16/06/13

Ilmoitusluontoisia asioita ja käytännön juttuja

10 39 jessica-hart3.jpg

Nyt olisi luvassa pieni tietoisku kaikkeen mahdolliseen tekniseen ja käytännön asiaan, josta täällä blogissa on keskusteltu ja raportoitu viime aikoina. Kannattaa lukea tämä huolella, sillä tästä löytyy vastauksia moniin kommenteissa esittämiinne kysymyksiin! :) Jos jokin jää vielä tämän jutun jälkeen askarruttamaan, niin huhuilkaahan tuttuun tapaan kommenttiboksissa. 

jessica-hart1.jpg

BLOGIN SEURAAMINEN

Ihan ensimmäiseksi… Voi olla, että moni teistä tästä jo tietääkin, mutta itse kuulin asiasta vasta eilen. Nimittäin Google Reader lopettaa toimintansa 1.7.2013 alkaen. Jos siis olet tähän asti käyttänyt sitä blogien lukemiseen, viimeistään nyt kannattaa alkaa miettiä jotakin muuta vaihtoehtoa. Pupulandiaa voi seurata ainakin seuraavien palveluiden kautta:

Bloglovin

Blogilista

Facebook

Twitter

jessica-hart2.jpg

En ole ihan perillä siitä, että onko Bloggerin seurantasysteemi jotenkin sidoksissa tähän Google Readeriin. Mikäli on, niin sitäkään ei kannata jatkossa enää käyttää. Mikäli näin ei ole, niin siinä tapauksessa kerrattakoon vielä kyselijöille, että Bloggerin kautta seuranta toimii, kun lisäätte url-kenttään Pupulandian RSS-feedin, joka löytyy tuosta sivupalkin ylälaidasta. :) Ja sama RSS-feedi toimii ilman muuta muissakin RSS-syötteitä käyttävissä seurantapalveluissa. Eli lisää listallesi siis tämä osoite: http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/feed/485

Muistattehan lisäksi, että Lilyyn rekisteröitymällä täällä sijaitsevia suosikkiblogeja on tosi helppo seurata myös tuon Lilyn oman seurantapalvelun kautta. Luotuasi itsellesi profiilin sinun ei tarvitse joka kerta kommentoidessasi lisätä tietojasi uudelleen ja pystyt myös helposti seuraamaan, mikäli kommenttiisi on vastattu tai siitä on tykätty, sillä sivun vasemmassa ylälaidassa infotaan vähän sellaisten “notificationien” tyyliin aina, kun johonkin tekemiseesi on jollain tavalla reagoitu. Lilyn kautta blogien seuraaminen tapahtuu siten, että sisään kirjauduttuasi voit haluamasi blogin sivupalkista klikata tuollaista klemmarin kuvaa, jonka vieressä lukee Seuraa blogia. Sen jälkeen blogi lisätään seurantalistallesi, jota voit selailla sieltä “notificationien” vieressä olevasta linkistä. Helppoa kuin mikä. :)

jessica-hart4.jpg

KUVIEN KÄÄNTYMINEN JOILLAKIN SELAIMILLA VÄÄRINPÄIN

Moni lukija raportoi jokin aika sitten, että ainakin iPhonella ja iPadilla pystykuvat keikahtivat kumoon Safari-selaimella selattaessa. Ongelman syy saatiin paikannettua ja nyt kuvien pitäisi pysyä pystyssä kuten kuuluukin. :) Mikäli havaitsette vielä näitä ongelmia, niin kertokaahan kommenttiosiossa!

jessica-hart7.jpg

BLOGIN ARKISTOT

Tiedän, että on tosi harmillista, etteivät arkistot ehtineet mukaan muuttoon ja tiedän, että moni on kaipaillut joitakin vanhoja postauksia etenkin ruoka- ja matkajuttujen saralta. Pahoittelen, että ne eivät ole olleet saatavilla juuri nyt. Lilyn tekniikkatiimi kuitenkin siirtää ne tänne nykyiseen osoitteeseen niin ripeästi kuin suinkin pystyy ja jatkossa kaikki vanhat postaukset tulevat olemaan luettavissa ja selattavissa tuttuun tapaan. Aikataulusta ei ole vielä varmuutta ja voi olla, että tässä menee heinäkuun puolellekin, mutta toivotaan, että homma hoituisi mahdollisimman pian.

jessica-hart6.jpg

LUKIJOIDEN SÄHKÖPOSTIOSOITTEET

Muutamat ovat harmitelleet viime aikaisten kilpailujen yhteydessä sitä, että sähköpostiosoitettaan ei voi jättää privaatimmin vain blogin kirjoittajalle ja itsekin toivoisin sen olevan mahdollista samaan tapaan kuin Trendin sivuilla. Olen välittänyt toiveenne Lilyn tekniselle tiimille ja siellä selvitellään nyt asiaa, mutta tämä toive mahdollisesti on toteutumassa. :)

Mikäli teillä on mitään muuta palautetta, kehitystoiveita, epäselvyyksiä tai muuta mieltä askarruttavaa, niin esimerkiksi nyt on juuri täydellinen hetki sen jakamiseen! :)

jessica-hart5.jpg

Ihanat kesäkuvat tylsän asiatekstin piristykseksi:

Jessica Hart by Eric Guillemain for Foam June 2013

Tags: , , ,

Categorised in: Muoti

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • miekinoonmie

    Oho, miten lipsahtanut Readerin suruasia ohitse.. Google+:n puolella pidetty asiasta kovaa meteliä, samoin blogeissa ja sivustoilla ympäriinsä.. mutta taitavat olla enemmän tekniikkaan keskittyneitä paikkoja, mihin ei sitten jokainen muotibloggaaja edes vahingossa osukaan :( :)

    Anyway, listaisin muutaman paremman vaihtoehdon tässä artikkelissa mainituille – teknisestä ja tehokkuuden näkökulmasta. Kaikki ovat selaimella sekä applikaatioilla käytettävissä.

    http://feedly.com/
    – oma backendinsä (hakee feedien sisällön jne) on jo käytössä, korvaavat readerin omallaan täysin. Lisäksi muut palvelut voivat käyttää heidän backendiään aivan kuten goolen readerin tähän asti.
    – oma applikaationsa on ehkä sekava, mutta kuten em: voi käyttää muillakin. itse suosittelen greader’ia:
    https://play.google.com/store/apps/details?id=com.noinnion.android.greader.reader

    http://theoldreader.com/
    – käyttänyt omaa feedihakijaansa ihan alunperinkin. eniten google readeria muistuttava vaihtoehto.

    http://www.newsblur.com/
    – tarjoaa ominaisuuksia roppakaupalla, 64 syötteeseen asti ilmainen käyttää. ehkä alkuun sekavampi.

    Nämä sekä tällä hetkellä vielä 59 muuta vaihtoehtoa listattuna täällä:
    http://getgini.com/google-reader-alternatives

    ps. onko captchasta jäänyt jotain suomentamatta? “Mikä on fourth sana” :)

  • HannaMa

    Since after you moved your blog to Lily I can’t find your past post I wanted to ask if you have some beauty salon (face make up) recommendation for Helsinki? I tried Cindy Riera but she is all booked.

    Thanks!

  • Jenniii

    Mainiota! Kiitos tästä kattavasta listauksesta! :) Taisivatkin kaikki olla minulle entuudestaan tuntemattomia, joten mahtava homma, että vinkkailit.

    Ja mihin siis viittaat tällä captchalla? Siis joku spämmi-filtterisysteemi? Itsehän en moista edes näe, kun olen kirjautuneena palveluun. :)

  • Jenniii

    Hello Hanna! I’m sorry, the blog archives haven’t moved here yet but they are on their way. I’m hoping that they would be moved by the beginning of July, but I can’t say for sure yet. Cindy is my favourite, but another really nice one is this lovely place on Uudenmaankatu called Jolie that mostly uses organic and nature cosmetics. You should check it out! http://jolie.fi/

  • Maria M.

    Jes, Feedlyä olin tulos kanssa heti suosittelemaan, oon käyttänyt sitä jo varmaan vuoden ja ihan hyvin se pelittää rss-feedien lukemiseen. :)

    Toi CAPTCHA näkyy rekkaamattomille käyttäjille ja pyytää todistamaan ihmisyyden kirjoittamalla tekstikenttään tekstilitanian niin ja niin mones sana.

  • Jenniii

    Kiitos tarkennuksesta! Vinkkaanpa ylläpidolle, että tarkistavat tuota kieliasua. :)

  • Sorella

    Heippa,
    Olen miettinyt omien blogien “mainostamista” täällä kommenttipuolella. Monet selvästi haluavat jättää oman osoitteensa esille muiden löydettäväksi, mutta musta niiden kommenttiin liittäminen on jotenkin vähän tökerö tapa. Olisi kiva, jos haluamansa osoitteen voisi linkata nimimerkin yhteyteen, kuten esim. bloggerin puolella. Mitä mieltä itse olet blogien mainostamisesta kommenteissa, koetko sen häiritseväksi?

  • Jenniii

    Täällä Lilyssä se ei minua todellakaan häiritse, koska oman blogin osoitetta ei voi tällä hetkellä muutenkaan kommenttiin liittää (ellei blogi siis sijaitse Lilyssä). Olen itsekin miettinyt, että olisi kiva, jos osoitteen saisi linkattua nimen yhteyteen, joten laitanpa asiasta ehdotusta tuonne ylläpidolle ja katsotaan, onnistuisiko. :)

  • miekinoonmie

    Heipparallaa,
    palasin kertomaan että nyt tänään Feedly on päivittynyt taas, enää ei tarvita selaimeen lisäosia sen käyttämiseen vaan toimii natiivisti html:na.

    Jippii piste ja fi, koska näyttäisi parin tunnin testillä toimivan ihan kuten pitää – kirjautuminen googlen tunnuksella ja kaikki tilaukset sekä starred itemit siirtyvät ihan hetkessä ja heti toimii. Asetuksiakin on kiitettävästi. mitä nyt näppäinkomennot aavistuksen erit ja postausaika ei näy, vaan hakuaika.. eiköhän tähänkin totu.

  • Erittäin hyvä korvaaja Google Readerille on Feedbro (integroituu saumattomasti Chrome-selaimeen). Nopea, helppokäyttöinen ja monipuolinen. Suosittelen!

    http://nodetics.com/feedbro

    PS. Kiitos hienosta blogista!

Related posts