12/06/13

Musiikkia sielulle

10 47 Nils_Frahm_05.jpg

Saan harvoista asioista tässä maailmassa yhtä isoja kiksejä kuin oikein kohdalleen osuvasta musiikista. On tiettyjä juttuja, jotka musiikissa kolahtavat minuun aivan erityisesti ja tuttavani esitteli minulle eilen artistin, jonka biiseissä on vain kaikki ne elementit, joilla sukelletaan meikäläisen sieluun. Maailman siisteimpiä juttuja on se, kun kohtaa ihmisen, jonka kanssa on älyttömän samanlainen musiikkimaku, mutta joka tietää juuri hiukan eri artisteja kuin itse – ja sitten päästään siihen mielettömään biisi- ja artistivinkkausten kehään, jossa saa yhtäkkiä kuunneltavaksi huikean määrän uutta musiikkia, jonka olemassaolosta ei ole tiennyt mitään. Huippua! :)

Tuo minulle eilen esitelty artisti on nimeltään Nils Frahm ja suosittelen todellakin tsekkaamaan, jos uskomattoman kaunis fiilistelymusa uppoaa. Ainakin te, jotka olette pitäneet soittolistoistani, tsekatkaa tämä. Valitettavasti tätä Felt-levyä ei löydy Spotifysta eikä Youtubesta, joten joudutte surffaamaan TÄNNE. Suosittelen erityisesti biisejä Keep ja Familiar.

Nils Frahmin kuvan alkuperäinen lähde ei tiedossa.

Tags: ,

Categorised in: Musiikki

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • B

    Aivan mahtavaa musiikkia! Kiitos, tämä piristää päivääni :)

  • Sanna L

    Hei! Tulipa mieleen, että katsoin muutama päivä sitten erään suomalais-norjalaisen elokuvan, jossa oli mielettömän hyvin hyödynnetty musiikkia tunnelman luomisessa. Elokuva oli Kaksi tarinaa rakkaudesta, joka on tehty viime vuonna. Leffasoundtrackin lisäksi taustalla soi mm. Bon Iver, S. Carey, The Little Hands of Asphalt sekä Angus ja Julia Stone. Ainakin itseeni tuo leffa musiikkeineen upposi aivan täysin nimenomaan kauniin tunnelmansa vuoksi, joten suosittelen katsomaan jos ei ole vielä tuttu. :)

    http://www.nordiskfilm.fi/valkokangas/minisite.php?id=2428

  • Hii

    Hieman pehmeämpää, mutta silti samantyylistä musiikkia säveltävä islantilainen miekkonen Ólafur Arnalds kannattaa myös lisätä kuuntelulistalle!

  • polar code

    Onks sulle tuttu Four Tet? Tsekkaa vaikka “Everything is alright” levyltä Pause.

  • marii

    Miulla on ihan samoja fiiliksiä! Muistan, että kun aloitin lukion ja sain paljon uusia ystäviä, oli niin kivaa kun aloitettiin linkittelemään toisillemme ihan hullun lailla kaikkia hyviä biisejä, mitä toinen ei välttämättä tiennyt. Näin oon löytäny todella monta hyvää bändiä!

  • Napsu P

    Kyllä löytyy Spotifysta, omallakin listalla ollut jo kauan.

  • Nancy

    Katselen sua nyt Ruotsin teveessä… Mielenkiintoista..

  • Jenniii

    Ei kyllä ainakaan minulla löydy Spotifysta tämä Felt-levy. Artistin muuta tuotantoa kylläkin.

  • Jenniii

    Ääks, mitäs minä siellä teen? :D Mistähän mahtaa olla kyse? 

  • missuniversum

    Kiitos ihanasta musavinkistä!

Related posts