13/10/13

Ruskaretkellä Hesperian puistossa

43 31 PA115632.JPG

En muista koskaan ennen nähneeni niin kauniita ruskan värejä kuin tänä syksynä. Olen halunnut nauttia niistä aivan erityisesti nyt, koska koko tuo väriloisto voi muutamassa päivässä jo olla poissa. Teimme pari päivää sitten Luukku-blogin suloisen Wiken kanssa pienen ruskaretken Hesperian puistoon ajatuksinamme ikuistaa noiden ihanien syysvärien lisäksi vähän päivän asujakin. :)

PA115692.JPG

Silloin kun ostin sen ihanan vaaleanpunaisen hattaraneuleen, tarttui itse asiassa Samujin liikkeestä mukaan jotain muutakin, mitä en ole vielä esitellyt. Ihastuin nimittäin tuollaiseen pitkään unelmanpehmeään villatakkiin, jota on ollut tänä syksynä myynnissä tuollaisena sinapinvärisenä, luonnonvalkoisena sekä sellaisena tummanturkoosina. Kun selitin jollekin, minkä värinen villatakkini on, puhuin sinapinruskeasta ja kaverini väitti, ettei sellaista väriä olekaan. Mutta kun ei tuo ole keltainen vaan enemmän ruskea, mutta se on silti sinapinvärinen. Sellainen ruskea sinappi – kyllä minä ainakin olen joskus tuon väristä sinappia syönyt. :D Villatakki on maailman pehmeintä 100% lampaanvillaa ja jos nyt ymmärsin oikein, niin tehty alusta loppuun Suomessa. Siitä iso peukku, sillä aika harvoin enää näkee täysin suomalaisena käsityönä tehtyjä vaatteita ainakaan tällaisilla isommilla merkeillä. Tai no pienihän Samuji vieläkin on, mutta siis verrattuna nyt joihinkin maakuntien käsityöputiikkeihin kyllä suuri. Villatakki sopi tuonne ruskan värien sekaan niin mainiosti, että melkein olisin voinut maastoutua lehtikasaan. ;) Tuo on ehdottomasti sellainen tämän syksyn ja talven turvavaate, jonka vedän aina iltaisin kotona ylle kun viluttaa.

PA115662.JPG

Villatakkini kanssa puin vanhoja tuttuja lemppareita kuten nuo siniset peruspillifarkut, syksyn luottotakkini, lempparinilkkurit ja hauskan huivin, joka on itse asiassa oikeasti poncho. Olen saanut sen joskus 2,5 vuotta sitten jossain Lindexin lehdistökassissa ja kaikilla bloggaajilla oli tuolloin se sama vaate. :D Mutta itse käytän kyllä ponchoa paljon tuolla tavalla huiviksi käärittynä, koska se on niin ihanan lämmin ja muhkea. Kädessä keikkui tänä syksynä Lumin kanssa tehdyn yhteistyön kautta saamani Aleksi-laukku, jonka esittelinkin ensimmäistä kertaa aiemmin tällä viikolla. :) Hiukset huitaisin Pikku-Myy-nutturalle ja huulilla oli sitä uutta luumuisaa lempparihuulipunaani

PS. Tajusin juuri, että enemmän kai nämä kuvat ovat Töölönlahden puolelta kuin Hesperian puistosta, mutta niillä kulmilla kuitenkin. :)

PA115634.JPG

Takki H&M, villatakki Samuji, pillifarkut Lindex, kaulahuivi Lindex (saatu blogin kautta), korkonilkkurit Clou / Nilson, nahkalaukku Lumi Accessories (saatu blogin kautta), huulipuna Yves Rocher (saatu blogin kautta)

PA115683.JPGPA115719.JPGPA115668.JPGPA115656.JPGPA115647.JPG

Kuvat: Wikke / Luukku

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

43 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Liv

    Eikös se ole sinapinkeltainen? Vaikka kyllä sen -ruskean ymmärtää myös. Ja minun silmään toi sun neuleesi on kyllä ehkä enemmän ruskea, kuin keltainen. :D Kävin ihan Googlaamassa (tärkeitä asioita!). 

  • ihanaa

    Miten olisi poltettu okra? :) oli miten oli, ihana syksy ja ihana Jenni ♥

  • kaesa

    Ihana villatakki! Harmittaa kun en itse oikein kykene pitämään villaisia vaatteita, tuppaavat kutittamaan :/ paitsi jotkut hyper-laadukkaat villat, mutta niihin taas ei ole varaa :D ehkä jonain päivänä..

    Mäkin sanoisin että jos ei sinappi, niin poltettu okra :)

  • Konjakinruskea? Ihana villatakki kuitenkin. Olet kyllä saanut minut hurahtamaan Samujin vaatteisiin, niin hienosti niitä esittelet :) Luin jostain, että tänä syksynä eletään poikkeuksellisen kaunista syksyä joten ei ihm että olemme kaikki ihan äimänä luonnon kauneudesta! Nauttikaamme siitä! :)

    xxx
    E
    http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

  • NooraF

    Neuletakki on kyllä kiva. Samujilla vaan tuntuu olevan mallistojen kappalemäärät kovin pieniä. Eli tuotakaan neuletta ei enää ole koossani vaaleassa värissä. Samujin vaate pitäisi siis kärjistetysti ostaa sinä päivänä, kun se saapuu kauppaan, jos haluaa varmista, että saa vaatteen. Itseltäni on mennyt jo useammasta mallistosta vaatteita “ohi”, koska kokoja ei enää ole ollut jäljellä. En oikein ymmärrä, miten kauan tuollainen eksklusiivisuus voi toimia (ilmeisesti ainakin toistaiseksi näyttää toimivan). Ainakin minulla alkaa kiinnostus hiipua ihan siitä syystä, että en koskaan ehdi ostaa haluamaani vaatetta!

  • Me

    Olen samaa mieltä tämän vuoden ruskasta, tuo taustasikin näyttää aivan uskomattomalta. Kävin idässä kotikaupungissani, ja aivan uskomatonta väriloistoa koko kaupunki täynnä. Sitten tulin pohjoiseen, ja suurin osa lehdistä olikin tippunut. Tänä syksynä kannattaa kuvata!

  • juulimaa

    Ihana ruska ja ihana ruskan värejä huokuva asu! On hauskaa, miten ihmisellä nousee usein tarve maastoutua luonnon väreihin. Itsekin olen kulkenut koko viikon sinapinkeltaisessa ja viininpunaisessa :)

  • Mea

    Tuo neuletakki on ihana! Minulla on se vihreänä ja rakastuin siihen palavasti heti kun päälleni laitoin. Villa on unelmanpehmeää ja vihreä väri on niin kaunis. Aion asua takissani koko talven :). Täysi kymppi Samujille tästä tuotteesta!

  • Aivan ihania kuvia, Suomen syksy on ihan parasta :-) Ja kiva asukokonaisuus myös!

  • Jenniii

    Samujin omissa tiedoissa tämän villatakin väriksi on nimetty nimenomaan sinappi, mutta yleensä puhutaan taas sinapinkeltaisesta. Tämä taas on ihan selkeästi ruskea, mutta minusta silti sinapin värinen. :D Lanseerasin siis uuden termin: sinapinruskea. Totuushan on, että sinappi voi olla joko keltaista tai ruskeaa, joten tämä on nyt sitten vain sitä ruskeaa sinappia. ;)

  • Jenniii

    Minun piti googlailla okraa, mutta se taas näytti liian vihreältä. :D Pitäydyn edelleen sinapinruskeassa, haha! Ja kiitos! :)

  • Jenniii

    Tämä on ainakin aivan unelmanpehmeää, todella korkealaatuista villaa – tosin hintakin oli sen mukainen. ;) Mutta suosittelen ehdottomasti kyllä tsekkaamaan Samujin neuleet, jos budjetti vain antaa periksi!

  • Jenniii

    Konjakinruskea on taas minusta ruskeampi ja tummempi kuin tuo. :D Nämä värijutut ovat kyllä aina niin mahdottomia ja jokaisella ihmisellä on kustakin väristä vähän omanlaisensa mielikuva päässään, haha. Mutta ehkä se väri tai sen nimike ollut jutun tärkein asia, joten olkoon mikä on! Ja hauskaa, jos olen saanut sinutkin innostumaan Samujista. On ilo tukea suomalaista laatutyötä. :)

    Ja todellakin nyt pitää nauttia syksyn väreistä, koska voi hyvin olla, että parin viikon sisään tuo väriloisto on jo kadonnut.

  • Jenniii

    Minusta on toisaalta kiva, että erät ovat vähän pienempiä, niin ihan kaikilla ei tule samaa vastaan. Osittain Samujin kohdalla kyse on varmasti myös kustannustehokkaasta ajattelusta, jossa ei haluta tuottaa vaatetta, joka ei mene kaupaksi. Tämä siis vertailukohdaksi esimerkiksi halpaketjujen ylitsepursuavalle tarjonnalle, jolle ei sitten riitä ostajia ja järjetön määrä vaatteita menee alennusmyyntiin ja mahdollisesti sitten lopulta vielä kaatopaikalle. Osittain kyse on varmasti myös resursseista. Suurin osa vaatteista tehdään lähituotantona ja esimerkiksi tämä villatakki käsityönä Suomessa, joten tuotantomäärät ja valmistusnopeus ovat ihan eri maata kuin jossain Aasian jättiläismäisissä tehtaissa.

    Usein olen huomannut, että Samuji teettää vauhdilla kaupaksi menneistä vaatteista uusia eriä – ainakin liikkeeseen tulee usein myöhemmin lisää jo aiemmin loppuunmyytyjä tuotteita. Eli uutta tulee vähän kuin tarpeen mukaan. Kannattaa siis mahdollisesti laittaa tiedustelua perään, jos jokin lemppari on ehtinyt mennä sivu suun. :)

    Kannattaa myös itse olla tarkkana, että on ajan tasalla, milloin uutuuksia tulee, jos tuntuu, että lempparit menevät usein ohi. Esimerkiksi Samujin FB-ryhmässä usein tiedotetaan uutuuksista ja lisäeristä, jne. Seuraamalla myös itse aktiivisesti tilannetta ja tiedotuksia voi paremmin pysyä perillä siitä, milloin uutta on tulossa.

  • Jenniii

    Nyt todellakin pitää nauttia, kun vielä ehtii! Olen huomannut, että Helsingissäkin on jo muutamassa päivässä paljon pudonnut lehtiä ja osa puista on jo paljaita, joten tätä väriloistoa ei varmasti saada harmi kyllä enää kauaa ihastella.

  • Jenniii

    Jotenkin tämä villatakki on juuri näinä syyspäivinä tuntunut ihanalta – ehkä se on sitten juuri tuo mainitsemasi maastoutumistarve. ;)

  • Jenniii

    Joo, se sinivihreä sävy oli myös ihana! :) Minulle se tuntui vain liian tummalta, joten päädyin tähän ruskeaan, joka sopii ihanasti juuri noiden sinisten farkkujen kanssa. Loistovaate kyllä! :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Nuo värit tuolla Töölönlahdella olivat aivan uskomattomat. Tuntui, että valokin muuttui lehtien ympäröimänä ihan keltaiseksi. :)

  • All

    Onpa ihana neuletakki! Olen seuraillut blogiasi innokkaasti jo pitkään mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoin :) Itsekin kiersin tänään Töölönlahden iltapäivällä auringonpaisteessa ihaillen ruskan värejä ja kuljettiin juuri tästä kohdin, jossa maa oli aivan täynnä vaahteranlehtiä. Pakko besserwisseröidä hiukan, yleisestä väärinkäsityksestä poiketen Hesperian puisto on juurikin tuo kaistale Töölönlahden rannalla, rajautuu suunnilleen Finlandia- ja Oopperataloihin. Hesperian esplanadi taasen on se alue, joka kulkee Hesperian puistosta Taivallahteen ja jota reunustavat Eteläinen ja Pohjoinen Hesperiankatu (eli se alue, jota siis yleensä kutsutaan Hesperian puistoksi)!

  • vadelmamustikka

    Väri on okra.

  • Ihanat kuvat! Itsekin kävin tällä viikolla kuvaamassa syksyn värejä :)

    http://hannamariahh.blogspot.fi/2013/10/maalla-on-mukavaa.html

  • NooraF

    Juu, ymmärrän kyllä tuon, että on järkevämpää ja ekologisempaa valmistaa vain se määrä vaatetta, jonka uskotaan menevän kaupaksi. Jotenkin vaan vertailua tulee tehtyä esim. ruotsalaisten merkkien suuntaan (tiger, filippa k, whyred, yms), toki niissäkin usein valmistus on jossain halpatuotannon maassa, että sikäli eivät ole aivan vertailukelpoisia. Jotenkin vaan tuntuu, että tuolla merkillä olisi potentiaalia kasvaa, mutta sitä jarruttaa lähinnä se, että tuotanto on niin pientä. Tämä on siis vain henk.koht. mielipide ja luulo.

    Olen kyllä tuolla fb-ryhmässä katsellut tuotteita, mutta en vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt heti kaupoille, vaikka olenkin saanut sieltä tietää, että heillä ylipäänsä on joku kiva vaate mallistossa.

  • Jenniii

    Itse asiassa Samujilla on käsittääkseni nykyään varsin paljon jälleenmyyjiä ulkomailla, joten voihan olla, että osittain tuo kova kysyntäkin on aiheuttaut tilanteen, että aina tuotetta ei ole saatavilla niin paljon kuin sille olisi kysyntää. Mutta ilman muuta tällaisista jutuista kannattaa myönteisessä hengessä laittaa palautetta itse brändin suuntaan, niin ehkäpä siellä asiakkaiden toiveista voidaan kasvattaa noita tuotantoeriä hiukan. :)

  • Hosuli

    Just samaa neuletakkia juuri Samujin mallistokuvista ihastelin. Todella hieno! Myös muissa väreissä. :)

    Onneksi noita lähituotantomerkkejä on ilmestynyt viime vuosina mukavasti. Aika moni nuori suomalainen suunnittelija teettää mallistonsa Suomessa tai korkeintaan Virossa. Suuret pisteet siitä tosiaan.

  • Jenniii

    Samujin sivuilla väriksi on nimetty “mustard” eli sinappi. Okra on minusta vihreämpi sävy. :)

  • Jenniii

    Hahaa, kiitos! Tulipa nyt sitten selvyys tähänkin asiaan, koska olen aina vähän miettinyt, että miten nuo puistojen nimet tuossa oikein menevät. :) En tosin takaa, että jatkossakaan välttämättä käytän nitä oikein! ;)

  • Jenniii

    Kiitos! Nämä värit ovat kyllä niin ihania, että nyt pitää napsia paljon kuvia, kun vielä ehtii! Ties milloin sitä saadaan sitten nauttia taas tällaisesta väriloistosta. :)

  • Jenniii

    Tämä neuletakki on kyllä aivan unelma ja villakin on niin pehmeää ja sileää. <3 Olen itse myös iloinen tästä trendistä, että moni suomalaismerkki suosii lähituotantoa. Se taitaa olla lähes ainoa tapa varmistua siitä, millaisissa työoloissa omat vaatteet valmistuvat.

  • tiinapetriikka

    Aivan ihania kuvia! Keep up the good work. :)

  • aivan ihana syksyinen asu!:)

  • Jenniii

    Niin ja linkittämäsi sivun kuvassa tuo okra on vihreää. Tämä villatakki taas ei ole vihreää nähnytkään. :) Näistä värijutuista on ihan turha vääntää, koska absoluuttista oikeaa vastausta ei ole. Jonkun silmiin jokin on sinistä ja toisen turkoosia. Tällaiset murretut sävyt näyttävät eri ihmisten silmiin erilaisilta, mutta vihreää en kyllä tuosta neuletakista saa tehtyä millään. Samuji on itse nimennyt sävyn sinapiksi, joten kutsun sitä sinapiksi – jonka värinen se mielestäni myös on. Ainakin meikäläisen sinappipurkista tulee juuri tuon väristä tavaraa. :D

    Ei varsinaisesti liity nyt tähän postaukseen, mutta on huvittavaa, millaisia vääntöjä näistä väriasioista aina välillä tulee täällä blogissa. Kuvatkin toisinaan vääristävät sävyjä hiukan samoin eri näytöt toistavat värejä monesti eri tavoin. Silmiään ei siis kannata aina uskoa. ;)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tuolla lehtikasojen ihanissa väreissä oli kyllä mahtavaa kuvailla. Kohta alkaa sitten se pimeys ja harmaus, joten nautitaan nyt. :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Tämä villatakki on kyllä ihan paras syysvate!

  • Salsa

    Sori, mun on pakko vängätä tuosta väristä, ihan hyvässä hengessä toki :D En nyt oikein osaa edes sanoa, mitä eroa on sinapinruskealla ja okralla, onkohan enemmän mielipide- kuin sävyero :)

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Okra_(v%C3%A4ri) “Okra on yleensä oranssinkeltainen tai punertavanruskea maaväri”

    Tuli näistä väriasioista mieleen entinen työpaikkani, jossa minulla oli iso nippu värikoodattuja avaimia. Ennen kesälomaani kirjoitin sijaiselleni mielestäni erittäin selkeät toimintaohjeet ja neuvoin, mikä avain mihinkin sopii. Lomallani sijainen joutui kuitenkin soittelemaan perääni, kun oli tullut epäselvyyttä, mikä onkaan turkoosi, sininen ja mikä lilanvärinen avain :D

    No, aiheeseen palatakseni, todella ihanan näköinen villatakki ja upeat ruskan sävyt! Itsekin poimin muutamia vaahteranlehtiä tuomaan syksyn loistoa kotiini.

  • en muista nimimerkkiä

    Ylemmän kirjoittajan linkki näköjään katkesi, joten linkki meni okrakasvista kertovaan Wikipedia-sivuun :) Okra kasvina ja okra värinä ovat kaksi eri asiaa.

    Perusokra (värinä) on suurinpiirtein tällainen:
    http://img2.findthebest.com/sites/default/files/2307/media/images/Ochre_429916_i0.png

    Ruskea okra taas on tämänkaltaista:
    http://www.art-paints.com/Paints/Oil/Blockx/Brown-Ochre/Brown-Ochre.gif

    Nähdäkseni villatakkisi kaunis väri on kyllä okraa, hieman rusehtavaa sellaista (ainakin minun näytölläni).

    Sinapinkeltaisella ja okralla on sävyero – sinapinkeltainen on itse asiassa aavistuksen vihreämpää, okra punertavampaa :)

  • Jenniii

    Haa, no sehän nyt sitten selkisi, kun linkki johti ihan väärään paikkaan. Ja joo, kyllä tuo okra näyttää justiinsa tämän neuletakin väriseltä. :D Tosin ei se sinappikaan minusta kovin kaukaa haettu ole, joten ehkä voisi hyväksyä, että näissä väriasioissa samantyyppisillekin väreille on eri nimikkeitä eikä varmasti mitään absoluuttisen “oikeaa” nimitystä näille murretuille sävyille edes ole olemassa. 

  • Jenniii

    Haa, hyvä esimerkki! Ihmiset näkevät värit tosi omilla tavoillaan ja joskus erot ovat niin hiuksenhienoja, että se mikä toisen silmään on sininen, on toisen silmään turkoosi ja kolmannen silmään petrooli. :) Kovin vakavasta asiasta nyt ei kuitenkaan ole kyse onneksi. :D

  • Riina55

    Niin, mutta kun sinappi ei ole mikään oikea väri, se on ruokaa. Okra on väri, jota oikeasti esim. taiteilijat käyttävät. Monestihan muotipiireissä käytetään milloin mitäkin värinnimiä kuten “hattara” ja “smaragdi” koska siten varmaan saadaan jotain mielikuviakin vähän luotua. Yksi vaate jonka ostin oli väriltään “leijonankeltainen” mikä nyt sinänsä kertoo minusta aika vähän oikeasta väristä. Leijonat kun ovat todellisuudessa aika ruskeita, paitsi ehkä jossain superauringonlaskussa. :D Olisi mukava jos ihmiset oppisivat oikeita värinnimiä niin puhuttaisiin sitten siitä samasta asiasta kaikki. :)

  • Jenniii

    Niin, no mutta saisiko tällaisessa luovassa tekstissä ja muoti-kontekstissa sitten nimenomaan käyttää sitä luovuutta myös värejä nimettäessä – kuten esimerkiksi Samuji on tehnyt antaessaan villatakin värille nimeksi sinappi? :) Eiköhän jokaisella synny tuosta sanasta väkisin jokin mielikuva jostakin väristä, joka ei ihan kamalan kaukaa liippaa sitä todellisuutta. Ja kun tuotetietoja harvoin tarkastellaan ilman kuvaa, en näe mikä tässä nyt on se suuri vahinko tai väärinkäsityksen mahdollisuus. Että jos taas löysättäisiin sitä pipoa vähän eikä otettasi tällaisia juttuja ihan niin vakavasti. :)

    Minulla ei ole aavistustakaan, mitkä ovat esimerkiksi taiteilijoille korrektit värien nimet, koska se ei yksinkertaisesti kosketa minua. Jos ei ole käynyt jotakin erityistä taidekoulua, niin sen “virallisen” väriopin tietämyskin rajoittuu aikalailla pääväreihin ja niiden muutamiin variaatioihin. Myönnän vajavaisuuteni ja sen, että aina en edes tiedä jokaisen värin “oikeaa” nimeä juuri näistä syistä. Tuskin tietää moni muukaan värioppiin erikseen perehtymätön. Okra on kyllä tuttu nimike, mutta enpä arvannut, että tämä olisi jollekin näin hengen asia. ;) Tässäkin tapauksessa väri näkyy kuvista, joten jos joku ei sinapinruskeaa ymmärrä, niin värin voi todeta omin silmin.

    Minusta luovassa tekstissä saa käyttää luovaa kieltä. Ja jos nyt vaatebrändi on halunnnut käyttää luovaa kieltä myös nimetessään vaatteidensa väriä, ei pitäisi olla niin vakava “rike”. :D Etenkään, jos siinä on vieressä kuva tukemassa mielikuvaa, ettei tarvitse arvuutella, että mikä se todellinen väri sitten on. 

  • siiri10

    Miksi päädyit armoittamaan “okran”? Onhan sekin ruokaa.

  • siiri10

    Anteeksi, huomasin vasta nyt aiemmat viestit tästä aiheesta :)

  • All

    Itsekin vasta kesällä tästä kuulin ja yritän asian kovasti sisäistää :) nimimerkillä Hesperian esplanadin kulmalla asuva…

Related posts