10/06/13

Taste of Helsinki tulee taas!

255 40 Taste_Of_Helsinki-3.jpg

Osa teistä on ehkä kuullutkin, että tällä viikolla 13.–16. kesäkuuta 2013 järjestetään historiassaan toista kertaa Helsingissä ruokafestivaali Taste of Helsinki. Entisten VR:n makasiinien paikalla sijaitsevalla Kansalaistorilla tällä kertaa järjestettävän tapahtuman ideana on, että edulliseen hintaan kuka tahansa voi päästä kokeilemaan huippuravintoloiden gourmet-herkkuja muutaman päivän ajan festivaalihengessä. :) Missasin itse tapahtuman viime vuonna, mutta tänä vuonna Taste of Helsingistä otettiin minuun yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä. Ja innostuin tietysti hyvän ruoan ystävänä ajatuksesta. Eli nyt olisi jaossa mahtava palkinto, johon kuuluu kahden hengen lippupaketti tuonne ruokafestareille, 25 markan arvosta ruokarahaa per nuppi sekä yksi 150 euron lahjakortti, jolla voi hankkia itselleen Iittalan Sarjaton-astiasarjaa, joka on siis myös mukana festarimeiningeissä. Tuo Sarjaton onkin yksi omista lemppariastiastoistani ja minulla on ollut suunnitteilla hankkia myös itselle sitä, joten palkinto meni kyllä siinä mielessä aika nappiin. :)

P3254043.JPG

Tapahtuma on saanut alkunsa maailmalta ja tänä vuonna Taste of -festareita järjestetään ympäri maailman jo 16 eri kaupungissa. Helsingin omilla festareilla mukana ovat seuraavat ravintolatAito, Ask, Bistro O mat, C, Demo, Gaijin, Juuri, Luomo, Muru, Olo, Smör ja Toscanini. Keittiömestareiden käsissä syntyneet menut sisältävät parhaita paloja ravintoloiden suosituimmista annoksista ja jokainen ravintola tarjoaa tapahtumassa alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan, joten kävijät saavat koota mieleisensä kokonaisuuden yhteensä 36 annoksesta. Menut on suunniteltu erityisesti tapahtumaa varten ja ovat saaneet inspiraationsa muun muassa luomu- ja lähiruoasta sekä kotimaisesta villiruoasta. Mukana on myös paljon luomuruokaa. :) Itse ruoan lisäksi Taste of Helsinki -tapahtumassa on paikan päällä muutakin hauskaa ruokaan ja juomaan liittyvää ohjelmaa sekä kaikenlaista kiinnostavaa lisätietoa ruoasta ja sen valmistuksesta. Kisan voittaja saa valita haluamansa kattauksen itse (poislukien mahdolliset loppuunmyydyt kattaukset) ja kaikki kattausten ajankohdat pääsee tsekkaamaan Tiketin sivuilta, mistä voi myös ostaa lippuja tapahtumaan, jos haluaa varmistaa pääsynsä mukaan. 

P3254045.JPG

Koska Taste of Helsinki starttaa jo torstaina, toteutetaan kisa melko pikaisella aikataululla. Osallistumisaikaa on siis keskiviikkoon 12.6.2013 klo 24 asti. Osallistu kisaan ketomalla, mikä tarjolla olevista Taste of Helsinki -menuista on oma suosikkisi ja miksi. Liitä kommenttisi yhteyteen (kommenttikenttään!) toimiva sähköpostiosoitteesi. Onnea kisaan! :)

Kilpailun palkinnot sponsoroivat Taste of Helsinki ja Iittala.

PS. Lukekaa ohjeet huolella ja muistakaa laittaa mukaan myös tuo sähköpostiosoite. :) Jos jokin olennainen tieto puuttuu, kilpailuvastausta ei huomioida.

sarjaton.jpg

Kuvat: Taste of Helsinki ja Iittala

Ruokakuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , ,

Categorised in: Koti

255 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • papu

    Olen kasvissyöjä, joten mikään menuista ei sellaisenaan houkuttele… Monta mielenkiintoista juttua sieltä kyllä löytyy joista vois yhdistellä jotain kivaa. Tarjoavatkohan kasvisruokaa pyydettäessä?
    paula.jakobsson (a) gmail.com

  • iiiidaa

    Toi Bistro Omat -menu kuulosti mun korvaani herkullisimmalta, koska en vieläkään osaa iloita esimerkiksi maksaruoista. Ihana palkinto olisi!

    iida.mansikka@gmail.com

  • Aikku10

    Olo on suosikkini, ihanaa ruokaa.

  • Duvessa

    Gaijinin menu houkuttelee pelkästään jo sillä, että Gaijiniin on pitänyt mennä monta kertaa, mutta aina muuttunut suunnitelma ennen kuin sinne asti on päästy.

    duvessa.oobd[at]gmail.com

  • Maijastiina

    Oma suosikkini on SMÖR, sillä se koostuu kokonaan raaka-aineista, joita voin maitotuotteita ja kalaa syövänä kasvissyöjänä nauttia! / maija.ikonen@sbs.fi

  • Kaa

    Voi kyllä sattui kilpailu minun makuuni! Suosikkini on ehdottomasti Smörin menu <3 Ja astiasto sattuu olemaan oma suosikkini! Ihanaa Jenni! Kiitos paljon hyvästä kilpailusta taas. katariina@msn.fi

  • höpsistä

    Tykkään AITO-menusta eniten, siinähän on tarjolla juhlavasti villisikaa, jota himoitsen päästä maistelemaan.En ole sitä koskaan syönyt, mutta herkullista tiedän olevan, sillä jo lapsuudessani opin sen,että villisika on “niin parasta” kun luin Asterixin ja Obelixin seikkailuja sarjakuvien hengessä (HAH!). PS:Kokkailen satunnaisesti kavereilleni, jota Iittalan lahjakortti olisi oiva apu kattauksen nätiksi saamiseen. Kiva kilpailu! sandi.osterlund@gmail.com

  • Suvi-Pilvi

    Voi, Sarjattoman lahjakortti olisi tervetullut. Mulle kävi yhden lasin kanssa vahinko, pitäisi hankkia ehjä tilalle. ;)

    SMÖR-menu kuulostaa suussasulavalta. :P

    kesa_usva(at)yahoo.com

  • Riia

    Mulle sopivimmalta kuulosti Smörin menu. En itse välitä kovinkaan lihasta ja suosin myös lähiruokaa, joten nokkospesto, kuha, raparperi ja herukanlehtimajoneesi kuulostaa herkulta!

    r.hietakorpi(a)gmail.com

  • tiiariina

    Olon, Bistro O Matin ja Gaijinin menut houkuttelevat, seuraksi festareille ottaisin tietysti äitin joka varmasti olisi ihan innoissaan moisesta tapahtumasta :-)

    tiiku.laine ät phnet.fi

  • Heidi_

    Oma suosikkini on ehdottomasti Gaijin. Erehdyin tekemään sen virheen, että luin nuo menut ennen lounasta ja tunsin jo kuinka vesi nousi kielelle. Nyt ei oma mikrolounas tunnu enää niin houkuttelevalta.
    Heidi.valkola@gmail.com

  • heh

    25 markan!? :D

  • ruokaulpu

    Menuista Bistro O Matin menu olisi oma ehdoton suosikki, tiedän myös toisen ruokahullun joka lähtisi mielellään seurakseni maistelemaan!
    ulpu1@hotmail.com

  • boora

    Gaijin-menu kuulostaa tosi hyvältä! Tykkään aasialaisesta ruuasta, poikaystäväni on hurja japani-fani ja Gaijin-ravintola täytyisi muutenkin testata, jos tämä menu antaisi siihen hieman suuntaa, joten tämä palkinto sopisi siis meille molemmille! :) Vesi kielellä odottaen..

    Plus Iittalan Sarjaton-astiasto on ihan huikea ja sopii hyvin tällaiselle opiskelijapariskunnalle, kun kaikki kipot ja kupot on muutenkin kaikki eri sarjaa :D

    noora_rissanen(a)hotmail.com

  • eevva

    Olon menu on mun makuun! Perus raaka-aineita, simppeliä ja pohjoismaalaista. Lohta, yam! Possua, yam! Mansikoita, yammm!!

    pomeranssi@hotmail.com

  • Vierailija

    Tällä kertaa eniten sytyttää Luomon menyy. Etenkin sienitoffee kaikessa erikoisuudessaan kiinnostaa. Tartarilla ja pavlovalla ei taas voi mennä ikinä metsään – tosin metsätunnelmaan menulla varmaan sienineen ja yrtteineen pyritään.

    Olimme viime vuonna poikaystävän kanssa kyseisillä festareilla maistelemassa ja tykkäsimme kovasti (vaikka markat tuottivatkin päänvaivaa, jonottelua ja pieniä ärräpäitä). Tänä vuonna poikkis on kuitenkin lomailemassa noihin aikoihin, mutta veisin mielelläni rakkaan ystäväni makumatkalle Kansalaistorille. :-)

    ttiiamarika at gmail.com

  • Silli

    Smörin menu oli ainoa ruokavaliooni sopiva ja vaikutti todella hyvältä :). En ole ikinä ollut ns. hienossa ravintolassa syömässä, joten kynnys astua sellaiseen on aika suuri. Näiltä festareilta voisi saada vähän rohkeutta mennä joskus ihan ravintolaankin syömään :)

    suvi.silen (at) helsinki.fi

  • Epe

    Kyllä tuo Bistro Omat vei mennessään. Maistuisi :)

    Kiva idea, katsotaan suosiiko onnetar ja pääsisi paikalle :)

    eija.sahla(at)gmail.com

  • nitahannele

    Koska en itse pääse paikalle Eindhovenista käsin, lahjoittaisin liput omalle isilleni. Isi (joka on vaan maailman paras kokki) nauttisi varmasti eniten Murun lihaisasta menusta, kun kotona meillä syödään usein kala- ja linturuokia ja yleensä ravintolassa syödessä isin valinta aina osuu riistaan/pienkarjaan.

    Mutta Sarjattoman lahjakortti olisi unelma! Ollaan muuttamassa uuteen asuntoon kesän aikana ja mulla on suunnitelmissa laittaa astiat uusiksi (Essencen viinilaseja ja muumimukeja lukuunottamatt). Poikaystävä ei oikein ymmärrä miksi laittaisin useita satasia astioihin kun niitä IKEAstakin halvalla saa. Hollantilainen piheys nostaa päätään, vaikka yleensä hankintoja tekeekin suht huolettomasti jos rahaa on.

    nita.virtala@gmail.com

  • miian

    Bistro-menu, joka alkoi luomunaudan carpacciolla kuulosti hyvältä. miialle at gmail.com

  • Hanna P.

    Ihan ensiksi, KOKONAISUUDESSAAN AIVAN MAHTAVA KISA!!
    Lueskelin menuvaihtoehdot moneen kertaan läpi, ai että miten on herkullisen kuuloisia kokonaisuuksia tarjolla! Vaikean valinnan ja kiivaan kamppailun läpikäytyäni ykkössijan vei kuitenkin MURUn menu. Ai että miksi? Siksi, koska se on mukavan monipuolinen ja silti selkeä ja yhtenäinen kokonaisuus. Jokaisesta ruoka-lajista löytyy toisiaan tukevia makuja, ja joukkoon mahtuu myös omia henkilökohtaisia uutuusjuttuja, kuten esimerkiksi raakamakkara sekä rosmariinimarenki. Mielenkiintoista ja hurjan innovatiivistä!

    Sähköposti: hannamaripihlaja@gmail.com

     

  • miian

    Niin ja kuulosti hyvältä siksi, että liha menee, jos on luomua.

  • Melii

    Toscaninin menu kuulosti kyllä parhaalta. Koko tapahuma vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    rina-karoliina(at)hotmail.com

  • Salla / kompastelua.blogspot.com

    Ääni Smörille – kuha, raparperi ja herukanlehdet kuulostavat loistoyhdistelmältä myös kotikeittiöön!

    salsalminen@gmail.com

  • Ulpuri

    Tuo Gaijinin menu kuulostaa ihanalta, sen valitsisin.. Ajatuksissa on ollut jo pitkään mennä katsastamaan Gaijin, kun paikkaa on niin kovasti kehuttu, mutta olisi ihana päästä tuonne nappaamaan maistiaisia jo ennen itse ravintolavierailua..! :) ulla.m.koskinen@luukku.com

  • nuurnuu

    Murun menuvaihtoehto vaikutti ehdottomasti parhaalta omaan kulinaristiseen makuuni! Erityisesti alkupalan raakamakkara kuulosti herkulliselta. Toisaalta taas jälkiruuan kesäiset maut kuulostivat taivaalliselta yhdistelmältä (raparperi ja valkosuklaa, nam!). En ole myöskään aiemmin valitettavasti päässyt Muruun syömään, vaikka paikkaa on kehuttu maasta taivaisiin, joten menu kiinnostaa siksi myös kovasti.

    Sähköposti: milla.mustamaki(at)gmail.com

  • AinoLinda

    Smör on oma lempparini, mutta myös Gaijinin ja C:n menut kuulostavat supermaukkailta.

  • todellista

    Smörin menu kuulostaa parhaimmalta kokonaisuudelta ja etenkin siksi, koska villivihanneksien käyttö on aina plussaa! ceciliah__(at)hotmail.com

  • Laura Elina

    Täysin menu-pohjalta (eikä niinkään ravintolakokemusten perusteella) tulee vaikea valinta Smörin ja Bistro Omatin välillä! Ehkä kallistun Omatin kannalle, sillä haukiburger kuulostaa vastustamattomalta ja tiedostavana-lihansyöjänä annan plussat luomunaudanlihasta!

    laura.e.salonen@helsinki.fi

  • reettaloviisa

    Smörin menu kuulostaa ihanalta. Tuttuja raaka-aineita, uusia yhdistelmiä, nam!
    retu_93@luukku.com

  • annemi

    Bistro OMAT:n menu kuulosti mielenkiintoiselta, myös siksi että olen jo pitkään halunnut testata ko. ravintolan :)

    annemi / http://www.52weeksofdeliciousness.com

    52weeksofdeliciousness AT gmail.com

  • Laina

    Suosikkini on Aidon menu sen sisältämän kalkkunanmaksan takia. Maksa on jokseenkin ainoa ruoka-aine, jonka syömisestä olen tiukasti kieltäytynyt siitä lähtien kun itsellä on ollut minkäänlaista sananvaltaa lautaseni sisältöön. Alan kuitenkin olla valmis kohtaamaan negatiiviset maksamuistoni ja maistasinkin mielelläni taidokkaasti valmistettua maksaa. Eikös tällainen itsensä haastaminen sopisikin maistelutapahtuman henkeen? ;)

    T. Laina, joka pitää sormet ristissä osoitteessa lainanblogi()gmail.com

  • Hanz

    Vaikea valinta, koska niin moni menu houkuttelee. Valitsen Toscaninin menun: italialainen ruoka on ihanaa ja Toscaninin tiramisu taivaallista :)

    hanna.maun@netti.fi

  • Krista10

    Ihana kilpailu ruokaa rakastavalle! :) Aasialaisruoan ystävänä valitsisin Gaijinin menun. Tosin kaikkein mielenkiintoisimman sais ehdottomasti yhdistelemällä eri menuita :)

    krista.himanen@gmail.com

  • Meparo

    Gaijinin menu on ehdottomasti maukkain, voisin elää Gaijinin ruoilla jos vaa budjetti sallisi;)

    merjaprantala@gmail.com

  • Hosuli

    Smörin minäkin valitsisin, koska se on menuista ainoa lihaton – ja herkulliselta kuulostaa, toki. :) Kalaa syön silloin tällöin, mutta lihaa en lainkaan. Noin taitavat keittiömestarit tietysti osaisivat muokata menunsa kasvissyöjälle sopiviksi tarvittaessa.

  • mirannan

    Itse valitsisin ehdottomasti tuon Smörin menun, sillä se on menuista ainoa, joka ei sisällä punaista lihaa. Aivan mahtava idea tällainen festarihengessä järjestettävä ruokatapahtuma, sillä opiskelijana ei oikein ole varaa käydä kaikista hienoimmissa ravintoloissa. Kuitenkin ruoasta kiinnostuneena tämä on loistava tilaisuus päästä maistamaan näinkin nimekkäiden ravintoloiden ruokia!

    mir-aa@windowslive.com

  • Joa

    Valintani osuisi Smörin menuseen, sillä tuo kuhan ja raparperin liitto houkuttaa maistamaan. Itselleni ei olisi ensimmäiseksi tullut mieleen parittaa näitä kahta, sillä raparperin mieltää enemmän makeampiin yhteyksiin. Mielenkiintoiselta siis kuulostaa. Lisäksi valkosuklaalla ja mansikoilla kruunattu menu ei voi mennä pieleen!

    johannaketoja@hotmail.com

  • Charliebo

    Gaijin menu kiinnostaa jo ihan siksi, että olen halunnut vierailla ravintolassa jo pidemmän aikaa. En ole vielä saanut tilaisuutta. Aasialaiset maut kiinnostavat myös erityisesti. :)

    Charlotta.mannerberg at gmail.com

  • gretel

    Gaijin on pitänyt testata moneen kertaan, siksi siis se! hahuht (at) utu.fi

  • tanskubansku

    Lemppari on Bistro o Matin menu kaikessa yksinkertaisuudessaan ja perus elementeissään. hauki ja mansikat ovat kesän makuja ;)

    anni88silvennoinen@hotmail.com

  • Hosuli

    …ja niin: hosuliblogi(ät)gmail.com

  • Hanna V

    SMÖR ehdoton lemppari, ihanan kesäinen menu :-)

    vaisanen.hanna(at)hotmail.com

  • HS

    Hei,
    kiitos arvonnasta.
    Mun suosikki olisi tuo Murun menu. Ihan vain kuullostaa parhaimmalta kun oikein makustelen. Ja kamala nälkäkin olisi. Siinä jo “alkuruoka” herautti veden kielelle ja jatkui yhtä hyvänä. Kokonaisuus siis ratkaisi mun valinnan, ei yksittäinen ruoka.

    hanna.siltanen@kolumbus.fi

  • Veera Tolonen

    Juuren menu kuullostaa hyvältä. Olen halunnut pitkään maistaa villisikaa :). Ihana kilpailu!

    veera.tolonen@espoo.fi

  • Kissis

    Luomon menu kuulostaa jännältä! Saisin kyllä poikaystävältä NIIIIN ison ja märän pusun, jos tämän arvonnan voittaisin, hih!

    kissaamma@gmail.com

  • Aino N.

    Oma suosikkini on BISTRO OMAT -menu, koska menusta löytyy sekä lihaa että kalaa ja jälkiruoan luomurahkaserbetti kuullostaa suussa sulavalta. Myös carpaccio kuuluu ehdottomiin lemppareihini. Olisi ihanaa voittaa tämä palkinto! :)

    aino.niittyla@aalto.fi

  • Heidel

    Murun menu ehdottomasti houkuttelee noista. Menussa on mukana monia lempiraaka-aineita, siksi se.

    heiditoveri at hotmail.com

  • Hepsu15

    Oih!! Moni kuulostaa aivan ihanan herkulliselta! Tällä kertaa suosikikseni valikoitui Olon menu :)

    heidi_caravitis@hotmail.com

  • nipanapa

    Smörin menu kuulostaa parhaalta ja omaan ruokavalioon sopivimmalta – en syö muuten lihaa kuin kalaa joskus juhlatilaisuuksissa. Nokkospesto on myös ollut omalla kokeilulistalla pitkään, oispa kiva päästä maistamaan vihdoin! Sekä tietty toi raparperin käyttö pääruoassa kiinnostaa, olen syönyt sitä vain makeissa ruoissa.

    toivola.nina@gmail.com

  • sni

    Murun menu on eniten omaan mieleeni, sillä se ei sisällä kalaa/äyriäisiä, mitä en mielelläni syö. Myös raparperijälkkäri kuulosti tosi herkulliselta!

    skr104(at)gmail.com

  • anskuinen

    Juuren menu kuulostaa eksoottiselta, metsäiseltä ja herkulliselta, etenkin villisianniska kuulostaa jännältä. Ja mäntykinuski, mitä onkaan, mutta kuulostaa hyvältä.

    anskuinen at gmail.com

  • Lauraee

    Ehkä kallistun Demoon jos täytyy joku valita, jokainen menu aivan syötävän hyvän kuuloinen :p

    lauraemilia.e@gmail.com

  • Rodos

    Kyllä itsekin yllätyin kun valitsin Demo menun, tuo possun poski kuulosti niin jännältä

    sirkku.eskolin@elisanet.fi

  • Apple

    Aasialaisen ruuan ystävänä Gaijinin menu kuulosti kaikkein mielenkiintoisimmalta. Täytyy sanoa, että valinta oli kyllä vaikea, sen verran hyvältä kaikki kuulostaa :)

    annesavol@gmail.com

  • paulina

    tosi vaikea valita. Löysin muutama hyvä.
    Mutta ajattelin että pitää sitä nyt uskaltaa kokeilla jotain vähä muuta.
    Jote GAIJIN on oma lemppari

    paulina.blomstrom@gmail.com

  • hopsan

    Askin menu ehdottomasti, olen jo avaamisesta lähtien haaveillut siellä ruokailusta. Kasvissyöjää ei paljon huomioida näissä, mutta Askilla oli muutoin viehättävin menu :)

    heduni at gmail.com

  • miryis

    Minä valitsisin Smörin menun, koska jälkiruoka kuulostaa herkullisimmalta :) Jälkiruokien ystävänä teen muutenkin usein menuvalintoja niiden perusteella. Muutkin kyllä maistuisivat!

    mirja.komulainen (ät) gmail.com

  • Jeppu

    Paras menu on ehdottomasti OLO:n. Menusta voi aistia Saariston kesän parhaimmillaan.
    Kevyttä ja sopii syötäväksi lämpöisemmälläkin säällä.
    jenni.kosonen@helsinki.fi

  • Jennijohanna

    Voi kiitos vinkkauksesta, en edes tiennyt, että tälläinen tapahtuma on! Hihii, nyt tiedän, minne suuntaan viikonloppuna :)

    Kaikki menut kuulostivat aivan erinomaisilta. Monta kertaa olen kuitenkin harkinnut Gaijinin illallista, mutta aina päätynyt johonkin toiseen paikkaan. Siksi valintani osuu Gaijinin menulle.

    jejota@utu.fi

  • Emiliaevi

    Suosikeiksi menuista nousi Olo ja Toscanini :) Vaikea päättää kumpi noista sitten olisi se viimeinen valinta. Ja uijui, kuinka kiva kilpailu! 

    emilia.viljanen ät gmail.com

  • Mrjo

    Suosikkini on SMÖR, koska siinä hyödynnetään raaka-aineina villivihanneksia! marjo.tik(a)gmail.com

  • essij

    Houkuttelevimmalta tuntui Smörin menu, jossa näytti olevan ihania suomalaisia raaka-aineita ilman suurempia kikkailuja. Erityisesti nokkospesto kiinnostaa. Tuli nälkä lukiessa!

    leskinen.essi@gmail.com

  • tarum

    Gaijin! About kaikkialla hehkutettu paikka, jossa en ole vielä ehtinyt käymään :)

    tamikkol@paju.oulu.fi

  • Ch4rlotte

     

    Parhaimmalta kuullostaa ehdottomasti Gaijinin menu. Itse ravintolaan en vielä ole päässyt vierailemaan mutta ravintolakaveri Farangin karamellipossua on tullut itse valmistettua. Olisipa huippua päästä maistamaan miten nämä herkut ihan oikeasti tehdään!
     
  • norppu

    mikä mieletön kilpailu! kaikki menut kuulostivat ihan syntisen hyviltä, ja kasvis-ja kalaruokaa suosivana päädyn smörin menuun – mitä herkkuja! kesä ja vaaleat kotimaiset kalat, ai ai. raparperikin on ihan jymyjuttu. iittalan sarjaton on lipunut haaveissa jo kuukausitolkulla, ehkä nyt pääsisi muutamia kippoja ja kuppeja lahjakortilla lunastamaan.

    noora.stenholm@helsinki.fi

  • Jenniii

    Juu, laitoin sen tarkoituksella linkiksi, koska linkin takaa löytyy lisätietoa. :) Ruokaa voi siis ostaa erityisillä festarimarkoilla, joita voi vaihtaa alueella. Yksi markka on käytännössä yhtä kuin yksi euro ja ruoka-annokset maksavat pääasiassa 4-6 euroa. En tiedä, miksi tällainen systeemi, mutta näin se nyt kuitenkin menee. :D

  • Johanna1990

    Bistro omat -menun lukeminen sai veden kielelle! Valitsisin sen voittaessani, erityisesti haukiburger houkuttelee.

    jjjohanna1990@luukku.com

  • Susanna*

    Gaijinin menu houkuttelee eniten, koska olen kerran syönyt Gaijinissa ja kokemus oli tosi hyvä. :)

    staralfu(at)hotmail.com

  • tannttu

    Ehdottomasti Smörin menu, muissa oli lihaa ja sitä en syö :) Lisäksi menu vaikuttaa erittäin maukkaalta.

    tannttu@luukku.com

  • Miim

    Minua kiinnostaa eniten tuo Demon menu.

    miimaeia( ä – t )gmail.com.

  • Tua

    Kaikki vaihtoehdot kuulostavat herkullisilta, mutta ehkä eniten silmään pisti Gaijinin menu. Pidän kovasti aasialaisvaikutteisesta ruoasta enkä ole vielä Gaijinin herkkuja päässyt kokeilemaan, joten tässähän olisi siihen hyvä mahdollisuus! :>

    tua_takkinen@hotmail.com

  • Vierailija

    Smör kuullostaa herkulliselta ja suussa sulavalta.
    Mielenkiintoinen tapahtuma kaikin puolin ja Sarjaton astiastoa olen ihastellut jo kauan.
    mari.myy@hotmail.com

  • sarafia

    SMÖR Kuulostaa aivan ihanalta, haluan maistaa nokkospestoa. Täydellinen kokonaisuus, vaikken pääruokaa voikaan syödä. saaraalenius@hotmail.com

  • annikev

    Aah! Suosikkini taitaa olla Bistro Omat, koska fenkoli on uusi ystäväni ja hauki sekä mansikat vain kuuluvat kesään, aina.

    annikahihnala@hotmail.com

  • Pamppis

    No onneksi syön kalaa, koska vaihtoehtoja on yksi: Smör! No aika hyvältähän se vaikuttaa eli en valittaisia, jos pääisisn maistamaan!

    knaskali(a)gmail.com

  • KReetta

    Demon menu kuulosti herkullisimmalta.

    reettale.kallio@gmail.com

  • Hilda

    Smörin menu vaikutti omaan makuun sopivimmilta. :) En ole koskaan syönyt kuhaa vaikka kalasta pidänkin!
    hilda.henriikka@gmail.com

  • JkJkJk

    Nam nam nam! Kaikki! Mutta ehkä Smörin menu kuulostaa kaikkein parhaalta :p

    jkhedm@gmail.com

  • nona

    Minun suuhuni sopisi täydellisesti tuo Murun menu – sieltä löytyy herkullisen kuuloisia makuyhdistelmiä! 

    nonz_9@hotmail.com

  • Lilliputti

    Gaijinin menu kuulostaa parhaalta vaikka kaikkia menuja maistaisin erittäin mielelläni! :)

    marjaana85 (at) hotmail.com

  • Tallis

    Smörin menu on ainoa joka sopii ruokavaliooni, mutta kuulostaakin kyllä totaalisen herkulliselta!

    riitta.tallavaara@gmail.com

  • elliskellis

    Minun silmään osui Juuren menuu. Menu miellytti, koska se oli mielestäni mielenkiintoinen esimerkki suomalaisesta mausta. Tutustuin hiljattain ranskalaiseen poikaan, joka pyysi minua esittelemään suomalaista keittiötä. Ajatuksena, että minä kokkaisin (kääk). Olenkin siitä asti kuumeisesti miettinyt mitä ihmettä hänelle laittaisin, rima on korkealla. Näistä saa ainakin ideoita jos ei onni potkaise. Mikä mahtavuus ja stressin romahdus tähän tapahtumaan pääsy olisi!

    elinajuntu@gmail.com

  • jenni k

    Suosikkini menuista on Smörin menu; nokkospesto ja herukanlehtimajoneesi kuulostavat erityisesti kokeilemisen arvoisilta. Paahdetulla valkosuklaalla ja mansikalla ei myöskään taatusti voi mennä vikaan!

     

    Ja oi että, Sarjattoman astiat ovat ihania.

     

    jenni_ke (at) hotmail.com

  • idelan

    Valitsen Smörin menun. Olen kasvissyöjä (kalaa tosin syön aina välillä) ja Smörin menu oli ainut minulle sopiva. Harmillista että niin monessa menussa oli käytetty lihaa, kasvisvaihtoehtoja kaivattaisiin varmasti enemmän. Mutta kyllä jokaisesta menusta löytyi jotain jota mielellään maistelisi :)

    ira_maria@luukku.com

  • Vierailija

    Kiva arvonta! Suosikkini on Smör-menu, nokkospesto houkuttelee! :)

    jaankivi@jyu.fi

  • miay

    Bistro Omat ehdottomasti, koska burgeri on vaan parasta katuruokaa, ja olemme suunnitelleen menevämme paikalle sunnuntain dagen efter brunssille :) Lisäksi rakastan mansikoita, ne vaan kuuluu kesään!

    miay@nic.fi

  • Else

    Oih, tuo Smörin menu kuulostaa aivan ihanalta. Rakastan mozzarellaa, kuhaa ja valkosuklaata. Ja lisänä on mielenkiintoisia lisukkeita kuten nokkospestoa.
    elle.ahola@wippies.fi

  • sari2

    Smörin menussa on kaikki kohdallaan! :)

    sariravattinen(at)gmail.com

  • hanma

    Kaikki kuulostaa suussasulavan herkulliselta, mutta taitaisin kallistua Bistro Omat -menun puoleen!

    hmnissinen@gmail.com

  • minskii

    Smörille munkin ääni menee, kuulostaa todella freesille ja silti suussasulavalle sen menu.
    minnlein at gmail.com

  • Elluellu

    Toscanini, koska ikävöin kaikesta huolimatta takaisin Italiaan, nams!
    elluellu (ät) hotmail.com

  • Miumaria

    Smörin menu ja kesä kuulostaa täydelliseltä kombinaatiolta! Kauden raaka-aineita näyttäisi siinä olevan yhdistelty mielenkiintoisesti. Nam!

    miia.selin@luukku.com

  • Terotimantti

    Murun menu iskee näistä eniten, tuoremakkara olisi oiva vaihtoehto peruslenkille, ja raparperi jälkiruoka kuulostaa ajankohtaiselta ja herkulliselta.

    terotimantti(a)gmail.com

  • Hoksnokka

    Smör saa nyt pisteet täältä. Kuulostaa niin herkulliselta!
    karkki1@hotmail.com

  • tisti

    Toscaninin menussa jokainen ruokalaji kuulostaa herkulliselta, suorastaan lempiasioita! Freesin ja tuhdimman sinfonia! :D Muissa menuissa oli aina joku yks ainesosa, joka ei ollu ihan tän krantun mieleen heh. En oo koskaan kyseistä raflaa päässyt kokeilemaankaan eli se siis mun suosikki vaihtoehdoista!

    kristiina.aikas@gmail.com

  • kaijas

    Kyllä mieleisin on Olo menu- maistuis kyllä muutkin..
    kaimasika(at)gmail piste com

  • moniko

    Ask- menu kiehtoo suomalaisuudellaan. Yksinkertaisesti kaunista :)

    tiiamonica@hotmail.com

  • Huuugo

    Bistro omat! Heti tuli vesi kielelle ko menyn luki.
    iiu_13@hotmail.com

  • Vierailija

    Askin menussa on minua eniten miellyttäviä osia, lempiraaka-aineita sekä sellaista, mitä en ole koskaan maistanut vielä. :)

    thhirv (a) utu piste fi

  • Katy

    Gaijinin menu kiinnostaa eniten, koska olen suuri aasialaisen ruoan ystävä, mutta tuo ravintola on vielä testaamatta. Hieno kilpailu!

    yksiossablogi@gmail.com

  • Piian peili

    Juuren menu on oma suosikkini, koska siinä joka ikisen annoksen raaka-aineet ovat omia suosikkejani tai todella mielenkiintosien kuuloisia.  Sähköpostiosoitteeni on aure[at]live.fi.

  • linduska

    Murun menu sai kyllä veden herahtamaan kielelle, joten se on ykkös suosikkini! lindaisokangas6@hotmail.com

  • KejKej

    Smörin menu kuullostaa kyllä ehdottomasti herkullisimmalta :)
    kiira.k at luukku.com

  • T-Bird

    Luomon menu vetoaa eksoottisuudellaan – sienitoffeeta, tartaria… eksoottisuuden kruunaa kuitenkin tuttu ja turvallinen jälkiruoka, raparperia ja marenkia. Mmm-mmm-mmm.

    taina.hanhikoski at gmail piste com.

  • Satu T.

    Murun kanssa haluisin Murun herkkuja mennä nauttimaan :)

    kotisatu@gmail.com

  • Emma123

    Demon meno kuulostaa aivan mielettömälle!
    inkinenemma@gmail.com

  • Tea_

    Voi, minun suosikki on Gaijin menu sen aasialaisvaikutteiden takia. Ja osittain siksi, että jälkkäri kuulosti niin hyvältä… ;)
    tevalton(at)gmail.com

  • Liisa-Maria

    Valintani on Murun menu. Ihan vain jälkiruuan takia, jota en nyt pysty olemaan ajattelematta. Loistava yhdistelmä!

    t. Liisa (liisalapp@gmail.com)

  • Inka A.

    Houkuttelevin menu olisi Gaijinin. Olen aina halunnut käydä kokemassa Gaijinin itämaiset maut mutta opiskelijana halujen toteuttaminen on välillä hieman hankalaa. Tomi Björck on myös yksi suosikeistani.

    inka.ahonen@hotmail.fi

  • Rouva G

    Bistro o matin menu kuulostaa parhaiten tasapainoitetulta kokonaisuudelta, josta kuitenkin löytynee makuyllätyksiä ja sopivasti kirpeyttä. Useampi menuista kuulostaa todella houkuttelevalta, mutta ilman makupaloja, pelkän tekstin perusteella valitsisin tuon.

    mustikkasmoothie [a] gmail.com

  • norrja

    Smörin menu ehdottomasti houkuttelee: ei liian erikoisilla aineksilla tai ruokalajeilla mutta ne on toteutettu hieman normaalisti poikkeavasti tai lisätty joku kiva twisti (kuten nokkospesto kuulostaa mielenkiintoiselta)! :)
    rezzuh@hotmail.com

  • Ruokaholisti

    Juuren menu pitää sisällään ehkä eniten sellaisia raaka-aineita, joita en itse ole kokatessani hoksannut yhdistää.

    ruokaholisti@gmail.com

  • ninunanu

    NYT KYLLÄ! Tässä kilpailu minun makuuni!! Tämä mun on pakko voittaa ;-) Ruokafriikkinä en meinannut osata valita vaihtoehdoista, mutta Demon menu on todella houkutteleva. neeaharju@gmail.com

  • Anskurai

    Tosi vaikea valita, koska kaikki kuulostaa ihanilta, erityisesti murun ja olon menyyt saa veden kielelle. Ehkä Muru vie voiton :)

  • Hcdebut

    Koska käsittääkseni mielesensä menun voi koota eri ravintoloiden annoksista, vastaan: OLOn alkuruoka, ALKU -ravintolan pääruoka ja GAIJINin jälkkäri. Mm, lohta & pottuja, villisikaa & naurista & porkkanaa sekä sakea & mustikkaa, nam!
    hcdebut@gmail.com

  • Lindis

    Kaksi kovaa loppusuoralla omissa kisoissa – Ask kirii täpärästi kärkeen etenkin villin ja upeanmakuisen karhunlaukan ansiosta! Suosittelen lämpimästi, jos supertyylikäs, kaunis, hienostuneesti valkosipulin makuinen yrtti innostaa. Nam!

    Kaisa10@hotmail.fi

  • Tarjur

    Gaijinin menu vie kielen mennessään… Kunnon vihersimpukoita on meillä niin vaikea saada – vesi on noussut kielelle pelkästä ajatuksesta, nam :-)

    Jurmu.tarja@gmail.com

  • Arme

    Kyllä tuo Askin menu houkuttelee eniten, se on se ternimaito.

    aairisni@paju.oulu.fi

  • Vierailija

    Bistro o Mat -menu, ehdottomasti! Luomua ja allergioihin sopivaa, jee!
    angel.home@luukku.com

  • emmisofiak

    Gaijin on mun suosikki! Vaikka kaikki menut kuulostaa tosi hyvältä Gaijin nousi suosikiksi, koska siinä jokainen ruokalaji sai veden kielelle. Muissa oli hyviä alkuruokia, pääruokia tai jälkkäreitä, mutta Gaijinista kelpuuttaisin jokaisen annoksen heittämällä, eli kokonaisuus ratkaisi :) emmi.lahteenmaki@gmail.com

  • Lindis

    Kommenttini selvennykseksi toinen loppusuoran kirijä, hyvä kakkonen oli Luomo villiyrttivalikoimallaan!

  • TP

    Gaijin, sen menu vaan kuulostaa niiiiiiin hyvältä!

    tpehkonen(at)gmail.com

  • Vierailija

    Mua kiehtoo Juuri, koska rakastan karitsaa ja toi ternimaito kiinnostaa. Oon pienenä syönyt siitä tehtyä juustoa, joka on aivan mielettömän hyvää.

    t.klenberg@gmail.com

  • ss

    omaksi suosikikseni nousi smörin menu. mielenkiinnon menussa herätti nokkospesto ja kuhan kanssa tarjoiltu raparperi ja herukanlehtimajoneesi. lisäksi en vaan voi vastustaa valkosuklaata! täällä odotellaan vesi kielellä!

    sofiafagerlund@gmail.com

  • SuskiV.

    Bistro Omatin haukiburger kuulosti mielenkiintoisimmalta. Jälleen kerran harmikseni hyvin lihavoittoinen menu, joka ei anna kasvis-kalasyöjälle niin paljon vastinetta rahoille kuin sekasyöjälle.

    Sarjaton on muuten aivan ihana sarja! :)

  • Manna123

    Toscaninin menu on suosikkini! Rakastan italialaista ruokaa ja Toscanissa sitä on tarjolla :) Lisäksi siellä on hyviä viinejä ja mukavat tarjoilijat. adhd.espoo at gmail.com

  • SuskiV.

    …ja eka kommentti uuteen blogiin ja heti unohtui se sähköpostiosoite vaikka muistutettiin :D

    susanna.videnoja@helsinki.fi

  • Sennu

    Nyt meni kyllä hieman arpomiseksi parin menun välillä, mutta päädyin Olon menuun, sillä se vaikutti tutuimmalta ja turvallisimmalta vaihtoehdolta tälläiselle nirsolle :D

    micjac@luukku.com

  • Marshe

    Askin menu nousi muiden ohi ternimaidon vuoksi, jota en ole juonut/syönyt (miten sen nyt ottaa) kohta 20 vuoteen. Myös uusherännäisenä kalansyöjänä lahna on ollut kokeilematta pitkään ja kun annoksessa on karhunlaukkaa, olisi se pakko kokeilla. Pääruokana lammas taas on yksi lempilihoistani ja emmeriä en tietääkseni ole nähnyt lisukkeeni lautasellani koskaan. Mutta odotan kyllä innolla kaikkia noista menuista, eritysesti olisi hauska päästä kokeilemaan muista kaupungeista saapuvia, kun muuten harvemmin on mahdollisuus maistaa heidän ruokiaan.

    marja.ojala@aalto.fi

  • corn

    Kaikki menut kuulostavat uskomattoman herkullisilta, mutta ylitse muiden nousee tällä kertaa Gaijinin menu. Upea kokonaisuus, josta erityisesti aasialaisella tyylillä valmistettua possunkylkeä olisi hienoa päästä maistamaan!

    hakkawoman (a) hotmail.com

  • nams

    Parhaan menun saisi luonnollisesti valkkaamalla eri vaihtoehtoja eri ravintoloista, mutta yhden ravintolan menu kiinnostaa eniten: se on Luomo. Luomon menu kuulostaa eksoottiselta, ja kun tietää Luomon ruoat, tältä voi odottaa mielenkkintoisia amkuelämyksiä.

    jacknjon@hotmail.com

  • helsssunen

    Olon menu on herkullisin.
    heli2@suomi24.fi

  • Hanna H.

    No Caijin ehdottomasti. Käytiin siellä vuosi sitten ensitreffeillä ja nyt olisi ensimmäinen vuosipäivä edessä :). Kävisimme nauttimassa Caijinin menuun – toki pöytävaraus ravintolaankin on tehty tärkeän päivän kunniaksi <3. Laitetaan siis lotto vetämään ja peukut pystyyn!
    hspot.blogi@gmail.com

  • Sharleen

    Juuresta hurahti eniten vesi kielelle..

    Siinä olivat (juuri!) ne ainekset joihin olen hulluna! Sienet, kalat, marjat ja muut kumppanit! Namskis!

    Taste of Helsinki tapahtuma on ihan paras, vaikken ole kertaakaan paikalle eksynyt. Toivon että tilanne korjaantuisi. :) Kiitos että hemmottelette ihmisiä arjesta poikkeavilla herkuilla..

     

     

    juliamillennium@hotmail.com

  • Mymmeli76

    Onpa vaikea valita noista mahtavista menuista, mutta Juuren menu taitaa kuitenkin olla mieleiseni! Ihania suomalaisia makuja ja luonnonläheisiä raaka-aineita :) kjetelapaa@hotmail.com

  • TinttiB

    Jaiks, niin monta mahtavaa vaihtoehtoa! Kokonaisuutena tällä kertaa valitsisin Olon menun; freesiä kalaa, tuhdimpaa lihaa ja kesäinen jälkiruoka. Täydellistä!
    brandt.tiina(at)gmail.com

  • AuroraHa

    Lemppariksi valikoitui Ask:in menu ! Lahna on aliarvostettu kala ja olisi mahtavaa päästä maistamaan sitä huippukokin valmistamana, lammas on kestosuosikki ja ternimaitoa on tullut aikaisemmin nautittua vain juuston muodossa.

    aurora_hamalainen(at)luukku.com

  • Nam

    Smörin menu kuulostaa kerrassaan herkulliselta! Myös Gaijin menu pitäisi maistaa.. Yritän saada mieheni mukaan ja innostumaan ihanista uusista makuelämyksistä, lippupaketti voisi hyvinkin auttaa tässä asiassa ;-)
    terhin@gmail.com

  • Veidi

    Suosikkimenu on Smörissä. ruoka kuullosti kerrassaan taivaalliselta nokkospestoineen ja herukanlehtimajoneeseineen. Se menu on saatava suuhun! Valinta ei kyllä ollut helppo, sillä ihanan innovatiivisilta ja maukkailta kuulostavia ruokalajeja tarjoilevat kaikki osallistuvat ravintolat. Nam! 

  • PP

    Kyllä se taitaa “paperilla” tuo Gaijin olla, vaikka kaikkihan nuo pitäisi maistella että pääsisi päättämään…
    :)

    theunpronounceable at gmail.com

  • Aino/Sisätiloissa

    Ask-ravintolan menu kuulostaa ihanalta!
    vitikainen.aino (at) gmail.com

  • Ninne

    Oi että! Minkään blogikilpailun voittoa en ole kyllä koskaan toivonut yhtä hartaasti kuin tämän. Oon haaveillut Taste Of Helsinkiin menosta jo siitä lähtien kun siitä kuulin, mutta hinta on vielä toistaiseksi asettunut esteeksi. Ja se, etten ehkä tunne itseäni tarpeeksi hienoksi kyseiseen tapahtumaan. Kaikki menut ovat herkullisen kuuloisia ja jos paikalle pääsisin, niin ähkyyn itsensä syöminen olisi varmastikin väistämätöntä. Mutta olisinpahan ainakin onnellinen ähkyssäni. Suosikiksi menuista valikoitui Gajinin menu. Se kuulostaa omaan makuuni sen verran eksoottiselta ja jännittävältä, että se olisi aivan pakko testata. Jos kävisi niin mahtavasti, että onni potkaisisi, niin viestin voi laittaa tähän osoitteeseen: rakas_2 at hotmail.com

  • JuliaC

    Todella vaikea päättää! Bistro omat kuulostaa ainakin todella hyvältä. Haukiburgeri sai veden kielelle. :)
    julia.chichaeva@luukku.com

  • iso S

    Murun menu houkuttelee sen puolesta, että osa aineksista on sellaisia mitä tulee hyvin harvoin itse laitettua ruokaansa. Myös ajankohtainen raparperi kiehtoo.

    maannapa (ät) hotmail.com

  • saj

    Smörin menu on ainut mun ruokavalioon sopiva, joten se siis. Kuulostaa kyllä niin hyvältä, että mielelläni maistelisin. Hassua muuten, että pääruoissa ei ole yhtään kasvisvaihtoehtoja, mutta ehkä niitä saa pyytämällä?

     

    asrana83(at)hotmail.com

  • R.H.

    Suosikkini on ravintola C:n menu. Se vaikuttaa linjakkaalta ja turhia kikkailemattomalta, mutta silti taatusti huolella laaditulta kokonaisuudelta, jonka raaka-aineet ja makumaailma ovat varmasti suoraan suomalaisesta luonnosta. Sitäpaitsi vain todellinen keittiövelho osaa kehitellä jälkiruoan palsternakasta!

    ronja.honko(at)suomi24.fi

  • sofaki^

    Mun suosikki on vaan iki-ihana Muru, jonka menukokonaisuus on mahtava. Ja kuka sitä paitsi voi vastustaa paahdettua valkosuklaata!

    elina.lahdeniemi at gmail.com

  • kilvia

    Tätä valintaa on aivan mahdoton tehdä, haluisin maista joka ikistä annosta!
    Mutta pakon edessä taivun Juuren kokonaisuuteen. Jonain toisena hetkenä valitsisin varmasti toisin, mutta nyt hauki, punajuuret, sienet ja mäntykinuski (mitä se on!) ja raparperi saavat suurimmat vesipisarat kielelleni herahtamaan.

    laura.haapasaari(at)gmail.com

  • Vierailija

    Vaikea valinta, mutta Juuren menu houkuttelee eniten.
    tanja.heikkila at hotmail.fi

  • MissR

    Aivan mahdotonta lähteä valitsemaan yhtä näistä toinen toistaan mielettömämmän kuuloisista kokonaisuuksista! Mutta kun nyt täytyy, sanotaan että Muru. Syynä se, että karitsatuoremakkara vetää puoleensa omaperäisyydellään – täytyyhän tähän uuteen elämykseen päästä käsiksi! Pääruoka on sekin jotain, mitä ei vielä kokemuskirjastani löydy; kokeiluun ehdottomasti! Ja AH! Jälkiruoka, tarvitseeko muuta sanoa kuin VALKOSUKLAA, ROSMARIINI ja, ennen kaikkea, MARENKI! <3 Yksi yksinäinen markkakin odottaa pääsyä kaltaistensa joukkoon viime vuodelta taskun pohjalle unohtuneena..

    witheverymistake@gmail.com

  • upu

    Smörin menu on ilmiselvä voittaja, sillä kaikissa muissa menuissa on kasvissyöjälle harmillisesti vähintäänkin yksi liharuokalaji.

    ulrika.nyfors@luukku.com

  • Laurako

    Oman suosikkimenuni tapahtumassa tarjoaa Bistro Omat. Pääruokana kesäistä kalaa ja jälkiruoassa mansikoita, siksipä siis tämä menu maistuisi paremmin kuin hyvin.

    laurako04@gmail.com

  • apparition

    MMM! OLOn menu kuulostaa todella herkulliselta, koska rakastan lohta ja perunoita! Mieletön arvonta taas kerran, ois mahtavaa päästä maistelemaan ja ostaa sarjattoman astioita.. :)

    senni-@hotmail.com

  • Jo-anna

    Heittämällä SMÖR. Kesäinen, erilainen ja sisältää kaikkea mitä itse rakastan. Kuhaa ja raparperiä? Pakko päästä testaamaan!
    j_nuutinen@hotmail.com

  • Maduska

    Gaijin veisi voiton, kokemuksesta tiedän, että se on takuuvarmalta valinta. Menu on myös erilainen raaka-aineiltaan ja tarjoaa uusia makuelämyksiä kaikilta osin. Voitto maistuisi makealle (ihan kirjaimellisestikin!), ja voisin sillä ihanasti yllättää mieheni. Lapset isovanhemmilla, joten nyt, nyt olisi tilaisuus herkutella ja kilistellä kaikessa rauhassa. Pidän peukkuja meidän puolesta ;)

    Mari.viitanen(a)aina.net

  • Lora

    Tämä on helppo valinta, ehdottomasti Gaijinin menu. Farangia on tullut kokeiltua (mikä makuelämys!) mutta Gaijiniin tarjontaan en ole päässyt vielä tutustumaan Tätä herkkusuuta innostaa erityisesti Sake Blueberry jälkiruoka, nam.

    Viime vuonna tapahtuma jäi välistä reissun takia joten nyt kyllä kelpaisi juhlistaa vuosipäivää (11v.) avopuolison kanssa hyvän ruuan merkeissä :)

     

    lora84@gmail.com

  • Ammoniac

    C

    Hevostartar houkuttelee aina samoin kuin palsternakka ja tyrni kuulostaa erittäin jännältä yhdistelmältä. Sulkavasta en tiedä.

  • Ammoniac

    C

    Hevostartar houkuttelee aina samoin kuin palsternakka ja tyrni kuulostaa erittäin jännältä yhdistelmältä. Sulkava voi olla mitä tahansa, joten siitä ei osaa sanoa.

    Anteeksi kaksoisviesti, mutta sähköposti jäi: immoniakki@gmail.com

  • pajunkissa

    Juuri:n menu kuulostaisi mieluisalta! Mitäs onkaan suola-karamellikakku? Tekisipä mieleni maistaa!
    aadatimlin@hotmail.com

  • Kaisuli

    Smörin menuun osuu minunkin valintani, sopii kala- ja kasvispainotteiseen ruokavaliooni ja kuulostaa muutenkin kaikin puolin mielikuvitukselliselta ja herkulliselta.

    kaisu.kammonen@gmail.com

  • Lena*

    Smörin menu houkuttaa eniten! Tapahtumassa tosin kävisin noukkimassa makuja mahdollisimman monen eri ravintolan menuista. Leenamaaria@gmail.com

  • H...

    Juuren sapakset sai veden kielelle :) Lisäksi arvostan Juuren ruokafilosofiaa, lähiruuasta ei voida puhua liikaa. Viikonloppu ois aika täydellinen jos tän voittais!

    hanna.nokelainen@gmail.com

  • Neppisleppis

    Heippa,

    Olin jo kääntymässä Gaijinin puoleen, mutta Murun menu veti konstailemattomuudellaan kuitenkin ykkös sijan :). NamNam

    neppisleppis1 at gmail.com

  • Kaya

    Lempparini on Smörin kokonaisuus, sillä se kuulostaa ihanan kesäiseltä! :)
    annamaijavaris@gmail.com

  • MinttuNörtti

    Ajattelin, että pitäisi valkata jonkun sellaisen raflan menu, missä en ole aikaisemmin syönyt. Smörin menu vaikuttaa tosi hyvältä (Valkosuklaata! Nam!), varsinkin kun mä syön aika vähän lihaakin. Oikeesti mä meen tonne varmaan mussuttelemaan kerettiläisesti pari alkuruokaa ja pari pääruokaa. :)

    minttu.mustonen@iki.fi

  • Jenniem

    Paljon kaikkea hyvää, mutta ehkä Smörin menu oli kiinnostavin.

    jenni.e.muhonen at gmail.com

  • Milou

    Demon menu kuulostaa ihanalta – olen suuri sekä fenkolin että mustaherukan fani ja molempia makuja samassa menussa!!! Täydellistä!

    mmhokkanen@gmail.com

  • Sipipa

    Suosikkini on ehdottomasti C:n menu. Se sisältää mielenkiintoisia yhdistelmiä ja raaka-aineita, joita en ole koskaan maistanut. Varmasti kokeilemisen arvoinen menu!

    spostiosoitteeni on: sipipa@utu.fi

  • Nti Papu

    Minun suosikkini on Murun menu. Vaikea päätös, mutta perusteluina se, että Murussa käydessä ei ole koskaan joutunut pettymään ruoan suhteen ja menu kuulostaa herkulta…. :)

    herneetkinrokkaa@gmail.com

  • Laa_Laa_Laa

    Smör ehdottomasti! Kuka voisi vastustaa paahdettua suklaata?

    flippaa2@hotmail.com

  • Heippa

    Moikka! Allergiselle parhaiten sopii tuo OLOn menu, vaikka kaikki kuulostavat maittavilta. janikemakela@hotmail.com

  • Maija_V

    Smörin menu houkuttelee ehkä eniten – suomalaisia raaka-aineita ja kauden herkkuja hyödynnetty hienosti!
    maija.volotinen at gmail.com

  • Alec

    Heissan, tuli nälkä! Hmm, voiton veisi kyllä Askin menu, erityisesti savustettu lahna ja luomukaritsa houkuttelee. :) stella.jakobson@hotmail.com

  • ElluN

    Gaijinin menu kuulostaa kaikista makoisimmalta!

    elinaniemi@hotmail.com

  • Antti81

    Kyllä tuo Gaijin:n menu houkuttelee eksoottisuudellaan, ei ihan heti muistu mieleen että olisi jotain noista raaka-aineista maistanutkaan(pois lukien possunkylki) ja tuo jälkkäri kuulostaa mahtavalta! :)
    antti.sarriola@welho.com

  • Vierailija

    Olon menu, ehdottomasti! Lohi on aina varma valinta :)

    emilia.aleksandra.nykanen@gmail.com

  • moi

    juuri on mun suosikki!

    anni.raasmaja at hotmail.com

  • by dahlin

    Haluaisin maistaa SMÖR-menyytä. Kauniita ruokakuvia!

    bydahlin@gmail.com

  • hans

    Kesällä kala kiinnostaa, siksipä Bistro Omat ja haukiburger kavereineen valikoitui suosikikseni. Mietin myös Smöriä ja Askia, mutta mansikat!! Niistä se kesä vasta koostuukin ja niitä tarjoaa Bistro Omat. Opiskelijalla on myös harvoin mahdollisuutta käydä Oikein Hyvin Syömässä, sen tähden tämä kilpailu kiinnosti, mutta lisäksi kerään hiljakseen Sarjaton-astiasarjaa. Tällähetkellä koossa suloiset mukit – valkoinen ja vaaleanpunainen :)

    hanna-saren@hotmail.com

  • tuusa

    Ihanan kuuloisia ruokia suurin osa, mutta OLOn menu kuulostaa minun suuhuni sopivimmalta maanläheisyydellään ja konstailemattomuudellaan. Oih!

    terhi.uusi@gmail.com

  • Kata R.

    Aaaa ihanaa!! Kyllä täytyy näin ex-turkulaisena liputtaa Smörin menua jo ihan ravintolan fyysisen sijainnin vuoksi. Toki graavattu kuha raparperilla kuulostaa myös niin ajankohtaiselta ja makoisalta, etten pahastuisi lainkaan tämän menun nautiskelua! katrant@utu.fi

  • Viiiviann

    Hirveen vaikee valinta, kaikki menut kuulostaa nii super mielenkiintosilta. Valitsen kuitenkin Bistron omat -menun sen uskomattoman herkullisilta tuntuvien ruokien johdosta. :)
    viiiviann@gmail.com

  • ElisaElisa

    Muru! Se on ravintolana täysin testaamatta, ja tuo Vasikanpaistia tonnato kuulostaa mielenkiintoiselta. Eikä alkuruoka ja jälkiruokakaan näytä hullummalta!
    elisavuori ät gmail.com

  • essu

    Bistro o Matin menu pomppasi heti joukosta esiin ja nyt siitä onkin enää vaikea saada ajatuksiaan pois :D mmmm… menu kuulosti tosi freshiltä ja esimerkiksi haukiburgerin uskoisin olevani itselleni herkullinen uusi tuttavuus!! nam.
    essiandreasen (a) hotmail.com

  • Jenskamandeera

    Gaijinin menu houkuttelee, erityisesti alkuruoka!
    jenni_fohr(at)yahoo.com

  • Marbi

    Smörin menuu houkutteli eniten, sillä se oli ilmeisesti ainut lihaton.

    vivian2702@hotmail.com

  • emmu

    Smörin menu on suosikkini! Nokkospesto, herukanlehtimajoneesi ja sitruunaverbenaserbetti kuulostavat mielenkiintoisen herkulliselta. Olisin onnellinen arpaonnesta :) Kiitos.
    emmak23@gmail.com

  • Laura-Ann

    Valitsisin vaihtoehdoista SMÖRin menun, sillä se sisältää todella herkullisen kuuloisia makuyhdistelmiä. Nokkospesto mozzarellan kanssa, nam! Kuhaa ja raparperia, sekä herukanlehtimajoneesia, mmmmm :) Ja jälkiruoaksi yhdistelmä mansikka ja valkosuklaa on pettämätön :P Koko menu kuulostaa vastustamattomalle! SMÖRiä en ole vielä kokeillutkaan, mutta tämän perusteella, toivottavasti pääsen maistamaan pian näitä herkkuja ;)

    laanjauh (a) gmail.com

  • juolukka

    Olipas “sikaisia” menuja :D.
    Lemppari on Smörin kokonaisuus, vaikka todellisuudessa ottaisin varmasti yhden annoksen sieltä toisen täältä.

    susanna.wallenius[a]gmail.com

  • Tiinuli

    Tuo Iittalan astiasto on minullakin ollut hankintalistalla, aivan ihana :) Todella herkullisia menuita tarjolla Taste of Helsingissä, vaikea valita vain yksi, mutta Olon menu olisi valintani :) menussa on ihanan kesäiset ja puhtaat raaka-aineet :)

    tuomola.tiina@gmail.com

  • Emilia M

    Oo, Bistro Omat -menu maistuisi. Haukihamppari kiinnostaa! Miksei myös Ask! Kumma, ettei mukana ole yhtään kasvismenuta.

    Emilia emirembegal (at) rocketmail.com

  • Mansikkasuu

    Oma suosikkini on Smörin menu, sillä se on ainoa, joka ei sisällä lainkaan punaista lihaa, josta en liiemmin välitä :)
    sapaha@utu.fi

  • aika_kettu

    SMÖR, koska en voi kuvitella voivani vastustaa graavattua kuhaa!

    aika_kettu (a) suomi24.fi

  • ss

    Bistro Omat on ehdoton lempparini!

    suvi@bastu.net

  • Eeru

    C:n menu on kivan yksinkertainen mutta silti kiinnostava. Ei muissakaan menuissa mitään vikaa ole, mutta sulkavaa en usko koskaan maistaneeni ja siksi C.

     

    eerunen@gmail.com

  • Elluellu

    Gaijinin menu kuulosti mun korvaan kaikkein parhaalta! En ole kyseisessä ravintolassa päässyt vieläkään käymään suurista suunnitelmista huolimatta ja houkuttelisi kyllä kovasti:)

    elina.suutarinen@helsinki.fi

  • Liisu

    Mielestäni parhaimman ja mielenkiintoisimman kuuloinen menu on ravintolalla bistro omat. Olen jo kauan haikaillut hauen perään, muutenkin erikoisemmat burgerit kiinnostavat aina. Pidän simppeleistä ja kesäisistä jälkkäreistä, joten mansikat saavat minun ääneni. Carpaccio ja punajuuri ei voi olla huono.
    llmpel@utu.fi

  • AinoLinda

    Hups, maili jäi näköjään puuttumaan ensimmäisestä kommentista, eli “Smör on oma lempparini, mutta myös Gaijinin ja C:n menut kuulostavat supermaukkailta.” ja maili aino.vaittinen(at)gmail.com.

  • Moijutta

    Mielelläni söisin ihan kaiken, mutta jos yksi olisi pakko valita (onneksi ei oikeasti ole), päätyisin Smöriin. Taitaa olla sitä paitsi Juuren lisäksi ainut, mikä suoraan menisi omaan ruokavaliooni.

    moijutta(a)gmail.com

  • senni1986

    Juuren menu on minun suosikkini! :) Ja siksi että siinä on herkullisen oloisia raaka-aineita, punajuurta ja villisikaa.

    sennimakila@gmail.com

  • wikkke

    Suosikkini on Murun menu, Muru on muutenkin lempiravintolani Helsingissä :)

    luukkuja (at) gmail.com

  • AnnaN

    Juuren menu miellyttää eniten paperilla ja varmasti maisteltunakin. Herukanlehtikurkku hämmentäisi makuhermoja eikä omat kokkailuskilssit riitä mäntykinuskiin. Ja jos tarjoilut nyt jostain kumman syystä tuntuisivat liian erikoisilta, voisin siirtyä myös tutun ja turvallisen korvasienipiiraan pariin.

    kuunnelmia(a)gmail.com

  • Topi

    Smör tarjoaa niin kesäisen ja raikkaan menun, että valitsen sen.

    topiik@hotmail.com

  • elina the herkkusuu

    Tulee vesi kielelle jo noita menuja lukiessa! Suosikikseni valitsen Smörin menun.

    elina.sassi(at)pp.inet.fi

  • Vierailija

    Smör-niminen menu oli kuin minulle tehty! Pääaterian kala ja jälkiruuan suklaa saavat veden kielelle! ;)

    marjukka.asiainen@netti.fi

  • Anathan

    Gaijinilla vaikutti olevan japanilaissävytteinen erittäin mielenkiintoinen meny:) anathan86@ gmail.com

  • Ainooo

    cherie_ms@hotmail.com

    Smör vaikuttaa kiintoisalta. Paahdettu valkosuklaa ei vaan voi olla pahaa.

  • Ee

    Smör!

    elina.l.harkonen(at)gmail.com

  • Saijaaa

    Juuri. Kuulostaa vaan niin herkulliselta. =)

    saija_harmaa@hotmail.com

  • JELlon

    SMÖRIN-Menu miellytti eniten, mozzarella, kuha ja valkosuklaa täydelinen yhdistelma makuuni.
    pirtjen@jippii.fi

  • LiisaM

    muru!!! Jotenkin kuulostaa just mun makuun täydelliseltä!!

    liisamak@gmail.com

  • HesanHelga

    Suosikki menuni on Juuri. Nam! :)
    helena.brusila@businesscollege.fi

  • HesanHelga

    Perustelut jäi puuttumaan. Valitsin siis Juuren, koska hauki, korvasieni ja rapaperi vie makumatkalle lapsuuteeni.
    helena.brusila@businesscollege.fi

  • Ulla Heinonen

    Ihania ruokia. Ja huomatkaapa tarjoiluidea: kauniit laatat toimivat tarjoiluvateina. http://www.sisustusopas.com

  • Riksuli

    Demon menu kiinnostaa kokonaisuutena eniten vaikka muillakin on tosi houkuttelevia annoksia. Jos vain yhden ravintolan valkkaisi, niin tuo possunposki alkuineen ja loppuineen innostaa eniten.

    rajalariikka@gmail.com

  • Armi

    Suosikkini on Luomon menu, koska se jättää paljon yksinkertaisten ainesten ja mielikuvituksen varaan. Haluan yllättyä! Lisäksi listalla on himoitsemaani tartaria. makrri @ utupistefi

  • meltsu

    Olon menu kuulostaa ehkäpä mieluisimmalta, perinteisiä annoksia ja pelkästä ajattelemisestakin tulee nälkä :) Haluaisin viedä tapahtumaan kulinaristisen poikaystäväni, joka täyttää tasavuosia lauantaina. Yllättyisi varmasti aika iloisesti, kun viime vuonna jo niin puhui, että olisipa kiva mennä joskus tuonne maistelemaan hyviä ruokia ja viinejä..

    melinda.soderholm@hotmail.com

  • SariR

    Niin monia herkkuja, joita haluaisi maistaa…mutta suosikki tällä kertaa Bistro O mat!

    sari.rusanen@elisanet.fi

  • envi

    smör on pakko vastata turun tyttönä :) envirk@utu.fi

  • merikukka

    Suosikkini on Gaijin.

    merikukka(a)gmail.com

  • Pi

    Tää on hyvää ruokaa ja viinejä rakastavalle aivan mahtava tapahtuma! Vaikea valita noista, kun kiinnostaa niin moni ja viime vuonnakin taisin maistaa melkein kaikkia :D Nopealla vilkaisulla eniten mieleen jäivät Bistro O mat sekä Juuri – luomuruoka ja kotimaiset raaka-aineet!
    pirve.lapiolahti(a)gmail.com

  • Nan nan

    Mmmm murun menu kuullosti herkulliselta namskis.

    oona.nyytaja@hotmail.com

  • Risto

    Muru vie voiton! Ehdottomasti haluaisin päästä kokeilemaan. Muutaman kerran yrittänyt ravintolaa varata, mutta jonot on pitkät ja kun Helsingissä tulee lähinnä käytyä vain ex temporena niin vaikeaksi menee.

    Rposti31@gmail.com

  • Auski

    Minua kiinnostaa eniten ravintola C:n menu. Hevostartar on jännittävän kuuloinen annos varsinkin kun hevosen liha on viimeaikoina niin tiheään otsikoissa pyörinyt. Odotan myös innolla jälkiruokaa jossa on käytetty palsternakkaa!:)
    auroraproo@hotmail.com

  • Elisa M.

    Oih, Juuren menu sai kuolan valumaan ja syljen herahtamaan kielelle. Voin vain kuvitella miltä nuo herkut näyttävät, suola-karamellikakku kuulostaa korvaani hauskalta ja hiukan oudoltakin, varmasti maku on kaiken ihmettelyn arvoinen ja suussasulava ! Ah ..

    elisa.mannermaa@gmail.com

  • Vierailija

    BISTRO OMAT! Valinta oli vaikea, mutta haukiburgeri vei voiton. :)

    yeahyeahjenni@hotmail.com

  • MarikaV.

    En osannut tehdä valintaa muuten kuin jälkkärin perusteella eli Murun menu vei voiton. :)

    marfya (a) hotmail.com

  • tipi

    Kalalla toisinaan herkutteleva kasvissyöjä kuolaa Smörin menua!

    burtonlassiter@gmail.com

  • Pinja / Pinjacolada

    Uijui, kaikki menut kuulostaa niin hyvälle! Mutta nyt OLO:n kesäinen ja raikkaalta kuulostava menu yksinkertaisuudessaan houkuttelee eniten!

    pinjacoladas(at)gmail.com

  • Aku

    Gaijinin menu vaikuttaa erikoisimmalta minun ja tyttöystäväni makunystyröille, koska emme ole koskaan syöneet mitään japanilaistyylistä ruokaa ja esimerkiksi vihersimpukka ja merileväkaviaari kuulostavat siltä, että kyllähän niitä nyt täytyy ainakin kerran elämässään päästä maistamaan. Muutenkin annokset kuulostavat niin hyviltä, että niitä maistaisi enemmän kuin mielellään. Ties vaikka meistä tulisi japanilaisen ruuan ystäviä, mikäli pääsemme Tomin ja Matin loihtimia herkkuja maistelemaan :)

    aki.pesonen@sulo.fi

  • Melinka

    Oi nam! Demon ja Olon menut meni mulla aika tasan, mutta Demo veti hiukkasen pidemmän korren jälkiruoan perusteella. Paras kokonaisuus, rakastan tryffeliä ja olen saanut unohtumattomimman ruokaelämykseni aikanaan Demossa.

    sanna.sipuli@gmail.com

  • KjKs

    Olon menu vaikuttaa varsin hyvältä ^^

    harmaakisu at yahoo.com

  • yoslene

    Demon siika houkuttelee. :) Nams!

    yoslene@hotmail.com

  • HH

    Smörin menu houkuttelee eniten. Savutomaatti ja nokkospesto & kuha ja raparmeri, nams!

    henriikka.hietala(at)gmail.com

  • Heikki

    C. Yksinkertaista, kotimaista ja silti omintakeista.

    aqheinon@mappi.helsinki.fi

  • Anneli

    Smör.
    anneli.viitala at gmail.com

  • Joannalu

    Mahtava kilpailu, kiitos! Ulkomailla asumisen jälkeen paluuni Suomeen helpottuisi huomattavasti, jos loistavat ravintolat ja kotimainen loistoruoka pääsisivät esittäytymään minullekin! Mikäli festareille pääsen, lupaan syödä itseni ähkyksi Suomen kesän tuoreista antimista, ja nauttia täysillä tunnelmasta!
    Useaa ruokaa onkin ollut ikävä, ja siksi valitsen Askin menuun. Ehdottomasti menun yhdistelmät tuovat veden kielelle!Nam!

    joanna.lukkarila@helsinki.fi

  • Satu

    Kaikki menut kuulostavat ihanilta, mutta valiltsen suosikikseni Juuren menun. Pidän Juuren ruuista muutenkin ja tämä menu kuulostaa todella herkulliselta :) Tässä on myös yhdistelty suolaista ja makeaa kivan kuuloisesti.
    Saga1982(at)hotmail.com

  • Jenni

    Oijoijoi!!! Nyt kyllä kuullostaa oikein hyvältä :)

    Paras ja kiinnostavin menu on MURU MENU. Olisi jännää maistaa karitsaa, ja vasikanpaisti tonnaton olen nähnyt ruokalehdissä ja telkkarissa monesti, pohtien, miten vasikka ja tonnikala oikein voivat sopia yhteen. Se siis kiinnostaisi. Jälkiruoka kuullostaa täyskympiltä: marenkia (NJAMI!), makeaa valkosuklaata, kirpsakkaa raparperia. Rosmariini on herkkuyrtti, ja olis jännää nähdä, miten se toimii marengin kanssa ja maistuuko se sieltä. :)

    Mukavaa maistelua Jenni siulle ainakin! :)
    jenni.j.toivanen (at) gmail.com

  • Iti

    Loistavaa että tämä tapahtuma on rantautunut myös Helsinkiin! Voisin syödä ilomielin kaikki menut ja haluaisinkin maistella, mukana olevista ravintoloista kun on tullut testattua liian pieni joukko. Jos yksi menu pitäisi valita ylitse muiden, olisi se kuitenkin Gaijinin menu. Olen asunut ja reissannut Aasiassa paljon ja ikävä on sinne aina kova, joten tällä menulla saisi maistella Aasian makuja twistillä! :) ida_tuononen (a) hotmail.com

  • pienisilli

    Ihana kisa, vielä ehtii! Oma suosikkini menuista on Ravintola Murun menu. Alkukesän luonto heräilee täyteen voimaan, ja mikään ei sovi heräilevään tunnelmaan paremmin kuin nuoret eläimet. Grillattu makkara kuuluu kesään, ateria alkaa kauniisti ja sen kruunaa ihana alkukesän klassikko raparperi. Tämän kirjoitettuani totean kuitenkin, että mikä tahansa Taste of Helsingin menuista tekisi allekirjoittaneen ikionnelliseksi. :)

    Tavoittaa pienensillinkeittio(at)gmail.com

  • Twiit

    Smörin menu on mun ehdoton suosikki! Olen aina rakastanut suomalaista järvikalaa ja erityisesti kuhaa! Lisäksi olen ystäväpiirissäni tunnettu suklaa-addiktiostani, joten tämä menu kolahti ehdottomasti koviten allekirjoittaneeseen :) S-posti: Hilkka.Eskelinen@helsinki.fi

  • Nannna

    Smör! Kuha ja raparperi kuulostavat kiinnostavalta yhdistelmältä.

    Postiananalle@gmail.com

  • Vierailija

    Toscaninin menun ottaisin ruokarajoitteideni vuoksi mutta vaikuttaa se muutenkin kyllä mielenkiintoiselta. :)
    idioottivarma ät gmail.com

  • AnniinaJ

    Ehdottomasti tamperelaisen ravintola C:n menu houkuttelee eniten! Rohkea menu, jossa roskakalana pidettyä sulkavaa alkuun, hevosta pääruuaksi hevosenlihakohun vastapainoksi ja jälkkäriksi PALSTERNAKKAA (?!), I’m in!

    anniina.jaakkonen (a) gmail.com

  • Vierailija

    Juuren tän vuoden menu kuulostaa ihanalta; kalaa, lihaa ja mikä tärkeintä, kakkua, jossa mainitaan olevan karamellia JA kinuskia! Viime vuonna tapahtumassa muut keskittyivät syömään pelkästään alku- ja pääruokia, kun itse ihastelin jälkiruokatarjonnan menuilta ekana! :) Myös Tosacaninin tiramisua on pakko päästä maistamaan..

    kerttu.rsnen@gmail.com

  • Vierailija

    Parhaimman kuuloinen menu on Bistro Omat:illa koska carpaccio on aina ihanaa (ja vielä luomua). Myös haukiburger kuulostaa maukkaalta ja jälkkäri on kivan kesäinen.
    noorahti@gmail.com

  • Vierailija

    Valitsen ehdottomasti Bistro o matin menun, se kun on suosikkipaikkani Kirkkonummella. Helsingin ulkopuoleltakin löytyy hyviä ravintoloita :)
    jenni.hanhinenskog(a)gmail.com

  • Maria M.

    TOSCANINIn menu on suosikkini, sillä rakastan italialaista, tiramisu on ihanaa ja menu oli yksi niistä harvoista, joissa ei ole kalaa. x)
    maria.morri@heijastuspinta.fi

  • Syystyttö

    Aito on paras: raaka-aineina upeat punajuuri, raparperi sekä puolukka – ihania yhdistelmiä! Vau. Enpä ole aiemmin käynyt, joten kiinnostaa kovasti. Kiva kilpailu. Toivottavasti kesä suosii! Terveisin marja.sako@netti.fi

  • ElluLas

    Olen jälkkärifriikki ja yrittäisin maistaa kaikkia jälkkäreitä!! Gaijinin menu kuulostaa IHANALTA!

    elina.lasma@helsinki.fi

  • Jiijii

    Oih, ehdottomasti päästävä tuonne! Toivottavasti mahtuu myös perheen pienimmän kanssa tuonne.

    Kaikki kuulostavat todella hyviltä, on kotimaisempaa tyyliäja eksoottisempaakin makumaailmaa. Mutta nyt voiton vie kuitenkin Bistro omat.

    Haukiburgeri, huikeaa!

Related posts