18/08/17

Kesän suosikkibiisi

11

Tänä kesänä yksi kappale on Marokon matkan jälkeen soinut levylautasella erityisen ahkeraan. Tame Impalan The Less I Know The Better -biisi on todellisuudessa ilmestynyt jo pari vuotta sitten, mutta loistokappale oli mukana roadtrip-soittolistalla Marokon rannikkomaisemissa huristellessamme ja jumahti armotta päähän. Mutta eipä haittaa, koska kappale tosiaankin on ihana – kerrankin miellyttävä korvamato (vihaan tuota sanaa muuten).

Monelle tämä kappale on varmaan tuttukin, mutta näin ihanasta biisistä voi aina muistutella. Itsehän tekisi mieli kuunnella tätä juuri nyt noin 24 tuntia vuorokaudessa. Nauratti muuten, kun ryhdyin lukemaan biisin lyriikoita ajatuksella – ei ihan sitä, mitä kappaleen fiiliksen perusteella odotin… Jos haluatte huvittaa itseänne, niin tuossa musavideollakin ne näkyvät. :D

Translation: I love love love this song. The Less I Know The Better  by Tame Impala was already published a couple of years ago but as we listened to it on our Morocco roadtrip, now it is stuck in my head again. But for once, I am not sorry, because the song is amazing!

Related posts

17/08/17

Black & white

17 15

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & NIVEA

Musta ja valkoinen – vaatekaapin klassikot, joihin on helppo turvautua tilanteessa kuin tilanteessa. Valitettavasti tämä kaksikko on myös juuri se, jossa kaikenlaiset tahrat, karvat ja muut sotkut näkyvät erityisen helposti. Yksi eniten vihaamistani asioista mustassa vaatteessa ovat vaaleat deodoranttitahrat, jotka raidoittavat tummaa paidanhelmaa, kun puseron on saanut ähellettyä ylleen. Ne pirulaiset eivät edes tunnu lähtevän pois ilman kunnollista pesua. Puhumattakaan niistä kellertävistä läiskistä, joita pinttyy puolestaan valkoisten paitojen kainaloihin.

Toinen asia, jota vihaan, ovat kesken päivän pettävät deodorantit. Olen paljon liikkeellä ja päivät saattavat venyä joskus tosi pitkiksikin. Harva asia ärsyttää yhtä paljon kuin se, jos deodorantti pettää kaiken kiireen ja touhuamisen keskellä. Kadehdin todella ihmisiä, jotka eivät deodoranttia tarvitse tai joilla toimii dödö kuin dödö, mutta voin luvata, että minä en todellakaan kuulu heihin. Haluan siis deodorantin, joka pitää kainalot kuivina ja raikkana kaikissa tilanteissa: kiireen, stressin ja jännityksenkin keskellä.

Ärsyttävintä hikoilussa ja hienhajussa ei ole vain se nolo fiilis, kun tajuaa tuoksahtavansa tai kainaloissa on märät läikät, vaan myös se, että hienhaju pinttyy tosi inhottavasti vaatteisiin eikä välttämättä oikein lähde kunnolla pesussakaan. Etikalla voi koettaa päästä pinttyneestä tuoksusta eroon, mutta tavalliset pesuaineet eivät usein tepsi pinttyneisiin hikitahroihin. Parasta tietysti on, jos niitä tahroja ei alun alkaenkaan edes synny sopivan deodorantin ansiosta. Vaikka sitä ei ehkä heti tulisikaan ajatelleeksi, niin hyvä dödö on tärkeä juttu myös vaatehuollon näkökulmasta, koska lempivaatteet pysyvät kauniina, hyväkuntoisina ja raikkana pidempään, kun deodorantin kemikaalit tai hiki eivät pilaa materiaaleja.

Olen kokeillut vuosien varrella jos jonkinlaista deodoranttia ja sopivan löytäminen on ollut yllättävän haastavaa. Käyttämäni deodorantin tulee olla tehokas mutta silti iholle hellävarainen, sillä herkkähipiäisenä en voisi kuvitellakaan käyttäväni mitään hikoilun kokonaan estäviä tuotteita – ihoni ei yksinkertaisesti kestä niin vahvoja aineita. Toisaalta ne kaikkein hellävaraisimmat ja tuoksuttomat tuotteet eivät puolestaan pidä fiilistä raikkaana päivän loppuun asti.

Edellä mainituista syistä ja lukemattomien kokeilujen jälkeen en ole enää vuosikausiin käyttänyt mitään muuta kuin NIVEA Black&White -deodoranttia, joka lupaa pitää mustan mustana ja valkoisen valkoisena sekä kainalot raikkaina jopa 48 tunnin ajan. Ja niin se on minun kokemani mukaan kiitettävästi tehnytkin.

Oli iloinen yllätys, kun suosikkituotteesta ilmestyi uusi versio NIVEA Black&White Fresh, jonka sitrusta häivähtävä tuoksu on minulle vielä entistäkin mieluisampi. Tosin mainittakoon, että tästä tuotteesta on edelleen olemassa myös se alkuperäinen Clear-versio.

Itse olen pitkään jo suosinut spray-deodoranttia, johon vaihdoin roll-onista jossain vaiheessa jonkun sattuman kautta. Huomasin, että spray toimii minulla paljon paremmin, koska olen malttamaton ja aina aamuisin kiireessä – spray nimittäin kuivuu paljon nopeammin kuin roll-on. Olen myös ollut huomaavinani, että itsellä spray tuntuu pitävän hien kurissa paremmin. Mutta nämä ovat yksilöllisiä juttuja ja makuasioita: joku tykkää spraysta, toinen roll-onista ja kolmas stickistä. Tätä uutta NIVEA Black&White Fresh -deodoranttia saa roll-onina (n. 2,50€) ja sprayna (3,25€) sekä Black&White-sarjan Clear-versiota myös stickinä.

Mitäs muuten tykkäätte näistä kokovalkoisesta ja kokomustasta lookista? Pitäisi enemmänkin pukeutua varsinkin kokovalkoiseen – näyttää niin ihanan raikkaalta!

Photos: Annika Ollila

Related posts

16/08/17

Flow-raportti: parhaat keikat ja sattumukset viikonlopulta

4 18

Noniin, lupailin Flow Festival -raporttia ja saamanne pitää. Tänä vuonna Flow meni jotenkin aivan toisenlaisissa tunnelmissa kuin aiemmin: keskityin puhtaasti musiikkiin ja oikeastaan kaikki muu meni koko festareilla vähän sivu suun. Jopa valokuvasato jäi keikkoja fiilistellessä ja myrskyä pakoillessa liki olemattomaksi, mutta muutaman otoksen sain silti napattua ja festaritunnelmia tallentui myös festariseuralaiseni Vienan kameraan – kiitos siis Vienalle muutamista kuvista!

Olin tehnyt itselleni tänä vuonna aika selkeän listan siitä, mitä halusin mennä katsomaan ja kerrankin sain pidettyä siitä kiitettävällä tavalla kiinni – miinus se lauantain ukkosmyrsky, jonka ansiosta meikäläisellä jäi käytännössä koko päivä väliin. Olin nimittäin juuri saapunut paikalle, kun taivas synkkeni ja sen jälkeen repesi. Ja minä pakenin tuomiopäivän tunnelmia sisätiloihin takaisin kotiin. Mutta lauantaita lukuunottamatta tämä vuosi oli yksi parhaista Flow-kokemuksistani niin musiikillisesti kuin yleisen tunnelmankin puolesta.

Lauantain myrsky

Myrsky alkoi ehkä noin minuutin ennen kuin pääsin alueelle sisään ja tuijoteltuani hetken sitä vallitsevaa kaaosta vuotavassa kertakäyttösadetakissani ja jo muutaman minuutin jälkeen kauttaaltaan uitetuissa lenkkareissani, mietin vakavasti, olisiko mitään järkeä jäädä… Totesin, ettei olisi ja käännyin kannoillani. Kuulin, että telttoja tyhjennettiin parhaillaan ja ihmisiä ei enää otettu festarialueelle sisään, joten kävelin takaisin kotiin, riisuin märät vaatteeni, tilasin pizzan ja heittäydyin sohvalle. Enkä siitä sitten enää noussut, kun sade ei tuntunut menevän ohi.

Lauantaina olisi ollut aikamoinen liuta juuri niitä esiintyjiä, jotka olisin itse halunnut nähdä, mutta minkäs teet. Sampha oli kokonaan peruttu ja teknobailut Front Yardissa taivasalla eivät siinä myrskysäässä oikein innostaneet. Kyllä kai se sade jossain vaiheessa lopulta taukosi, mutta meikäläinen mussutti siinä kohtaa jo pyjamassa pizzaa.

Ihana Roy Ayers ja unelias Lana Del Rey

Sen sijaan perjantaina ja sunnuntaina pääsin näkemään pari timanttista keikkaa. Legendaarinen Roy Ayers bändeineen aloitti meikäläisen Flown ja nostatti heti festarifiiliksen kattoon. Taidokasta soitantaa, todellista musisoinnin iloa ja aivan haltioissaan oleva yleisö – siinä on hyvän festarikeikan resepti. Artisteilla oli hyvä boogie lavalla ja se välittyi todella myös yleisöön. Tämä oli itse asiassa ihan ensimmäinen keikka koskaan, jonka olen Flowssa nähnyt 360-lavalla, sillä aiemmin en ole ikinä onnistunut mahtumaan istumapaikoille sisään.

Omalla listallani oli luonnollisesti myös Lana Del Rey, jonka keikka-arvioiden ristiriitaisuus on ollut mielenkiintoista luettavaa. Tuntuu, että noin puolet tuttavistani piti keikkaa fantastisena ja puolet mitäänsanomattoman vaisuna – kiihkeimmät Lana Del Rey -fanit tuntuivat saaneen esityksestä eniten irti. Tykkään itse Lanasta ihan todella, mutta en ole mikään hc-fani, joten koen suhtautuneeni kokonaisuuteen aika objektiivisesti.

Pidin laulajattaren raukeasta lavapresenssistä enkä olisi häneltä oikeastaan muuta odottanutkaan, mutta asuvalinta (Adidaksen verkka-asu) kummastutti, biisivalinnoista uupui kunnon nostatus ja varsinkin laulun volyymi olisi voinut olla huomattavasti kovemmalla. Keikka ei ollut missään nimessä huono, mutta jäin jotenkin kaipaamaan jotakin enemmän. Jossain keskivaiheilla totesin, että biisivalinnat jättivät muutamaa hittiä lukuunottamatta tunnelman jotenkin laimeaksi ja uneliaaksi, joten jatkoin matkaa Front Yardille, jossa toden totta heräsin nuokkuvasta mielialastani heti.

Perjantain parhaat bailut: Aphex Twin, Maceo Plex ja tälli tanssilattialla

Perjantain parhaiksi nousivat omalla listallani vähän vauhdikkaampaa menoa tarjoilleet Aphex Twin ja Maceo Plex. Aphex Twinin hurmaavan vinksahtaneesta maailmasta olen päässyt osalliseksi kerran jo joskus 10 vuotta sitten, kun päädyin kaverini seuralaisena herran keikalle Brysselissä. Tykkäsin jo silloin ja tykkäsin vielä noin tuhat kertaa enemmän nyt. Aphex Twinin Flow-veto nousee yhdeksi parhaista keikkaelämyksistäni koskaan ja ihan ylivoimaisesti kaikkien aikojen Flow-keikkojen kärkisijoille. Ehkä yhdet elämäni parhaista bailuista ja tyyppi otti yleisönsä mahtavasti myös visuaalien avulla. Menisin silmää räpäyttämättä heti uudelleen, jos tilaisuus tarjoutuisi – ja toivottavasti vielä joskus tarjoutuu.

Maceo Plex ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta tuttavan suosituksesta vaelsin Front Yardille kesken Lana Del Reyn, kun tuntui, että nukahdan pian pystyyn, jos mimmi ei kohta räväytä. Ja voi pojat, mikä meininki Front Yardilla olikaan. Ehdin matkalla kadottaa ystävänikin, mutta edes se ei häirinnyt menoa, kun rytmi vei mennessään – kuten ei sekään, että joku erityisen innokas bailaaja kumautti minua vahingossa nyrkillä ohimoon ilon ollessa ylimmillään. :D Onneksi selvisin suuremmitta vammoitta tästä yllätyksestä, vaikka hetken mietinkin, saisinko tapauksesta muistoksi mustan silmän…

Sunnuntain yllätyssade ja uudet ystävät

Sade pääsi yllättämään minut sunnuntainakin… Sadetutka ja sääennuste näyttivät kirkasta taivasta, mutta juuri kun olin päässyt kotiovelta ehkä noin puoleen matkaan reitilläni festarialueelle, alkoi sataa. En ollut yhtään varautunut sateeseen, joten kenkävalintani ei todellakaan osunut nappiin (vaaleanpunainen mokkanahka ja sade eivät ole hyvä yhdistelmä!) eikä minulla ollut sateenpitävää takkiakaan mukana. Niinpä linnoittauduin hätäpäissäni jonkun kerrostalon ovisyvennykseen odottelemaan sateen taukoamista.

Ehdin päivystää ovensuussa ehkä noin 10 minuuttia, kunnes pieni poikajoukko sattui paikalle ja oli sattumalta menossa juuri viereisestä ovesta sisään eräälle työhuoneelle pitämään pientä festaripaussia. Tiesin yhden pojista kavereitteni kautta ja herrasmiehinä tyypit pelastivat minutkin vesisateesta sisään. Minusta pidettiin hyvää huolta: sisällä kouraani iskettiin heti gin tonic ja viihdyin lopulta hyvässä seurassa niin, että sade ehti tauota jo aikapäiviä sitten, ennen kuin maltoin lähteä. Olimme poikien kanssa suunnitelleet menevämme katsomaan ihan samoja artisteja, joten suuntasimme lopulta festarialueelle yhdessä.

Omat kaverini olivat noihin aikoihin teillä tietämättömillä, joten pysyttelin hyväksi havaitussa seurassa edelleen. Joukkoon liittyi yhden pojista tyttöystävä kavereineen ja tulimme niin loistavasti juttuun, että jatkoimme iltaa spontaanisti tyttöporukalla siitä eteenpäin. Ja hauskaa sinänsä, vietin yhden elämäni mahtavimmista festari-illoista ihmisten kanssa, joita en ollut koskaan tavannut ennen. Päädyimme vielä jatkamaan mimmien kanssa iltaa Kuudennelle linjalle ja vannoimme, että näin hauskalle illalle pitää vielä saada joskus toisinto. Loistomusiikki, spontaanit seikkailut ja uudet ihanat kaverit – mitäpä muuta sitä voisi hyvältä festari-illalta toivoa!

Odotettu ja ylistetty Frank Ocean kuulosuojaimineen

En ole itse mikään fanaattinen Frank Ocean -diggailija, mutta odotin kyllä keikkaa innolla. Olen kuunnellut tyypin musiikkia jonkin verran ja muutama kappaleista on päätynyt soittolistoillenikin asti. Myös Frankin sunnuntaisesta keikasta olen kohdannut samaan tapaan ristiriittaisia mietteitä kuin Lana Del Reyn perjantaisesta vedosta, joskin Frank on saanut osakseen huomattavasti varauksettomampaa suitsutusta. Harmi vain, että itse en oikein päässyt siihen hypeen mukaan…

Frank Ocean veti koko keikan peltorit päässään, mikä nyt ei millään tavalla häirinnyt, mutta hymyilytti kyllä. En tiedä, olisiko pitänyt olla jotenkin vielä paljon tutumpi herran tuotannon kanssa, jotta olisi päässyt kunnolla sisälle tunnelmaan, mutta omalta osaltani kokemus jäi jotenkin valjuksi. Tai ehkä olin vain vääränlaisessa mielentilassa tuollaista fiilistelykeikkaa ajatellen – joskus niinkin voi festareilla käydä (kuten perjantaina kovasti odottamani London Grammarin kanssa, joka oli kyllä loistava, mutta aivan vääränlaista settiä senhetkiseen omaan mielentilaani nähden). Vaikka keikka olisi miten hyvä, niin jos kaiuttimista kaikaa herkkää tunnelmointia ja oma fiilis on enemmän tyyppiä bailut (tai toisin päin), ollaan ristiriidan edessä. Ehkä vika ei ollut Frankissa, mutta minä en saanut sunnuntain keikasta irti oikein mitään – harmi.

Sunnuntain ykkönen: Moderat

Sunnuntaisuosikeikseni nousivat Fatima Yamaha ja Moderat, jonka olenkin nähnyt livenä jo pariin otteeseen aiemminkin. Ensin mainittu tosin hämmensi minua ja festariseuraani suunnattomasti, kun osoittautuikin, että artisti onkin nimestään huolimatta mies. Olimme järkyttyneitä. :D Kyllähän nimi siis kuulostikin pseudonyymiltä, mutta en silti arvannut, että sukupuolikin olisi eri. Mutta järkytyksestä toivuttuamme nautimme silti keikasta, joka nostatti kiitettävästi tanssijalkaa, kuten odottaa sopi.

Ylivoimaiseksi ykköseksi sunnuntaina kohosi silti Moderat, jonka keikalta en ehkä odottanut niin suuria. Olen tosiaan nähnyt tyypit lavalla muutama vuosi sitten Flowssa sekä viime syksynä Circuksessa. Molemmilla kerroilla trio on ollut loistava niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin, mutta jotenkin kai ajattelin, että kun tämä on jo muutamaan otteeseen nähty, en saisi siitä mitään uutta irti. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan!

Lapin Kulta -teltassa tunnelma oli niin mieletön, että olin haljeta onnesta. Ja pakko aina vain kehua Sascha Ringin (Apparat) vokaaleja – siinä ovat soundi ja laulunlahjat todella kohdallaan, myös live-tilanteessa. Kokonaisuuden kruunasi aina yhtä upea valoshow ja tähän keikkaan oli täydellistä päättää tämänvuotinen Flow (vaikka ilta sitten vielä festareiden jälkeen jatkuikin). Olen nyt nähnyt Moderatin livenä kolmesti ja toivottavasti pääsen näkemään vielä uudelleenkin – tyypit nimittäin ovat vihjailleet, että saattaisivat olla jäämässä pitkälle tauolle tämän kesän jälkeen.

Yleisfiiliksiä ja tulevaisuuden haaveita

Kaiken kaikkiaan fiilis tämänvuotisesta Flowsta (myrskystä ja sen takia missatuista keikoista huolimatta) oli aivan fantastinen. Tunnelma oli oman kokemukseni mukaan festarialueella todella mukava ja leppoisa, ja järjestelyt toimivat tänä vuonna monelta osin erityisen hyvin. Olin alkuun hieman huolissani 360-lavan sijoittelusta kauas muusta festarialueesta ja epäilin, että tuolle kulkuväylälle syntyisi ehkä helposti ruuhkaa, mutta sen sijaan kaikkialla oli tänä vuonna poikkeuksellisen helppoa liikkua ja mitään pahempia sumppuja ei päässyt syntymään missään, missä itse liikuskelin. Myös vessajärjestelyt toimivat tänä vuonna entistä paremmin ja jonotusajat olivat varsin lyhyitä ainakin niillä kerroilla, kun itse odottelin pääsyä naistenhuoneeseen.

Iso plussa Flowlle myös siitä, että kasvis- ja vegaaniruokapainotus on pysynyt mukana festaritarjoilussa viime vuodesta lähtien. En itse syönyt harmillisesti tänä vuonna festarialueella juuri mitään, kun ajoitin saapumiseni niin tiukasti kiinnostavien keikkojen tuntumaan ja kiiruhdin vain areenalta toiselle, mutta peukku silti ruokavaihtoehdoista. Miinusta tosin on hieman annettava siitä, että paikoin ruokien hinnat olivat jopa festarisapuskaksi ja annosten kokoon nähden aika hävyttömiä. Ihmettelin myös hieman, että viinipullon pantti oli kokonaiset 10 euroa? Korviini kantautui myös muutamia ikäviä tarinoita järjestyksenvalvonnan toiminnasta, joten toivotaan, että nuo ongelmat saadaan setvittyä ja eliminoitua seuraavaan kertaan.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden hyödykseni ja huikata samalla Flown festivaaliorganisaatiolle pienen kainon toiveen, jota olen sinnikkäästi yrittänyt lobata vuosien varrella aiemminkin – toistaiseksi vielä tuloksetta. Haluaisin nimittäin palavasti nähdä livenä Nils Frahmin ja uskon, että tyypin livesetti sopisi Flown tunnelmaan täydellisesti. Että miten olisi? ;) Ensi vuonna ehkä?

Mutta siis kiitos jälleen kerran loistavasta tapahtumasta! Kiitos Flowlle, artisteille ja ihan parhaille festarikavereille – tiedätte, keitä olette. :)

Photos: Jenni Rotonen & Viena K

Related posts

15/08/17

Vihreää glitteriä ja pinkkiä mokkaa

1 23

Jutun vaatteet on saatu blogin kautta.

Olipahan Flow! Elokuinen Flow Festival on aina yksi kesän odotetuimpia juttuja ja kuten joku muukin pohdiskeli, siihen liittyy aina tietynlaista haikeutta, kun festareiden käynnistyessä kesä yleensä lähenee jo loppuaan. Tänä vuonna on kuitenkin ihanasti saatu nauttia kesäisestä kelistä myös vielä Flown jälkitunnelmissa, joten ehkä ei ole ihan vielä syytä vaipua haikeuteen.

Kunnollinen Flow-raportti on luvassa huomenna, mutta kurkataan ensin, minkä näköisissä vermeissä tällä kertaa suunnattiin festaroimaan. Flow Festival tunnetaan tyylikkäiden ihmisten tapahtumana, jonne moni suunnittelee asuaan pitkäänkin ennen h-hetkeä, mutta itse en ole koskaan osannut kauheasti miettiä asuvalintojani ennakkoon. Olen sellainen hetkessä eläjä enkä muutenkaan ole koskaan ollut taipuvainen asukriiseilyyn. Tänä vuonna olin kuitenkin poikkeuksellisesti kerrankin päättänyt jo etukäteen, mitä haluaisin pukea, eikä tarvinnut festaripäivinä kuin vetäistä ennalta valitut kamppeet ylle.

Festaripukeutumiseen liittyy vähän sellainen automaattinen lupa hullutella, pukea ylle jotakin värikästä tai kreisiä, heittäytyä karnevaalitunnelmaan. No tänä vuonna minä en kyllä yhtään heittäytynyt. Kreiseintä, mitä puin ylleni, oli vihreä glitterpaita, johon voisin kyllä pukeutua vaikka arkenakin. Mutta tärkeintä lienee, että itsellä on tyylissä mukava olla. Kokeilin kyllä paitaan matchaavia vihreitä glitter-housujakin, mutta ne tuntuivat olevan omaan makuun vähän liikaa, ainakin minun päälläni.

Vihreät glitterhousut saivat jäädä ja sen sijaan kimaltava pusero sai kaverikseen farkkuhameen ja suloiset pinkit kengät. Mietin juuri, milloin olen viimeksi pukeutunut tuollaiseen kapeaan farkkuhameeseen ja muistikuvat ovat jostakin 2000-luvun alkuvuosilta. :D Mutta nyt hame näyttää itse asiassa tosi kivalta ja pituuskin on passeli – ei liian lyhyt eikä liian pitkä. Vaaleanpunaiset mokkakengät olivat ehkä vähän riskivalinta festariolosuhteisiin, mutta hämmästyttävää kyllä, ne pysyivät perjantain sateettomassa festarisäässä hyvinkin puhtaina.

Olin muuten jotenkin tänä vuonan huomaavinani, että ihmisten yleinen Flow-pukeutuminen oli entistä rennompaa. Festarialueella näkyi paljon ihania tyylejä, mutta sellainen yliyrittäminen tai kaikkein överein karnevaalimeininki loisti poissaolollaan. Olen aina tykännyt Flowssa kovasti siitä, että se on myös tyylillisesti hurjan inspiroiva tapahtuma, mutta jotenkin tämänvuotinen rennompi tyyli-ilmapiiri oli silti todella kiva yllätys. Huomasitteko muut samaa?

Jos muuten nuo asun vaatteet kiinnostavat, etsin ne valmiiksi jo verkkokaupasta ja linkkasin tuohon alle. Ihan samaa farkkuhametta en verkkokaupasta löytänyt, mutta bongasin aika vastaavan. Ainakin tuo glitter-pusero on jo sopivasti alessa. :)

Translation: My Flow Festival look from the Friday. I really love that green glitter shirt, especially combined with the pink shoes. 

pusero // shirt H&M

farkkuhame // denim skirt H&M

kengät // shoes H&M

Koko asu saatu blogin kautta. / All the items gifted via my blog.

Photos: Martina Martiala

Related posts