26/07/13

Kesätyttö

19 32 P7262555.JPG

No tässähän kävi niin, että juuri kun olin saanut sen eilisen kenkäpostauksen ulos, niin puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Ja siellähän se yksi universumin lemppari-ihmisistäni eli Cindy kyseli minua aamupalatreffeille tänään. Nappasin kameran matkaan ja asukuvia uusien kenkien kera saatiin räpsittyä nopeammin kuin olisin arvannutkaan. ;) Tässä siis tuoretta kuvasatoa tältä aamulta!

P7262586.JPG

Esittelin tosiaan juuri eilen ihanat Finskiltä saamani Skin by Finsk -malliston puukengät ja päätin, että tänään kokoan asuni niiden ympärille. Kengät ovat sillä lailla vähän jännän väriset, että ne ovat tuollaiset voimakkaan keltaiset, joissa on mukana vähän oranssiakin sävyä. Virallinen väri kenkälaatikossa taisi olla oranssi, mutta minusta nuo ovat silti enemmänkin keltaiset. Väri on tosi kaunis, mutta ehkä hitusen haasteellinen yhdisteltävä, joten päätin lähteä siitä liikkeelle, että mitkä värit tuon jännän kellanoranssin kanssa sopisivat. No ainakin kesäsuosikkini sininen, josta olenkin viime aikoina vouhottanut useampaan otteeseen. Myös violetti ja pinkki voisivat sopia nätisti tuon sävyn pariksi. Muitakin ehdotuksia otetaan ilolla vastaan! ;)

P7262590.JPG

Tänään lähdettiin viime aikojen lempparini denim-sinisen matkaan ja kengät saivat kaverikseen hihattoman farkkupaidan ja söpön sinikukallisen kellohameen. Tuo farkkupaita löytyi itse asiassa Roskildesta festarituliaisina, koska siellä oli kaikenlaisia festarikauppoja, joista myytiin aika kivojakin vaatteita. Tuo kyseinen paita tarttui matkaan ja pääsi tänään ensimmäistä kertaa ylle. Tyttömäinen kukkahame sen sijaan on Monkilta saatu lahja muutaman kesän takaa. Olen tänä kesänä tykännyt ihan älyttömästi käyttää kellohameita – tosin pyöräillessä saa olla varuillaan, ettei helma lennähdä tuulenvireessä korviin. ;) Nappasin kainaloon myös tuon nätin Pariisin vapputuliaisina tuomani Massimo Duttin nahkalaukun, joka sopi hyvin muun asun väreihin.

P7262522.JPG

Huomaa muuten, miten tämä pieni kasvoille suotu päivetys muuttaa meikkaustottumuksia. Meikkivoide on taas jäänyt käytöstä kokonaan ja kesäisille kasvoille en ole kokenut kaipaavani edes huulipunaa. Pisamat ja poskipuna riittävät mainiosti. :) Ja hei, pakko sanoa vielä noista Finskin kaunokaiskengistä, että hittovie, ne todellakin imartelevat jalkoja. Meikäläiselläkin näyttää noiden kanssa olevan ihan kilometrisääret. Suosittelen siis! :D

P7262535.JPG

Farkkupaita festarilöytö, kukallinen kellohame Monki, nahkalaukku Massimo Dutti, puukengät Skin by Finsk (saatu blogin kautta), aurinkolasit Weekday

P7262563.JPG P7262592.JPGP7262538.JPGP7262599.JPG
P7262610.JPG
P7262614.JPGP7262589.JPG
P7262558.JPG
P7262604.JPG
P7262566.JPG
P7262608.JPG P7262621.JPG P7262520.JPG

Ja loppuun huumorikuva, kun meikäläisellä käy suu koko ajan… ;)

P7262574.JPG

Kuvat: Cindy Riera

Tags: , , , , ,

Categorised in: Muoti

19 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Roosajuliaa

    Kertakaikkisen ihastuttava asu!:) Ihanat nuo kengät ja ihastuin paljon myös tohon hameeseen! Kaikki käy hyvin yhteen ja olet niin kaunis!:)

  • Todella kiva asu! :) Tykkään tyylistäsi todella paljon!

  • Cata

    Tosiaankin aivan ihana asu! Värit sopii hyvin yhteen ja muutenkin näytät super ihanalta :)

  • arwen

    Aivan ihana asu, olet niin kaunis! Ja nuo kengät… <3 !!

  • .Tiia

    Ihanat kengät kruunavat täydellisen kesäasun :). Tykkään todella paljon hiuksistasi, miten olet laittanut ne näissä kuvissa :) ?

  • Minä vain

    Toi farkkupaita on kiva! :)

  • anso

    Kiva asu, mutta 19 (!?!) kuvaa…

  • Jenniii

    Jep, kiva kun laskit! :)

  • hhh

    Ehdottomasti lempparein asu sulta pitkään aikaan! Kesätyttö indeed :)

  • Vierailija

    Mahdottoman nätti kokonaisuus…tulee aina mieleen,kun näitä sun kuvia katselee,että haluan laittaa päälleni myös jotain supernättiä itseäni piristääkseni ;)

  • Jenniii

    Itse asiassa en ole tehnyt tukalleni mitään kovin ihmeellistä näissä kuvissa. :D Perus-hiusrutiineihini kuuluu se, että märkiin hiuksiin suihkin vähän rakennetta antavaa sprayta ja sitten kuivatan ne pää alaspäin föönaten. Kun hiukset ovat kuivat, laitan niihin hiukan tymäkkää hiusvahaa puristellen sitä pituuksiin ja laittaen hiukan myös tuonne hiusten tyveen. Sen jälkeen suihkin päälle vain hiuslakkaa, että saan tukkaan vähän rakennetta, karheutta ja pitoa. Yleensä tämän jälkeen sitaisen tukan huolettomalle niskanutturalle. Ja avatessa se sitten näyttää tuolta. :)

  • Jenniii

    Kiitos! :) Kaikenlaista sitä voi festareitakin löytää!

  • Jenniii

    Kiitos, ihana kuulla! :)

  • Jenniii

    Onpa kiva kuulla, että onnistun inspiroimaan! :) Noin se käy usein minullakin, että kun näen ja katselen muiden kauniita asuja, sitä innostuu itsekin kokeilemaan kaikkea kivaa ja haluaa vähän panostaa. 

  • Vierailija

    Lovely!

  • MarjukkaS

    Ihan samaa ihmettelin. Olet Jenni kaunis ja tämä(kin) asu on tosi kiva, mutta vähempikin kuvamäärä riittäisi, olisi itse asiassa parempi.

  • Pin

    Raikas ja sinua hyvin pukeva asukokonaisuus. Huoleton, mutta ah niin naisellinen tukka!

  • .Tiia

    Oi, kuulostaa kyllä niin helpolta, että ehkä jopa minä voisin onnistua, nimimerkillä Toivoton tunari ja tumpelo mitä tulee hiusten laittamiseen. :D

  • March

    Ihanat sandaalit tosiaan näyttävät enemmän keltaisilta ja musta tässä asiassa voi kuunnella Caitlin Morania, jonka mukaan nainen tarvitsee parin keltaisia kenkiä, koska “they unexpectedly go with everything”, ja oon huomannut, että se on todella totta!

Related posts