9/06/13

Mustavalkoisissa maksihelmoissa

26 35 P1018071.JPG

Oi, mikä ihana kesä! :) Olen niin onnellinen näistä upeista kesäsäistä ja auringosta – ja siitä, että ulkona tarkenee kirmailla kesämekoissa ja shortseissa. Olen aika surutta ulkoiluttanut kalpeita ja mustelmaisia koipiani tuolla auringonpaisteessa, mutta jos mustelmat tai A4:n valkoisina loistavat jalat ujostuttavat, niin aika kiva vaate tällaisille kesähelteille on maksimekko. Se on yksi juuri niistä vaatteista, jotka olen aina kokenut omalle kropalleni vähän vaikeiksi, mutta kyllä maksihelmakin toimii, kun mekon tai hameen malli on oikeanlainen. Onnistuin joskus toissa talvena löytämään JC:stä hauskan mustavalkoisen maksimekon, joka pääsi ensiesiintymiselleen blogissa viime kesänä ja nyt päätin kokeilla sitä taas. Noin näyttävällä kuosilla varustettu mekko ei kamalasti asusteilla muutu, mutta ehkäpä siellä joukossa on joku, joka ei sitä vielä viime kesänä bongannut. :)

P1018153.JPG

Mekko on niin pitkä, että se vaatii kaverikseen vyön, jolla saan sitä sidottua vyötäröltä hiukan kiinni ja siten lyhennettyä. Mutta vyön kanssa se toimii minun kropallani muutenkin parhaiten, joten eipä tuo haittaa mitään. Tällä kertaa yhdistin mekkoon värikkäitä piristyksiä: COSin keltaisen vyön, Lumin mintunvärisen laukun ja pinkkiä huulipunaa. Kengät ovat viime kesänä Riiasta löytyneet halpissandaalit, joiden merkkiä en edes muista. :) Mitäs te muut tykkäätte maksihelmoista? Kuuluvatko maksihameet- ja mekot oman pukeutumiseen vai ihasteletteko niitä vain muiden yllä? Ja kuvista jälleen kiitos ihanalle ystävälleni Cindylle! <3

PS. Ongelma pystykuvien keikahtamisesta vaakatasoon iPadilla ja iPhonella on tiedossa ja se yritetään saada korjattua ensi viikon aikana. Kiitos kaikille ongelmasta raportoineille ja toivottavasti jaksatte pysyä vielä kärsivällisinä hetken aikaa, kun mysteerin ratkaisua yritetään etsiä. <3 Jos huomaatte muita bugeja blogissa, niin ilmoitelkaahan niistä kommenttiosion puolella, niin yritetään setviä!

P1018081.JPG

Maksimekko JC, mintunvärinen nahkalaukku Lumi Accessories, sandaalit löytö Riiasta, keltainen vyö COS, aurinkolasit Lindex, huulipuna Rimmel 

P1018116.JPG P1018141.JPG P1018139.JPG

P1018097.JPG
Kuvat: Cindy Riera

Tags: ,

Categorised in: Muoti

26 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Sirpametso

    Ihana tuo Rimmelin huulipuna! Mikä Rimmelin huulipunista se on ja mikä sävy? :-)

  • Jenniii

    Itse asiassa nyt kun mietin, niin taisin sekoittaa tuona päivänä kahta eri huulipunaa, joista toinen on tuo Rimmelin sävy 220 Socking Pink ja toinen on MSCHICin sävy Funky Fuchsia. :)

  • Smk

    Raikas asu! Ja nuo aurinkolasit! Mistä olet ostanut ne?

  • Vierailija

    En kyllä ite tajua ollenkaa miks ihmiset haluaa ruskettua.
    Mua ei henkilökohtaisesti vois vähempää kiinnostaa ruskettuminen tai minkäänmuotonen auringonpaahteessa oleskelu. SPF 50 joka pvä nahkaan. No, meitä on moneen junaan. Tuskinpa ikinä saan ainakaan ihosyöpää tai rupsahdan auringon takia.

  • Jaromila

    Mä oon etsinyt juurikin jotain kaunista maksihametta, kalman värisiä jalkoja vähän piilotellakseni… Suhtaudun rusketukseen täysin jakomielitautisesti: toisaalta haaveilen “terveemmästä” ihon väristä, toisaalta ihoni ei kestä aurinkoa enkä tiedä olisinko oma itseni pronssin värisenä. Tuskin. Eikä itseruskettavatkaan houkuttele, korkeintaan joku asteittain sävyttävä kosteusvoide.

    Ja sen voin muuten sanoa, että näin 3-kymppisenä näytän huomattavasti ikäistäni nuoremmalta juurikin siksi, että en ole koskaan ottanut aurinkoa. Itseään paahtavat ystäväni ovat jo selvästi ryppyisiä, etenkin silmien ympäriltä, mutta itselläni ei näy ihossa vielä oikeastaan mitään. Juuri viime sunnuntaina lounaalla uusi tuttavuus arvioi iäkseni 24! (Eikä ollut imartelunhaluinen mies ;D.)

  • ida i

    Harmittaa, kun blogisi ei enää ilmesty lukulistaani bloggerissa! Yritin lisätä sitä erikseenkin mutta siihen tulee vain teksti “You have followed this URL, but we couldn’t find a feed for it. “. Mistähän lie johtuu…

  • Jenniii

    Olen tästä asiasta antanut ohjeita jo pariinkin otteeseen postauksissa ja kommenteissa, mutta nuohan voivat aina vahingossa mennä ohi. Bloggerin kautta homma toimii, kun lisäät url-kenttään tuon osoitteen, jonka saat auki blogin sivupalkin yläosassa olevasta RSS-kohdasta. :) 

  • meg

    Hauskaa, itse ostin tismalleen samannäköiset kengät kuukausi sitten Skotlannista, juurikin jostain halpiskaupasta :D

    Mekkokin on tosi kiva, ihanasti tuo keltainen vyö väripilkahduksen mustavalkoisuuteen.

  • Konkistadori

    uu rakastan tätä mekkoa, oma versio asusta löytyy täältä bloggerin puolelta http://konkistadori.blogspot.fi/2013/03/citytyton-kevatasu.html

    hyvältä näyttää!

  • Minä vain

    Ihana on! Pidän kyllä maksimekoista, mutta koska olen niin lyhyt, en voi itselleni sellaista kuvitella..

  • Nel

    Hei!

    Harmi kun täällä Lilyssä ei ole mahdollista jättää sähköpostia erilliseen kenttään kommentoinnin yhteydessä niinkuin Trendin sivuilla onnistui. Voisin osallistua arvontoihin/kilpailuihin mutta en halua sähköpostiani näkyville.
    En tiedä onko täällä mahdollista luoda profiiilia, mutta sekin on vähän liian aikaavievä vaihtoehto..

  • Vierailija

    Ihastuttava asu! Jäin pohtimaan Riian matkaasi.. Siirryttyäsi Lilyyn, ei pääse katsomaan aikaisempia postauksiasi? Itse olen lähdössä Riikaan parin viikon kuluttua ja vinkit olisi tarpeen. Mielelläni olisin lukenut fiiliksiäsi ko. kaupungista :))

  • Li

    Kaunis asu! Asukuvat olisivat tehokkaampia, jos valitsisit niistä vain kaksi tai kolme parasta :)

  • Jenniii

    Tämä on nyt tämä ikuisuusaihe, jossa kaikkia ei vain voi miellyttää. Itse tykkään lukemissani blogeissa siitä, että asusta on monia eri kuvia hiukan eri kuvakulmista ja sitä kautta vaatteet ja kokonaisuuden pääsee näkemään perusteellisesti sekä ihan vain fiilistelemään kivoja kuvia. Joka kerta, kun tällaisia kommentteja tulee, joissa toivotaan vähemmän kuvia, on heti perässä joku toinen kommentoimassa, että hän nimenomaan tykkää, että kuvia on paljon. Niinpä olen toistaiseksi päättänyt mennä sillä linjalla, mistä itsekin pidän blogeissa eniten. :)

  • Jenniii

    Aurinkolasit ovat Lindexiltä. :) Kannattaa aina kurkata asupostauksistani tuon varsinaisen tekstin alta se listaus asun tuotteista, koska siinä yleensä kerrotaan kaikkien vaatteiden merkit. :)

  • Jenniii

    Minä en erityisemmin kaipaa rusketusta, mutta eivät ne kalpeat ja mustelmaiset sääret mikään järin kaunis näky ole. :D Se, että mainitsen asiasta, ei automaattisesti tee minusta fanaattista auringonpalvojaa, joka on ensimmäisenä riskiryhmässä saamassa ihosyöpää tai rupsahtamassa auringon takia. Itse asiassa kokeilin muutama vuosi sitten ihoanalyysia, jossa näkyi, minkä verran aurinko on päässyt tekemään tuhojaan ihon syvemmissä kerroksissa ja sain testissä kiitettävät tulokset. Auringosta syntyneitä vaurioita ei siis käytännössä ollut laisinkaan, mikä on ainoastaan huolellisen paahteelta suojautumisen tulosta. Ei siis ehkä kannata hyppiä johtopäätöksiin, mikäli nyt siis kommentillasi viittasit minuun. :)

  • Jenniii

    Minun suhtautumiseni aurinkoon ja rusketukseen on vähän samankaltainen. Iho yksinkertaisesti näyttää “terveemmältä”, kun siinä on hiukan väriä, mutta olen itse luottanut siihen, että normaali ulkona oleilu aurinkovoiteella suojattuna tuo juuri sopivasti väriä pintaan. Sellaista itsensä grillaamista en oikein ymmärrä.  Sen olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi kasvojeni iho voi kesäisin huomattavasti paremmin hiukan aurinkoa saatuaan, joten ei se aurinko nyt ihan pelkästään pahasta ole. :)

    Ja joo, olen itse huomannut ihan saman, että minua luullaan usein ikäistän nuoremmaksi – ja uskon osasyyn siihen olevan, että olen varsin rypytön ja ihoni on hyvä, ja osittain varmasti juuri siksi, että olen aina suojannut itseni auringolta varsin huolellisesti. :)

  • Jenniii

    Olen nähnyt näitä samoja kenkiä tosi monella ja varmaan kaikilla merkki on eri. :D Joku yleispätevä halpismalli taitaa siis olla kyseessä.

  • Jenniii

    Heheei, mekkosamikset! :) Hyvältä näyttää myös sinulla!

  • Jenniii

    Se ei minusta ole mikään este, rohkeasti vain kokeilemaan! En se minäkään mikään hujoppi ole. :D Minusta tuolla helmalla saattaa jopa saada itseään huijattua pidemmän näköiseksi kuin onkaan. ;)

  • Jenniii

    Laitanpa tästä palautetta Lilyn ylläpidolle menemään! Itsekin toivoisin asiaan muutosta.

  • Jenniii

    Mutta siis piti vielä lisätä, että tuo rekisteröityminen Lilyyn on helppoa ja sen jälkeen kommentoidessakaan ei tarvitse jättää mitään erillisiä nimitietoja. Tosin sähköpostiosoitteet pitää nykyisellään kirjoittaa kisavastauksiin esiin silti, koska Lilyn systeemissä en näe kommentoijien sähköposteja admin-sivulla.

  • Jenniii

    Voihan harmi, että nuo postaukset eivät vielä ole täällä luettavissa. Laitoin kyselyä menemään, että milloinkahan näitä voitaisiin odottaa siirrettäväksi Lilyn puolelle. Toivotaan, että saadaan arkistot esiin ennen matkaasi!

  • P

    Sinä senkin silmäkarkki, maailman kaunein Jenni!

  • Vierailija

    En tiedä oletko jo tietoinen tai siellä Lilyssä, että sivu on muuttunut todella hitaaksi. Koskee siis kaikkia Lilyn blogeja, ainakin näin iPadilla lukiessa. Selaaminen ei ole sulavaa, vaan tökkii pahasti. Toivottavasti vika saataisiin korjattua!

  • ida i

    Jes, nyt toimii, kiitti! Sori kun vaivasin, mutta mulla on tosiaan menny yli viikon ajalta kaikki postaukset ohi joten luonnollisesti kommentitkin :) Ja vielä kun luulin että ongelma on isompi kuin mitä se oli! Mutta tosiaan, kiitos!

Related posts