6/10/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 2

29 21 celestine1.jpg

Tiedän, että monet ovat odottaneet tämän jutun toista osaa todella hartaasti, ja pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan näin kauan. :) Tällaisten pohdiskelevampien  ja pidempien tekstijuttujen kirjoittaminen on aina aikamoinen prosessi ja jotenkin tässä viime aikojen kiireessä ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin ehtinyt istua alas ja syventyä tällaisen enemmän miettimistä ja aikaa vaativan jutun äärelle. Jutun ensimmäisessä osassa valotin hiukan opiskelutaustojani ja blogini alkuaikoja ja tässä toisessa osassa olisi tarkoitus sukeltaa enemmän tähän blogimaailmaan ja siihen, miten olen päätynyt siihen, missä olen nyt. Mainittakoon, että kirjoitan juttua nimenomaan muotiblogien näkökulmasta, sillä se on minulle itselleni tuttu genre. Luvassa on piiii-itkä juttu, joten tässä riittää lukemista sunnuntaipäivän ratoksi. ;)

Ihan alkuun haluaisin sanoa muutaman sanan blogimaailmasta yleisellä tasolla tai lähinnä sen eroista nyt ja silloin 6,5 vuotta sitten, kun aloitin. Olen pohdiskellut paljon sitä, että nykypäivänä bloggaamisen aloittavat hyppäävät blogimaailmaan hyvin erilaisista lähtökohdista kuin kukaan silloin vuosia sitten. Silloin tuskin kellään oli aavistustakaan siitä, millaiseksi ilmiöksi muotiblogit vielä paisuisivat, saati siitä että blogia kirjoittamalla voisi joskus saada rahaa tai tavaralahjoituksia. Itse aloitin blogini, koska olin aidosti kiinnostunut käsittelemistäni aihepiireistä, rakastin kirjoittamista ja nautin täysin uudenlaisen sosiaalisen verkoston löytämisestä. Bloggaamistani ajoi eteenpäin aito into tekemääni asiaa kohtaan, eivät haaveet maineesta tai mammonasta – en yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi, että blogin kautta voisi sellaisia asioita saavuttaa.

celestine4.jpg

Aloitin blogini ollessani Brysselissä opiskelijavaihdossa vuonna 2007. Suomalaisten muotiblogien piirit olivat keväällä 2007 hyvin pienet ja jotain kertoo blogien määrästä, että löytäessäni blogimaailman kunnolla ensimmäistä kertaa, luin kaikkien blogilistalta löytämieni muotiblogien kaikki postaukset kertaheitolla. Siihen meni aikaa ehkä viikko-pari. Nyt en usko, että kukaan pystyisi tekemään samaa – tai siinä projektissa menisi todennäköisesti vuosikausia. Voi olla, että monen nykypäivänä bloggaajaksi ryhtyvän motivaatiot tähän hommaan ovat melko erilaiset, koska sivusta on nähty, mitä bloggaamisella voi saavuttaa. Toki varmasti tämä kehitys on jollain tapaa muokannut omaakin suhtautumistani bloggaamiseen, mutta ensisijaisesti minua ajaa yhä eteenpäin se aito into tehdä tätä juttua. :) En usko, että kukaan jaksaisi kirjoittaa blogia tällä aktiivisuudella 6,5 vuotta, ellei oikeasti tykkäisi siitä, mitä tekee. Hassua on, etten ole ihan vakavissani oikeastaan koskaan edes miettinyt blogin lopettamista. Olen kasvanut sen kanssa siinä määrin yhteen, että olisi aika mahdotonta edes kuvitella olemista ja elämää ilman sitä. Aika saa näyttää, miten asiat kehittyvät ja vieläkö Pupulandia on olemassa seuraavien 6,5 vuoden päästä. :)

On varmaan yksi lukijoita eniten kiinnostavia asioita, että miten ammattibloggaajaksi tullaan? Ja miten blogilla voi ansaita rahaa? Entä miten lukijamäärää saa kasvatettua? Noihin asioihin ei valitettavasti ole olemassa helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Nykyään on mahdollista ponnahtaa blogimenestykseen myös ihan tuntemattomuudesta, mutta toisaalta blogien määrä on kasvanut niin valtavasti, että joukosta on vaikeampi erottua ja nousta esiin. Minun aloittaessani blogeja oli niin vähän, että varmaan melkein kaikki seurailivat toisiaan ja muotiblogien pariin eksyneet lukijatkin todennäköisesti seurasivat useimpia olemassa olevia blogeja. Nykyään minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka paljon muotiblogeja on olemassa, enkä ole enää aikoihin kyennyt, ehtinyt tai jaksanut seurata kovin monia muita blogeja. Kai se tuppaa vähän menemään niin, että mitä aktiivisemmin omaa blogiaan kirjoittaa, sitä vähemmän jää aikaa muiden seuraamiselle. Vähän minua joskus harmittaa, että aikaa ja energiaa seurata muiden blogeja ei enää samalla tavalla ole kuin ennen, mutta toisaalta olen tuumannut, että ainakin teen aidosti ihan omaa juttuani, kun olen autuaan tietämätön siitä, mitä muut tekevät. :D

celestine7.jpg

Blogimaailman kannalta ensimmäinen merkittävä virstanpylväs on ollut se, kun mainostajat ja PR-ihmiset havahtuivat jossain vaiheessa muotiblogien suosioon. Se on ollut ensimmäinen askel kohti ammattimaisempaa bloggaamista. Muistan, että olin kirjoittanut Pupulandiaa noin vuoden, kun keväällä 2008 sain ensimmäisen kaupallisen yhteydenoton. Olin yhtä aikaa hyvin hämmentynyt ja samaan aikaan vähän innoissani: “Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?” Yhteydenottoja tuli aluksi melko harvakseltaan – ne olivat yleensä kutsuja jonkinlaisiin tilaisuuksiin, mutta pian bloggaajille alettiin tarjota kokeiluun myös erilaisia tuotenäytteitä. Mainostajat olivat yhtäkkiä hoksanneet, että muotiblogeissa pyörii aika hitsin paljon porukkaa ja erittäin selkeästä kohderyhmästä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti sitä, että aloin ymmärtää, mikä potentiaali blogeissa oikeastaan piilikään. Siinä missä alati kasvavat kävijämäärät olivat alkuun ehkä vähän kauhistuttaneetkin, tajusin nyt, että ne voisivat myös avata blogin kautta aivan uudenlaisia ovia, joita en blogia aloittaessani ollut osannut kuvitellakaan.

celestine6.jpg

Olin itse muuttanut reilu vuosi takaperin Helsinkiin ja työskentelin osa-aikaisissa hommissa Sanomilla freelancerina, kuten aiemmassa jutussa kerroinkin. Tuolloin Digitytöt-nimistä videoprojektia luotsannut Helene Auramo halusi tehdä minusta haastattelun ja videohaastattelun lopussa mainitsin olevani vähitellen etsimässä uudenlaisia työhaasteita. Enpä tuolloin arvannut, että tuo puolihuolimaton kommentti toisi minulle vielä kuukausia myöhemmin työpaikan. Helene nimittäin muisti kommenttini myöhemmin, kun hän oli syksyllä 2009 ryhtynyt pienellä porukalla ideoimaan puhtaasti blogeihin keskittyvää portaalia ja mediaa. Suunnitelmat blogimediasta olivat edenneet siihen pisteeseen, että projektiin oltiin rekrytoimassa työntekijöitä. Opiskelutaustani ja blogimaailman tuntemukseni ansiosta Helene ajatteli, että olisin täydellinen tyyppi työskentelemään tuon kaltaisessa yrityksessä ja kontaktoi minut yrityksen perustajan kanssa. Työsopimus solmittiin ja muutaman kuukauden päästä oli aika julkistaa uusi blogiportaali Indiedays, jonka alle loikkasin työntekijä-roolin lisäksi myös bloggaajana. Viestinnän ja markkinoinnin parissa tehty työ vastasi hyvin koulutustaustaani ja kokemustani, joten työpaikka sopi sisällöllisesti minulle kuin nenä päähän.

Indiedaysin myötä moni suomalainen muotibloggaaja pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista oli tienata bloggaamisella rahaa. Lukijoiden suunnalta tämä uudistus otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein – osa näytti peukkua ja osa vastustaa muotiblogien kaupallistumista vielä tänäkin päivänä. Minulle valinta oli selkeä: rakastin bloggaamista, mutta se vei tolkuttoman paljon aikaa ja energiaa, joten miksi en hyödyntäisi sen tarjoamia mahdollisuuksia, jos sellaisia kerran oli olemassa. Niin kivaa kuin bloggaaminen olikin, tuntui silti perustellummalta käyttää siihen tuntikausia päivittäin, kun siitä sai vastineeksi pientä rahallista korvausta. Blogipalkkioni oli tuolloin ihan tuntuva lisä varsinaisen palkkani päälle, mutta ei kuitenkaan sellainen summa, että olisin mitenkään pystynyt elättämään sillä itseäni – vähän kuin sellainen kiva reiluhko bonus siitä hyvästä, että uhrasin blogille lähes kaiken vapaa-aikani, vaikka teinkin sen ihan mielelläni. :) Siinä sivussa Pupulandian ohelle syntyi myös pienempiä sivuprojekteja kuten Fit-lehden sivuille perustettu liikuntablogi Treenikassialma ja myöhemmin minut rekrytoitiin tekemään myös Elle-lehden nettisivuille ja printtiin pientä ekstrasisältöä. Rautoja oli siis tulessa, mutta nautin tekemistäni jutuista kovasti.

celestine5.jpg

Vähitellen ID alkoi saada kilpailijoita ja markkinoille putkahteli muitakin blogiportaaleja ja printtimedia ymmärsi ryhtyä rekrytoimaan bloggaajia enemmänkin omille tonteilleen. Tämä näkyi jossain määrin myös ID:n riveissä, sillä jotkut bloggaajat loikkasivat palvelusta jossain vaiheessa muualle, kuka mistäkin syystä – osa paremman palkkion perässä, osa kaiketi koki jonkun toisen portaalin enemmän omanlaisekseen, jne. Olin itse kokenut jo pitkään tasapainottelun bloggaaja-roolin ja työntekijä-roolin välillä vaikeaksi enkä tuntenut, että olisin pystynyt täysin seisomaan joidenkin portaalissa tehtyjen linjausten takana, kun lopulta irtisanouduin yrityksestä pari vuotta sitten. Syitä irtisanoutumiseeni oli useita ja olenkin sanonut, etten halua niitä eritellä julkisesti täällä blogissa, mutta yksi merkittävä syy oli sen mittakaavan työuupumus, että koin oman henkisen ja fyysisen terveyteni kannalta parhaaksi tehdä tuollaisen ratkaisun. Työni oli monella tapaa todella kuormittavaa ja kun siihen yhdistettiin henkilökohtaisen elämän varsin raskaat murheet ja totaalinen vapaa-ajan puute blogin ja muiden sivuprojektien myötä, aloin olla sen verran lähellä burnoutia, että oli yksinkertaisesti aika pysähtyä. Koska koin päivätyön tuossa yhtälössä suurimmaksi syylliseksi olooni sekä minulle vähiten rakkaaksi ja eniten kuormittavaksi asiaksi, oli luontevinta luopua siitä.

Irtisanoutumispäätös oli suunnattoman vaikea ja kuten olen sitä aiemminkin kuvaillut, se oli melkoinen hyppy tuntemattomaan ja tietyllä tavalla tyhjän päälle, vaikka olinkin laskenut pärjääväni taloudellisesti ainakin jonkin aikaa. Olin kuitenkin taloudellisesti siinä tilanteessa, että minulla oli mukavasti säästöjä ja olimme juuri muuttaneet asuntoon, joka laski elinkustannuksiamme entiseen nähden merkittävästi. Tienasin lisäksi blogista sellaista palkkiota, että pystyin kattamaan sillä pääosin elämiseni. Tarkoitukseni oli siinä kohtaa yksinkertaisesti ottaa vähän iisimmin, keskittyä bloggaamiseen ja elämästä nauttimiseen hetkeksi ja mietiskellä, mitä haluaisin jatkossa tehdä – ja tietenkin toipua hetken aikaa siitä ylikuormituksesta, jonka alle olin ajautunut.

celestine10.jpg

Seuraava vuosi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Federicon kanssa suunnittelemamme REVS Magazine -lehtiprojekti ottikin tuulta alleen ja löysin yhtäkkiä itseni tilanteesta, että pari kuukautta irtisanoutumiseni jälkeen olimme julkaisseet printtilehden. Vaikka olin toinen lehden perustajista, olin alusta asti tehnyt selväksi, että olisin valmis työskentelemään projektin parissa vain osa-aikaisesti. Toisin kävi, sillä hommaa oli paljon ja jonkun oli se hoidettava, joten lopputuloksena jouduin työuupumukseni kanssa vähän ojasta allikkoon. Nyt jälkikäteen kun mietin asiaa, ihmettelen, miten olen pystynyt pitämään blogiani yllä kaiken tuon ajan sillä intensiteetillä. Ja kuinka henkilökohtaisen elämäni vaikeudet ja burnoutin rajoilla keikkuminen ei juurikaan näy blogini sisällössä mitenkään. Paiskin käytännössä lehtiprojektin parissa töitä 8-10 tuntia päivässä ilman palkkaa (harvoissa start up -projekteissa on mahdollista alkuvaiheessa maksaa palkkaa kenellekään ellei yrityksellä ole mukana sijoittajia, starttirahaa tai jonkinlaisia apurahoja), minkä lisäksi kirjoitin 2-3 blogipostausta päivässä. Lisäksi minulla oli satunnaisia työprojekteja myös REVS Magazinen ja blogin lisäksi. Tein edelleen vähän laiskanpulskeasti Fit-lehdelle treeniblogiani, kirjoitin Elle-lehteen pikkuruista palstaani sekä kevään aikana olin myös aloittanut uudelleen viestintäpuolen freelance-hommat Sanomille, kun sieltä oli pyydetty minua jeesaamaan ja pienituloisena minulla ei vain ollut varaa sanoa ei lisätuloille. Jokainen voi mielessään kuvitella ja laskeskella tuon yhtälön pohjalta, millaisia työpäiviä olen tuolloin paiskinut. Enää en ehkä tuollaiseen ryhtyisi tai pystyisi, vaikka olenkin ahkera ja aktiivinen tyyppi. :)

Kaiken tämän keskellä olin jo pitkään kokenut, että ID ei ollut enää aikoihin tuntunut oikealta paikalta blogilleni, mutta olin toisaalta myös riippuvainen sieltä saamastani palkkiosta. Katsoin sivusta hiukan kaiholla, kuinka monia arvostamiani blogeja rekrytoitiin sinne ja tänne, mutta minä olin varmaankin entisestä työpaikastanikin johtuen vähän naimisissa tuon tietyn portaalin kanssa. Koin myös, ettei saamani palkkio ollut enää oikein linjassa kävijämäärieni ja tuottamani sisällön kanssa. Olen kuitenkin aina uskonut omaan juttuuni ja jotenkin luottanut siihen, että jos muut uskovat minun juttuuni yhtälailla, se kyllä poikii hedelmää jossain vaiheessa. En halunnut itse lähestyä kilpailevia tahoja, koska ajattelin, että jos joku kokee minun blogini rekrytoimisen arvoiseksi, hän kyllä itse lähestyy minua asian tiimoilta ennemmin tai myöhemmin. Yritin siis pysyä kärsivällisenä ja tehdä sinnikkäästi omaa juttuani tavalla, johon itse uskoin. Ja lopulta noin puoli vuotta työpaikasta irtisanoutumiseni jälkeen se tuotti tulosta, sillä minuun otti muutaman viikon sisään yhteyttä peräti kaksi tahoa, jotka olivat kiinnostuneita rekrytoimaan Pupulandian omille sivuilleen. Molemmat vaihtoehdot olivat loistavia, joten tiesin heti, että paluuta entiseen ei olisi, mutta nyt piti vain puntaroida huolella, kumman vaihtoehdon puoleen kääntyisin. Neuvotteluita käytiin pitkään ja lopulta päätin lähteä Trendin matkaan, mikä tuntuikin minusta todella luontevalta, koska olin ollut lehden innokas lukija jo lähes vuosikymmenen ajan. Vaikka en ole koskaan haaveillut toimittajan töistä tai työskentelystä printtipuolella sen suuremmin, oli myös kivaa päästä laajentamaan omaa tekemistä printin puolelle. Olin todella onnellinen tästä käänteestä ja koin vihdoin pääseväni jollain tapaa blogiurallani mittavan askeleen eteenpäin. Huomionarvoista kuitenkin on, että uuden sopimuksen solmimisen aikoihin olin blogannut jo 5 vuoden ajan eli ihan hetkessä nämä asiat eivät tapahtuneet. :)

celestine8.jpg

Niin minulla oli siis takataskussani uusi blogisopimus, jonka olisi määrä astua täytäntöön seuraavan syksyn alussa. Kevät 2012 oli muutenkin blogini kannalta varsin merkittävää aikaa, koska sain paljon todella kiinnostavia yhteydenottoja: olin muun muassa mukana YLEn tekemässä Blogistania-dokumenttisarjassa, olin kommentaattorina Nelosen studiossa suorassa Oscar-gaalalähetyksessä sekä vierailin Idols-kauden jaksossa muutaman muun bloggaajan kanssa. Noihin aikoihin minua pyydettiin myös mukaan Huippumalli haussa -sarjan yhteen jaksoon vieraaksi. Tuntui, että yhtäkkiä tapahtui ihan valtavan paljon ja kaikki medianäkyvyys tuntui tuovan lisää näkyvyyttä.

Kesällä oli sitten aika rauhoittua ja hiukan pohtia tulevia kuvioita ajatuksen kanssa. Minulle oli selvää, että Trendin alle siirtyessäni minun olisi luovuttava REVS-projektista, koska se yksinkertaisesti vei aikaani niin paljon, etten pystynyt panostamaan blogiini siinä määrin kuin oikeasti halusin. Lisäksi olin edelleenkin siinä samassa jamassa uupumukseni kanssa, koska rautaa oli taottu sen ollessa kuuma vähän liiankin pitkään. Niin mielettömän ylpeä ja iloinen kuin olenkin ollut REVS Magazinesta, totesin tuolloin, että en voisi enää Trendissä aloittaessani jatkaa REVSin parissa. Päätös oli tavallaan haikea, mutta samaan aikaan suunnattoman helpottava. Ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntui siltä, että saatoin taas hengittää vapaasti ja että minulla oli oikeasti aikaa myös itselleni aina silloin tällöin. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin aloittamaan harrastuksia ja pitämään niistä kiinni. Tuntui myös helpottavalta, että ensimmäistä kertaa elämässäni sain nyt myös bloggaamisesta sellaista palkkiota, joka oli verrattavissa “oikeasta työstä” saatavaan kuukausipalkkaan. Yksi mieleen jäänyt hetki tuolta syksyltä 2012 oli se, kun istuin makuuhuoneessani ja tuijotin täytenä pursuilevaa kirjahyllyäni ja totesin kuin suurenakin oivalluksena, että “Niin, sitähän voisi lukea vaikka kirjan!” Minulle ei ollut vuosiin juolahtanut mieleen, että voisin lukea hyllyssäni lukemattomina odottavia kirjoja, koska en ollut ehtinyt hetkeksikään pysähtyä miettimään sellaista tai nauttimaan siitä, että minulla olisi aikaa syventyä lukemaan romaania. Se oli valaiseva hetki ja tajusin viimeistään silloin, miten oikeaan suuntaan olin vihdoin menossa.

celestine3.jpg

Siirryttyäni Trendin alle bloggaamaan syksyllä 2012 asiat tuntuivat vihdoin loksahtelevan paikoilleen. Olin ehtinyt viimeisten vuosien aikana tehdä valtavan paljon, mutta vihdoin minulla oli aikaa keskittyä kunnolla siihen, mitä rakastin eniten: bloggaamiseen. Ja viimein minulla oli myös mahdollisuus ottaa aikaa itselleni. Aloitin tuolloin balettiharrastuksen ja jo kesällä olin löytänyt racketballin. Syksy hurahti ohi vauhdilla, mutta ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan koin, että aloin pikkuhiljaa saada elämäni takaisin ja löytää kaiken kiireen keskeltä oman itseni jälleen. Nyt kun mietin, en jostain syystä muista tuosta viime syksystä paljoakaan. Elämä rullasi tasaista tahtia eteenpäin, mutta päällimmäisenä muistan tuosta syksystä sellaisen tietynlaisen helpotuksen ja rauhan, joka mielessäni vallitsi. Enkä minä tuossakaan vaiheessa paikoilleni jäänyt, vaan tein aktiivisesti kaikenlaista koko ajan – en taida vain osata olla toimettomana. :) Mutta sellainen negatiivinen stressi ja lamauttava uupumus jäi vihdoin viime syksyn myötä pois.

Sen jälkeen bloggaaminen on jatkunut Trendin leivissä ja olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni siirtyä tänne. Viime keväänä kaikki Trendin blogit loikkasivat Lilyn puolelle nettisivujen yhdistymisen myötä, mutta bloggaajan näkökulmasta se ei muuttanut kovinkaan paljon. Samojen ihmisten kanssa työskentelen edelleen ja viihdyn myös Lilyssä mainiosti. :) Perustin viime vuoden lopulla toiminimen, jonka kautta pyöritän blogiani ja muita työelämän projektejani. Blogin ohella teen freelance-pohjalta monenlaisia töitä – osaa satunnaisemmin ja osaa säännöllisemmin. Teen freelancerina jonkin verran viestintään liittyviä projekteja ja sen lisäksi olen tehnyt jonkin verran opetus- ja luennointikeikkoja sekä enenevässä määrin blogin kautta tulee myös erilaisia esiintymiskeikkoja esimerkiksi tapahtumien yhteydessä. Elämäntilanteeni muuttui paljon viime keväänä myös raha-asioiden osalta, kun muutin yksin asumaan ja elinkustannukset kasvoivat valtavasti sen myötä, joten olen tyytyväinen, että blogin ohella minulla on mahdollisuus tehdä vapaasti myös muita satunnaisia työjuttuja. Joku kyseli kysymyspostauksen yhteydessä myös siitä, että mitä freelancerin työ oikein on. Freelancerina työskentely tarkoittaa käytännössä siis vain sitä, että en ole varsinaisessa työsuhteessa työnantajaan. En siis saa säännöllistä kuukausipalkkaa keneltäkään tietyltä työnantajalta, vaan toimin yrittäjänä, myyn palveluitani muille yrityksille ja laskutan sitten heiltä laskun muodossa tekemästäni työstä. Freelancer maksaa myös itse omat eläkemaksunsa, yms. pakolliset lakisääteiset maksut kuten yrittäjät yleensäkin. Usein freelancerit tekevät siis monelle eri yritykselle töitä joko säännöllisesti tai projektiluontoisesti. Toivottavasti tämä selvensi asiaa hämmentyneille. :)

celestine9.jpg

Mitä tulee blogien kaupallisuuteen ja kaikenlaisiin markkinointiyhteistöihin, niin olen itse todennut jo kauan sitten, että paluuta entiseen ei ole. On bloggaajia, jotka tekevät tietoisen valinnan, etteivät halua olla tekemisissä minkäänlaisten kaupallisten yhteistöiden kanssa, mutta suurin osa suosituista ja menestyvistä blogeista on antanut periksi kehitykselle ja hyväksynyt erilaiset yhteistyöt osana nykyistä muotiblogimaailmaa. Itse pyrin pitämään tasapainon kaupallisen ja muun sisällön välillä ja valitsemaan yhteistyökumppaneiksi vain sellaisia tahoja, joista aidosti kuvittelen lukijoittenikin mahdollisesti saavan jotain irti. Jossain määrin kaupalliset yhteistyöt ovat myös tällä hetkellä elinehto blogilleni ja toimeentulolleni, mutta yhtälailla teen paljon yhteistöitä, joista en välttämättä saa mitään korvausta tai hyvitystä. Nostan erityisen mielelläni esille nimenomaan kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä aiheita ja tekijöitä sekä muotialan tuoreita tulokkaita, joten on ollut ihana huomata, että myös lukijat pitävät näistä jutuista. Oma linjani yhteistöiden suhteen on aina ollut hyvin selkeä – lähden mukaan vain sellaisiin juttuihin, jotka tuntuvat aidosti itsestä hyvältä ja kiinnostavalta. Piilomainontaa ei blogissani ole harjoitettu koskaan, enkä aio harjoittaa sitä tulevaisuudessakaan. Välillä harmittaa ja turhauttaa, että jotkut lukijat ovat jatkuvasti epäilemässä bloggaajaa kaikenlaisesta salamyhkäisyydestä, keplottelusta ja jopa suoraan valehtelusta. Se tuntuu kurjalta, kun itse on pitänyt aivan alusta alkaen hyvin rehellistä ja avointa linjaa kaiken suhteen. Mutta bloggaajana sitä saa tottua kaikenlaiseen. :)

Jos mietin tätä hetkeä ja miten olen päätynyt tähän, niin matka on ollut todella pitkä. Omassa elämässäni on tapahtunut monenlaisia mullistuksia kuluneen vuoden aikana, mutta on ollut suunnattoman helpottavaa, että työelämän osalta minulla viimein on ollut hyvä olla. Monenlaisista tilanteista olen vuosien varrella selviytynyt, mutta olen kiitollinen, että pahin burnout-vaihe oli siinä vaiheessa jo selätetty, kun kuviot menivät henkilökohtaisessa elämässä alkuvuodesta uusiksi. Tiedän, että olen todella onnekas, että saan tehdä tätä työkseni, mutta sen voin kertoa, että ilmaiseksi en ole tähän päässyt. Olen tehnyt 6,5 vuotta lakkaamatta töitä päästäkseni siihen, missä olen nyt ja käynyt todella lähellä loppuunpalamista pitäessäni kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Välillä lukijoiden kommenteista huokuu se, että osa ei yksinkertaisesti ymmärrä, miten paljon työtä ja panostusta monet bloggaajat laittavat siihen omaan juttuunsa, joka ikinen päivä. Joka tapauksessa olen todella kiitollinen kaikista niistä upeista mahdollisuuksista, joita olen blogini kautta saanut ja onnellinen siitä, saan tehdä työkseni jotain, mitä rakastan näin paljon, mutta kyllä tämän eteen on töitä myös tehty. :) 

Toivottavasti tämä postaus vastasi monen teistä kysymyksiin! :) Ja koska tämä juttu ehti taas venähtää noin kilometrin mittaiseksi, niin jatkoa on yhä luvassa. Ajattelin nimittäin tehdä vielä postauksen ainakin siitä, millaisista asioista koostuu ammattibloggaajan työpäivä, koska siitäkin ovat monet kyselleet.

celestine2.jpg

Photos: Celestine Rioux by Nikolai de Vera (via Fashion Gone Rogue)

Tags: , , , , ,

Categorised in: Elämä

29 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Saara S.

    Ihana juttu Jenni <3 Eipä sitä tosiaan olisi silloin vuosia sitten arvannut, mihin kaikkeen nokkansa vielä tulee työntäneeksi, tai kuinka paljon aikaa tämä harrastuksena alkanut homma voi elämästä viedä! 

    Tämä nyt ei liity postaukseen oikein mitenkään, mutta yhtenä tämän ammatin suurimpana bonuksena on pakko mainita loistavat kollegat, joille voi soittaa vaikka keskellä yötä jos tarve niin vaatii. Blogin pitäminen on välillä niin absurdi juttu, että sen vastoinkäymisistä blogimaailmaa tuntemattomalle avautuminen, on kuin puhuisi auton korjaamisesta Eurokankaan kassaneidille :D

    Me ollaan monesti vähän sellaisia yksinäisiä susia, ja siksi on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen. 

  • Jenniii

    Kiitos muruseni! Ja siinä olet kyllä täydellisen oikeassa, että tämän jutun kautta on kyllä löytynyt niin mielettömän ihania ystäviä, että se on ehdottomasti mainittava ISONA bonuksena blogitouhuista, vaikka en hoksannut sitä tekstissä mainita. :) Ja sinä Sarpulaiseni olet kyllä yksi rakkaimmista blogimaailmassa ja muutenkin. <3 Puhelinlinjat ovat teikäläiselle auki yötä päivää! ;) Ja kyllä se vain niin taitaa olla, että ihan täysin kukaan muu kuin toinen bloggaaja ei voi ymmärtää tämän blogimaailman kiemuroita, iloja ja murheita.

  • SallaH

    Erittäin mielenkiintoinen postaus näin koulutuksen alan edustajalle, jonka (työ)elämän täyttää itseään ja omaa polkuaan etsivät lapset ja nuoret. Tässä on syntynyt viimeisen vuosikymmenen aikana taas ihan uuden tyyppisiä ammatteja ja tapoja tehtä työtä ylipäätään, että alkaa tuntua siltä, kuin edes taivas ei olisi enää rajana. Ja siinä on paljon enemmän hyvää kuin huonoa :)

  • JonnaK

    Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus! Sun juttuja on niin kiva lukea! En ymmärrä miksi edelleen naristaan blogiyhteistöistä. Yleensähän lukijatkin saavat siitä jotain – win win situation. Jos ei ole tuotearvontaa niin ainakin tuote-esittelyjä, mitä muotiblogeissa olisi usein muutenkin. Tekstistä huokuu, että oot päässyt vaikeamman kauden kautta voittoon. Nauti! :)

  • Mindeka

    Huh, ihan hengästyin lukiessani tuosta pahimmasta kiireajastasi! Miten hienoa, että olet kuitenkin niistä(kin) ajoista selvinnyt ja mikä tärkeintä, säilyttänyt blogisi selkeän ja positiivisen linjan kaiken tämän keskellä.

    Nostan todella hattua sinulle Jenni!

  • iduska

    Kiitos Jenni tästä, oli mielenkiintoista lukea sinun kokemuksiasi. Ihana myös kuulla että nyt on hyvä olla ja työpaikka-asiat mallillaan <3 Varmasti nykyään blogeja aloitetaan eri syistä… mutta edelleen varmasti myös juuri noista mainitsemistasi syistä. Kirjoittaminen on ainakin itsellä ollut aina myös se perimmäinen lähtökohta, siitä asti kun aloitin blogini kanssa 3vuotta sitten. Ja onhan se mukavaa että edes äiti käy lukemassa :)

    Pupulandia on vuosien varrella säilynyt suosikkien joukossa, kepp up the good work :)

  • Katih

    Tämä oli todella mielenkiintoinen teksti, kiitos siitä. On mukava kuulla, että sinulla on nyt töiden suhteen hyvä olla. Suurena kirjallisuudenystävänä iloitsen myös siitä, että ehdit välillä lukea kirjoja. :D

  • Neelia

    Varsin perusteellinen kuvaus bloggaamisesta ja siitä, mitä se vaatii. Hyvä, hyvä! Pupulandia on ensimmäinen blogi, jota aloin seuraamaan. Ja Pupulandia tuntuu yhä edelleen kaikista omimmalta ja “läheisimmältä” blogilta.

    Jäin kuitenkin vielä pohtimaan sitä, miten päädyit tuohon Pupulandia-nimeen?

    Tsemppiä syksyyn! Terkuin toinen melkein burnoutin kerran kokenut

  • Pidän juuri sinun blogistasi paljon, koska se on aito. Täällä ei ole Nellyn kollaaseja, eikä tusinamainoslinkkejä. Avaat myös henkilökohtaisia asioita täällä, eikä kaikki näytä liian täydelliseltä (jos ymmärrät mitä tarkoitan) ;) Pidän myös siitä, että keskityt kulttuuriin ja taiteeseen, ne kun ovat itseänikin kiinnostavia aiheita. Olet kyllä ehdottomasti ansainnut kaiken, mitä olet tämän blogin avulla saavuttanut :)

  • Minä vain

    Mahtava kirjoitus siitä, miten vastoinkäymisistä noustaan menestykseen. Olen onnellinen puolestasi, Jenni! :)

  • tyllerö

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta!

  • Saaruli

    Mielenkiintoista luettavaa. Moni voisi ottaa oppia sinnikkyydestäsi ja ahkeruudesta! Varsinkin kun lopulta osasit hellittää kun oli liikaakin hommaa!!

  • Emmi123

    Kiitos rehellisestä ja mielenkiintoisesta tekstistä! Kirjoituksistasi on aina paistanut aitous :). Hyvää syksyn jatkoa!

  • elmis

    Todella mielenkiitoinen teksti! Oli hieno kuulla vaiheittain, miten Pupulandia on päässyt tämän hetkiseen tilaansa.
    Blogiarkistoa odetellessa… :)

  • annaandandyathome

    Tosi mielenkiintoinen ja hyvä kirjoitus, olet tosiaan ihanan aito persoona :) 

  • Kaisa H.

    Hieno kirjoitus ja suuri hatunnosto täältäkin suunnasta! :)

  • sallarai

    Way to go, Jenni! Olet supernainen ^___^

  • Hyvä ja mielenkiintoinen teksti! Saan blogistasi niin paljon inspiraatiota ja motivaatiota omien unelmien toteuttamiseen :)

  • Vierailija

    Oppilaskaan ei voi koskaan jäljitellä oppaansa askeleita, koska jokaisella on oma tapansa nähdä maailma ja suhtautua vaikeuksiin ja voittoihin. Opettaminen on sitä, että osoittaa kaiken mahdolliseksi. Oppiminen on sitä, että tekee sen mahdolliseksi itselleen. Paolo Coelho

  • Kylläpä oli kiinnostavaa lukea tämä kaikki näin aloittelevana bloggaajana. Todellakin olen astunut ihan erilaiseen maailmaan kuin sinä aikoinaan. Tämä harrastus meinaa välillä viedä kokonaan mukanaan, sen verran koukuttavaa se on, mutta omalla kohdalla on hyvä muistaa, että päivätyöstä se palkka tulee, eikä tästä. Siksi rima täytyy tajuta laskea sopivalle tasolle (esim. ei vaatia itseltään joka päivä postausta, kun aika ei kerta kaikkiaan riitä, ja haluaa tehdä juttunsa ajatuksella) ennen kuin iloisesta jutusta tulee pakkopullaa. :) Hyvää jatkoa, ja ihanaa, että sun on nyt parempi olla töiden suhteen.

  • emmimagdalena

    Todella mielenkiintoinen teksti. Opiskelen itsekin puheviestintää näin vähän “vanhemmalla” iällä ja yksi ammatti on jo taskussa. Meilläkin proffa varoitti, että viimeistään kolmantena vuonna kaikilla on ahdistus, mitä tehdä isona, mutta että se menee jossain vaiheessa ohi :D Blogisi oli ihan ensimmäisten seuraamieni blogien joukossa ja koukkuun olen tähän maailmaan sen jälkeen jäänyt.

  • Kiitos tästä ihanasta postauksesta :D

  • Miaminttu

    Niiiiiin mielenkiintoista! Kiitos tästäkin, jään innolla odottamaan vielä kolmatta osaa :)

  • vilma.p

    Ihana Jenni!! Ihana postaus!!! Hyvin samaistuttava, mutta myös hyvin avartava. Puit hyvin sanoiksi ajatuksia, joiden kanssa varmasti monet (kaikki) bloggaajat pyörivät. Tää oli tosi rohkaiseva ja inspiroiva kirjoitus. Kiitos. :)

  • Todella mielenkiintoinen postaus. Kiitos tästä ja kaikista muistakin postauksista. Sinusta kyllä huokuu se, että panostat työhösi ja teet sitä aidosti suurella sydämellä. Arvostan!

  • Hosuli

    Minäkin tulin kiittelemään kiinnostavasta postauksesta. Bloggarit kertovat harmillisen harvoin homman taustoista, ja tässä oli hyvää analyysiä myös koko blogiskenen kehittymisestä.

  • Kira K

    Hei Jenni! En ole koskaan aikaisemmin kommentoinut tänne, mutta nyt oli pakko :) Ihan mahtava teksti ja todella kannustava näin untuvikon bloggaajan silmin. Olette kyllä varsinaisia edelläkävijoitä ja teidän jalanjäljissä on todella kunnia kulkea. Oloni on inspiroitunut ja tästä jäi jotenkin todella positiivisen ja hyvä olo. Kiitos.

    -Kira

  • Johanna -

    En usein rohkene kommentoimaan blogeihin, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus.

    Luen useampiakin blogeja ja myös minulla on ajoittain ristiriitaisia fiiliksiä tämän kaiken media- ja mainontamyllerryksen keskellä mutta olen päättänyt antaa asian olla ja hyväksyä kehityksen virran. Tässä vuosien aikana blogeja lukiessani olen kuitenkin huomannut, että kaikista seuraamistani bloggaajista juuri sinä olet antanut itsestäsi kaikista inhimillisimmän ja aidoimman kuvan. Elämänasenteesi vaikuttaa sopivan positiiviselta ja rennolta, ja etenkin tämän postauksen jälkeen “pisteesi” tavallaan nousivat silmissäni. Olen itsekin tällä hetkellä vähän siinä tilanteessa, että olen saamassa taas otteen elämästä takaisin – tosin muista syistä kuin työuupumuksesta – mutta toisaalta tunnen myös olevani jotenkin jäljessä esimerkiksi uravalinnan ja muiden elämässä tehtävien valintojen suhteen. Tekstisi jotenkin vahvisti toiveikkuuttani tulevaisuuden ja sen tarjoamien mahdollisuuksien suhteen. Blogistasi huokuu aina muutenkin sellainen positiivinen, suvaitsevainen mutta kuitenkin itsevarma asenne, joka saa ainakin minut hyvälle tuulelle. Tekstejäsi on aina yhtä mukava lukea!

    Kaikkea hyvää sinulle, Jenni :)

  • Todella ajatuksia herättävä ja rehellinen kirjoitus, kiitos siitä! Sinua voi kyllä ehdotta pitää tämän alan tienraivaajana ja suunnannäyttäjänä Suomessa :)

Related posts