8/01/13

Inspiroitumista, matkimista vai kopioimista?

46 60 inez_vinoodh2.jpg

Yksi aihe on kytenyt pitkään päässäni, joten ajattelinpa tarttua siihen nyt. Olen nimittäin välillä törmännyt ihmisiin, jotka ovat todella “omistushaluisia” omasta tyylistään tai omistamistaan vaatekappaleista. Tarkoitan siis sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi sietää sitä, että joku heidän tuttunsa omistaa jonkun saman vaatteen kuin he. Toisaalta olen kuullut myös sellaisista tyypeistä, jotka häpeilemättömästi matkivat muiden tyyliä, tai usein nimenomaan jonkun tietyn ihmisen tyyliä. Villeimmissä tarinoissa olen kuullut jonkun kopioivan kaverin asukokonaisuuksia päästä varpaisiin ja aiheuttavan tällä varsin ristiriitaisia tunnelmia. Voiko tyyliä omistaa? Voiko ihmisellä vaikka ystäväporukassa olla yksinoikeus johonkin vaatekappaleeseen? Saako kaverin tyyliä matkia? Ja missä kohtaa tutun tyylistä inspiroituminen menee överiksi?

Ajattelen itse muodista niin, että se on suurimmaksi omaksi nimenomaan inspiroitumista muiden tyyleistä, asukokonaisuuksista, muotilehtien kuvista, mainoskuvista, katumuotisivustojen ikuistamista asukokonaisuuksista ja vähän kaikesta mitä näemme ympärillämme. On tänä päivänä hyvin harvinaista, että kukaan pystyisi keksimään mitään, mitä joku muu ei olisi jo joskus aikaisemmin tehnyt. Jopa matkiminen ja kopioiminen siis tietyllä tavalla jopa kuuluvat asiaan, ja monesti matkimme muita varmaan melko tiedostamattakin. Voisi myös ajatella, että jos muut inspiroituvat sinun tyylistäsi, sehän on oikeastaan aika imartelevaa. :) Voin kuitenkin kuvitella, että saattaisi aiheuttaa jonkinasteista tyrmistystä, jos työkaveri ilmestyisi vaikkapa töihin pilkulleen samanlaisessa asussa kuin sinä olet edellispäivänä esiintynyt. Tai yhden kerran voisi ehkä vielä laskea sattuman piikkiin, mutta jos tällaisesta tulisi toistuvaa, niin miltä se mahtaisi tuntua? Olen kuullut, että yhdelle tutulleni on käynyt näin.

inez_vinoodh1.jpg

Voisi sanoa, että vaikka matkiminen ja inspiroituminen kuuluu muotiin, on ehkä hiukan eri asia matkia vaikkapa jonkun maapallon toisella puolella asuvan tuntemattoman katumuotisivustolta bongatun tyypin tyyliä kuin jonkun sellaisen, jonka kanssa kohdataan jatkuvasti arjessa. On myös isoja eroja siinä, otetaanko toisen tyylistä omaan pukeutumiseen vain ideoita ja toteutetaan niitä sitten vähän oman näkökulman kautta maustaen, vai kopioidaanko toisen tyyli todella yksityiskohtia myöten lähes identtisenä. Silläkin on varmasti merkitystä, millainen kopioijan tyyli on ollut ennen matkimista – onko se ollut lähtökohtaisesti samankaltainen kuin tyyli-idolilla vai onko kelkka kääntynyt matkimisen myötä täysin uuteen suuntaan. Entä muuttaako se asiaa, jos tyyppi ei myönnä matkivansa? Tai jos hän avoimesti kertoo ihailevansa kaverinsa tyyliä? Olen nähnyt joskus aiheeseen liittyen keskustelua jossain blogissa ja mielipiteet tuntuivat jakautuvan asiassa vähän kahteen leiriin: osan mielestä matkimisesta on turha ottaa nokkiinsa, koska kukaan ei voi omistaa tyyliä ja osa peräänkuuluttaa tilannetajua ja paheksuu toisen tyylin kopioimista liian tarkkaan ainakin silloin, kun kyseessä on ns. oikean elämän ihminen, johon on mahdollisuus törmätä jatkuvasti esimerkiksi työpaikalla. Itse kallistun ehkä jälkimmäiseen ryhmään: tyyliä ei voi omistaa ja kaikki ottavat vaikutteita joltakin, mutta vaikkapa työkaverin tyylin kopioiminen päästä varpaisiin ei ole kauhean kohteliasta.

inez_vinoodh3.jpg

Olen tavannut myös sellaisen tyypin, joka ei voinut sietää sitä, että hänen tuttavillaan olisi samoja vaatekappaleita kuin hänellä. Satuin joskus hänen kanssaan yhtä aikaa ostoksille ja hän ilmoitti jotain paitaa hypistellessään ihan suoraan, että minä en sitten saisi ostaa samaa. En ollut yhtään kiinnostunut kyseisestä paidasta, mutta jäin ihmettelemään tuota kommenttia. Olisin ehkä ymmärtänyt omistushalun, jos paita olisi ollut jokin tosi erikoinen ja arvokas, mutta tämä keskustelu käytiin ihan perus-halpaketjun hyllyjen välissä. Jos samaa vaatetta lähtökohtaisesti myydään massoittain ja halvalla, niin voisikon ajatella, että on melko mahdotonta välttää tilannetta, että jollakulla tuntemallasi ihmisellä on se sama vaate? Tapahtuuhan noita ihan sattumaltakin, että kaverit ostavat toisistaan tietämättä jonkun saman vaatekappaleen. Olen myös kuullut tarinan, että joku on suorastaan raivostunut siitä, että joku muu hänen kaveriporukassaan on kehdannut himoita samaa designer-laukkua kuin hän, vaikka kiinnostuksen kohteena on ollut juuri se hetken it bag, jota varmaan puolet maailman muotikansasta himoitsee. Ehkä peräänkuuluttaisin jotain suhteellisuudentajua edes siihen, mistä on lupa olla omistushaluinen.

inez_vinoodh4.jpg

Minulla on kavereita, joiden kanssa yhdessä shoppaillessa saatamme ostaa saman vaatekappaleen samalla kertaa. Useimmiten nämä kaverit ovat sellaisia, joiden tyyli lähtökohtaisesti on aika erilainen kuin minun ja joiden päällä vaate ei sitä kautta edes useimmiten näytä samalta kuin minulla. Monesti tällaiset kaverit ovat myös niitä tyyppejä, joiden kanssa emme arjessa tai työelämän kuvioissa juurikaan kohtaa, jolloin on epätodennäköistä, että muutenkaan sattuisimme samoissa vaatteissa samaan paikkaan yhtä aikaa. Yleensä meillä on tapana kysyä vaatteen ensin löytäneeltä, että onko hänelle ok, jos itse ostaa samanlaisen. Useimmiten on ollut. :) On minulle tosin kerran käynyt niinkin, että olin ostanut ulkomailta aika erikoisen ja näyttävän värisen paidan ja ulkomaanreissulla ollut kaverini kilautti kysyäkseen, haittaisiko minua jos hän ostaisi samanlaisen. Ei minua haitannut. Mutta myönnän tunteneeni lievää kiusaantuneisuutta, kun teimme treffit kerran kaupungille ja molemmilla sattui olemaan se sama erikoinen paita yhtä aikaa päällä. Toisaalta olemme vitsailleet asialla ja naureskelleet, että pitäisi joskus ihan tarkoituksella pukeutua samoihin vaatteisiin ja mennä kaupungille hämmentämään ihmisiä “identtisinä kaksosina”. :D

<p style=”text-align: justify;”>inez_vinoodh5.jpg

Sitten on niitä tyyppejä kuten Lilou’s Crush -blogin Hertta, jonka kanssa olemme ensitapaamisesta lähtien kokeneet olevamme jonkin sortin sielunsiskoja – niin pukeutumisasioissa kuin muutenkin. Ensitapaamisellamme meillä oli nimittäin täysin sattumalta lähes identtiset asukokonaisuudet ja samanlaisia tilanteita on sen jälkeen sattunut hänen kanssaan lukemattomat kerrat. Vaatekappaleet eivät välttämättä ole samat, mutta värit, tyylit ja yhdistelmät aivan samanlaiset. Great minds think alike. ;)

Minua kiinnostaisi kuulla teidän mietteitänne inspiroitumisesta, kopioimisesta ja matkimisesta. Saako kaverin tyyliä matkia? Missä menee raja vai onko kaikki sallittua? Onko jollakulla kokemusta siitä, että oman tyylin matkiminen on mennyt liian pitkälle? Tai onko jotakuta teistä syytetty matkimisesta? Tämä on minusta älyttömän kiehtova aihe, joten jakakaa kokemuksianne ja näkemyksiänne! :)

inez_vinoodh6.jpg

Kuvat: Natasha Poly & Isabeli Fontana by Inez & Vinoodh for Vogue China March 2012

Tags: ,

Categorised in: Elämä

46 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Nipsuu

    Tietysti blogit ovat inspiroitumista varten, mutta hieman silti ihmettelen eräiden bloggaajien postauksia, jossa kerrotaan miten saa hankittua hänen tietyn asukokonaisuutensa. Itsekin poimin ideoita ja mahdollisuuksia, mutta en lähtisi ostamaan täysin samanlaista asua.

    Ja onko ihminen sitten itse kovin tyylikäs, jos osaa vain matkia, eikä luoda mitään omaa?

  • Paula

    Joskus teininä ostin pari kertaa samanlaiset kengät tai paidan, kuin parhaalla ystävälläni oli. Sain kuulla toiselta kaveriltani, että bestikseni oli haukkunut minua hänelle, koska matkin. Mutta kuitenkin bestikseni välillä osti samanlaisia vaatteita kuin minulla, ja minusta se tuntui vain kivalta.

    Nykyään en ainakaan ystäviltäni/tuttaviltani kauheasti ”hae mallia”, vaikka välillä sattumalta onkin tullut hankittua sama vaate. Blogeista ja lehdistä haen inspiraatiota tosi paljon. En kopio tyylejä, vaan haen ideoita. Olen paljon löytänyt mm. uusia nettikauppoja ja oppinut erilailla arvostamaan designia ja suunnittelijoita.

  • Suvi

    Mulla tuli ihan ensimmäisenä mieleen muistoja ala-asteelta. Meillä oli yhden ystävän kanssa tismalleen samat paidat, joita tuli koulussa pidettyä välillä samaan aikaan ja se oli vaan hauskaa.
    Sitten oli tämä toinen kaveri, joka kilahti, kun vahingossa sain lahjaksi samanlaisen paidan kuin hänellä oli. Laitoin muistaakseni paidan kouluun ja sain samana päivänä kuulla, että en voi pitää paitaa, koska kaverillani oli samanlainen _ensin_. Koska en nuorena osannut pitää puoliani, en sitten käyttänyt koskaan muuten ihan kivaa paitaa.

    Mielestäni toisen tyylin saa kopioida röyhkeästi päästä varpaisiin jos toinen asuu tuhansien kilometrien päässä toisella mantereella (julkkikset), mutta lähempänä asuvien tuttavien kohdalla asia on vähän siinä ja siinä.

    Aloin kehitellä jotain ajatusta siitä, että kaverin tyylistä ei voisi inspiroitua, mutta ajatus katkeaa siihen, kun päässä soi, että eihän kukaan voi omistaa tyyliä tai jotain tiettyä vaatekappaletta. Jos muoti kiertää kehää ja tuottaa samaa vaatetta massoittain, ei kukaan voi todistaa olleensa “ensimmäinen” ja sitä kautta vedota oikeuteensa käyttää jotain tiettyä vaatetta tai vaatekokonaisuutta. Toisaalta jos minä ostaisin jonkun erikoisemman lempivaatteen ja se tulisi vastaan kaverilla kaupungilla samaan aikaan kuin minulla, niin saattaisin olla vähän harmistunut.

    Ehkä kantani on sitten se, että totta kai voi kopioida tai inspiroitua, mutta se on sitten kohteliaisuuskysymys, tekeekö sen vai ei. Voihan asun kopioida ja käyttää sitä silloin, kun tyyli-idoli ei ole maisemissa ;–)

  • Dweia

    Minusta on ainakin ihan se ja sama onko jollain samanlainen vaate kuin minulla :D Tottakai jos jollain tuttavapiirin tyypiltä löytyy sama vaate varon laittamasta sitä päälleni kun tulee sitten vähän sellainen hölmö olo. Itse myös otan inspiraatiota muista ihmisistä ja sulautan sitten samaa tyyliä omaani.

    Mutta onhan sitten tällaisiakin ääripäitä: Tunsin kerran ihmisen joka matki minua aivan kaikessa. Ja kun sanon aivan kaikessa niin tarkoitan, että aivan kaikessa. Se oli ahdistavaa kun huomaa, että toinen alkoi pukeutua samalla tavalla kuin minä ja haaveilemaan samasta ammatistakin kuin minä. Sitten kun ilmoitin vaihtavani suuntaa opiskelujen suhteen niin tämä neiti suunnitteli tekevänsä samoin. Hiuksetkin oli yhtäkkiä värjätty samalla värillä ja vaikka mitä. Se oli _vähän_ ahdistavaa.

  • -hanna

    Me ostettiin ystävän kanssa just samanlaiset, mutta eri väriset takit. Itse olin bongannut kyseisen takin jo aikasemmin, eikä haitannut yhtään, että ystäväni ihastui siihen myös, päinvastoin, kannustin häntä ostamaan, niin hyvin se sopi hänelle.

    Sana matkiminen kuulostaa korvaani todella lapselliselta, joltain sellaselta, mitä lapset sanovat äidilleen “toi matkii mua”. Jos ostat vaatteesi sieltä, mistä moni muukin ikäisesi, niin on turha kuvitella saavansa jotain persoonallista, ellei sitten keksi jotain uutta tapaa pukea jokin vaate. Sen ymmärrän, että jos olet itse iskenyt silmäsi johonkin ihanaan, vähän kalliimpaan juttuun ja olet puhunut siitä ääneen, jonka jälkeen ystäväsi alkaa himoitsemaan samaa, niin se voisi ärsyttää. Itselläni kävi niin, että ostin erään merkkilaukun, jonka jälkeen ystäväni, jonka tyyli ei mielestäni ollut yhtään sellainen, johon kyseinen laukku sopisi, ilmoitti haluavansa samanlaisen. Sitä en ymmärtänyt yhtään ja se tuntui vähän hassulta, koska samainen ystävä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut edes kiinnostunut merkkituotteista.

    Vähän kaksipiippuisia asioitahan nämä ovat, mutta lähtökohtaisesti itseäni ei ärsytä, jos ystävälläni/tutulla olisi esim. sama paita, tosin samana päivänä se olisi hassua sattumaa. Jos kyseessä taas on jokin kalliimpi hankinta, jonka ystäväsikin hankkii, niin se ärsyttäisi.

  • Hei Jenni, hyvä postaus! Meillä on yhden kaveriporukkani kanssa niin, että jos jollakin on kiva vaate/asuste, kysytään heti mistä se on ja sitten mennään ostamaan samanlainen. Ketään ei haittaa tämä, ja usein käy niinkin, että jos vaikkapa ihastelen toisen kenkiä, kiittämisen yhteydessä tulee heti maininta ostopaikasta ja hinnasta. Ollaan kuitenkin kaikki sen verran erityylisiä, että vaatteet näyttävät erilaiselta toistemme päällä – vähän niinkuin itsekin kerroit sinun ja ystäviesi olevan. Usein myös sovimme etenkin ulosmennessämme, että minkälaista laitetaan päälle. Ykköset vai jotain rennompaa. Nämä ovat mielestäni kivoja tapoja, ainakaan ei tarvitse kenenkään olla toiselle kateellinen tai tulla alipukeutunut fiilis:)

    Muistan kuitenkin ala-asteluokallani olevan tytön, joka otti kovasti itseensä, jos joku kehtasi ostaa saman vaatteen/asusteen kuin mitä hänellä oli jo entuudestaan. Snoopylaukuista ja Miss60 -farkuista oli ainakin hirveät taistelut siihen aikaan. Puolella luokalla oli semmoiset sitten loppupeleissä, mutta aina se oli yhtä suuri katastrofi kun joku toi sellaiset ensimmäistä kertaa kouluun. Huh huh :D Mutta olihan tämä sentään ala-aste ja eiköhän tämä kyseinenkin tyttö ole kasvanut tästä jo pois, ainakin toivon niin :)

  • Emppu

    Tämä on mielestäni hulvatonta kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat omistavansa jonkun tietyn vaatekappaleen/tyylin. Olimme ystäväni kanssa New Yorkissa viime vuonna ja ostimme Gapilta samoja paitoja samoissa väreissä, eikä se meitä kumpaakaan haitannut. Minusta se oli vain mukavaa. Kuitenkin tyylimme eroavat hieman toisistaan, joten vaihtelua saa sillä jo aikaiseksi. Samoin meillä on tismalleen samat harrastusvarusteet, esimerkiksi molemmilla taitaa olla peräti 5 samaa hupparia ja pidämme niitä samaan aikaan. :)

  • S

    Hei!
    Tiedätkö Suomessa/Helsingissä liikettä tai nettikauppaa, joka myisi Vivienne Westwoodin tuotteita, etenkin koruja?

  • Jenni

    Hmm, valitettavasti nyt ei tule kyllä mitään mieleen. :/ Tietäisikö joku lukija enemmän? 

  • m

    Itseäni hieman häiritsee se seikka, että minulla ja eräällä bloggaajalla on kovin samanlainen maku vaatteiden ja kenkien suhteen. Toisinaan ostan joitain vaatteita hänen postaustensa perusteella, mutta todella usein käy myös niin, että olen ostanut vaatteen ennen kuin sitä hänen kuvissaan näkyy. Tällä hetkellä meillä on ainakin samanlaiset villakangastakit ja kengät plus vielä lukuisia housuja ja paitoja. Olemme myös aikalailla samankokoisia ja meillä on lähestulkoon samanlaiset hiukset. Kiusallisen tilanteesta tekee se, että hän kirjoittaa blogia ja minä en, joten saatan helposti leimautua muiden silmissä matkijaksi. Koska tietystihän juoksen aina hänen ostoksiensa perässä enkä itse ole hankkinut mitään ensin. Noh, onneksi oma itsetuntoni ei sentään ole niin maassa, että miettisin jokaisen vastaantulijan mielipidettä itsestäni ja vaatteistani, joten voin kutakuinkin rauhallisin mielin kulkea samanlaisissa vaatteissa. :-) Satumme vain asumaan melko lähekkäin kyseisen bloggaajan kanssa, joten joskus tulee pieniä punastuksia jos tämä kävelee vastaan. :-D

    Kaiken kaikkiaan “matkiminen” tuntuu olevan kiinni omasta itsetunnosta. Huonolla itsetunnolla varustettu näkee ehkä samanlaisiin vaatteisiin pukeutuvan matkijana, ja toisaalta ei välttämättä uskalleta ostaa samanlaisia vaatteita kuin muilla peläten, että leimaudutaan matkijaksi. Itsetunto on muutenkin asia, joka on pyörinyt mielessäni viime aikoina, ja olisi huippua, jos keksisit jotain pohdittavaa siihenkin liittyen. Ajatuksiasi on aina mielenkiintoista lukea!

  • Kuten sanoit, “kaikki” on jo keksitty, eikä vaatekappaleita voi oikein omia itselleen. Mä ainakin kokeilen usein samantyylisiä kokonaisuuksia kun mitä näkee muotilehdissä, enkä koe huonoa omatuntoa. Samoin kysyn aina tyylikkäältä kaverilta mistä tietty vaate on ostettu, tarkoituksena lähinnä kartoittaa uusia mielenkiintoisia ostospaikkoja. Ja ottaisin vaan kohteliaisuutena, jos joku haluaisi tismalleen saman paidan tms. kuin minä.

  • m

    Villinä veikkauksena voisin heittää Helsinki 10:n. En kyllä mene yhtään takuuseen.

  • kkf

    Onhan monilla ihmisllä luonnostaan tarve olla kaikessa vähän sellainen edelläkävijä/ainutlaatuinen/trendsetter ja korostaa sitä että he löysivät jonkun jutun ensin ja muut vain seuraavat perässä :D Ja mikäänhän ei ole tavallisempaa kuin halu olla erilainen kuin muut ja jotenkin monilla on tapana koittaa olla tosi edistyksellinen, välittämättä niinkään siitä oikeasti omasta tyylistä. Ehkä siksi monia ärsyttää, jos joku ostaa samanlaisia juttuja heidän itsensä jälkeen. Siinähän vaarantuu se “yksilöllisyys” :D Ja samalla saa mukavati huomautusten lomassa korostettua miten itse oli juuri se ensimmäinen ja ainutlaatuinen! Ehkä he ovatkin salaa tyytyväisiä kun muut seuraavat esimerkkiä ja siitä pääsee vähän nillittämään. :)

    Itse ajattelen mielummin sillä tavalla että jos joku juttu (esim. vaate) on oikeesti hieno, uskon muittenkin (varsinkin samanhenkisten kavereitten) aika todennäköisesti kiinnostuvan samasta jutusta ja tämähän vaan todistaa että se juttu on erityishieno!

    Tietysti myös inspiroidun kavereitten tyyleistä ja olisin oikein otettu jos he inspiroituisivat minun tyylistä, vaikka veikkaan että oma tyylini on vähän liian erilainen :D

  • Heidi

    Hmm… Vaikea sanoa. Tuntuu, että niin monella ystävälläni on samallainen tyyli kuin itselläni, siis sellainen yliopistolais-vintage-boheemi-muka-niin-uniikki-tyyli ;). Avoimesti ihaillaan toistemme vaatteita ja usein olen kaverin kanssa ostanut jonkun saman vaatteen, siis jos olemme yhdessä olleet shoppailemassa. Jos joku kaveri on kovasti ihaillut jotakin vaatettani tai asustettan, olen usein kertonut mistä sen ostin ja kehottanut menemään katsomaan, josko kaveri löytäisi oman. …Avoimuus on mielestäni se juttu! Jos kaveri kaikessa hiljaisuudessa alkaa kopioimaan kaikkea mitä puen, teen tai olen, no se olis kriipiä.

    Vaatteet ovat kuitenkin toisaalta sellainen juttu, mitä ei kannata ottaa liian vakavasti. Harvan pukeutuminen on ihan oikeasti uniikkia. Ehkä jostain Hel Looksista niitäkin voi löytää, mutta ainakin kaikki blogistit (sori!) ovat aikalailla toistensa kopioita. Tai kuuluvat tiettyihin muotigenreihin, kuten “konservatiiviset-suomenruotsalaiset”, “seksikkäät rokki-mimmit”, “naiselliset vintage-söpöstelijät” ja sitten vähän vanhemmat “pastelli-mammat valkoisissa kodeissaan”. Tunnistit kai itsesikin joukosta :)?

  • Jenni

    Joo, itse en kyllä tyylijuttuja ota liian vakavasti. :) Ja eiköhän meistä melkein jokainen johonkin genreen asetu, joten se jo kertonee, että uniikkius on suurimman osan kohdalla hommasta kaukana. Liekö se sitten se, mihin ihmiset pyrkivätkään? Tottakai on kivaa löytää pukeutumiseen ns. omia juttuja, mutta itse ainakin ihan avoimesti seuraan myös trendejä ja poimin inspiraatiota jatkuvasti bongailemiltani tyyliniekoilta. Mutta se jäi kyllä ihmetyttämään, että noista sinun mainitsemistasi kategorioista en osaisi itseäni lokeroida yhteenkään. Mihin noista sinä olisit minut laittanut? Ihan uteliaisuudesta kysyn. :D

  • Heidi

    No niihin naisellisiin vintage-söpöstelijöihin tietenkin :)! tosin tässä kohtaa täytyy mainita, että olen uusi lukija ja se oli siis vain ensivaikutelma. Mä tykkään sun tyylistä kuitenkin tosi paljon, ihan sama miten uniikki se on :)! mukavaa talvea, toivottavasti et pahastunut!

  • Majayna

    Itse väittäisin ainakin inspiroituvani muiden mielenkiintoisista tyyleistä, ja yhdistelen niistä palasia sitten omaan tyyliini sopiviksi. Serkkuni kanssa, joka on myös erittäin hyvä ystäväni, meillä on periaatteessa erilainen tyyli, mutta kuitenkin niissä on tavallaan paljon samaakin. Me tykätään usein samanlaisista jutuista, ja useammankin kerran vaatekaupassa on kumpikin bongannut saman vaatekappaleen, ja alkaa tasan samalla sekunnilla puhumaan siitä, ja sitten nauretaan että miten me nyt taas ajateltiin samaa juttua :D

    Serkkuni on muutaman kerran kysynytkin minulta, että haittaako jos hän ostaa samanlaiset kengät tms. Mutta ei minua se ole ikinä haitannut, koska meistä kumpikin pukee ne jutut omalla tavallaan, ja ollaan kuitenkin erinäköisiä, niin se ei minua haittaa. Olen ollut vain imarreltu, että hän on halunnut tehdä samantyyliset housut kuin mitkä olen itse tehnyt itselleni :)

    Olemme myös hankkineet monia samoja vaatekappaleita ihan toisistamme tietämättäkin. Ja kun tavataan ja toisella on se sama paita joka itselläkin on (ei välttämättä siis päällä juuri sillä hetkellä) niin nauruksihan se menee että “taas ollaan ajateltu samoin”.

    Hauskaa tässä on sekin, että nämä samat hankinnat ei edes rajoitu pelkästään vaatteisiin ja kenkiin, vaan meillä on mm. myös samanlaiset verhot kämpissämme, ja samoja kirjoja, pyyhkeitä yms. Ollaan kans mietitty että joskus ihan vitsillä laitettaisiin just samanlaiset asut päälle ja lähettäis ihmisten ilmoille hämmentämään porukkaa :D Ollaan myös pohdittu, että jos asuttais samassa kaupungissa, voitas olla hyvin kämppiksiä, koska molemmilla on samantyyppinen sisustustyyli, samoja harrastuksia, suurimmalta osin hyvin samanlainen musiikkimaku (kuljetaan aina keskenämme keikoilla, ollaan toistemme ainoat ihmiset, jotka tykkää yhtä hulluna jostain samasta bändistä ja muut ei tajuais sitä hypetystä kuitenkaan XD). Pyykkipäivänä voisi tosin joutua kysymään toiselta että “oliko tää sun vai mun paita?”

  • Jenni

    Haha, en missään nimessä pahastunut. No worries! :D Olin vain utelias, kun ensiajatuksella mikään noista ei heti tuntunut ihan omalta. Tuota mainitsemaasi pidinkin ainoana vaihtoehtona, mutta ehkä ajattelin vintage-söpöstelijöitä enemmänkin sellaisina Nelliinan ja Oi ihana turhamaisuus -blogin tyyppisinä pukeutujina, joihin verrattuna tunnen taas itse olevani kovastikin “moderni”. :D

  • Iipa

    Itse kiinnitin joskus yläasteen aikana huomiota just näihin matkimisjuttuihin, enää en niinkään. Kultaisina teiniaikoina vältin tietoisesti ostamasta jotain tiettyä paitaa tms. koska joku muu oli ostanut samanlaisen, ja sillä “muulla” saattoi olla ikävä maine käytöksen tai pukeutumisen suhteen. :D

    Ammattikoulussa onnistuin aiheuttamaan hämmennystä ostamalla suositun nuorisovaateketjun miesten osastolta kivan violetin hupparin. Huppari oli kiva ja tyttöjen mallistossa ei sen tyyppisiä perushuppareita ollut tarjolla. Koulussa kuitenkin asia hämmensi samanlaisen hupparin omistavia poikia. Minulla oli siihen aikaan jo riittävän hyvä itsetunto pitää “poikien vaatteita”.

    Nykyisin on tuttavapiirissäni kiinnitetty huomiota erään miehen tyyliin, joka tuntuu kopiovan ulkoasunsa eräältä toiselta tuttavalta (mieheltä) kenkiä, vaatteita, hiuksia ja puhekielen fraaseja myöten. Se on jotenkin pelottavaa, etenkin kun kyseessä on sellaset äijät jotka haluaa antaa itsestään Tosi-mies vaikutelman. Nämä äijät ei käytä mitään trendivaatteita, vaan heidän tyyli on enemmänkin yläaste poikien energiajuoma-huppari + reisitaskuhousut. Ja ikää oli molemmilla yli 25 vuotta. Vaikutelma on välillä on suoraan jostain komediasta. :D

  • Marya

    tosi mielenkiintoinen postaus! muistan kerran peruskoulussa ihan tietoisesti matkineeni yhtä tyttöä: oli niin siisti yhdistelmä päällä että oli pakko hakea samanlainen. adidaksen siniraitaiset tennarit ja joku hennesin perusneule, joka vaan mätsäs siihen hirveen hyvin. en kuitenkaan koskaan käyttäny samaa yhdistelmää koulussa.

    nyt aikuisena (25v) mulla on yksi ystävä, jonka tyyliä ihailen ihan avoimesti. koska ollaan oltu ystäviä 7 vuotiaista saakka, olen varmaan joskus kopioinutkin sitä- nykyään meillä on niin erilaiset vartalot, että kopioiminen olis ihan tosi hankalaa. Otan kuitenkin edelleen eniten vaikutteita pukeutumiseeni häneltä.

  • Erika

    Mulla on hirveän erilainen pukeutumistyyli kuin parhaalla ystävälläni; hän ei edes ole niin kiinnostunut muodista kuin mä. Ainut yhdistävä tekijä meillä on, että rakastetaan molemmat lilaa. Joten sen suhteen ei ainakaan tule ongelmia, että hän pukeutuisi kuin mä.

    Mutta jos joku pukeutuisi kuin mä – joka voi hyvin olla mahdollista, koska tyylini on aika casual – en ymmärrä, miksi mun pitäisi siitä pahastua. Luulen kuitenkin, että jokaisen tyyli on loppujen lopuksi ihan omanlainen – oli sitten jollain muulla vaikka samanlainen takki tai paita.

    Eikä minusta kyse ole siitäkään, millaiset vaatteet on yllä, vaan siitä, miten ne kantaa! :)

  • Janna

    Mua ei yhtään haittaa, jos joku ottaa inspistä mun pukeutuisesta. Ennemminkin olen ylpeä siitä. Itselläni taas joku kumma ahdistus, että haluan itse “ekana löytää jutut”. Eli jos joku on keksinyt jonkun muotivillityksen ennen mua, niin sitten enää halua ostaa sitä :) Mutta tää on vaan mun pään sisäistä, koska jossain vaiheessa sitten joka toisella vastaantulijalla on samankaltainen viritelmä ja saan vaan itse jonkun sisäisen helpotuksen, jos tiedän, että “mulla oli eka” :D

    Tän takia kyllä ostan suurimman osan kirppareilta, kun tietää, että harvemmin tulee vastaan samanlaista kappaletta

    Musta on jotenkin helpottavaa myös, että vaikka moni mun ystävistä on muotitaitureita, niin meillä on ihan erilaiset tyylit ja maut, niin ei tarvii sitten ainakaan ahdistua :D

    Tää sama koskee joillain ihmisillä ihan mitä tahansa juttua, että he haluavat omia asian itselleen. Esimerkiksi itse haaveilin yläasteella, että haluan joskus asua Australiassa. Sitten mun yksi kaveri alkoi joskus parikymppisenä puhua kovaan ääneen, kuinka hän haluaa lähteä Australiaan joskus (en yleensä puhu muille ihmisille haaveistani, jos en ole toteuttamassa niistä). Sitten kun ilmoitin muutaman vuoden päästä hänelle, että “olen muuttamassa Austaliaan”, niin hän jotenkin suuttui asiasta, koska hän oli puhunut asiasta niin kauan ja sitten suuttui kun “vein hänen ideansa”. En enää jaksanut sanoa, että minulla on ollut vaikka kuinka paljon unelmia mutta tosiaan en yleensä niistä mainitse muille :)

  • Janna

    Ja pieni tarkennus tekstiini, kun kirjotin “haluan löytää ekana jutut”. Tarkoitin, että sitä ei vielä näy katukuvassa. Jokuhan senkin yleensä on keksinyt. Kuten tiedetään, että muoti kiertää ;)

  • Itse olen asiassa suunnilleen samoilla linjoilla kuin sina Jenni. Kun valitettavasti suurin osa vaateliikkeiden valikoimasta on massatuotettua trendikamaa niin nailta tilanteilta on vaikea valttya. Itse tykkaan yhdistella uutta ja vintagea niin ettei ainakaan taysin samanlaista asukokonaisuutta tule ihan heti vastaan. Myos “pienten” suunnittelijoiden suosiminen auttaa oman persoonallisen tyylin loytamisessa.

    Mutta yksi kiusallinen tilanne tulee mieleen, vaikka se ei minua suoranaisesti koskenutkaan. Seurasin tyokaverini haajarjestelyja vieresta monta kuukautta; taydellisen paikan etsiminen, haapuku, morsiusneitojen puvut, menu, ja ne kengat. Lopulta ystavani loysi unelmiensa kengat, jotka han tilasi USA:sta. Han tietysti esitteli loytonsa kaasolleen, joka oli ystavani paras kaveri aina ala-asteiasta saakka. Kaaso oli itsekkin menossa naimisiin, ennen ystavaani. kuukauden kuluttua han kertoi ystavalleni etta oli ostanut ne samat kengat. Ja kun haavieraatkin koostuivat suurelta osin samasta kaveriporukasta, oli ystavani niin vihainen, pettynyt ja katkera, kuin vain bridezilla voi olla. Parhaasta kaverista tuli hetkessa “That Bitch!”

  • Emma

    Lukio ikäisenä aloin enemmänkin muodostamaan identiteettiäni vaatteiden kautta ja silloin minua harmitti hirveästi jos jollain oli sama vaate, koska koin sen jotenkin olevan osa “minun identiteettiäni” . Myöhemmin tajusin miten hölmä tuo on. Ei minua nykyään haittaa, jos kaverini ostaa saman vaatteen, mutta toki jos kysessä on joku vähän erikoisempi vaatekappale on niitä aika kiusallista pitää samaan aikaan päällä. Täydellinen kopiointi on minusta todella kummallista ja jos sitä jatkuisi pitkäänkin alkais se varmasti ärsyttämään.

  • Lotta

    Mulla oli lukioaikoina ystävä, joka häpeilemättömästi otti omakseen tyylini ja siihen liittyvät filosofiat. Mua ei lähtökohtaisesti haittaa kopiointi koska en pidä tyyliäni järin poikkeuksellisena tai ylipäätään merkittävänä osana persoonallisuuttani, mutta kontrasti tämän minulta lainatun tyylin ja ko. henkilön aiemman tyylin välillä oli aika radikaali. Lisäksi olin usein saanut kuulla että himoitsemani luksuslaukut tai kengät olivat rumia tai järjettömän kalliita. Jonkin ajan päästä tuntui kiusalliselta, kun hän aivan luontevasti kertoi haluavansa samanlaiset kengät jotka mulla oli tai kun ilmestyimme kouluun samanlaisissa asuissa ja hän naureskeli kavereille “tyyliemme samanlaisuudesta”. Mä pidän itsestäänselvyytenä, että kysyn luvan jos haluan ostaa saman vaatteen joka jollain tutullani on – jos se on hänelle vaikka tosi tärkeä. Tämän tyypin kohdalla oli ikävintä se, ettei hän koskaan kysynyt lupaa tai muutenkaan antanut ymmärtää, että samanlaiset hankinnat olisivat muuta kuin puhdas sattuma.

    Mä kuitenkin uskon, että kopiointi on pitkälti oman tyylin etsimistä – on sitä itsekin nuorempana tullut kopioitua paljon esim. muotibloggareiden tyyliä. Ideoiden lainaaminen rikastuttaa omaa palettia, kunhan lainaa harkiten ja tiedostaen.

  • Tuulikki

    Joskus on kivaa ostaa kaverin kanssa shoppailureissulla jotain samanlaista, mutta yleensä se on kuitenkin jotain aika tavallista, eikä mitään mikä dominoisi koko asun lookkia. Jos molemmat tykkäävät vaatteesta niin sitten molemmat hankkivat sen, oli statement piece tai ei :)

    Kyllä jotkut tilanteet silti nolostuttavat…Kerran kävi esimerkiksi, että törmäsin tervarin näytteenottojonossa naiseen, jolla oli ihan samanlainen näyttävän värinen kietaisumekko kuin minulla. Täytyy myöntää, että olin todella kiusaantunut! Onneksi hoitajat alkoivat vitsailla asiasta, kun jouduimme vielä samaa aikaa näytteenottohuoneeseen :D Onneksi tuollon saimme naurut, että olemme kuin sisaruksia, mutta on se esim. liikennevaloissa aika noloa jos joku tulee samanlaisessa kirkkaan punaisessa takissa viereen :D

    Vielä yksi tapaus pisti silmään kaupungilla, kun kaksi tyttökaverusta seisoivat samanlaiset vuittonlaukut vastatusten ja koko asu päästä varpaisiin samanlaisena. Se kyllä tuntui vähän överiltä.

  • Tiia

    Kerran ulkomailla ystäväni oli näreissään kun halusin ostaa samanlaisen sormuksen kuin hän. Siis hei c’moon, sormus?! Emme edes näe usein arkena, joten mitä väliä, vaikka meillä olisikin samanlaiset sormukset? Eikä sormus ollut mitenkään erikoisen uniikki, sellainen puinen ja yksinkertainen. Mielestäni se oli vähän liikaa. Itse en ole ikinä suuttunut tai ärsyyntynyt ystävilleni, jos he ovat ostaneet jotain sellaista mitä minulla on. Jos joku muukin tuntee itsensä kauniiksi samanlaisessa vaatteessa kuin minäkin, niin kukas minä olen häntä estämään käyttämästä sellaista. :)

  • Liz

    Itse sanoisin tähän asiaan ehkä kaikkien aikojen parhaan elämän ohjeen: KOHTUUS KAIKESSA! Tottakai tutut ja ihmiset ympäri maailmaa inspiroituvat toistensa tyylistä, mutta mielestäni on vähän kiusallista, jos tarkoituksella pistää täsmälleen saman asun kuin toisella(siis tuttu-tilanteessa), vaan parasta on minusta se, jos toteuttaa tutun tyyliä itselle KOHTUUDELLA! Eli jos näkee vaikkapa ystävällä ihanat printtihousut, jotka näyttävätkin omaksi yllätykseksi tosi hyvältä jonkun erikoisemman paidan kannsa, niin toki tätä ideaa voi soveltaa omaan käyttöön, mutta ei ehkä niillä täsmälleen samoilla vaatekappaleilla… Mielestäni myös se on hyvä esimerkki, että jos näkee esim. tosi kivan laukun vaikka ystävällä, niin ystävän “luvalla” voi hyvin ostaa saman laukun! Tässä tilanteessa ei ole mitään pahaa, mutta se voi olla vähän tylsää, jos JOKA kerta kun ystävä ostaa jotain uutta, niin lähtee itse perään ja osta täsmälleen saman!

    Mutta niin toisten tyyleistä saa mielestäni inspiroitua ja toteuttaa, mutta kohtuudella!:D

    Kiitos kun kirjoitat näin ihastuttavan ajatuksia-antavaa blogia!! Ja tyylisi: sanoinkuvailemattoman upea!!!<3

  • Nina

    Ai? Minusta Jennillä on aina/usein varsin modernit leikkaukset, mittasuhteet ja yhdistelmät asuissaan. Söpöstelyä kylläkin, mutta ei ehkä niin vintage? Joka tapauksessa kiva tyyli ;)

  • JenniK

    Itselläni oli ala- ja yläasteella kaveri, joka kopioi vaatteitani jatkuvasti. Monesti kävi niin, että kun olin saanut uudet vaatteet ja olin niitä ehtinyt käyttää päivän koulussa, kaverini ilmestyi heti seuraavana päivänä tismalleen samat vaatteet päällä kouluun. Inhosin sitä, että muut huomauttelivat samoista vaatteista.

    Nyt aikuisena mielestäni sillä ei ole väliä, jos ottaa ideoita(!) toisen pukeutumisesta, kunhan lisää siihen oman persoonansa mukaan, eikä yritä näyttää samalta kuin toinen. Minulle kävi töissä tiimikavereiden kanssa niin, että ilmestyimme eräänä päivänä kaikki kolme töihin prikulleen samassa paidassa, jokaisella vain oli päällä eri väriä. Tämä ei meistä ketään haitannut, koska jokaisella meistä on niin oma tyylinsä, eikä vaatteet näytä samalta päällämme vaikka ne samoja ovatkin.

    Kuitenkin inhoan sitä, että vedetään kuin kopiokoneella toisen tyyli ja kopioidaan sitä. Itselläni on lähipiirissä ihminen joka kopioi paljon muiden tyylejä -suoraan. Tietenkin pitäisi olla iloinen siitä, että on jonkin mielestä niin inspiroiva, että toisen on pakko päästä kopioimaan, mutta jostain syystä tämä persoonaton kopiointi on jopa hieman säälittävää. Noh, tyylinsä kullakin. Joillain se on inspiroitu ja omalla persoonalla kuorrutettu, toisilla ei sitten vaan sitä omaa mielikuvitusta ja tyyliä tunnu löytävän. Kai pukeutumisessa on sama kuin sisustamisessa ym. Ei uskalleta tuoda omaa persoonaa esille, vaan tunnetaan olo kotoisammaksi kun tyyli on kopioitu suoraan.

  • ansku

    Minua ei ainakaan henkilökohtaisesti haittaisi jos joku minun pukeutumisesta saisi jotain inspiraatiota, sehän olisi vaan kehu! Yksi kaveri kyllä esimerkiksi tykästyi kirsikoihin asusteissa ja leopardikuosista minun vaikutuksesta :D

    Tämä nyt ei varsinaisesti pukeutumiseen liity, mutta muutamia vuosia sitten yksi kaverini oli jo pitkän aikaa pähkäillyt ottavansa kielikorun, muttei ollut uskaltanut.
    No, minä hetken mielijohteesta sitten otin sellaisen ennen häntä, ja siitä tuli haloo. Että kuinka HÄN oli suunnitellut sitä pitkään ja kuinka HÄNEN olisi pitänyt ottaa se ensin, ja kuinka matkin häntä ym… Siinä vähän kummastelin, että ei kyllä ole niin ihmeellinen juttu yksi kielikoru, että sitä voisi matkimisena ajatella :D

  • mymmeli

    Olin noin 20- vuotias, kun olin kiertelemässä kaupoissa yhdessä ystäväni kanssa. Katseeni osui sitten erääseen heleän väriseen vaatekappaleeseen, jota jäin katselemaan. Ystäväni tokaisi tähän, että “et kai sä tuota osta kun tuo on vähän niinkuin mun väri”. Ystäväni toki pukeutui vain kolmeen väriin mutta kyseessä oli silti yksi aivan perusväreistä..

  • Nuune

    Jaksan vahvasti epäillä, että KUKAAN ihminen maailmassa on niin tunnettu tyylistään, että samoin pukeutuvaa tavallista tallaajaa ihmeteltäisiin kaduilla. Poikkeuksena ehkä korkeintaan Gagan lihapuku…

  • Suvi

    Olipa hyvä teksti aiheesta. Itsekin sain tätä pohtia ihan urakalla jonkun aikaa sitten.

    Oma tyylini on hyvin samanlainen useammankin ystäväni kanssa, kuitenkin jokainen tekee siitä omanlaisensa ja vaikka olisi samat takit niin muuten asu sen ympärillä on itsensä näköinen. Otan myös itse vaikutteita ystäviltä ja toisinpäin. Viime aikoina on kuitenkin tullut vastaan ihmisiä, jotka esimerkiksi ovat ensin haukkuneet joitain käyttämiäni vaatteita etteivät ikinä voisi laittaa niitä päälleen ja seuraavassa hetkessä näyttäneet päästä varpaisiin samalta. Siinä tulee pakostikin vähän hämmästynyt fiilis. Vaatteiden omistusidea on ihan älytön me ainakin kavereiden kesken vaihdellaan vaatteita ees taas ja ollaan ostettu samojakin jos on molemmat tykänny.

    Vaatteitakin tulee ja menee enemmän henkilökohtaisesti otan esimerkiksi valokuvat, näissäkin käy paljon sattumia samoista tilanteista tulee samanlaisia kuvia, mutta kun kuvia rupee olemaan useita kymmeniä tismalleen samanlaisia ja varta vasten käyty kuvaamassa täysin samoja kohteita niin kyllä ärsyttää. Käytännön sama kuin maalaisi täysin saman taulun, vaikka sitäkin kyllä tehdään :D

    Musta inspiroituminen tarkoittaa kivojen juttujen poimimista osaksi omaa tyyliä, se että ostaa saman asukokonaisuuden on kopioimista ellei nyt sitten lähtökohtaisesti jo tyylit ole todella lähellä toisiaan. Tunnen myös ihmisiä joiden tyyli muuttuu viikoittain sitä mukaan kenen kanssa sattuvat hengaamaan, siinäkin pistää miettimään mikä sellaisen henkilön oma tyyli on vai onko sitä.

  • Audrey

    Ohoh, minulla on ihan samanlaisia kokemuksia ihmisestä, joka kopioi ihan kaikessa! Aluksi luulin olevani vainoharhainen, sitten alkoi ärsyttää, kun henkilön kaikki vaatteet olivat samanlaisia kuin minulla, hänen musiikkimakunsa muuttui samanlaiseksi, elämänhaaveista ja opinnoista puhumattakaan. Toisaalta oli tavallaan imartelevaa, että elin ilmeisestikin kopioinnin arvoisesti. :) Matkiminen tosin meni vain pidemmälle ja pidemmälle, ja lopulta kyseinen henkilö alkoi kopioida käsialaani. SE jos mikä oli ahdistavaa! Onneksi nykyään liikumme jo ihan eri ympyröissä…

  • Sari Huhtinen

    Kun läski lesbo haluaa samanlaiset hiukset , kun minulla ja kyselee puhelimessa leikkausohjeita tai oma äiti haluaa ostaa samat asiat, kosmetiikka ja vaatteet. Ottaa päähän. Äitini vielä sanoo, ettei hän mua matki.Minusta toi on kieroitunutta…

  • koo

    tosi mielenkiintonen aihe taas kerran, hyvä jenni! :)

    musta on ihan ehdottomasti ennen kaikkea imartelevaa, jos joku “matkii” tai realistisemmin “inspiroituu” mun tyylistä, eli kokeilee vaikka samantyyppistöä asukokonaisuutta tai vaikka ostaa ihan saman paidan. tietysti ideaali tilanne olisi, että paljon sellaisia mahdollisuuksia ei syntyisi, jossa tyyppi kävelisi sama paita samaan aikaan mun kanssa vastaan. summa summarum, inspiroituminen ja esim. luvan kysyminen ok, suora tutun/työkaverin/kaverin (joita näkis usein) tyylin selvä matkiminen siitä erikseen mainitsematta tökeröä!

    minä ja mun kaveri, jonka oon tuntenut ala-asteelta, pukeudutaan nykyäänkin melko tiedostamatta tosi samantapaisesti, ja tämän takia identtisiä ostoksia sattuu silloin tällöin. esim. hankin heräteostoksena tekoturkiksen siinä vaiheessa vielä täysin tietämättömänä, että seuraavana päivänä kaveri kysyisi mielipidettä tismalleen samasta takista, josta oli haaveillu jo pidempään (kertomatta siitä siis mulle). siinä sitten suut loksahteli auki ja alettiin pähkäilemään, mitä tehdään. olisin tietysti antanut luvan pitkään kuolatun ostoksen tekemiselle, mutta kaveri päätti olla ostamatta takkia, kun nähtäisiin sitten toisiamme joka tapauksessa liian paljon. tässä nyt ei ollut kopioimisesta eikä matkimisesta kyse, mutta jännää mun mielestä, että kun toisen on tuntenut niin kauan, niin maku vähän kaiken suhteen samankaltaistuu ihan tiedostamatta, niin kuin tuossa pohditkin. :)

  • Mirjam

    En voisi kuvitellakaan pahastuvani “matkimisesta”. Eihän mikään vaate näytä samalta kahden eri ihmisen päällä. Edes kalliimmat hankinnat eivät ole minulle kiellettyä aluetta suuntaan tai toiseen. Jos otetaan esimerkiksi vaikka Chanelin laukku niin eihän kukaan enää voisi ostaa klassisimpia malleja,koska niitä vilisee aika tiuhaan niin katukuvassa,blogeissa kuin tuttavapiirissäkin.
    Silti tämän sanottuani on pakko todeta,että onhan siinä nyt jotain outoa jos joku kopioi toisen tyyliä tarkkaan päästä varpaisiin esim viikkokausia. Tällainen käytös tuskin kuitenkaan on kovin yleistä.

  • Nip

    Mielenkiintoinen aihe ja hyviä kommentteja. Minulla on nuorempana ollut pari kaveria, jotka olivat herkkiä matkimaan, ja silloin se ärsytti suunnattomasti. Nykyään ei haittaa jos joku toinen ostaa saman vaatteen kuin minä, ja saatan tehdä sitä itsekin. Olen viimeisen parin vuoden aikana löytänyt oman tyylini, ja huomannut, että esimerkiksi musta on ehkäpä lempivärini. Välillä hairahdun, ja luulen haluavani jotain värikästä, kunnes jonkin ajan kuluttua huomaan etten ole käyttänyt uutta värikästä vaatetta läheskään yhtä paljon kuin jos olisin hankkinut sen mustana. (Käytän sentään joitain värejä, en ihan kokomustiin pukeudu) Hiljattain olenkin kuullut kehuja tyylistäni ja minusta on hauska kuulla esim. ostamastani uudesta vaatekappaleesta että sehän onkin aivan minun näköinen. Nykyään olen siis pelkästään imarreltu jos joku haluaa kopioida tyyliäni. Jokainen meistähän kantaa tyylinsä kuitenkin omalla tavallaan!

  • Mä en oo ikinä tajunnut tota (ilmeisesti tytöillä aika yleistä!) ajatusta että pitäis kysyä kaveriltaan lupa samanlaisen vaatteen ostamiseen. Mitä hittoa, jos vaatteita on tehty enemmän ku yks niin niitä myydään enemmän ku yks, ja toki ostan kamaa mistä diggaan vaikka nyt joku tuttava olis ehtinyt mua ennen putiikkiin! Onko pojilla/miehillä tällaista sääntöä, vaikee kuvitella?

    About koko tyylin kopioiminen on sit eri juttu – silloin täytyis ainakin osata vähän kumartaa inspiraationlähteensä suuntaan ettei ala vaikuttaa hiukkasen hölmöltä. Perustyypin arjessa tää nyt ei niin näy, mutta esimerkiksi bloggaajan on musta hyvä muistaa välillä heittää krediittiä sinne suuntaan mistä niitä omia inspiskipinöitä usein saa.

    Kiintoisa aihe & hyvä teksti!

  • London Girl

    Mielenkiintoinen postaus:) Itse olen aika pitkälle samoilla linjoilla kanssasi, minua ei haittaa jos joku ostaa samanlaisen paidan kuin minä mutta kieltämättä pitäisin outona, jos joku tulisi huomenna töihin samanlaisessa hameessa ja neuleessa kuin minä (ei sillä, että hameen ja neuleen yhdistäminen olisi kovinkaan originellia mutta jos kyseiset vaatekappaleet olisivat täsmälleen samat ja eritoten jos näin kävisi usein).

    Eräs vanha ystäväni oli tosi tarkka ja kyyläsi mielestäni jo vainoharhaisestikin sitä, miten muut matkivat häntä. Yhtenä keväänä puhelimme molemmat siitä, miten pitäisi ostaa uusi ulkoilutakki ja uudet aurinkolasit. Kaverini osti molemmat ja ostin (en tiennyt syylistyväni perisyntiin) itsekin lasit ja takin vähän myöhemmin, ihan täysin erilaiset mutta siis ulkoilutakin ja aurinkolasit myös. Kaverini ei puhunut mulle kahteen viikkoon ja oli myös selittänyt yhteisille tutuillemme, miten niin epätoivoisesti plagioin häntä:D

    Nykyään tuo juttu naurattaa, mutta silloin kyllä ei huvittanut…

  • Elisa

    Ei kai tuo matkiminen enää aikuisilla ihmisillä ole ongelma? Yksi kaverini kertoi, että ensimmäinen asia mitä hän minusta huomasi oli että minulla oli jalassa samanlaiset saappat kuin mitä hän omistaa. Huomasimme myöhemmin että omistamme myös muita identtisiä tavaroita, joista osa oli aika harvinaisia. Reissussa ostimme samanlaiset neulepaidat, ja sovimme, että jos satumme joskus käyttämään niitä samaan aikaan niin toinen sitoo omansa sitten erilailla :D. Työtilanteissa voi olla älyttömän kiusallista, jos on vahingossa pukeutunut kollegan kanssa kaksosasuun ja sitten on sellainen olo, että näytämme naurettavilta vetäessämme esitystämme matchy-matchy asuissa. Mutta sellaista on sattunut vain kerran. Muuten samankaltaiset asut herättävät minussa vain hilpeyttä. Osittain tämä on mielestäni senkin suhteen itsetuntokysymys, että jotakuta voi suututtaa, jos joku on ostanut samanlaisen vaatteen ja sitten kehtaa näyttää paremmalta se päällään kuin “alkuperäinen” omistaja. Jos on tyytyväinen itseensä niin ei pelkää vertailua ;).

  • peep

    Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä! Itselleni tuo sana “matkiminen” herättää vähän traumaattisia muistoja ala- ja yläasteaikaisesta “ystävästä”. Tämä tyttö oli todella tarkka kaikesta “omastaan”, ja saattoi suuttua verisesti jos toinen osti jotain samaa. Hänellä oli esimerkiksi Levis 501 -farkut, eikä niitä olisi saanut ostaa kukaan muu koko koulussa – jälkikäteen ajateltuna naurettavaa, kun tajuaa hieman paremmin, miten suositut ja yleiset farkut olivat kyseessä. Tällä kaverilla obsessio yksilöllisyydestä ei ulottunut vain vaatteisiin, vaan esimerkiksi myös jotkut bändit tai värit (!) olivat muilta kiellettyjä. Itse olin lapsena niin ujo ja nössö, että en uskaltanut yhtään vastustaa tämän ihmisen ylivaltaa, vaan esimerkiksi valehtelin, että en tykkää jostain tietystä biisistä, ettei kaverini suuttuisi!

    En yhtään ymmärrä tuollaista muiden hallitsemisen tarvetta. Eihän voi olettaa, että massatuotettua vaatetta ei ostaisi kukaan muu. Oma tyylini on aika erilainen kuin ystävilläni, mutta olen imarreltu jos joku ottaa siitä vaikutteita. Juhlissa olisi toki kiusallista huomata, että toisella on sama asu, mutta tavallaan näen sen, että muut (tyylikkäät) ihmiset ostavat samoja vaatteita eräänlaisena “vahvistuksena” siitä, että minulla on hyvä maku. Tiedostan kuitenkin, että joillekin ihmisille nämä asiat ovat tärkeämpiä kuin minulle, ja kunnioitan sitä. Jos aion ostaa vaikkapa hyvin samanlaisen takin kuin kaverilla, varmistan yleensä, onko asia kaverille ok. Joskus samoja vaatteita tulee ostettua kavereiden kanssa vahingossa, ja silloin asialle lähinnä naureskellaan, juurikin tuohon “great minds think alike” tyyliin. :)

  • Suvi

    Itse en ole kohdannut matkimista. Jotenkin olen mieltänyt tämän ilmiön ala- ja yläasteille.
    Viimeksi ala-asteella minulle kerrottiin todella lapsellisesti etten voinut omistaa samanlaista paitaa kuin luokkatoverini, koska hän oli ostanut sen ensi.(lapsiahan me olimmekin) Paita oli joku Seppälä tms, josta köyhemmän perheen tyttönä tykkäsin kovasti, koska useimmiten vaatteni ostettiin marketeista yms. ja tuohon aikaan oli tärkeää ettei vaatteet olivat jostain trendiliikkeestä.

    Enkä koe, että minulta täytyisi pyytää lupaa, jotta saisi ostaa samanlaisen vaatteen, kuin minulla on. Itse en kylläkään osta täsmälleen samoja vaatteita kuin ystäväni, vaikka monilla ystävilläni on todella samanlainen maku. Tämä ei ole mikään kovin tietoinen valinta, mutta tuntuu luontevalta minulle.

  • Omannäköinenkö

    Pierre Bordieun Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste käsitelee sosiaalista erottautumista. Kulutus- ja tässä tapauksessa vaatevalinnoilla nimenomaan viestitään omaa identiteettiä, asemaa ja korostetaan omaa makua. Bordieun mukaan maku ja tätä kautta kulutusvalinnat peilaavat valtaa.

    Keskiluokka on aina tavoitellut eliitin makua, joka vahvistavat valta-asetelmaa. Eli periaatteessa se jota matkitaan on porukassa eliittiä, mihin muut pyrkivät jäljittelyllään.

    Oma maku oikeutetaan inholla muiden makuja kohtaan. Tämä inhon osoitus ja oman maun validointi toki vaikeutuu, mikäli muiden maku on oman maun jäljittelyä.

    Ehkä uusliberaalista kuluttajaa noin ylipäätään harmittaa kun pitäisi olla yksilöllistä, mutta tarjonta rajoittaa valintoja ja oman näköisestä tulee keskivertoa. Vielä jos se yksilöllisyyden häivytys on aktiivista jonkin tutun toimesta, voi se aiheuttaa harmistusta.

    Tätä oman näköisyysilluusiota on tutkittu muunmuassa sisustusohjelmien tiimoilta. Anne Soronen: Tavallisuudesta tyylikkyyteen? Sukupuoli ja maku kodinmuutosohjelmissa.

Related posts