16/09/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 1

25 22 dsquared2.jpg

Moni on jo malttamattomana kaipaillut vastauksia pari viikkoa sitten tekemääni kysymyspostaukseen, jonka yhteydessä te lukijat saitte siis vapaasti kysellä minulta kaikenlaista mieltänne askarruttavaa. On kiehtovaa lukea, millaiset jutut teitä kiinnostavat ja moni kysymyksistä olikin niin laajoja, että lienee järkevämpää tehdä niistä aiheista ihan omat kokonaiset postauksensa. :) Todella monissa kysymyksissä toistuvia teemoja ovat kuitenkin olleet työ, koulutus ja se, mitä bloggaajan arki oikeasti on, joten tuumasin, että voisin omistaa ihan oman postauksensa näille aiheille. Samoja kysymyksiä tulee minulle paljon kysymyspostausten ulkopuolellakin, joten toivon, että pystyn nyt tässä vastaamaan mahdollisimman monen mieltä askarruttaviin kysymyksiin. :) Lisääkin saa toki vielä postauksen kommenteissa kysellä, jos jokin miete jää vielä tämän jälkeen askarruttamaan!

Tosi monelle tuntuu olevan hyvin hämärän peitossa, että mitä oikeastaan teen työkseni, millaisista asioista työpäiväni koostuvat, miten olen nykyiseen tilanteeseeni päätynyt ja teenkö bloggailun ohella “oikeitakin töitä”. Jotakuta myös mietitytti, että mitä freelancerin työ oikein on. No täältä pesee, vastauksia tulossa! :) Oikeastaan tuumasin, että voisin jakaa tämänkin jutun pariin osaan, koska tulossa on sen verran pitkää tarinaa. Nyt siis vuorossa 1. osa ja myöhemmin tällä viikolla saatte toisen pätkän. :) Tässä ensimmäisessä osassa valotan hiukan opiskelutaustojani ja sitä, miten ylipäänsä päädyin aloittamaan blogini. 

dsquared1.jpg

Loikataan siis ajassa 10 vuotta taaksepäin… (Apua, siitä on jo 10 vuotta, haha!) Pääsin lukion jälkeen vuonna 2003 opiskelemaan haluamaani opiskelupaikkaan Jyväskylän yliopistoon. Oikeastaan ainoa minua kiinnostanut ala oli puheviestintä ja olin aikamoisen onnekas, kun pääsin ensimmäisellä yrityksellä haluamaani opiskelupaikkaan, jossa vapaita aloituspaikkoja on vuosittain vain 15-20. Olin vain bongannut yliopiston ainetarjontaa esittelevästä oppaasta puheviestinnän ja se tuntui osuvan minulle kuin nappi silmään, joten oikeastaan sen jälkeen en enää edes harkinnut muita pääaineita. Puheviestintä ei terminä yleensä kerro kovinkaan monelle mitään, joten ehkä voisin vähän kertoa, mistä siinä on kyse. :) Puheviestinnässä tutkitaan yksilöiden välistä viestintää eli siihen sisältyy oikeastaan kaikki henkilökohtaisella tasolla tapahtuva viestintä (esimerkiksi yhteisöviestintä ja journalistiikka ovat sitten omia ihan erillisiä ainekokonaisuuksiaan). Jyväskylässä puheviestinnän alalla on tarjottu minun opintojeni aikana kursseja esimerkiksi seuraaviin aiheisiin liittyen: johtamisviestintä, kriisiviestintä, henkinen väkivalta vuorovaikutussuhteissa (esim. koulu- ja työpaikkakiusaaminen), teknologiavälitteinen viestintä, esiintymisjännitys sekä monia muita. Nämä antavat kuitenkin vähän osviittaa siitä, miten monipuolisesta alasta on kysymys. 

Puheviestinnältä ei valmistuta mihinkään konkreettiseen ammattiin, vaan suuntautuminen työelämässä riippuu sitten paljolti omista kiinnostuksista ja sivuainevalinnoista. Viestintä on alana siinä mielessä hauska valinta, että se antaa hyvin monipuolisesti edellytyksiä toimia erilaisissa tehtävissä, sillä ihan joka alalla tarvitaan viestintää. Toisaalta koin myös opiskeluaikoina ahdistusta siitä, että pitäisi itse keksiä niistä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista, mihin suuntaan lähteä. Olen aina ollut kiinnostunut internetistä ja verkossa tapahtuvasta viestinnästä, joten minulle oli luontevaa valita paljon teknologiavälitteiseen viestintään liittyviä kursseja. Satuinpa jotenkin aloittamaan opintoni vielä juuri sopivasti niin, että kesken opintojeni opetusohjelmaa uudistettiin ja näistä syistä onnistuin käymään aivan ekstrasuuren määrän nimenomaan verkkoviestintään liittyviä kursseja, kun tein puolet opinnoista vanhan suunnitelman aikaan ja puolet uuden. :D Sivuaineina minulla oli muun muassa vieraita kieliä (ranskaa ja espanjaa), kulttuurienvälistä viestintää sekä erinäisiä muita kulttuurialan opintoja. 

dsquared3.jpg

Olin pitkään aika hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä jossain vaiheessa lopulta työkseni ja asia hiukan ahdistikin minua. Teknologiavälitteisen viestinnän ohella minua kiinnostivat eniten satunnaiset kulttuuriin liittyvät kurssit, joita kävin erään sivuainekokonaisuuden kautta. Ehkä suurin käännekohta opinnoissani oli pohjoismaista muotoilua käsittelevä luentosarja. Tuntui hassulta, että yksi sattumanvarainen sivuainekurssi vaikutti lopulta minuun niin paljon, että olen monesti myöhemmin sanonut sen yhden luentosarjan olleen koko yliopisto-opintojeni kiinnostavin asia. Kurssilla käsiteltiin tunnettuja pohjoismaisia muotoiluun vaikuttaneita merkkihenkilöitä kuten Alvar Aaltoa ja Ikean perustanutta Ingvar Kampradia. Olin aina ollut kiinnostunut muodista ja muotoilusta, mutta edelleenkään en tiennyt, mitä MINÄ voisin niiden aiheiden parissa tehdä – enhän ollut itse suunnittelija. 

Muotoilua käsitellyt kurssi jäi muhimaan ajatusteni perukoille ja lennähdin kevääksi 2007 Brysseliin opiskelijavaihtoon. Kaipasin reissussa Suomen kieltä ja päädyin kerran puolivahingossa googlailemalla suomalaisten muotiblogien pariin. Niitä oli keväällä 2007 vasta muutama kourallinen ja taisinpa lukea kaikki löytämäni blogit siltä seisomalta alusta loppuun, kun oikein innostuin. Ajatus omasta blogista heräsi heti päässäni, mutta hauduttelin silti suunnitelmaa muutaman viikon ajan itsekseni, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Tuntui kuitenkin, että mahdollisia postausideoita alkoi suorastaan ryöpytä ajatuksissani, joten parin viikon pohdinnan tuloksena syntyi Pupulandia. (Blogin nimeen ja sen syntyyn palaan vielä myöhemmissä vastauspostauksissa!)

dsquared4.jpg

Palasin kesällä opiskelijavaihdosta takaisin Suomeen ja olin varmaan jonkinlaisen paluushokin kourissa, koska arkeen sopeutuminen tuntui todella vaikealta. En saanut koko syksynä oikein mitään järkevää aikaiseksi ja blogikin oli tuona aikana vähän hunningolla, kun inspiraatio ihan kaikkea kohtaan oli kadoksissa. Ajatus tulevaisuudesta ahdisti, koska tuntui, etten ollenkaan tiennyt, mihin suuntaan olin menossa ja mikä olisi se minun juttuni. Loppujen lopuksi yksi suunnitelmiani suuresti auttanut hetki oli juttutuokio kuusikymppisen tätini kanssa. Hän kyseli kiinnostuneena blogistani ja kiinnostuksistani ja jotenkin tulin siinä sivussa sitten maininneeksi sen muotoilua käsitelleen kurssin, joka oli minusta ollut niin mielenkiintoinen. Tätini tarttui aiheeseen ja tuumasi innostuneena, että selvästi muotoilu ja muoti tuntuvat kiinnostavan minua. Hän ryhtyi heti kannustamaan minua sille suunnalle myös työelämän osalta. Epäröin itse, mutta tätini vakuutti, että viestintää tarvitaan myös noiden aiheiden parissa. Hän kehotti minua hakemaan harjoittelupaikkaa jostakin näiden asioiden piirissä toimivasta firmasta, jotta saisin jalkaani oven väliin oikealle alalle.

Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin kartoittaa mahdollisuuksiani harjoittelupaikkojen suhteen – tavoitteissani oli työharjoittelu muodin, designin tai kulttuurin parissa. Laitoin hakemuksia sinne sun tänne ja lopulta sain kiinnostuneen oloisen vastauksen Sanoma-konsernilta. Olin hakenut työharjoittelupaikkaa tuolloin suositulta Tyylitaivas-nettisivustolta, enkä suinkaan ajatellut olevan pahitteeksi jos saisin Sanoman kaltaisen jättiläisen oven väliin sujautettua jalkani. Piinasin yhteyshenkilöä aiheesta sinnikkäästi, soittelin perään, enkä luovuttanut, vaikka päätös asian suhteen venyi ja vanui. Keskusteluita työharjoittelupaikasta käytiin pitkään ja hartaasti, ja tilanne näytti kaikesta huolimatta lupaavalta. Kunnes lopulta (jälleen itse perään soitellessani) minulle kerrottiin, että valitettavasti minua ei voitaisi ottaa työharjoitteluun resurssipulan takia. Laskin nopeasti yhtälöä päässäni ja päätin, että en vieläkään anna taistelematta periksi. Kysyin, tarkoittivatko resurssit tässä kohtaa rahaa? Koska minä voisin kyllä joustaa palkkiossa, kunhan vain saisin oikeasti kiinnostavan harjoittelupaikan haluamaltani alalta. Kas kummaa, puhelun lopputulos olikin, että minulla oli seuraavalla viikolla Helsingissä tapaaminen aiheeseen liittyen. Ja pian myös harjoittelupaikka. 

dsquared6.jpg

Äitini jaksaa nauraa tälle, kuinka “meidän Jenni” onnistuu puhumalla kääntämään jopa kieltävän vastauksen myönteiseksi. :D Ehkä näin onkin, mutta väitän, että ensisijainen avain harjoittelupaikan avautumiseen oli sinnikkyys. Olin itse todella aktiivinen ja soittelin perään, kun minulle luvattuja puheluita ei alkanut kuulua. Ja loppujen lopuksi en hyväksynyt kieltävää vastausta, vaan yritin kaikin tavoin löytää keinon, jolla unelmieni harjoittelupaikka aukeaisi. Se toimi! Eikä ole muuten ensimmäinen kerta, kun olen puhunut itseni työpaikkaan sisään. ;) Saman tempun tein myös opiskeluaikoina ruokakaupassa, josta sain ensin kielteisen vastauksen, mutta omien vakuuttelujeni ja sinnikkään peräänsoittelun myötä lopulta työpaikan moneksi vuodeksi. Mitä siis opimme: sinnikkyys usein palkitaan.

Työharjoittelun myötä koitti muutto Helsinkiin, mitä olinkin jo suunnitellut huolellisesti hyvissä ajoin. Hoidin opintoni siihen pisteeseen, että kaikki kurssit oli suoritettu, graduseminaarit takanapäin ja enää työharjoittelu sekä gradu edessä. Halusin muuttaa Helsinkiin pysyvästi niin, ettei minun tarvitsisi opintojen takia enää palata Jyväskylään. Pakersin graduani ensimmäisten Helsingissä asumieni 1,5 vuoden aikana ensin työharjoittelun ja sitten sen myötä saamani osa-aikaisen työn ohella vaihtelevalla menestyksellä, välillä ahkerammin ja välillä laiskemmin. Päädyin siis työharjoitteluni jälkeen jatkamaan töitä Sanoma Digitalilla, koska työpanokseeni oltiin tyytyväisiä. Tein etätöinä erilaisia ylläpitohommia, hakukonemarkkinointiin liittyviä juttuja sekä simppeleitä copywriter-tehtäviä ja tienasin juuri sen verran, että pärjäsin opintotuella ja palkallani jotenkin. Siinä sivussa sitten kirjoittelin gradua, ja blogia. Ehdin noiden vajaan parin vuoden aikana saada graduani kirjoitettua peräti 75 sivua (arvelisin siitä puuttuvan vielä noin 40 sivun verran), ja siihen se sitten lopulta tyssäsi. Opintotukeni loppui ja minun oli pakko ryhtyä etsimään kokopäiväistä työtä ja kun lopulta sain töitä, gradun kirjoittaminen jäi. Minulla ei ollut aikaa, energiaa tai kiinnostusta vääntää gradua päätökseen iltaisin ja viikonloppuisin, kun blogistakin oli siinä muutamassa vuodessa tullut jatkuvasti suositumpi ja suurempi – ja sitä myöten enemmän aikaa vaativa harrastus.

dsquared7.jpg

Samassa jamassa olen graduni kanssa vieläkin – sellainen kuuluisa viittä vaille maisteri. ;) Kandin paperit otin ulos jossain vaiheessa, kun nykyinen tutkintokäytäntö näin edellyttää, mutta gradu roikkuu puolivalmiina tekeleenä arkistoissani yhä. Tällä hetkellä aikaa tai kiinnostusta sen loppuun saattamiselle ei ole, mutta voi hyvin olla, että jossain vaiheessa tartun itseäni niskasta kiinni ja puristan sen valmiiksi. Äitini on yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja lahjonnasta kiristykseen, mutta halun tehdä se työ loppuun pitää lähteä minusta itsestäni. Olen siinä mielessä onnekas, että opintojeni alkamisesta on niin kauan, että uudemmat tutkintosäännökset eivät meikäläistä koske. Minulla on siis rajattoman pitkä opinto-oikeus ja voin tekaista graduni valmiiksi vaikka vasta mummoikäisenä, mikäli niin tahdon. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono asia. :D Tällä erää en kuitenkaan pidä asiaa nyt ajankohtaisena, enkä ihan mahdollisenakaan, koska haluan nyt nauttia tästä elämänvaiheesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Olisi kiva tehdä gradu valmiiksi jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä tuntuu, että töitä on tarjolla paljon, eikä niiden tiimoilta juuri titteleitä kysellä – tärkeämpää näyttöä tuntuvat olevan tehdyt työt ja muilla tavoin osoitettavissa oleva osaaminen. On kuitenkin kiva tietää, että minulla on mahdollisuus saattaa gradu valmiiksi myös myöhemmin tulevaisuudessa, jos siltä tuntuu. 

Seuraavassa jutussa kerron sitten tarkemmin, että mitä tämä työni sitten oikeasti on ja mitä kaikkea tällä hetkellä teenkään. :)

Photos: Daphne Groeneveld, Bette Franke & Frida Aasen for DSQUARED2′s fall 2012 campaign by Mert & Marcus

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä

25 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Loki

    Nykyinen laitoksen suositus gradun pituudeksi lienee siinä 65 hujakoilla. Satasivuisia (ja yli) ei katota kovin hyvällä… Sulla on sivut jo valmiina. Jätä liibalaabat vähemmälle ja avot – sun gradu on valmis!

  • Olipas kiva lukea taustoistasi! Kyllä vaan ainaa tämmöiset jutut kiinnostaa, jotka raottaa verhoa johonkin mistä ei tavallisesti kirjoita, koettu on :) Pitäisi varmaan itsekin kirjoittaa joskus vastaavanlainen stoori, sillä yrittäjyys tuntuu kiinnostavan yhä useampia.

  • Jenniii

    Ohjeiden mukainen tuo pituus oli ainakin silloin, kun työni aloitin. :) Puheviestinnän alalta gradujen laajuudet pituudet olevan noin 90-120 sivun mittaisia silloin minun aloittaessani. En tiedä onko sitten viidessä vuodessa noin radikaalisti muuttunut suositus? Tällä hetkellä omasta työstäni puuttuu kokonaan tulosten osuus, joten ei ihan valmista tule pelkällä karsimalla. :) Oman työni osalta paljon sivuja menee myös taustoittamiseen, koska suoraan aiheeseeni sopivaa taustatutkimusta ja teoriaa ei ole. Mutta katsotaan tätä sitten, jos ja kun joskus jaksan palata gradun äärelle. Se hetki joka tapauksessa ei ole nyt. :D

  • olensofia

    Mielenkiintoinen ja inspiroiva teksti! Kiva kun jaoit sen meille:) mulla ois just viimenen opiskeluvuosi käsillä ja työnhaku edessä eli täytyy kaivella itsestänikin sitä sinnikkyyttä. Sitä luultavasti tulen tarvimaan!:)

  • Loki

    Muuttu riviväli 1,5 -> 1,15. Sillähän se sivuero saadaan. Eihän se sinänsä sisältöön vaikuta, mutta jos uudella rivivälillä tekstiä on sata sivua niin jotain liirumilaarumia lienee mukana.

  • Jenniii

    Vanha riviväli mulla edelleen eli varmaan siitä vain kyse. :)

  • Alice

    Tosi mielenkiintoista lukea tätä vaikka oonkin sun blogia sen verran pitkään seuraillut että tuttuakin oli. Oon itsekin jyväskylän yliopiston kasvatti, nykyään tosin helsingin yliopistossa  ja kyllä sun stoorit on mua ainakin inspiroineet siinä, että uskallan tavoitella vähän erilaisia reittejä pitkin sitä, mitä haluan. Opiskelen nimittäin vihdoin pääaineena maisteriohjelmassa sukupuolentutkimusta, ja tuntuu että oon nyt todellakin omalla alalla ja toisin kuin enkkua opiskellessa, se, mitä tulevassa voisi tehdä työksi, alkaa olla vähän konkreettisemmin hahmoteltuna mieleen vaikkei ihan täysin selvää vielä olekaan :D

  • eleoa

    Tämä oli mielenkiintoinen postaus, tosin opiskelutaustasi oli minulle jo pääpiirteittäin tuttua, sillä olen seurannut Pupulandiaa ihan alusta saakka. Opiskelen itsekin viestintää, jossa eniten minua kiinnostaa myös nimenomaan verkkoviestintä, ja muut kiinnostukseni ovat niin ikään kulttuuri- ja design-aloilla. Toivon, että voisin joku päivä yhdistää työssäni nämä kaksi. Kiva kuulla, että pääsit tämän yhden työharjoittelun kautta oikeasti itseäsi kiinnostavalle alalle ja löysit kivoja työmahdollisuuksia – ehkäpä minuakin onnistaa vielä samalla tavalla. Kuulisin mielelläni vinkkejä, mistä organisaatioista/paikoista ja miten hait harjoittelupaikkaa, jos sinulla on sellaisia jakaa :) Odotan myös seuraavaa osaa työstäsi! :)

  • “Äitini on yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja lahjonnasta kiristykseen, mutta halun tehdä se työ loppuun pitää lähteä minusta itsestäni.”

    AAMEN TÄLLE. Tuttu tunne. ;)

  • Jenniii

    I feel you. :D Tosin räjähdin kerran äidille asiasta siihen malliin, kun sitä papatusta aiheesta kuuli joka ikisen puhelun yhteydessä, että sen jälkeen ei ole tarvinnut enää jauhaa aiheesta Iso G. Sain äidin tajuamaan, että se jatkuva painostus ei johda yhtään mihinkään muuhun kuin hemmetin kireisiin puheluihin. :D

  • Hyvä postaus! Odotan mielenkiinnolla jatkoa :)

  • Vierailija

    Hehe, tee se gradu pois nyt kun vielä muistat mitä siinä on (?), usko pois se kannattaa, itse puheviestinnästä Jyväskylästä valmistuin -99 ja kyllä graduni oli vain vähän yli 60 sivua ja cumun sain ettei ihan edes rimaa hipoen :D

    Tsemppiä!

  • Miaminttu

    Todella mielenkiintoinen postaus, en malta odottaa jatkoa :)

  • Jenniii

    Tiedän, että yksi ongelmistani tuon graduprojektin kanssa on myös liiallinen kunnianhimo. En vain siedä itseltäni hutiloiden tehtyä työtä, vaikka tässä kohtaa sillä ei olisi mitään merkitystä, minkä arvosanan siitä saisi, kunhan vain saisi tehtyä. Mutta olet ehdottoman oikeassa siinä, että helpommin se homma sujuisi, jos tekisi valmiiksi sen nyt, kun vielä muistaa työstä edes jotakin. Tosin kyllä suuri osa on unholassa jo nyt. Mutta kun motivaatio asiaa kohtaan on pyöreä nolla, eikä aikaakaan oikein kiinnostaisi uhrata asialle nyt, kun on niin hyvä draivi muiden juttujen kanssa. Katsotaan… :) Kuten todettua, ulkoinen painostus ei valitettavasti tässä asiassa auta, vaan sen halun on lähdettävä itsestä. Uskon, että se päivä kyllä vielä koittaa, kun saan ryhdyttyä toimeen. :)

  • ikuinenopiskelija

    Eivätkös kurssit kuitenkin vanhene 10 vuodessa vaikka opiskelupaikka säilyisikin vanhan tutkintosäännön mukaan käytännössä ikuisesti? Kannattaa ainakin varmistaa asia tiedekunnasta… :)

  • Jenniii

    Tästä en ole ihan varma. Kandi on joka tapauksessa suoritettu, joten siltä osin olen turvassa. :D Gradu-osuuden kursseista suurin osa on tietysti suoritettu vasta vähän myöhemmin, mutta joo, pitänee ehkä tarkistaa tämä!

  • JuttaElisabet

    Ainakin meidän tiedekunnassa (HY/ valtiot.) kurssit vanhenevat kymmenessä vuodessa. Opetan oman gradunkirjoituksen ohella parhaillaan erästä tiedekunnan atk-kurssia, jossa on juuri niitä mammoja, joilta on aikanaan jäänyt muutama kurssi puuttumaan, niin nyt ovat muutkin suoritukset jo vanhentuneet ja kaikki tämän vuoksi joutuvat suorittamaan kaiken uusiksi. Kuitenkin ainakin meillä syventävät opinnot voi niputtaa kokonaisuudeksi ilman gradua, jolloin mitkään muutokset eivät pääse niihin enää vaikuttamaan. En tosin tiedä, vanhenevatko kokonaisuudetkin jossain vaiheessa? Kannattaa ainakin kysyä ja niputtaa kurssit, niin tutkintorakenteen muutokset eivät vie suoritettuja kursseja hukkaan.

  • JuttaElisabet

    Niin ja ymmärrän hyvin, että ilman motivaatiota ei homma suju. Tavallaan olen hyvin innoissani gradustani, mutta silti lusmusin sen kanssa koko viime talven. Kesällä päätin ryhtyä toimeen ja asetin marraskuun ehdottomaksi palautuksen takarajaksi. Neljä ja puoli viikkoa esitarkastukseen jättöön ja puolet tekstistä kirjoittamatta, vaikkakin onneksinsuunniteltu. Puuh. Jos tästä jonkun kivan arvosanan edes saisi.

  • Jenniii

    Kiitos vinkistä! Luulen, että olen tuon niputuksen jo tehnytkin, mutta pitää vielä tarkistaa asia. :)

  • Ihana! Tosi kiva lukea! Haluan seuraavan osan nyt! :D

  • Vierailija

    Toivottavasti kukaan muu ei keksi täsmälleen samaa aihetta gradulleen ennen kuin saat omasi valmiiksi! Tietenkin mahdollisuudet tälle olisivat aivan tolkuttoman pienet mutta tulipahan vaan mieleen :D (Vai päteekö gradun tekemisessä jokin käytäntö ettei näin pääsisi käymään – kaikki vaiheessa olevienkin gradujen aiheet on muilta graduntekijöiltä automaattisesti “kiellettyjä”?)

  • Terveisiä Jyväskylän yliopistosta

    Mahtava postaus!! Vielä kun heittäisin omiin opintoihini mukaan puheviestintää ni olisin niin Jenni Rotonen 2 in the making :D Tää oikeesti pelasti ahdistuneen pienen ehkä liikaakin tällä hetkellä ammattiasioita pohtivan pääni ja sai tulevaisuuden työelämässä näyttämään aavistuksen valoisammalta ja vaihtoehtoja pullollaan olevalta kun sai käytännön esimerkin siitä miten joku muu lähes täysin samoja asioita opiskellut on päätynyt unelmiensa työhön, joten suuri merci ja gracias!

  • purrr

    Mulla jäi tästä postauksesta mieleen tuo SINNIKKYYS. Mahtavaa, että olet päässyt sinnikkyydellä eteenpäin. Monet ovat varmasti myös lahjakkaita ja hyviä duunissaan, mutta eivät uskalla esim. soittaa työnantajille vaan lähettävät vaan niitä työpaikkahakemuksia…Pitää jäädä työnantajan mieleen, mutta miten?

    Mä etsin juuri uutta työpaikkaa ja en oikein uskalla olla kovin sinnikäs. Uskon, että mun pitäisi olla. Se on vaan vaikeaa, koska en ole koskaan aiemmin hakenut töitä. Työpaikka missä olen nyt ollut – kohta 12 vuotta- vaan joskus sattui eteeni ja tartuin silloin tilaisuuteen. Olen näiden vuosien aikana opiskellut töiden ohessa ja ollut myös muutamia vuosia opintovapaalla. Nyt kun keväällä valmistuin, olen uuden paikan edessä; uusi duuni on löydettävä, vanhaan ei voi vaan jäädä. Onko sinulla jotain vinkkejä, ettei vaikuttaisi liian sinnikkäältä, vaan juuri sopivalta?

  • Vau! Sinnikyytesi on jotain ihan uskomatonta :D Odotan innolla tälle postaukselle jatkoa!

  • Hienoa jämäkkyyttä. Noita epävarmuuden hetkiä tulee kyllä, mutta ne ovat niitä parhaita ja juuri niitä jotka johtavat sitten johonkin. Pupulandia roks!

Related posts