoden päästä lähestyvät kolmekymppiset ahdistaa siinä pelossa jos juhlista vaikka tulee kiusalliset :D

    En itsekään oikein tykkää änkeä porukkaan jos varsinaista kutsua ei tule. Vähään aikaan en ole uutta vuotta “joutunut” viettämään yksin, mutta tänä vuonna vietän uutta vuotta itsekseni ja aion vaan rentoutua ja laittaa itselleni hyvää ruokaa :) Teen myös erilaisia listoja vuodesta 2013 ja mietin millaisia tavoitteita minulla on vuodelle 2014. Varmaankin myös teen jonkun jalkahoidon ja poistan jaloistani vuoden 2013 kovettumat ja otan uuden vuoden vastaan pehmein jaloin ja käperryn peittoihin kuuntelemaan raketteja ja katsomaan jotain leffaa :)

    Löysin blogisi vasta äsken ja jään mielenkiinnolla jatkamaan lukemista :) Tyylisi on kiva ja persoonallinen, josta varmaan saan itselleni jotain vaikutteita tai inspiraatiota ensi vuodelle ;) Musta on muutenkin kiva, että joku kirjoittaa blogissaan jostain tällaisesta marginaalimmasta asiasta kuin pakkojuhla-angstista (onko se edes sana :D no nyt on,) kun yleensä tuntuu, että kaikki blogit alkavat uutena vuonna hehkuttaa toinen toistaan mahtavampia uuden vuoden suunnitelmiaan ja muutenkin sitä elämän kiillotetuimpaa puolta, mikä sinänsä on ihan ok ja ymmärrettävääkin monessa mielessä. Monista aiemmin kotikutoisemmista blogeista on suuren suosion myötä tullut aikamoista jet settiä ja luksusta, johon mm. pakkojuhla-angsti ei sovi, niin siinä mielessä sun blogi on raikas tuulahdus lukulistalleni :D Kiitos siitä ja rentouttavaa ja mukavaa uutta vuotta! :)

  • Aivan näin! Uusi vuosi on vielä inhokkini turhista juhlista.

    t. eräs, joka toivoo peiton alla, että typerä pauke ulkona loppuisi, ihmiset keräisivät roskansa ja miettisivät, mikä helvetti tuo rakettisade on lemmikeille. :/

  • Tii-tii

    Jei! Täällä myös yksi angstaaja ilmoittautuu joukkoon. Onneksi nykyään kotoa löytyy pari tekosyytä olla lähtemättä mihinkään; pienet lapset. Moni ihmettelee, että me emme hanki lastenhoitajaa tällaisille illoille. Itse inhoan sitä, että “spesiaali-illoilta” odotetaan jotain suurta ja mahtavaa, joten mieluummin skippaan ne.

    Arki ja arkisemmat bileet ovat kivempi juttu!

    Ihanaa seuraava vuotta, Jenni!
    <3: Tii-tii

  • Tii-tii

    Ps. Unohdin vielä äskeiseen kommenttiini lisätä erään asian.

    Olen ollut poissa blogisi parista viimeiset kuukaudet, kuten monen muunkin blogin. Tänään palasin tutkailemaan vanhoja tuttuja piirejä ja huomasin, että useat blogit junnaavat paikallaan. Sinun blogisi on säilyttänyt oman linjansa, mutta on silti raikas, pirteä ja mielenkiintoinen. Se antaa edelleen lukijalleen jotain uutta! Hieno juttu, tänne siis palaan yhä uudelleen ja uudelleen…. :)

  • Jessii

    Itseäni ahdistaa myös kaikki juhlat, vappu, uusivuosi jne. koska ei ole yhtenäistä kaveriporukkaa ja kun on yli 30-vuotias sinkku, niin kaikki kaverit on parisuhteessa tai perheellisiä. Olisihan se mukava viettää juhlia, mutta ei sitä voi tuppaantua muiden juhliin ja jos ei kysytä erikseen. Vanhempien kanssa ei voi myöskään juhlia, kun asuvat kaukana, niin usein sitä jää yksin kotiin. Tuntuuhan se aina kurjalta, mutta ehkä siihen pitää alkaa asennoitumaan ja hyväksymään tilanne. Katsella leffoja ja mennä aikaisin nukkumaan. Noihin 30 synttäreihin ehdotan, että kannattaa paeta ulkomaille. Itse odotin pitkään juhlia, mutta lopulta kaikki meni mönkään. Nyt tekisin toisin. Hyvä että Jenni tuot näitä asioita julkisuuteen ja kiva lukea kommenteista, että meitä on muitakin.

  • Lilla Gumman

    Vuodenvaihde on mielestäni ihan kivaa aikaa, mutta enemmän sellaista, että on kiva pohdiskella itsekseen mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Uuden vuoden juhliminen tuntuu jotenkin keinotekoiselta, kuten muutkin “pakkojuhlimispyhät”. Välttelen itse juhlapyhiä ilmoittautumalla vapaa-ehtoiseksi aina töihin. Sairaalassa on oma hullunkurisen hiljainen tunnelmansa juhlapäivinä. Oma twistinsä tuo se, että laitoskeittiöt tarjotaa aina juhlapyhästä riippumatta nakkeja ja perunasalaattia :D

  • Olen ihan samaa mieltä noista pakko-juhlista! Sä osaat tosi hyvin pukea sanoiksi sun ajatuksia ja siksi sun postauksia on aina ilo lukea :) Onnellista vuotta 2014!

  • VilmaX

    Helpottaa kuulla, että en ole yksin “pakkojuhlien” kanssa. Olen lähempänä neljääkymmentä, sinkku ja muutoinkin yksinäinen ( eikä oma tilanteeni salli edes ulkomaanmatkoja ), joten nämä pakkojuhlat ahdistavat aika usein. Yritän kuitenkin hyväksyä, että muilla on isoja porukoita, juhlia ja menoja ja niitä kovasti hehkutetaan; olisin aika tyly ihminen jos ajattelisin että oispa kaikilla yhtä ankeaa itsellä on, siihen en lähde. Vuosini vaihtui ihan villasukat jaloissa, ilman raketteja, ilman perunasalaattia, ilman mitään erikoisuutta, mutta taidan tänään tehdä tylsän harmaan keskiviikon kunniaksi vohveleita ja kaakaota :) Ihanaa Uutta Vuotta ja arkikin voi olla juhlaa jos niikseen on.

  • mutlu

    Minä myöskään en ole koskaan pitänyt pakkojuhlinnasta,ihan niinkuin ihmiset ei osais itse päättää,vaan ne ohjelmoidaan ostamaan vappuna simaa ja tippaleipiä..jouluna kinkkua ja laatikoita..uutena vuotena nakkeja ja perunasalaattia…oksettaa ihan toi typeryys…minä ole ajatellut asian näin,että minä olen arki-ihminen..tykkään arjesta ja normaalista päivästä,toki siihen kuuluu hauskan pitoa ja tähtihetkiä,,mulle tulee mieleen aina juhlapyhinä toiTatin elokuva,olisko se joku loma tms…mutta siinä koko ranska lähtee elokuussa lomalle.kaikki sulloutuvat tavaroineen autoihin,ruuhkauttavat tiet ja köröttelevät samoihin paikkoihin tehdäkseen samoja asioita..samanlaista tatimaista kaaosta koko joulun hössötys..pakkohan siihen on joltain osin mukaan mennä näin perheellisenä..mutta silti….teen siitä omanlaiseni

  • TervavaaranAnni

    Täällä yksi henganheimolainen lisää! Vappu, juhannus ja uusivuosi ovat pahimpia! Parhaimmat vaput ja juhannukset olen viettänyt matkalla. Minäkin olen jäänyt kaveriporukoiden ulkopuolelle. Ennen vielä jaksoin kutsua jonkun ystävän kylään, mutta vanhemmiten (lue: aattopäivä töissä), minusta on kiva vaan käpertyä sohvan nurkkaan ja mennä ajoissa nukkumaan. Olen huomannut että vuosi vaihtuu ilman minun kontribuutiotani.
    Ihana kuulla että meitä samalla tavalla ajattelevia on monta! Useinhan vallalla on jokin standardikäsitys, olipa kysessä sitten perhe, tapa viettää juhannusta tai vaikka jokin vaatemalli. Kun tätä käsitystä mediassakin tuodaan jatkuvasti julki, alamme uskoa siihen ja yritämme itsekin sulautua tähän valtavirran näkemykseen. Ottaakseni esimerkin vaikkapa perheestä, niin standardi taitaa olla isä, äiti ja 2 lasta; käytännössä esim. uusperheitä ja yksinhuoltajia on kuitenkin paljon, mutta he eivät edusta sitä “virallista” näkemystä. Sama juhlimiskultin suhteen :-) Kuten näistä kommenteista näkyy, meitä eri tavalla ajattelevia on monta!
    Kiitos sinulle Jenni tästä postauksesta!

  • -c

    Oisin voinut allekirjoittaa kaiken kirjoittamasi synttäreitä myöten (meillä on kaksi päivää ikäeroa, jos oikein muistan). Mullakin on vain yksittäisiä läheisiä ystäviä, muttei koskaan ole ollut sitä isoa porukkaa, joka kokoontuu yhteen vuodesta toiseen. Näin on hyvä, en ehkä muuta haluakaan. Monet vuodenvaihteet olenkin viettänyt itekseni suljettujen verhojen takana sipsejä syöden ja sarjoja ja leffoja katsellen, eikä yhtään haittaa! Synttärijuhlat päädyin nyt sit kuitenkin järjestämään, hieman yleisestä painostuksesta johtuen, mutta hitto, en oo synttäreitä juhlinu sitten lapsuuden kakkukestien, joten ehkä nyt sit on korkea aika.

  • Annipaavvvo

    Word. Kuvailit juuri täsmälleen tilanteeni. Onneksi se uudenvuodenvaihde on jo ohi nyt :D

  • Aura

    Vähän samoja ajatuksia täällä – vanhat tiiviit ystäväporukat ovat hajonneet ihmisten muuttaessa ympäri Suomea ja etääntyessä toisistaan ja uusia vastaavia ei ole oikein tullut, ja lisäksi olen sentyyppinen ihminen, että en oikein osaa enkä uskalla änkeä sellaiseen vähän tuntemattomampaan seuraan, vaan koen helposti olevani ylimääräinen ja ulkopuolinen. Lisäksi esimerkiksi jouluna minuakin monesti vaivaa se, että joulun käsitteeseen on ikään kuin sisäänrakennettuna se, että pitäisi olla onnellinen ja pitäisi olla hauskaa. Tuntuu että jos on muutenkin suruja elämässä niin ainakin minulla ne korostuvat juuri tällaisten juhlapyhien aikaan, kun sekä oma pää että ympäristö olettaa, että minulla on hauskaa. Mutta onneksi näitä juhlapyhiä ei ihan hirveän montaa ole vuodessa ;) Ja tänä vuonna kävi tuuri uuden vuoden suhteen, eräällä hyvällä ystävällänikään ei ollut riemukkaita porukkasuunnitelmia vaan vietimme yhdessä rauhallisen ja todella kivan uuden vuoden aaton.

  • Vierailija

    Juhannus. Ehdoton inhokkini. Uusi vuosi ja vappu kestävät sentään vain yhden päivän mutta juhannus, argh, päiviä! Ja pitäisi vielä raahautua luonnon helmaan hyttysten syötäväksi. Ei ei. Olen kerta kaikkiaan kieltäytynyt juhlimasta tuota kamalaa juhlaa enää vuosiin. Parhaimmat juhannukset olenkin viettänyt ulkomailla.

  • T-100

    Parhaimmat juhlapyhät olen viettänyt töissä – kiitos kolmivuorotyön! Minulle kalenteripyhillä ei ole mitään merkitystä, yleensä ne vain latistavat mielialaa kohottamisen sijaan. Tiedän, että meitä odotetaan molempien vanhempien luokse ja kaveriporukat kyselevät mukaansa. En vaan kerta kaikkiaan jaksa ajaa satoja kilometrejä esim. juhannuksen tai joulun takia, ihan järjetöntä puuhaa. Etenkin kun juhlapyhinä alkoholin kanssa tuntuu menevän pelleilyksi, olin taas tänä jouluna haljeta raivooni, kun vanhempieni luona vanhat kiistat äityivät ilmiriidaksi viinitonkan avustamana leppoisan aattoillan päätteeksi.

    Kalenteripyhien sijaan olen enemmän kesäisten seikkailujen ystävä, pidän festareista, spontaaneista jatkoista, hiljaisista auringonnousuista järven rannalla. Viihdyn myös erittäin hyvin yksin, niinpä olen usein laittanut puolisoni ja lapsen kahdestaan edeltä käsin juhlapyhien viettoon, minä pidän itselläni yhden päivän ja olen tekemättä mitään, korkeintaan järjestelen asoita kotona tai kesällä rapsuttelen pihamaata.

    Nykyiset kalenterijuhlapyhät ovat myös niin vahvasti markkinakoneiston sabotoimia, että koen ne suorastaan vastenmielisiksi. Joulurauha kaukana kun käy aattoviikolla kaupoilla.

     

  • Tix

    Pystyn niin samaistumaan sekä tuohon porukan ulkopuolelle jäämiseen (laajasta kaveripiiristä huolimatta) että siihen, että villasukat voittaa toisinaan paljettimekon. Olen huomannut, että kaipaan oikeastaan lapsuuden uusiavuosia, kun mentiin vanhempien tuttavien luo, jossa oli muitakin lapsia ja vain syötiin hyvin, pelattiin pleikkaria, ammuttiin raketteja ja vietettiin aikaa yhdessä. Tänä vuonna tuli kutsu useampiinkin bileisiin, mutta loppujen lopuksi paras uudenvuodenviettotapa oli jäädä kotiin, syödä hyvin, ottaa rauhallisesti ja katsoa läjä huonoja leffoja (ja kurkkia ikkunasta raketteja).

  • heip

    Minä niiin allekirjoitan tämän! Kavereita on, ystäviäkin on. Mutta se ainut tiivis kaveriporukka on hajonnut ympäri ja ämpäri suomea, muut ovat pariutuneet ja hankkineet jälkikasvuakin. Sinä aikana minä olen hakenut vuosikaupalla sitä mitä haluan isona tehdä, olen vaihtanut monta kertaa asuinkaupunkia enkä ole oikein ehtinyt juurtua mihinkään. Mitään parisuhteen tynkää ei ole ollut moneen vuoteen. 2 parasta ystävääni asuvat monen sadan kilometrin päässä. Koulukaverit nykyisessä opinahjossa ovat pääsääntöisesti nuorempia. Jatkuva biletys ei enää kiinnosta ja porukoihin on vaikea päästä. Kaipaisin spontaania seuraa, olisi joku jonka kanssa lähteä lenkille tai joku joka pyytäisi teelle keskellä viikkoa. Juhlapyhät todellakin on hankalimpia, silloin itsekin kiinnostaisi biletys mutta kaikilla muilla on omat kuviot ja omat jutut. Itse en kuulu mihinkään porukkaan mutta sellaista kyllä aktiivisesti kaipaisin.

    Mistä tällainen kohta kolmeakymmentä lähestyvä voi uudessa kotikaupungissaan löytää sydänystäviä, kaveriporukan tai parisuhteen?

  • Jenniii

    Ei tosiaankaan aina ole kivaa olla se ylimääräinen joukossa. Eikä myöskään ole kivaa kinuta mukaan, jos mukaan ei tajuta/haluta kutsua. Totta puhuen olen itse mieluummin yksin kuin tuppaudun porukkaan, johon en ole 100% tervetullut. On todellakin aivan eri asia liittyä mukaan juuri tuollaisen hiukan sekalaisen seurakunnan illanviettoon kuin jonkun hyvin tiiviin ystäväporukan juhliin. Sellaisessa seurueessa olo on pahimmillaan yksinäisempi kuin yksin. :) Tällaiset spontaanit mukaan heittäytymiset voivat ilman muuta yllättää ja uusien ihmisten joukosta voi löytyä mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Olen varsin sosiaalinen tyyppi perusluonteeltani eikä minulla ole ongelmia tutustua uusiin ihmisiin tai lähteä spontaanisti mukaan tilanteisiin. Yleensä sen kuitenkin vain tuntee, milloin sellaiselle on sopiva hetki – niin omasta kuin muidenkin puolesta. Väkisin en tunge mukaan, jos ei ole lähtökohtaisesti fiilis, että minua toivotaan mukaan seurueeseen. :) En myöskään lähde mukaan edes kutsusta, jos itsellä ei satu olemaan sellainen sosiaalinen olo, että juuri silloin jaksaisi tutustua uusiin tyyppeihin, vaikka juhlapyhä muuten tympisikin.

    Postauksessani ei välttämättä ollut siitä, että minulla välttämättä olisi suuri tarve päästä jossakin porukassa juhlimaan. Kuvatun kaltaiset tilanteet vain valitettavasti usein ovat tällaisina juhlapyhinä yleisiä eli ne yksittäisetkin rakkaat kaverit karkaavat jonnekin omien kaveriporukoidensa mökeille ja silloin sitä helposti on vähän tyhjän päällä. Voin hyvin viettää iltaa itsekseni, mutta tällaisina juhlapäivinä herkästi tulee sellainen yksinäinen olo, jos mitään järkevää tekemistä ei ole löytynyt. Tuo yksinäisyyden tunne vaivaa minua joskus nimenomaan juhlapyhien aikaan, vaikka läheisiä olisikin ympärillä – en oikein tiedä edes mistä se johtuu. Tänä vuonna vietin kuitenkin ihanan uuden vuoden rauhallisissa merkeissä ystäväni, hänen vanhempiensa ja heidän perhetuttujensa kanssa, enkä olisi kaivannut mitään muuta. :)

     

  • fjr

    Puit ajatukseni ja tuntemukseni sanoiksi. On oikeastaan helpotus huomata, että samoilla fiiliksillä juhlapyhiä viettäviä on näinkin paljon.
    Kiitos blogistasi, olen seurannut vasta muutaman kuukauden, mutta olen jo totaalisesti koukussa :)

  • T-100

    Jos ikinä keksit vastauksen ja ratkaisun kysymykseesi, niin kerrothan sen myös minulle. Olen viettänyt aikuisikäni neljässä eri kaupungissa ja vaihtanut opiskelupaikkaa siinä ohessa pariin kertaan. Kymmenisen vuotta vierähti myös erilaisia ravitsemusalan hommia tehdessä. Nykyiset opiskelukaverit ovat kymmenen vuotta nuorempia kreisibailaajia, omat ystävät jääneet edellisiin kaupunkeihin. Ei ole helppoa enää 3-kymppisenä rakentaa samanlaista ystävyyttä, kuin parikymppisenä. Tilanne ei sikäli haittaa jokapäiväistä elämääni, pidän kyllä olla itseksenikin. Mutta tulevaisuus tässä kaupungissa vähän huolettaa, kun en tunne ketään, ei ole mitään mihin juurtua.

  • mangusti

    Olen jo useamman vuoden ajan “pakoillut” pyhiä. Minulla on todella vähän ystäviä (alle 5), eikä oikeastaan lainkaan sellaisia kavereita, tuttavia tms. pinnallisempia tuttavuuksia. En kuulu mihinkään “porukkaan”, ja (lapsuuden)perhe on hajalla.

    Joulu ja vappu ovat ehkä pahimpia. Joulu siksi että tietynlainen “rakkaudettomuus” tuntuu pahimmalta silloin. Joulun viettäminen eronneiden vanhempien kanssa ei ole mahdollista, joten olen yksin. Vappu siksi että vappuna kuuluisi bilettää: kuuluisi pukeutua haalariin, käydä piknikillä ja juoda. Vaikka yliopisto-opinnot ovat edelleen kesken, vaput ovat onneksi vuosi vuodelta helpompia. Alussa ulkopuolisuuden tunne oli aivan sietämätön.

    Olen myös ratkaissut ongelman lähtemällä reissuun tai, esimerkiksi, tekemällä vapaaehtoistyötä. Olennaista on että kokee itse tekevänsä jotain mielekästä. Puolituttujen joukkoon tuppautuminen ei auta, koska “myös joukossa voi olla yksinäinen”. Yksinäisyyttä ei oikein voi harhauttaa tai huijata. Mielestäni helpointa on, kun tunnustaa tosiasiat itselleen ja hyväksyy sen, etteivät idylliset perhejoulut tai railakkaat vaput ole ehkä se oma juttu. Nykyään kysyn itseltäni “mitä mukavaa sinun tekisi mieli tehdä?” ja sitten teen jotain erityisen kivaa. 24.-25.12 on yleensä (lopulta) tosi onnistunut, vaikken varsinaisesti vietä joulua tai tee mitään muutakaan etäisesti jouluun liittyvää.

  • Täällä! Ihan kuin mun suusta koko juttu. :D Joulu on musta ollut aina ihanaa aikaa, koska saa olla perheen kanssa, mutta kaikki nuo muut juhlat ovat niin ahdistavia, suurin syy on se kaveriporukan puuttuminen. Pari vuotta sitten mulla olikin mahtava kaveriporukka, mutta sitten kaikki muuttivat eripuolille Suomea. Nyt mulla on taas, kuten tuota ennen, lähinnä yksittäisiä kavereita. Se tuntuu kurjalta myös siksi, että tykkäisin kutsua suuren joukon ystäviä kotiin, mutta se ei ole mahdollista. Juhannuksestakaan en ottanut ennen paineita, koska meille kutsuttiin sillon perhetuttuja, ja tuollaisista vierailusta nautin yhä eniten… Mutta se “pakko olla hauskaa suurella porukalla” -asenne on ahdistava, kun on vaikeaa saada kerättyä ihmisiä kasaan. Onneksi ennen vappua ei ole paineita!

  • Itse koen, että se pakko tuossa nimenomaan on ongelma. Henkilökohtaisesti koen, että on ihan ok viettää tuollaiset illat yksin tai kaksin kotona leffaa katsoen. Ei pitäisi ajatella mitä muut ajattelee, mutta sitten kuitenkin tulee sellainen fiilis, että jos joutuu keskustelemaan muiden juhlasuunnitelmista etukäteen tai jälkikäteen, niin tuntuu tylsältä sanoa, että joo, ihan vain kotona olin.

  • annam_

    Oon samaa mieltä tosta alkoholilla läträämis-oletuksesta, se ei oo kiva juttu. Vapun juhlimista en oo oikein koskaan ymmärtänyt, mutta juhannuksesta ja uudesta vuodesta pidän, mielellään ilman sitä alkoholia ;) Nyt uuden vuoden aattona kävin katsomassa alkuillan ilotulitusta, jonka jälkeen kävelinkin kotiin katsomaan Love actually -leffaa villasukat jalassa. Ja musta se meni oikein hyvin niin ;)

  • miira

    Mulla myös samanlaisia ajatuksia, kiitos siis tästä kirjoituksesta, kiva huomata näistä kommenteista ettei ole ainut jota juhlapyhät vähän ahdistaa. Ollaan poikaystävän kanssa molemmat samanlaisia, tiiviit kaveriporukat ovat vanhemmiten jääneet ja on vain yksittäisiä kavereita. Olisi kiva kutsuakin näitä yksittäisiä ihmisiä yhteen juhlimaan, mutta mitäs jos kukaan ei tulekaan tai ei olekaan hauskaa. Tiedän kyllä että on vähän tyhmää huolehtia sellaisesta etukäteen.

  • lumihiutaleinen

    Voi, miten lohdullista luettavaa. Joku muukin siis kokee näin. Mulla kans joulu, pääsiäinen ym. perheen kanssa vietytyt “villasukkarauhoittumisjuhlat” menevät hyvin, mutta nämä toiset taas. :P Ja ihan samalla tavoin voin sanoa omistavani ihania ystäviä, mutta jotenkin isomman lössin bileet ja muut eivät oo koskaan oikeen ollut mun juttuni. Ja tuo paine, että pitäis olla jotenkin erityisen hauskaa, kun täyttää vuosia jne. Kyllä, tunnistan tuota. Ja sinkkuna sitä tosiaan huomaa yksinäisyytensä ja sinkkuutensa erityisesti tuollaisina hetkinä, varsinkin nyt, kun lähimmät ystävätkin alkavat olla ihanasti pariutuneet.

  • AMEN! Ihan kuin omasta päästä. :) Sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa ja ihana blogi muutenkin!

Related posts